Seitsemän ajoissa seuraavana aamuna tapasi rouva Burns vieraansa vielä
täysissä pukimissa ja hänen vuoteensa koskemattomana.
Fjeld istui kumartuneena muutamien paksujen nidoksien yli, jotka
osoittautuivat British Encyclopediaksi, ja Burns tallusteli
ympäri yönutussa ja puuhasi innokkaasti muutamien kodak-filmien
kopioimistyössä.
-- Ei silti, että minä haluaisin sanoa jotakin asiasta, sanoi nuori
rouva epäonnistuneesti koettaen salata huolestunutta ilmettään -- --
Mutta ettekö todellakaan tarvitse hiukan unta?
Fjeld katsahti hajamielisenä ylös kirjoistaan.
-- Kahvi, hyvä Helena-rouva, sanoi hän, on ainoa, mitä me tällä haavaa
tarvitsemme. Ja niin väkevää pitää sen olla, että se saa silmät
päässämme seisomaan niinkuin mikroskoopin linssit.
-- Onko se niin vaikeaa? kysyi rouva.
-- Kyllä, siitä saat olla ihkasten varma, pauhasi Burns. Tässä on
salaisuus toisensa niskassa. Rikoksellisemme kuolevat kuin kärpäset.
Kohta ei Fjeldille ja minulle jää mitään tekemistä. Olethan kuullut
puhuttavan pikku Maxista, eikö totta? Hänet on viime yönä tavattu
kuolleena kotonansa Sohossa. Fjeld löysi hänet, ja tiedätkö, minkä
näköinen hän oli?
-- En.
-- Niin, hän loisti kuin kiiltomato pimeässä. Muuten ei hänessä ollut
mitään katseltavaa. Näytti siltä -- sanoo Fjeld -- kuin olisi hän
niellyt puoli tonnia fosforia.
Pientä Helena-rouvaa pöyristi. Hän ei voinut koskaan oikein mukautua
siihen vaaralliseen leikkiin elämällä ja kuolemalla, joka aina seurasi
Jonas Fjeldin käyntiä Lontoossa.
Sitten riensi hän kahvia noutamaan.
Tällä aikaa katseli Burns tarkoin ensiksi kopioitua valokuvaa, joka
oli otettu pikku Maxin kamerasta. Hän joutui yhä enemmän ihmeisiinsä.
Lopuksi kuului oikein hyvä ja vanhanaikainen kirous hänen suustaan.
Fjeld katsoi ylös.
-- No, onko siinä jotakin erikoisesti mielenkiintoista.
-- En tiedä, mitä arvelet, saadessasi nähdä oman kuvasi, sanoi hän
hymyillen. Tuo Max hyvänen on ollut nokkelampi kuin luulimmekaan. Hän
on seurannut meitä kuin varjo. Katso tätä!... Siinä ovat herra Fjeld ja
herra Burns seisomassa Grand Hôtelin edustalla Parisissa. Me katselemme
ilmeisesti autoa. Toinenkin filmi näyttää uhratun meille.
Fjeld nojasi taaksepäin tuolissaan ja hieroi silmiänsä.
-- Ilmeisestikin nopsa ja tarkka nuorukainen, sanoi hän. Viittasit
jotakin sinne päin, että hän on ruhtinaallista sukua.
Burns nyökkäsi.
-- Ruhtinaitten pojat eivät enään nykyisin ole korkeassa kurssissa,
sanoi hän. Tunnen pari sellaista, jotka ovat sanomalehtipoikina. Max
hoiti asiansa hiukan paremmin. Hän oli erään saksalaisen pikkuvaltion
hallitsevan ruhtinaan vanhin poika, ruhtinaan, jolla oli tuollainen
inhoittava nimi. Ei Lippe-Detmold, mutta jotakin sinne päin. Harvoin
olen tavannut niin merkillistä laiskuuden ja tarmon sekoitusta. Hän
oli intohimoinen savukkeenpolttaja, mutta hän oli viisaampi kuin mitä
kukaan aavistikaan.
Fjeld nyökkäsi myöntävästi ja otti esille lompakkonsa.
-- Täällä on minulla pikku Maxin testamentti, sanoi hän ja otti
esiin sen keskeneräisen kirjeen, jonka oli löytänyt pikku Maxin
kirjoituspöydältä, ja joka nähtävästi oli välttänyt Brooktonin huomion.
Burns luki sen yhä enemmin hämmästyen.
Rakas Charles!
Laitani on jollakin tapaa hullusti. En ole sairas, mutta pääni
on pyörällä. Veressäni kuohuu jotakin, ja äkisti olen saanut
päähäni, että pikku Isabellan sormi on mukana kaikessa siinä
sairaudessa ja kuolemassa, joka meitä kaikkia uhkaa. Millä
tavalla sitä en tiedä. Mutta sanotaan, että Isaac kidutti hänen
isänsä puolikuoliaaksi ja yritti raiskata hänen sisarensa. Onhan
siinä hiukan kostamista, joten asia nyt voisi olla kuitattu.
Varo häntä, Charles, jonakin kauniina päivänä hän tekee lopun
meistä kaikista. Jos minulla olisi voimia toivoakseni jotakin,
niin toivoisin, että sinä häpäisisit hänet ja sitten työntäisit
pois. Ja jos minulle jotakin tapahtuu, niin lähetä vuoteeni alla
oleva pieni matka-arkku Adèle-sisarelleni New-Yorkiin. Tuo pieni
prinssessa on naimisissa hissinkuljettajan kanssa. Mies taas oli
aikoinaan kenraali. Osoitteen löydät...
Tässä loppui kirje mustetahraan. Kynä oli ilmeisesti pudonnut
kirjoittajan kädestä.
Burns katsoi ihmeissään ylös tuosta omituisesta asiakirjasta.
-- Isabella Duncan, mutisi hän... Mitä arvelet tästä?
-- Alan saada pienen aavistuksen yhdestä ja toisesta seikasta, sanoi
Fjeld jonkun verran torjuvasti. Hän on varsin merkillinen nainen,
usko pois. Kylmä, älykäs ja puhdas ja ihmeen kaunis. Brookton on
mielettömästi rakastunut häneen. Mutta viimeisten kahdenkymmenenneljän
tunnin kuluessa hänen silmänsä ovat avautuneet, ja nyt en tahtoisi
maksaa paljoakaan Isabella Duncanin hengestä.
Hän nousi nopeasti.
-- Se olisi muuten suuri vahinko, mutisi hän. Tahdotko koettaa
telefonoida hänelle? Tapaat hänen nimensä Kensingtonin valokuvaajien
joukosta. Jos hän on valveilla tahdon kernaasti puhutella häntä.
Burns meni puhelimen luo ja kohta sen jälkeen oli Fjeld keskustelussa
kauniin valokuvaajattaren kanssa.
-- Te olette siis vielä elossa, sanoi hän. Pelkäsin Brooktonin tänä
yönä käyvän luonanne.
-- Niin hän kävikin, vastasi Isabella, ja Fjeld luuli kuulevansa hänen
äänestään, kuinka väsynyt ja ränstynyt hän oli... Mutta minun onnistui
pelastua hänen kynsistään. Hän ei enään tule takaisin.
-- Te olette rohkea nainen, sanoi Fjeld. Mutta Brookton tulee kyllä
takaisin. Hän tulee ennenkuin aavistattekaan. Saadessaan nähdä, että
pikku Max on kuollut...
-- Missä hän kuoli?
-- Kotonaan. Kuljin sattumalta ohitse ja lääkärinä minut kutsuttiin
sisälle. Se oli kummallinen kuolemantapaus.
-- Vai niin!
-- Hän loisti pimeässä.
-- Huomasiko sitä kukaan muu kuin te?
-- Enpä luule.
-- Kiitän teitä huolenpidostanne, sanoi Isabella nopeasti. Ja koskaan
en unhoita, mitä olette tehnyt puolestani. Matkustatteko pian?
-- En aivan kohta. Olen saanut tehtäväkseni tutkia niiden monien
salaperäisten kuolemantapausten syytä, jotka viime viikkoina ovat
sattuneet pahantekijäin maailmassa.
-- Onko teillä siinä suhteessa jotakin erityistä asianharrastusta?
Antakaa pahantekijäin kärsiä tekojensa takia.
-- Saanko tänään aamupäivällä tulla luoksenne keskustelemaan kanssanne
asiasta?
-- Saatte kernaasti. Mutta tahdon valmistaa teitä siihen, että...
Fjeld ei kuullut enempää. Oli ilmeistä, että Isabella väkisin
temmattiin puhelimen äärestä. Fjeld kuuli tukahutetun kirkaisun. Sitten
oli kaikki hiljaista ja rauhallista.