Maisa tahtoi odottaa puoli kymmeneen ja kulki kertaalleen korttelin
ympäri... Hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin ettei tahtoisi tavata
Kielsbergiä.
Maisa muisti yht'äkkiä päässeensä selvyyteen siitä, mitä oli miettinyt
ja ajatellut ja millä vaivannut päätään nyt koko ajan näinä päivinä.
Jos Maisa ottaisi suutarin, voisivat Tranemit olla levollisia Antoniin
nähden...
... Eikä hänen pitäisi tulla liian myöhäänkään kotia, niin että
täytyisi mennä työpajan läpi ja mahdollisesti tapaisi Ellingin. Tämä
ikäänkuin pyöri Maisan ympärillä alituisesti nyt näinä päivinä,
milloin Maisa vain tuli kotiin, -- puolin sanoin vihjaillen hänestä
ja työpajastaan, -- Ellinghän aloittaisi siellä työn lokakuun
kahdentenakymmenentenä päivänä, muuttopäivänä -- -- --
-- Hän makasi ja väänteli ja heittelehti kaiken yötä, ja seuraavana
aamuna oli hän aikaisin ylhäällä ja meni suutari Lövstadin luo
Siltakadulle, ennenkuin meni Tranemille, saadakseen toisen kenkänsä
korjatuksi, -- Maisa ei tahtonut teettää sitä kotona, sillä hän ei
tahtonut tavata Ellingiä.
Hän oli nähnyt aamulla sekä rouvan että neidit. He olivat tervehtineet
häntä sangen ystävällisesti, muuta hän ei voinut huomata, ja olivat
selittäneet, mitä tuli ommella. -- Heillä oli työtä vielä koko
seuraavaksikin viikoksi -- arveli täti Rask.
Mutta tuntui kuin olisi rouva ollut suorastaan kärtyisä tänään, -- Lena
ei osannut tehdä mitään hänen mielikseen, -- oli lämmittänyt huoneita
aivan kuin keskellä talvea, -- ja sitten olivat ikkunat olleet liian
kauan auki, niin että huoneet olivat aivan kylmät... Ja neiti Raskin ei
ollut onnistunut myöskään keittää hyvää kahvia aamiaiseksi.
Kas, nyt tuli rouva Torp...
Maisa hätkähti tämän nähdessään; mutta rouva Torp nyökkäsi aivan
välinpitämättömänä; -- ei lainkaan näyttänyt siltä kuin olisi tämä
ajatellut Maisaa, -- hän vain pani hatun ja nahkakaulurin eräälle
tuolille ruokasaliin ja meni suoraan äidin luo kamariin.
Maisassa heräsi pieni toivon kipinä, -- ehkä kaikki voisi mennä ohi...
Oli rauhoittavaa istua näin ikäänkuin kaiken ulkopuolella, sillaikaa
kuin heillä oli omat puuhansa ja kun he näyttivät kokonaan unohtaneen
hänet... Hän istui ja kuunteli ovikellon soidessa, kuka tuli, ja kuka
meni...
Ja nyt tuli Signe jälleen pois ja otti päällysvaatteet ylleen, hän
puhui vielä varsin innokkaasti:
"Torp sanoo, ettei hän milloinkaan -- milloinkaan, äiti! -- ole kuullut
mainittavan hänen nimeänsä tämän asian yhteydessä ennenkuin nyt tänään
sanomalehdessä. Mutta Schoulla on aina ollut niin käsittämättömän
paljon tuttavuuksia, -- ja tietysti hänet nyt vedettiin esille juuri
ratkaisevassa silmänräpäyksessä..."
Varmaankin joku asia kokonaan täytti heidän ajatuksensa, --
Signellekään ei oltu tarjottu viiniä eikä suklaata --
Mutta Maisan mieltä ei tuo kiinnittänyt; tänään hän oli iloinen
saadessaan istua koko päivän omassa nurkassaan, -- ehkäpä paha sää
menisi ohitse.
-- Lehdissä oli varmaan ollut jotain, josta he eivät pitäneet, jotakin
tästä valtioneuvoskysymyksestä...
Theodor, juristi, viipyi kauan äidin luona hämärätunnilla; ja sitten,
kun lamppu sytytettiin, istuutui Arna Maisan luo kirja kädessä.
Hän käänsi lehden toisensa perästä -- se meni nopeaan -- ja katsoi
yhtämittaa muualle...
"Todellakin toivoisin, että Schousta tulisi valtioneuvos!" -- pääsi
häneltä; näytti siltä kuin ei lukeminen oikein olisi kiinnittänyt hänen
mieltään tänä iltana, -- ajatukset olivat varmaankin Grottebakkenilla.
Niin, Arnalla oli Jakobinsa, ei ollut ketään, joka olisi tahtonut
riistää tätä häneltä! -- -- --
-- -- Ei oltu mainittu enää sanaakaan Maisasta Tranemeilla; -- ja
viikko oli mennyt, päivä toisensa jälkeen, joitten kuluessa Maisa
ajatteli paljon jännittyneenä ja levottomana istuessaan ompelemassa.
Hän oli ollut hiljainen ja taipuvainen, koettanut keksiä sellaista,
mikä imartelisi rouvaa, ja voittanut vaatimattomuudellaan puolelleen
täti Raskin. -- Hän oli koettanut tehdä itsensä pieneksi ja
huomaamattomaksi ja unohdetuksi, -- oli tullut aikaisin ja tehnyt työtä
niin kauan kuin suinkin sai luvan tehdä, -- hän oli hämmästyttänyt
heitä saamalla työt valmiiksi paljon ennen kuin he olivat voineet
odottaakaan ja ollut niin kunnollinen ja ymmärtäväinen ja hyvä -- ja
iloinen sitäpaitsi...
Ja kaiken tämän ohella istunut kuin kuolemaan saakka pelästynyt eläin
ja koettanut keksiä keinoja selviytyäkseen pulasta.
Vain yksi keino oli: ehkä hänet unohdettaisiin, -- ehkä Tranemit
rupeaisivat pitämään hänestä ja luottaisivat häneen, niin että he
mieluimmin tahtoivat unohtaa asian.
Tänään oli lauantai ja viimeinen päivä, jolloin hänen piti olla siellä
-- -- jos sekin nyt kuluisi niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, --
niin näkisi hän auringon paistavan, vaikkapa olisikin pilkkoisen
pimeätä hänen mennessään kotiinsa illalla! --
Maisa istui ja ompeli hyvin innokkaasti heidän pukujansa -- niiden
piti tänään valmistua; -- säpsähtäen levottomasti joka kerran oven
avautuessa, peläten rouvan tulevan; -- hän tiesi koko päivän missäpäin
taloa tämä liikuskeli --
Aamupäivä oli jo kulunut, Maisa oli laskenut kaikki puolet tunnitkin
aina kellon käheästi lyödessä; -- ja iltapäiväkin oli samoin mennyt
aina teeaikaan saakka.
Rouva oli lähtenyt vierailuille; häntä odotettiin kotiin, mutta häntä
ei kuulunut; -- kello kävi jo seitsemättä --
Jospa rouvalla kuitenkin olisi muuta ajattelemista! -- Pitihän nyt
ratkaistaman, tulisiko hänestä valtioneuvoksetar vai ei...
Hän oli silloin ollut niin kiivas sen vuoksi, että oli levoton
Antonin tähden; -- mutta sen jälkeen oli hän saanut niin paljon muuta
ajattelemisen aihetta; varmaankaan rouva ei muutoin olisi voinut olla
niin ystävällinen Maisalle nyt koko ajan; -- -- Tranemit pitivät
hänestä, siitä Maisa oli varma.
Jospa... jospa rouva ainoastaan maksaisi! Maisa oli näkevinään rouvan
hymyilevän ja sulkevan puoleksi silmänsä, ikäänkuin tahtoen sanoa, että
oli unohtanut asian.