Syndikalististen pahantekijäin kantakahvilassa Sohossa oli kellarissa
pieni huone, jota käytettiin ainoastaan perin salaisissa kokouksissa.
Se oli kalustettu vain muutamilla whiskytynnöreillä sekä muutamilla
pienillä geneveriankkureilla, joita tarpeen tullen voitiin käyttää
tuoleina.
Isäntä kävellä tallusteli tuossa puolipimeässä huoneessa, jota valaisi
ainoastaan nokinen ja puoleksi palanut hehkulamppu. Hän sijoitti
muutamia whiskypulloja ja laseja suurten tynnörien päälle ja koetti
turhaan saada huoneen näyttämään kodikkaalta, asettamalla pienten
tynnyrien päälle joitakuita kirjavia pieluksia. Kuten useimmilla
ravintolanisännillä, oli hänelläkin hauskana tapana pakista itsekseen.
-- Ihmettelenpä, mikä Charlesta vaivaa, mutisi hän. Hänestä ei tätä
nykyä ole paljon mihinkään. Luultavasti on siihen syynä tuo tyttö
Isabella Duncan. Hän on rakastunut kuin vanha papukaija. Tai ehkäpä
nuo monet kuolemantapaukset ovat tehneet hänet hieman kaistapäiseksi.
Luulenpa, lempo soikoon, että hän pelkää kuolemaa.
Isäntä pudisti päätään jakaessaan muutamia soodavesipulloja eri
tynnöreille.
-- Ei ole kunnollisia pahantekijöitä nykyaikana, jatkoi hän keskustelua
itsensä kanssa. Ennen maailmassa annettiin aatteille palttua ja vain
toimittiin. Nyt täytyy rikos, herra paratkoon, tehdä hienosti. Sitä
täytyy valmistella lörpötyksellä ja asiakirjoilla. Minun aikanani
murhattiin ja ryöstettiin murhan ja ryöstön itsensä takia. Nyt
kävellään anarkismin katkismus kainalossa ja lyödään kuoliaaksi
määräysten ja pykälien mukaan. Ei, silloin olivat Saimler ja Delma eri
miehiä, ja entäs vanha Jaap van Huysman sitten! Asia loppuu siihen,
että me annamme kastaa itsemme ja rupeamme rakentamaan rukoushuonetta.
Isäntä mutisi edelleen, mutta hänet keskeytti hiljainen kolkutus. Neljä
miestä Brookton etunenässään astui huoneeseen.
He näyttivät kaikki kalpeilta ja huolestuneilta, lukuunottamatta
mulattia, Jim Fraseria, joka sijoittui oven luo vahdiksi, ilman mitään
kursastelua täytettyään suuren lasin whiskyllä ja tyhjennettyään sen
pohjaa myöten.
-- Onko kaikki kunnossa? kysyi Brookton. Eikö mitään uutta eilisestä
saakka?
-- Ei, sanoi isäntä nöyrästi. Ei mitään muuta, kuin että poliisi on
käynyt tälliä Maxin kuoleman johdosta. Burnskin oli täällä ja kysyi
sinua.
Brookton kohautti olkapäitään. Hän näytti mieheltä, joka juuri
oli noussut pitkäaikaiselta tautivuoteelta. Hänen poskensa olivat
sisäänpainuneet ja silmissä oli kuumeinen loiste.
Syntyi pieni vaitiolo. Saattoi vain kuulla lasien kilinän.
-- Vain yksi tehtävä on nyt suoritettava, sanoi hän ja kumartui noiden
kahden miehen puoleen. Meidän täytyy toimia, ennenkuin menetämme kaikki
parhaat miehemme. Raskas käsi lepää päällämme, ja tällä kertaa se ei
ole lain käsi. Toinen toisensa jälkeen meistä kuolee. Meidät lyödään
omilla aseillamme... Ei edes poliisi voi meitä suojella.
Hän nauroi pilkallisesti ja molemmat tummat miehet häntä vastapäätä
sähisivät kuuluviin jotakin nauruntapaista.
-- Olen kutsunut teidät tänne täksi illaksi sen vuoksi, että meidän
nyt täytyy toimia, sanoi hän. Epätoivon hetki on tullut. Meidän
täytyy hetkiseksi hyljätä kaikki viisaus ja varovaisuus. Nyt on tilaa
ainoastaan suurelle terrorille...
-- Hyvä, mutisi isäntä.
-- Sen vuoksi olen pyytänyt teitä tulemaan tänne. Sinä, Abram
Kornitzky, ja sinä, Zimmerman! Te tiedätte, kuinka sen tulee tapahtua.
Te tunnette punaisen sorron vallan, veren vallan. Sinä Abram olit
mukana tsaari Nikolaita murhattaessa ja sinä Zimmerman johdit suurta
verilöylyä Moskovassa. Bolshevikeilla ei koskaan ole ollut kahta
niin julmaa palvelijaa... Jos muistan oikein, niin sinä se olit,
Kornitzky, joka käsittelit hieman kovakouraisesti tsaarin serkkua,
suuriruhtinasta...
Kookas ryssä ulkonevine poskipäineen, pienine silmineen ja
hoitamattomine partoineen hymyili ilkeästi.
-- Minä leikkasin nenän ja korvat tuolta vanhalta sialta, sanoi hän.
Isaac Lewin kuohitsi hänet. Hän kuoli sen leikkauksen jälkeen.
-- Olisi parasta, ettet puhuisi niin äänekkäästi siitä asiasta, Abram,
varoitti Brookton. Suuriruhtinas elää vielä eikä kaukanakaan täältä --
Lontoossa.
Ryssä nousi kiivaasti.
-- Mahdotonta, mutisi hän.
-- Sinä tiedät, kuinka Isaacin kävi, jatkoi Brookton miltei
säälimättömästi. Hänet löydettiin eräänä päivänä kuolleena
Londonbridgeltä. Tiedätkö, kuka hänet tappoi?
-- En.
-- Niin, sen teki suuriruhtinaan tytär. Hän _oli_ meidän toverimme.
Sinä tunnet hänet, Abram. Voit kiittää onnesi tähteä siitä, ettet
aikaisemmin ole ollut niin avomielinen suuriruhtinaan nenän ja korvien
suhteen. Muutoin ei henkesi olisi ollut edes paperiruplan arvoinen.
Ymmärrätkö?
-- Kuka hän on? kysyi ryssä happamesti.
-- Kysy mieluummin, kuka hän oli, sanoi Brookton vapisevalla äänellä.
Jim Fraser ja minä lausuimme hänelle jäähyväiset tänä aamuna. Hän läksi
maasta ja elämästä 12 tuntia takaperin. Eikö totta, Jim?
Mulatti nyökkäsi. Hänen silmänsä punoittivat whiskystä, hänen
käsivartensa muistutti hänelle, ettei Isaac Lewinin puolesta ollut
kostettu siten, kuin hän olisi ansainnut.
-- Entä suuriruhtinas? kuiskasi ryssä käheästi.
-- Tuo vanha hylky ei herätä minussa mielenkiintoa, sanoi Brookton. Hän
ei voi enään haukkua.
Mies, jota nimitettiin Abram Kornitzkyksi, hengitti helpommin. Kuten
kaikki julmat miehet oli hän luonteeltaan pelkuri ja piti oman henkensä
sangen korkeassa arvossa.
-- Mutta olipa asian laita nyt miten tahansa, jatkoi Brookton
kiihoittuneena, niin on meitä viime aikoina vainonnut kova kohtalo.
Ystävämme ovat kaatuneet ympäriltämme tuntemattoman aseen satuttamina.
Nyt on meidän tilaisuutemme tullut. Meidän on iskettävä iskumme. Huomen
illaksi kokoamme kaikki ystävämme kokoukseen Hampsteadin kokoussaliin.
Mutta ainoastaan äärimmäisyysmiehet kansallisuuteen katsomatta ja
mieluimmin ne, jotka aikaisemminkin ovat olleet tulessa. Varokaa
tarkoin, ettei urkkijoita pääse sisälle, sillä nyt on punainen terrori
päästettävä valloilleen maailman suurimmassa kaupungissa. Työläisten
joukossa olevat nuuskijamme on pantava liikkeelle... Sosialististen
porvarisikojen täytyy määrätä kantansa -- tasavalta julistetaan viikon
kuluessa... Meillä on riittävästi aseita, ja porvarilliset puolueethan
ovat tällä haavaa hajallaan ja näyttävät hampaita toisillensa
parlamentissa... Ja kuulkaa nyt minun suunnitelmani...
Charles Brookton nojausi eteenpäin ja alkoi kuiskaavalla äänellä
ikäänkuin olisi peljännyt whiskytynnörien kuuntelevan, esittää
suunnitelmaansa.
Toiset kuuntelivat verestävin silmin ja hampaitaan kiristellen,
niinkuin suurilla aroilla asustavat sudet, jotka pitkän ja ankaran
talven jälkeen kohtaavat kevään lihavimman saaliin.