-- Alkaa jälleen tulla kevät, mutisi Burns autonsa vieriessä yli Place
de la Concorden. Hän hiljensi ehdottomasti vauhtia, sillä Champs
Elyséetä pitkin lehahti leppoisa tuulahdus, jossa oli käymistilassa
olevan mullan ja paisuvien kastanjannuppujen tuoksua.
Ja äkkiä tuli hän ajatelleeksi Jonas Fjeldiä. Hän muisti erään
varhaisen aamun Champs-Elyséellä, kun hän oli yllättänyt tuon
norjalaisen lääkärin kävelemästä edestakaisin kastanjain alla.
-- Mitä sinä täällä teet? oli hän kysynyt.
-- Minä juon Parisia, oli Fjeld vastannut. Minä juon tuoksua. Minä juon
ihmisten silmissä päilyvää iloa ja ajattelen käristepaistia Fouquén
ravintolassa.
Burns tuli aivan liikutetuksi. Hän oli unhoittanut sekä Simpsonin että
Greyburnin -- vieläpä Parmentier-ukonkin syvine ja älykkäine silmineen.
Hän oli kerrassaan unhoittanut, minkä vuoksi hän oli Parisissa.
Aivan vaistomaisesti käänsi hän Champs-Elyséelle. Oli vihreä tunti,
mutta ihmiset eivät enään juoneet absinttia iloisessa Ranskassa. Nyt
menivät kauniit naiset suurten hotellien teehuoneustoihin, kun taas
miehet vanhan hyvän perintötavan mukaan pohjustivat heräävää nälkäänsä
whiskyllä ja soodalla.
Niin teki Burnskin. Hän pysähtyi erään ravintolan edustalle, antoi
auton hoitaa itse itsensä ja istui kotvan kuluttua syventyneenä
tuttavalliseen keskusteluun synnyinmaansa lempijuoman kanssa.
Se selvitti hänen ajatuksiaan erinomaisella tavalla ja terotti hänen
aloitekykyään. Hän laski yhteen mitä oli toimittanut ja tuli ripeästi
siihen käsitykseen, ettei se ollut juuri mitään. Parmentierin luona
käynnistä ei ollut koitunut mitään tulosta, ja kuitenkin ei hän voinut
vapautua ajatuksesta, että tuo vanha pankkiiri ehkä tiesi vähän enemmän
kuin mitä hän oli tietävinään. Olihan muuten varsin luonnollista,
ettei vanhus tahtonut tulla sekoitetuksi tähän asiaan. Ilmeistä
oli, että nuoren naisen muotokuva oli tehnyt häneen jonkinlaisen
vaikutuksen. Mutta vaikkapa Parmentierin kylmäverinen lausunto, että
se oli kolmikymmenvuotinen rakkaus, ei olisi pitänyt paikkaansa, niin
eihän mikään todistanut yhteydestä tuon nuoren naisen ja molempien
englantilaisten kuoleman välillä.
Burns maiskutteli ja pyysi uuden whiskyn. Asia alkoi jo ikävystyttää
häntä. Aluksi oli vaisto sanonut hänelle, että jokin merkillinen
kostotoimenpide oli Café de la Régencessä sattuneen huomiotaherättävän
tapahtuman takana. Mutta professori Le Rouscin oikeuslääketieteellisen
selityksen ja omien tutkimustensa jälkeen vainajien ystävien
keskuudessa Sohossa oli kuin olisi asia valunut pois hänen käsiensä
lomitse.
Silmänräpäyksen oli hän aikonut sähköttää Jonas Fjeldille, mutta
oli luopunut siitä. Täytyi olla suuria tapahtumia tuon norjalaisen
jättiläisen herättämiseksi, joka nyt hiljaisuudessa ja rauhassa
harjoitti perhe-elämää ja tiedettä Norjan pääkaupungissa.
Kolmatta whiskyä juodessaan päätti Burns palata pikajunalla Lontooseen,
mutta siinä tapauksessa hänen täytyi kiirehtää. Hän maksoi nauttimansa
ja ajoi täyttä vauhtia poliisivirastoon.
Täällä keskusteli hän kauan salapoliisipäällikön kanssa. Molemmat
herrat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että salaisuuden täytyi
jäädä salaisuudeksi. Eikä kumpikaan heistä valittanut noiden kahden
vaarallisen seikkailijan kuolemaa.
Burns mainitsi jotain Parmentieristä. Salapoliisipäällikkö selitti,
että hän oli poliisille täysin tuntematon, ja että kaikki todisti hänen
olevan rehellinen koroillaaneläjä, kuten niin monet muut Rue Bonaparten
varrella. Sitten näytti skotlantilainen amatöörivalokuvaa. Ranskalainen
kyllä ymmärsi antaa naisen uljaalle, kylmähkölle kauneudelle täyden
arvon. Mutta kasvot olivat hänelle aivan oudot.
Kaikki tämä vahvisti Burnsin aikomusta matkustaa kotiin. Hän
lausui virkaveljelleen sydämelliset jäähyväiset ja ajoi nopeasti
ylöspäin Rue Rivolia, jolla liikenne ja tungos olivat kauheat. Tällä
suurella liikekadulla oli suunnaton sekasotku. Autot törähtelivät ja
sanomalehtien myyskentelijät kirkuivat sekä duurissa että mollissa.
Burns heristi korviaan. Mitä huomiotaherättäviä asioita kertoivat
sanomalehdet tänään? Hän ymmärsi, että jotain erinomaista oli tekeillä,
sillä kaupustelijani huudot olivat nyt kasvaneet yhteiseksi ulvonnaksi.
Burns pysähtyi silmänräpäykseksi ja osti pari sanomalehteä, sitten ajoi
hän hiljaiselle syrjäkadulle ja pysäytti autonsa kaasulyhdyn kohdalle.
Tässä levitti hän sanomalehden ja löysi heti sen, mitä etsikin.
Otsakkeen "Viime uutiset" alapuolella oli suurin kirjaimin:
"Salaperäinen kuolemantapaus. Kolme englantilaista kuolee yht'aikaa
Biljaardipalatsissa."
Burns pudotti sanomalehden. Mitä herran nimessä tämä merkitsi?
Sitten pani hän autonsa täyteen vauhtiin ja ajoi Grand Hôtelliin. Hän
riensi huoneeseensa niin pian kuin mahdollista asettuakseen yhteyteen
salapoliisipäällikön kanssa.
Ovea avatessaan hän näki hämärässä miehen istuvan nojatuolissa. Burns
sytytti valon ja jäi seisomaan suu avoinna.
Sillä tuolissa istui Jonas Fjeld jalat ristissä ja sikaari suussa.