Norjalainen tullivirkamies Solessa ei ollut mikään Erling Skjalgen.
Hän ei odottanut enempi "Ormen Langea" kuin Olav Trygvasoniakaan. Sitä
vastoin oli hän alati tähystelemässä whiskyä. Tästä elähyttävästä
nesteestä oli kieltolain voimaanastumisen jälkeen tullut taivaallinen
manna Norjan kansalle. Kun vesitie suljettiin, kävi uudenaikaiseksi
koettaa ilmatietä. Ja nyt satoi whiskyä kuin mannaa alas taivaasta
Sitä tuli suurissa tynnyreissä, hyvin pakatuissa laatikoissa.
Sitä löydettiin mitä kummallisimmista paikoista. Kerran putosi
häränpää, täynnä puhtainta whiskyä, Galdhöpiggeniin juuri kun muuan
matkailijaseurue istui siellä juomassa mehua ja vettä kuljettajansa
kanssa. Kun seurue saapui Spiterstuleniin, olivat he kaikki
tuntemattomiksi saakka iloisia ja irti maasta. Toisella kertaa liukui
kokonainen uiva whiskytelakka jättiläisilmalaivasta suoraapäätä Piperin
lahteen. Oli pimeä yö, ja koska asianharrastajia oli paljon, eivät
whiskysäiliöt kärsineet mitään vaurioita.
Ilmatullivirkamiehillä oli paljon puuhaa näistä janoiselle Norjan
kansalle tuoduista lahjoista. Ja aivan luonnollista oli, että he
tunsivat epäluuloa kaikkia ja kaikkea kohtaan.
Tämä Jäderenin tullivirkamies siis uskoi (salaisella ilolla), että
tässä oli whiskylähetys, vaikka sen tapaiset kuljetukset yleensä olivat
pimeyden töitä.
Hän siis peräti hämmästyi kuullessaan, että säkissä oli ihminen.
Elävät ihmiset ovat yleensä tullivapaat, mutta kuinka oli laita
kuolleiden ihmisten?
Hän lausui heikon virkamiesmäisen epäilyksen tässä suhteessa.
Mutta kookas mies ei kunnioittanut häntä vastauksella. Hän seisoi
kumartuneena säkin yli -- ja mitä se oli? Tullivirkamies oli kaatua
selälleen säikähdyksestä, sillä säkin suussa hän näki naisen kasvot.
Ne olivat kalmankalpeat ja silmät olivat kiinni... Kalman väri oli
levinnyt tuohon vaaleakassaiseen päähän, mutta koskaan ei nuori
tullivirkamies ollut nähnyt niin kaunista Stavangerissa taikka sen
ympäristöissä.
-- Kuollutko? kysyi hän vapisevalla äänellä.
Mutta toinen ei vastannut. Hän käyttäytyi kuten se, jolla on hyvin
kiire. Ja tullivirkamies jäi seisomaan suu avoinna, kun naisen ruumis
tuli ulos säkistä ja osoittautui olevan puettu vain yöpukuun.
-- Huopapeite, komensi mies.
Tullivirkamies meni noutamaan ainoan, mikä hänellä oli, ja katseli
mielenkiinnolla, kuinka lentäjä kääri naisen huopaan ja alkoi vierittää
hänen puoliksi jäykistynyttä ruumistaan edestakaisin lattialla.
-- Konjakkia, huusi vieras.
Tullivirkamies nauroi hetken vakavuudesta huolimatta.
-- Ei ole -- virallisesti.
-- No, antakaa sitten helvetissä minulle sitä yksityisesti.
Lain nuori vartija empi hiukan, mutta sitten meni hän lattiassa olevan
luukun luo ja pisti päänsä tilapäiseen kellariin. Hetkisen kopeloituaan
erilaisia pulloja, hän veti hiukan pölyisen pullon päivänvaloon.
-- Bisquet Dubouche Imperial, kolme tähteä, luki hän ylpeästi.
Mies ei näyttänyt erikoisesti ihastuvan. Säälimättömästi löi hän
pullolta kaulan poikki sekä kaatoi muutamia pisaroita naisen suuhun,
jonka jälkeen hän hieroi hänen kasvojaan tuolla kallisarvoisella
nesteellä. Sitten hän nousi tyytyväisesti hymyillen.
-- Luulenpa hänen toipuvan, sanoi hän ja pudisti äkkiä hämilleen
joutuneen tullivirkamiehen kättä.
Sen jälkeen hän etsi käsiinsä lasin, kaatoi sen täyteen konjakkia ja
tyhjensi sen yhdellä ainoalla siemauksella.
-- Kuinka saatoitte tietää, että tämä on minun lempimerkkiäni? kysyi
hän.
Tullivirkamies hymyili hämillään.
-- Se oli sula sattuma, sanoi hän. Se on osa takavarikoidusta määrästä
-- lääkettä tai mitä hittoa vain tahdotte.
-- Ymmärrän... Ette kai sattumalta ole takavarikoinut osaa jostakin
naisen puvustosta?
-- En, sanoi hän, mutta sellaisenhan voisi hankkia Stavangerista. Ei
sinne ole montakaan kilometriä. Mutta kas tuota -- nainen avaa silmänsä!
Fjeld nyökkäsi.
-- Hän on kunnossa, sanoi hän. Mutta kestänee vielä vähintään puoli
tuntia, ennenkuin hänen sydämensä tulee täysin normaaliksi. Ei ole
mikään pikkuasia riippua pari sataa metriä liikkeellä olevan ilmapallon
alapuolella. Se koskee aivojärjestelmään, semminkin kun matka kestää
pari tuntia.
Mutta tällä kertaa oli Fjeld laskenut väärin. Hän näki sen heti
Isabella Duncanin kirkkaista ja pelokkaista silmistä. Tyttö halusi
sanoa jotakin, mutta ei voinut saada sitä suustaan. Hän oli kuitenkin
tullut tajuihinsa ja pelko noissa tummissa, syvissä silmäterissä
kasvoi. Kuumeinen puna levisi noille kalpeille poskille.
Fjeld kumartui hänen ylitseen ja siveli tyynnyttäen hänen otsaansa.
-- Teidän ei enään tarvitse pelätä, neiti, sanoi hän. Kaikki vaara on
ohitse. Se oli vaikea matka, mutta te suoriuduitte siitä loistavasti.
Nuori nainen yritti nousta, mutta vaipui uupuneena takaisin. Hän
pudisti epätoivoisena päätään.
-- On varmaan jotakin, joka vaivaa häntä, mutisi Fjeld. Jokin muisto,
pelko, joka ei ole suoranaisessa yhteydessä tuon hirveän ilmaretken
kanssa.
-- Voinko tehdä jotakin puolestanne? kysyi hän lempeästi ja ojensi
Isabellalle jälleen konjakkia... Tiedättehän, että nyt olette turvassa,
ja että voitte luottaa minuun.
Nainen tarttui hänen käteensä ja puristi sitä lujasti ja syvä, koriseva
voihkina tunkeutui esiin hänen kurkustaan. Hän ei voinut saada esiin
sanoja, jotka pelko toi hänen huulilleen.
Tullivirkamies poistui hiljaa huoneesta.
-- Minä menen telefonoimaan muutamia naisenvaatteita, sanoi hän
kynnyksellä. Morsiameni on jokseenkin samankokoinen kuin neiti. Hän on
eräässä muotiliikkeessä. Pyydän häntä lähettämään tänne urheilupuvun
jonkun moottoripyöräilijän mukana, se kai on parasta?
Fjeld ojensi hänelle lompakkonsa.
-- Te olette kunnon mies, sanoi hän. Järjestäkää se parhaan kykynne
mukaan. Minä jään tänne. Katsokaa, että joku ottaa haltuunsa
ilmapallon. Se on Britannian hallituksen oma. Ja koettakaa myös hankkia
minulle 150 litraa bentsiiniä lentokonetta varten!
Muutamia minuutteja kului. Isabella oli sulkenut silmänsä.
Sitten nousi hän äkkiä istualleen ja tuijotti säikähtyneenä huoneeseen.
-- Minun täytyy rientää, sanoi hän kamalan selvästi. Isä kuolee
nälkään, minun isäraukkani. Hän odottaa minua. Jumalan tähden --
matkustakaamme heti Lontooseen.
-- Olemme nyt Norjassa, mutisi Fjeld.
Mutta kun Isabella sen kuuli, päästi hän kirkaisun, joka tuntui tulevan
tuomitun henkiolennon suusta.
Sen jälkeen meni hän jälleen tainnoksiin.