-- Te olette ylen ystävällinen, sanoi hän.
Isabella nauroi iloisesti.
-- Niinkö arvelette, Max? Mutta mitä te täältä tahdoitte? Viedäkö minut
pois?... Se ei olisi minun mielestäni ollut oikein teidän tapaistanne.
Savuke näytti tekevän nuorelle herralle hyvää. Hän tunnusteli taskuansa
-- kyllä, revolveri oli tallella. Hän oli lopultakin tilanteen herra
ollessaan kahdenkesken puolialastoman naisen kanssa.
-- Rakas Isabella, sanoi hän vaanivasti. Voisinhan sanoa kysymyksessä
olevan vedon tai jotakin sen tapaista, mutta te olette liian viisas
nainen uskoaksenne jotakin sellaista. Minä sanon niinkuin asia on:
tulin löytääkseni jonkin jäljen, joka voisi johtaa Isaac Lewinin murhan
selvitykseen.
Max lausui viimeiset sanat jonkinlaisella ponnella, mutta jos hän oli
luullut sen jotakin vaikuttavan Isabella Duncaniin, niin hän erehtyi.
Kentiesi hänen siniharmaat silmänsä kävivät hitusen terävämmiksi, mutta
hymy väikkyi hänen kauniilla huulillaan.
-- Te kiertelette totuutta varsin omituisella tavalla, sanoi hän.
Te tulette tänne yöllä ja leikkaatte reikiä minun akkunaruutuihini
saadaksenne tietää jotakin, minkä ennestään luulette varmaan
tietävänne. Murhasinhan minä Isaac Lewinin, joka oli sellainen
inhoittava rotta. Siitä on kaksi vuotta. Minulla oli hänen kanssaan
yksityinen selkkaus. Mutta mitä sanomista siinä on? Aijotteko ilmiantaa
minut?
Max hymyili hyväntahtoisesti.
-- Poliisille, niinkö tarkoitatte? En suinkaan. Mutta on ehkä joitakin
hänen ystäviään, jotka kernaasti haluaisivat tulla esitellyiksi sille,
joka työnsi tikarin hänen selkäänsä. Ja he kukatiesi eivät säästäisi
edes teidän laistanne naista ja toveria.
-- Te uhkaatte minua?
-- Minä ainoastaan varoitan teitä.
-- Ja mitä te minulta haluatte?
Max kumartui hänen puoleensa.
-- Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että te poistuisitte
Englannista. Te olette haitaksi minulle ja toisille. En luota teihin,
te olette vaarallisempi kuin mitä ihmiset luulevatkaan. Sanokaa
minulle, olitteko te antanut Greyburnille ja noille toisille jotakin
hitaasti vaikuttavaa myrkkyä, ennenkuin he läksivät Englannista?
Isabella katsoi silmänräpäyksen tuimasti nuoreen mieheen ja hänen
kasvoillaan kuvastui jonkinlaista ihmettelyä.
-- En ole mikään myrkynsekoittajatar, sanoi hän välinpitämättömästi.
Madame Brinvillièren taide ei minua huvita. Minähän olen vain
valokuvaaja. Kuten kentiesi huomasitte, otin teistä kuvan hetkinen
sitten. Toivon, että siitä tulee hyvä.
Pikku Max värisi.
-- Minun täytyy myöntää, sanoi hän, että te olette mestari järjestämään
kaikki parhaalla tavalla. En myöskään voi kieltää, että teillä on
halua kaameiden mielialojen synnyttämiseen. Mutta minua te ette saa
säikähtämään.
Isabella taivuttautui taaksepäin. Tuossa liikkeessä ei ollut mitään
keimailua, mutta hänen kauniit säärensä ja ylvään, uhkean ruumiin
ääripiirteet näkyivät selvästi ohuen yöpuvun alta.
Max tarkasteli häntä silmänräpäyksen ahnain silmin, sitten kohautti hän
välinpitämättömästi olkapäitänsä.
-- Ihmettelenpä, sanoi hän kyynillisesti, yrittikö Isaac Lewin tehdä
teille väkivaltaa.
Isabella nousi nopeasti ylös. Hänen poskilleen valahti leimuava puna ja
silmät syöksivät tulta.
-- Mitä uskallattekaan sanoa? sanoi hän ja peitti säärensä. Tuollainen
rakki!
-- Vaikka mitäpä se merkitsee, mitä te sanotte, jatkoi hän. Sanat
tulevat pian jähmettymään suussanne. Antakaahan kun lasken -- huomenna
kello viideltä iltapäivällä tulee teillä olemaan hyvät toiveet joutua
uudelleen esitellyksi ystävälleen Isaac Lewinille.
Max tuijotti häneen jäykästi. Hänen silmiinsä oli tullut levottomasti
harhaileva ilme.
-- Te uhkaatte minua jälleen, sanoi hän käheästi. Mutta jos minä
nyt uhkaan teitä. Te olette vallassani, Isabella Duncan. Minulla on
revolveri taskussani. Minua saattaisi haluttaa nähdä, kumpi ensiksi
tulee esiteltäväksi Isaac Lewinille -- te vaiko minä. Asianlaita
on niin, että minä voisin tehdä sen jotakuinkin turvallisesti. Te
asutte täällä yksinänne. Kukaan ei ole nähnyt minun tulevan sisälle,
eikä kukaan saa nähdä minun lähtevän ulos. Lontoon poliisilla ei ole
kovinkaan hieno vainu ja toverini suojelisivat minua saadessaan tietää,
että Isaac Lewinin puolesta olisi kostettu. Luulenpa tosiaankin, että
se kannattaisi. Vain yksi seikka pidättää minua, ja se on meidän
pieni sukulaisuutemme. Me olemme saman rungon haaroja. Olemmehan
uudenaikaisen sinisen proletariaatin edustajia. Sininen veri on niin
sanoakseni kehnointa koko sivistyneessä maailmassa. Ja jos minä säästän
teidät, _suuriruhtinatar_, niin tapahtuu se siksi, että Romanovien
verta virtailee suonissanne.
Isabella nousi.
-- Me vain tuhlaamme aikaa lörpöttelemällä, sanoi hän torjuen.
Syytä minun ampumiseeni ei suinkaan puutu. Muuten ette te ole luotu
karkeampaan työhön rikoksen palveluksessa. Te olette oikeastaan huono
rikoksellinen, huono taskuvaras, huono murhamies. Mutta te olette
erinomainen vainukoira, käyttökelpoinen provokatööri. Mutta mitä apua
teillä siitä on nyt?
Te seisotte jo toisella jalallanne iankaikkisuudessa. Ettekö itse
huomaa sitä? Kirjoitettu on, että ken näkee Jehovan, hänen täytyy
kuolla. Te olette katsonut Paholaisen silmään ja se tuottaa kuoleman.
Kentiesi se on suurin onni meille vallan paratiisista karkoitetuille
langenneille enkeleille.
Max ei vastannut.
Häneen oli tullut jotain väsynyttä ja halutonta.
-- Hyvästi, sanoi hän hiljaa. Tahdotteko päästää minut ulos...
Ja hän pani revolverinsa pois.