Lain puolesta ja isänmaan
on isät taistelleet,
on käyneet sankar'kuolemaan,
on kaikkeus' uhranneet.
Niin tanterilla taistojen
kuin töissä rauhan rientojen
nää sanat loisti lipussaan:
Lain puolesta ja maan!
Lain puolesta ja isänmaan
on tehty isäin työ,
jos paistoi päivä kirkkainnaan
tai saapui sorron yö.
Tää maa, sen lait ja usko sen,
ne kallehint' ol' isillen,
kun löi he sankar’iskujaan
lain puolesta ja maan.
Ei olleet sankarisille
ne tyhjä sana vain.
Maans' eestä eli, kuoli he.
pyhänä pitäin lain.
Ja vapaus kun vaati sen,
he lailla Spartan urhojen
kaikk' oli valmiit kaatumaan
lain puolesta ja maan.
Ei nälissään, ei viluissaan
he vilppiin viehtyneet,
ei ilkipolkuin poljentaan
lain pohjalt' eksyneet.
Oi, urheus, oi, sankaruus,
oi, armas sielun aateluus!
Ah, löytäisinkö vertaistaan
ma mistään päältä maan?
Lain puolesta ja isänmaan
myös ponnista, polv' uus!
Henk' isäin sinuss' asukaan,
sen kunto, sankaruus!
Lain pohjall' uhraa maalles työs —
ja jos se vaatii — veres myös!
Näin eletään, näin taistellaan
lain puolesta ja maan.
Ja lakia jos polkee ken
ja maata sortanee,
hän nähdä saa, kuink' eellehen
tääll' urhot taistelee,
niin sotakalvoin kalskuvin,
kuin hengen asein kirkkahin,
ja seisoa kuink' osataan
lain puolesta ja maan!