(Eversti Aarne Sihvo.)
Nimi yksi nyt Karjalassa
yli muiden on soinut ja soi.
Se sankarimainetta maalleen
ja Karjalan kansalle toi.
Se huulill' on nuorten ja vanhain,
sitä lausuvi lastenkin suu.
Sitä kuiskivi Karjala kauan,
ja sen muistavi Suomi muu.
Ylivoimaa valtavaa vastaan
hän taisteli viikot ja kuut.
Hän seisoi, hän kesti, hän voitti,
miss' oisi jo väistyneet muut.
Hän Karjalan uljahat urhot
vei voitosta voittohon.
Ja Karjalan vapauttajan
nimen ylvään hän saanut on.
Hän Karjalan kunnailla kasvoi,
kuni solakka, sorja puu,
ja Karjalahan yli kaiken
hänen lempensä kohdistuu.
Hänet tuntevi Karjala kaunis,
hän Karjalan kaunoisen;
ja rehtinä suomalaisna
hän meillen on kallis, jos ken.
Sadat vastukset, vaarat ja vaivat,
ilot, riemut ja huolien yöt,
satumaiset seikkailuretket
ja mainiot mainetyöt, —
ne Karjalan kuulun karhun
elon nuoren sisällön loi.
Siis heijasti, lauluni, hälle
nyt kiitosta kai’u ja soi!