Mua palelee, mua palelee,
mun sydäntäni palelee.
Ah, tiedätkö, pien' ystäväin,
ma miksi, miksi huokaan näin:
Mun sydäntäni palelee?
Oi, armahain, voi, armahain,
käy vilun väreet rinnassain!
Siell’ on, kuin talven lunta ois
ja talven villit viimat sois,
ja sammunut ois aurinko.
Voi, tule, tule, ystäväin!
Sa lämmitä mun sydäntäin!
Kuin paiste lämmin auringon
sun lempes sydämellein on, —
suo loistaa lempes' auringon!
Sun syöntäs vasten sykkivää
suo sydäntäin mun lämmittää!
Kuin ennen, lempes tulla suo!
Kuin ennen, onnen päivyt luo
taas rinnassani loistamaan!
Oi, hellyyttäs kun mulle suot,
niin riemun rintahani tuot
ja on, kuin suvi taasen ois
ja kukat tuoksuis, linnut sois,
ja onni Eedenin mull' ois.