SHAKINPELAAJAT.

Tapahtuipa kerran -- ja samoin on tapahtunut usein -- että kolme

pohjoismaista taiteilijaa löi tuumansa tukkoon Parisissa ja elosteli

kolme päivää yhteen menoon. Raudanlujalla johdonmukaisuudella he

kaatoivat sisäänsä suuret määrät hyvää ja huonoa väkiviinaa. He

häiritsivät aamukahviloita, tappelivat pika-ajurien kanssa ja tuottivat

vaivaa poliisikonstaapeleille Sacré-Coeurista aina Belfortin leijonaan

saakka. Mutta he putosivat aina jaloillensa. Niin tekevät pohjoismaiset

matkailijat aina -- elleivät jonkun erityisesti katalan onnettomuuden

vuoksi joudu tutkimaan poliisivankilaa.

Kolmantena päivänä viiden ajoissa he syystä tai toisesta menivät Café

de la Régenceen. He olivat harvasanaisia, juhlallisia ja humalasta

jäykistyneitä. Näytti siltä, kuin he eivät voisi välttää kohtaloaan.

Katsomatta oikealle tai vasemmalle syöksyivät he suoraapäätä sen

shakkipöydän luo, jossa Napoleon I aikoinaan pelasi. He istuutuivat,

järjestivät pelinappulat ja aloittivat pelin miettiväisen näköisinä.

Totiset herrat herättivät suurta huomiota. Arveltiin heidän olevan

hyvin eteviä shakinpelaajia, koska olivat uskaltautuneet luutnantti

Bonaparten rauhoitetun pöydän ääreen. Oliko siinä ehkä Tarrasch tai

kerrassaan itse Lasker?

Joukko innokkaita katselijoita kokoontui pöydän ääreen. Heitä

katseltiin hämmästyneinä. Tässä oli ilmeisesti kysymyksessä aivan

uusia järjestelmiä. Pelin alku oli jotakin ainutlaatuista shakkipelin

historiassa. Kumpikaan ei luovaillut eikä väistynyt askeltakaan.

Molemmat pelaajat teurastivat toistensa pelinappuloita, niin että sitä

oli ilo katsella. Talonpojat, hevoset, juoksijat ja tornit kaatuivat,

ja kuningattaret poistettiin mitä rauhallisimmin.

Katselijain silmät kävivät lautasen suuruisiksi, kun kaksi

viimeistä talonpoikaa teki itsemurhan ja kuninkaat kaikessa

majesteetillisuudessaan kahden seisoivat taistelutantereella.

Innostunut joukko veti helpotuksen huokauksen. Hauska peli!...

Mutta mitä oli tekeillä? Shakinpelaajat eivät näyttäneet tahtovan

lopettaa. Nyt vasta vaikeudet alkoivat oikein toden teolla. Pelaajat

siirtelivät heidän majesteettejaan liikuttavalla huolellisuudella.

Maailmansodan päättymisestä saakka ei ole nähty mokomaa itsevaltiuden

siirtyilemistä. Toinen kuningas ajoi toista takaa ympäri koko

shakkilaudan. Silloin pakeneva kuningas yht'äkkiä rupesi hyökkäämään...

Siiloin katselijat lopulta kävivät viheriäisiksi raivosta. Heistä siis

tehtiin pilkkaa?...

Sen jälkeen on oltu varovaisia shakkipelin katselemiseen nähden Café de

la Régencessä. Ja Napoleonin pöydässä on kielletty pelaamasta. Mutta

eräänä päivänä, monta vuotta edelläkerrotun jälkeen, tärisytti Café de

la Régenceä seuraava tapaus.

Kaksi ulkomaalaista tuli shakkihuoneeseen. He olivat keski-ikäisiä,

tunnettua kansainvälistä tyyppiä olevia miehiä. Paheiden leimaamia,

juoponnäköisiä, tunnusmerkillisiä rosvonaamoja. Mutta he pelasivat

shakkia erinomaisesti -- se oli ilmeistä. Niinpä kerääntyi varovainen

joukko noiden pelipöydässä istuvien vaiteliaiden herrojen ympärille.

He pelasivat sisilialaista peliä, ja katselijat olivat ihastuneet

molempien pelaajien nopeuteen ja täsmällisyyteen. Pelatessaan he

joivat ahkerasti, ja heidän vieressään oleva whiskypullo tyhjeni

nopeasti. Sitten alkoivat pelaajatkin käyttäytyä tyynemmin. Peli

oli joutunut ratkaisukohtaan, missä yksi ainoa harhasiirto ratkaisi

tuloksen. Katsojain jännitys kohosi kohoamistaan. He astuivat toistensa

varpaille, kuiskailivat toisilleen ja hermostuksissaan raapivat

päätänsä. Tämäpä oli kerrankin oikeata kunnon peliä.

Siirtojen väliajat kävivät yhä pitemmiksi. Pelaajien silmät tuijottivat

jäykästi eteensä. Sitten peli tykkänään pysähtyi. Kului neljännes,

kului puoli tuntia ilman mitään muutosta. Katselijat kävivät yhä

kärsimättömämmiksi. Parittain menivät he erääseen nurkkaan ja

väittelivät innokkaasti seuraavasta siirrosta. Sitten palasivat he

takaisin ja murahtelivat kärsimättömästi. Salissa oli tullut aivan

hiljaista.

Eräs vanha ammattipelaaja, joka viidestä frangista uhrasi taitonsa ja

tietonsa amatööreille, tunsi mielialansa ihan kaameaksi. Molempiin

pelaajiin oli ilmaantunut jotakin jäykkää ja tylsää, mikä suorastaan

täytti hänet pelolla. Hän rupesi tuijottamaan nuorempaan heistä. Noilla

leveillä, voimakkailla kasvoilla näkyi jotakin merkillisen ankaraa ja

vastenmielistä. Hän näytti puusta veistetyltä. Hänen piirteensä olivat

ikäänkuin jähmettyneet. Ja äkkiä hän keksi, mikä teki nuo kasvot niin

ihmeen elottomiksi ja muuttumattomiksi.

_Miehen silmäluomet eivät liikkuneet!_

Vanha herra rupesi miettimään. Mitä ihmettä tämä saattoikaan olla?

Viimeisestä siirrosta oli nyt kulunut yli kolme neljännestä. Äkkiä hän

nousi, ikäänkuin jonkun ajatuksen valtaamana.

Hän tunkeutui katselijajoukon läpi pöydän ääreen ja hetkisen

epäröityään löi toista pelaajaa olkapäälle. Mies ei liikahtanut. Ei

myöskään hänen vastapelaajansa osoittanut mitään elonmerkkejä. He

molemmat vain tuijottivat shakkilautaan ihmeen jäykin ja lasimaisin

silmin.

Katselijat vetäytyivät säikähtyneinä takaisin. Mitä tämä merkitsi?

Noudettiin isäntä, joka lähetti lääkäriä kutsumaan. Lyhyen tutkimuksen

jälkeen totesi tämä, että molemmat shakkimestarit olivat tehneet

toisistaan "matin".

He olivat molemmat kuolleet samassa silmänräpäyksessä.

Paholaisen silmä · 第 4 / 88 题