Sen jälkeisenä yönä, jona anarkistikokous pidettiin Hampsteadissa,
sattui Lontoossa monta salaperäistä tapausta, joita ei varmaan
milloinkaan saada selvitetyiksi. On olemassa vain yksi mies, joka voisi
luoda valoa näihin asioihin, mutta hän ei puhu enempää kuin mitä itse
haluaa. Ja tässä tapauksessa hän tahtoo vaijeta.
Journalistiselta kannalta näytti asia seuraavan laatuiselta:
Kaksi hieman humalaista henkilöä taivalsi kotiin eräästä klubista Hyde
Parkissa. Yö oli kirkas, mutta pimeä. He puhelivat äänekkäästi, he
naureskelivat ja huusivat, ja mitä ollakaan rupesivat verryttelemään
itseänsä hyppäämällä pukkia. Lähestyi muuan poliisikonstaapeli ja
neuvoi heitä esiintymään vähän hillitymmin, syntyi kiivas sanavaihto,
joka päättyi miesten pidättämiseen. Lain valvoja otti molemmat
kiihtyneet gentlemannit mukaansa, mutta puiston ulkosyrjässä päästi hän
säikähtyneenä kummankin.
Sillä eräällä penkillä istui muuan mies, joka loisti aivan kuin olisi
ollut fosforilla voideltu tahi rikissä palamaisillaan, ja pienet
kellanvihreät liekit näyttivät nuolevan hänen ruumistansa kuin mikäkin
helvetin tuli.
Molemmat gentlemannit, jotka olivat matkalla poliisivartioon,
säikähtivät yhtä kovasti. Näyttihän ihan siltä kuin saatana itse olisi
harjoittanut elkeitänsä ihan keskellä Lontoon sydäntä.
Joka tapauksessa tointuivat miehet vähitellen säikähdyksestänsä.
Kaikkihan voidaan selittää, ja nämä humalaiset kansalaiset
päättivät tutkia fosforiloisteista ilmiötä. He suorittivatkin
hätäisen katselmuksen ja havaitsivat, että mies, joka näytti Puolan
juutalaiselta, oli jättänyt kammottavan maallisen majansa ja oli
kuollut.
Kun konstaapeli ilmoitti tapauksen päivystävälle komissariolle, tuli
tämä melko vakavaksi Hän oli juuri ottanut vastaan tiedonannon, että
Fleet Streetin varrella oli tehty murto erääseen pankkiin. Varkaat
olivat saaneet puhkaistuksi panssariholvin. Olivatpa saaneet haltuunsa
pääkassankin. Sitävastoin eivät he olleet saaneet viedyksi pois mitään
saaliistansa, sillä kun vartia mitään aavistamatta teki tavallisen
kierroksensa, sai hän taskulamppunsa heikossa valossa nähdä näyn, mikä
sai hänet horjumaan.
Eräässä huoneista panssariholvin edessä istui kaksi miestä, edessään
haljennut rahasäkki. Suuret setelit makasivat kultarahojen ohella
hajallaan lattialla. Kun rahat myöhemmin laskettiin, havaittiin että
niitä oli noin 100 000 puntaa. Mutta varkaat tuijottivat tuohon suureen
omaisuuteen jäykin, kiillottomin silmin, ja heidän ruumiinsa valaisivat
kuin kiiltomadot.
Säikähdyksissään hukkasi vartija ensin taskulamppunsa ja toimeenpani
sitten hälyytyksen. Siihen ei kuitenkaan ollut oikeastaan mitään
aihetta, koskapa varkaat eivät liikahtaneet mihinkään, eivätkä rahat
itsestänsä lähteneet kävelemään. Lähetettiin hakemaan lääkäriä, mutta
hänen tullessansa olivat kaikki valot sytytetyt jotenka hän ei saanut
nähdä kuinka kauniin vihreästi valaisevia nuo molemmat kummitusvarkaat
olivat. Hän totesi heidän kuolleen sydänhalvaukseen. Varmuuden vuoksi
vietiin ruumiit pois lääkeopillisesti tutkittaviksi.
Yhdessä näiden Lontoon pahimman kuonan surullisien jätteiden kanssa
ilmestyi neljä muuta ruumista. Ne löydettiin eräästä ravintolasta
Sohossa ja niiden joukossa oli paikan isäntä itse. Se lääkäri, joka oli
kutsuttu paikalle, sanoi että häntä lähetti hakemaan isännän vaimo.
Mikäli voitiin käsittää, oli kaikki neljä kuollut hiljaa, kenenkään
siihen kiinnittämättä huomiota. He olivat ikäänkuin nukahtaneet pois
kesken jotakin liikettä. Isäntä oli juuri ryhtynyt sekoittamaan
kokteilia, ja oli parhaillaan kaatamassa giniä erääseen lasiin,
kun kuolema hänet tavoitti. Hän ei ollut luhistunut kokoon, vaan
jäykistynyt kuin suolapatsas. Hän piteli vielä lasia kädessänsä ja
hänen kamalat, tumman keltaiset silmänsä olivat himokkaasti kiintyneet
sekoitettavaan juomaan.
Molemmat muut vainajat olivat ilmeisesti ulkomaalaisia. He olivat
istuneet sanomalehtiä lukemassa. Ensin luultiin heidän vain
nukahtaneen, mutta myöhemmin havaittiin että hekin olivat vaipuneet
ikuiseen uneen.
Mutta tämä oli vain vähäinen aihe sille ruumiiden tulvalle tänä
ikimuistoisena yönä, mikä todettiin kaikissa ruumishuoneissa ja
leikkaussaleissa.
Raitiotievaunuissa tavattiin ihmisiä, jotka eivät milloinkaan tahtoneet
nousta pois. Kun konduktööri pääteasemalla vaati heiltä uutta maksua,
kävikin selville, että he jollakin salaperäisellä tavalla olivat
hankkineet itsellensä matkalipun toiseen maailmaan.
Muuan muukalaiselta näyttävä autonohjaaja seisoi ajoneuvoineen samassa
paikassa Holbornissa useita tunteja. Kun muuan ohikulkeva herrasmies
kääntyi hänen puoleensa kysymällä saisiko lainata tulitikkuja, ei hän
saanut mitään vastausta. Silloin herrasmies suutahti, mutta hänen
suuttumuksensa kuristuikin hänen kurkkuunsa, kun hän katseli miehen
kasvoja. Ne näet olivat merenkarvaiset ja itsestään loistavat, ja
silmänsä suorastaan säkenöivät vihreälle. Herra toimitti hälyytyksen,
ja autonohjaaja, jolla oli paikka Venäjän lähetystössä, vietiin
ruumishuoneeseen muiden salaperäisyyksien kanssa.
Sairaalat ja ruumishuoneet tulivat täten aivan kuin piiritykseen,
kunnes jättiläiskaupungissa melkein puhkesi paniikki. Lääkärien
vartioasemilla ei sinä yönä pelattu bridgeä, ja "Daily Chronicle"
nimitti sitä aaveiden yöksi. Kuolleita oli kaikkialla, viheljäisissä
music halleissa, elävienkuvienteattereissa, ravintoloissa ja
bordelleissa. Yksityiskodeista ei kuitenkaan tullut juuri ainoatakaan.
Ja kaikkein useimmat olivat ulkomaalaisia, kuuluen erääseen määrättyyn
kansanluokkaan, joka oli poliisin silmälläpidon alaista.
Oli vielä eräs seikka tässä jutussa, joka erikoisesti herätti Scotland
Yardin huomiota. Useimmilla vainajista tavattiin aseet. Näytti
siltä että nämä vainajat olisivat pelänneet jotakin -- tahi kenties
suunnitelleet jotakin hyökkäystä. Se asekokoelma, mikä saatiin näiltä
kuolleilta, oli oikein komea, mutta laadultaan melko omituinen. Paitsi
revolvereita, veitsiä ja tikareita, oli jokaisella heistä pieni pommi
ommeltuna nuttuun. Ne näyttivät kutakuinkin vaarattomilta, mutta
tämän alan erikoistuntijat saattoivat todeta, että ne olivat n.s.
pikriinihappopommeja Zimmermanin patenttia.
Myöhemmin kävi selville, että tämä Zimmerman oli yksi niistä miehistä,
jotka löydettiin kuolleena ravintolasta Sohon kaupunginosassa.
Yksi seikka oli kuitenkin varma, nimittäin että punaisen terrorin
johtomiehet yhdellä iskulla oli saatettu toiseen maailmaan. Poliisi
hengähti helpommin, ja kun siitä oli päästy selville, ei tehty mitään
tarmokkaampia ponnistuksia itse arvoituksen selvittämiseksi, mikä
liittyi tähän Sohon rikollismaailman keskuudessa tapahtuneeseen
joukkomurhaan. Selvityksen löytäminen jätettiin tiedemiesten
tehtäväksi, ja he ponnistelivatkin tosiaan. He kaivoivat ja etsivät,
mutta eivät mitään löytäneet, ei mitään myrkkyä, ei mitään väkivallan
merkkiä.
Koko joukon johtajaa etsittiin kuitenkin, mutta Charles Brooktonia
ei löydetty mistään. Tylstynein aivoin käyskenteli hän ympäri. Hän
oli unohtanut nimensä, tehtävänsä... Myrkylliset valosäteet olivat
hänelle olleet armottomia. Ne eivät olleet häntä tavanneet, kun hän
oli kohtalotovereittensa ruumiiden suojassa ja ponnisteli sitä usvaa
vastaan, mikä laskeutui onnettoman sellonsoittajan sieluun.
Aaveitten yö jäi selittämättömäksi arvoitukseksi kaikille. Se säilyi
kuitenkin niiden muistossa, jotka olivat tuon kamalan ilmiön nähneet --
tuon gehennan fosfori-ilveen yhteiskunnan kadotettujen sielujen kanssa,
jotka jäykästi tuijottavin silmin astuivat inhimillisen mielikuvituksen
peloittavimpaan maailmaan, siihen, missä ei tuli milloinkaan sammu.