RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.

Juutalainen aika evankeliajan esikuva. -- Merkillinen rinnakkaisuus eli

vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. -- Kuitenkin ovat ne

erilaiset. -- Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys.

-- Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. -- Tärkeitä

rinnakkaisuuksia tarkastettu. -- Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu

huomioon. -- Lihallisen Israelin suosion aikoja. -- Heidän suosiosta

erottamisensa aika. -- Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan

suosion ajan pituisen. -- Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion

aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. -- Evankelisen

ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty. --

Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen, pakana-aikain ja

toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet

opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.

Edellisessä on kosketeltu sitä asianhaaraa, että Jumalan menettelytapa

Israelin kansaa kohtaan oli esikuvauksellista laatua. Kumminkin on

ainoastaan harvoilla kylliksi käsitystä siitä, miten täydellinen tämä

esikuva oli. Monet ovat epäilemättä huomanneet, että apostolit, etenkin

Paavali, kristillisen Seurakunnan opettamisessa usein ottavat huomioon

eräitä silmiinpistäviä näkökohtia esikuvasta ja vastakuvasta

juutalaisessa ja kristillisessä armotaloudessa. Mutta apostolin opin

lähemmästä tarkastelemisesta huomaa, ettei hän käytä ainoastaan

muutamia hajanaisia kuvauksia juutalaisesta taloudesta, vaan että hän

terävällä perustelemiskyvyllänsä esittää koko juutalaisen järjestelmän

Jumalan asettamaksi (jolloin hän kokonaan sivuuttaa vanhimpien

perimätiedot, jotka eivät kuuluneetkaan tähän järjestelmään) ja

näyttää, että se kaikissa piirteissään esikuvasi silloin alussaan

olevaa kristillistä armotaloutta ja selvimmin kuvasi Seurakunnan kulkua

evankelikaudella, sekä osotti sen ihanaa työtä tuhatvuotiskautena.

Monet arvelevat, että juutalainen ja kristillinen aika itse asiassa

ovat aivan sama aika, ja että Jumala on alkanut valita kristillistä

Seurakuntaa aivan ihmisen ensimäisestä olemassaolon ajasta asti. Tämä

on vaikea erehdys, joka hämmentää ja estää monen totuuden oikean ja

selvän käsittämisen. Jeesus oli kristillisen Seurakunnan pää ja

edelläkävijä, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. (Ef. 5: 23; Koi. 1:

24); niinmuodoin ei kenkään ennen häntä voinut olla Seurakunnan

jäsenenä. Jos joku oli käynyt hänen edellänsä, ei häntä mitenkään

voitaisi kutsua _edelläkävijäksi_. "Taivaallista kutsumusta" tulla

hänen kanssauhraajakseen ja lopulta kanssaperillisekseen hänen

kanssansa ei julistettu menneinä aikoina. (Ef. 3: 2, 5, 6.) Hyvät

miehet, jotka elivät ja kuolivat ennen lunastuksemme _todellista

maksamista_ kalliilla verellä, eivät tienneet mitään tästä

"ylhäisestä kutsusta." Ja koska Jumalan lahjat ja kutsumukset, ovat

ansaitsemattomia suosionlahjoja, ei heille, jotka kuuluvat toisiin

aikoihin, tapahdu mitään vääryyttä, kun ei samaa suosiota tarjota

heille. Suosio niitä kohtaan, jotka elivät menneinä aikoina, samoin

kuin niitä kohtaan, jotka elävät tulevassa ajassa, oli ja on kutsumus

maallisiin kunniapaikkoihin ja maalliseen ihanuuteen ja ijankaikkisesti

kestävään elämään maallisina (ihmis-) olentoina: evankelisen ajan

suosion ollessa kutsun taivaallisiin kunniavirkoihin ja ihanuuteen,

_luonnon muuttumiseen_ inhimillisestä jumalalliseen, ja voimaan ja

valtaan taivaassa ja maan päällä, Kristuksen kanssaperillisinä ja

apulaisina. Ja koska "Seurakunta, joka siten kutsutaan ulos, erotetaan

maailmasta ja kehitetään tänä aikana, tulee olemaan Jehovan aseena

hänen suuren aikakausisuunnitelmansa täydellisessä toimeenpanemisessa

-- suunnitelman, joka käsittää kaikkien etuja, ei ainoastaan

ihmiskunnan, vaan kaikkien luotujen taivaassa ja maan päällä -- ovat ne

valmistukset totisesti olleet ihmeellisiä, jotka menneinä aikoina

tehtiin sen jäsenien kasvattamista ja opettamista varten. Eikä ole

ollut vähemmän ihmeteltävä se huolenpitokaan, jolla näitä, jotka ovat

tänä aikana kutsutut jumalallisen kirkkauden _perillisiksi_, on

kouluutettu, pidetty kurissa, johdettu ja suojeltu pitkällä, vaikealla,

kapealla tiellä, jonka heidän Herransa ja Edelläkävijänsä ensin avasi,

ja jonka askeleissa heitä on neuvottu astumaan -- hänen esimerkkiänsä

seuraten." -- 1 Piet. 2: 21.

Herramme käytti virka-aikansa kolme ja puoli vuotta kootakseen

Israelista, kouluuttaakseen ja opettaakseen niitä harvoja opetuslapsia,

joiden tuli muodostaa kristityn Seurakunnan sydän. Kun hän oli

jättämäisillänsä heidät yksin maailmaan, lupasi hän lähettää heille

pyhän Hengen, jonka koko aikakautena tuli johtaa Seurakuntaa kaikessa

totuudessa ja ilmottaa heille tulevaiset ja pitää heillä tuoreessa

muistissa, mitä hän oli opettanut -- joka lupaus alkoi toteutua

Helluntaina. On myös kirjotettu, että kaikki enkelit ovat palvelevia

henkiä lähetetyt niitä varten, jotka saavat autuuden periä (Hebr. 1:

14), ja että Herramme pitää erityisesti huolta heistä aikakauden

loppuun asti. (Matt. 28: 20.) Apostolien kaikki kirjotukset ovat

kirjotetut Seurakunnalle, eikä maailmalle, niinkuin eräät näyttävät

ajattelevan; ne ovat täynnä _erityisiä_ neuvoja, kehotuksia ja

varotuksia, jotka ovat tarpeellisia ainoastaan pyhille, jotka tällä

ajalla vaeltavat kaidalla tiellä. Ja Herramme ilmestyksen, jonka Jumala

antoi hänelle, kun hän oli mennyt kunniaan sisälle, lähetti hän ja

osotti [_osotti_ -- esitti merkeissä, esikuvissa, j.n.e.]

Seurakunnallensa palvelijansa Johanneksen kautta. (Ilm. 1: 1.) Meille

sanotaan myös, että ne ennustukset, joita pyhät miehet ennen muinoin

ilmottivat, eivät olleet heitä itseään varten, eikä myöskään muille

heidän aikanansa, vaan yksinomaan kristillisen seurakunnan opettamista

varten. -- 1 Piet. 1: 12.

Tässä luvussa aijomme näyttää, että koko juutalainen kansa, koko tänä

aikana, itsensä tietämättä toimi Jumalan johdon alla, antaakseen meidän

opetukseksemme esikuvan koko pelastussuunnitelmasta sen kaikissa

osissa, niinkuin juuri äskettäin näimme sen Riemuvuosien osottavan

suunnitelman täyttymistä maan kaikkien sukukuntien siunaamisessa.

Käyttämällä hyväksemme totuuden tavara-aitan tavaroita, joita on niin

runsaasti varattu Seurakunnan hyväksi, ravitsee Jumalan Henki meitä ja

johtaa meitä vähitellen lähemmäksi ja yhä täydellisempään käsitykseen

hänen suunnitelmastansa siinä määrässä ja niin pian kun tämä tieto on

meille tarpeellinen. Ja tästä suuresta varastoaitasta antaa Jumala nyt

meille paljon erityistä valoa ja erityistä ravintoa, joka meille juuri

nyt on tarpeen vaatimaa tänä "elonkorjuun aikana" ajan päättyessä.

Koska Jumala sellaisella tavalla on hellinyt ja runsaasti pitänyt

huolta kristillisestä Seurakunnasta, enemmän kuin kaikista muista

ihmisistä menneinä ja tulevina aikoina, miten tärkeä mahtaneekaan hänen

mielestään tämä tieto olla meille, ja miten innokkaasti meidän onkaan

käytettävä sitä hyväksemme.

Vaikk'emme tässä luvussa tahi tässä osassa aijo _yksityiskohtaisesti_

tutkistella esikuvauksellisia piirteitä Jumalan menettelytavasta

Israelin kanssa, niinkuin se esitettiin todistuksen majassa ja

temppelissä, ja jumalanpalvelustoimituksissa ja uhreissa, y.m.

kehotamme nyt lukijaa tarkkaavasti huomaamaan muutamia erittäin selviä

ja silmiinpistäviä _yhtäläisyyksiä_ juutalaisen ja kristillisen

armotalouden välillä esikuvana ja vastakuvana; sillä kaikkia sitä, mitä

Seurakunta todellisuudessa kokee ja toimii, esikuvattiin juutalaisessa

Seurakunnassa. Ja monet näistä vastaavista piirteistä ovat rinnakkaisia

ei vaan luonteensa puolesta, vaan myös verrannolliset _aikaankin_

nähden. Heidän kansallishistoriassansakin ja monen yksityisenkin tähän

kansaan kuuluvan elämässä löydämme yhtäläisyyksiä, joihin Raamattu

viittaa. Toisia näistä ovat kristilliset ajattelijat aikoja sitten

huomanneet, ja toiset ovat jääneet kokonaan sivuutetuiksi. Tässä

avautuu meille ihana ja hedelmällinen kenttä ajatukselle ja

tutkimukselle.

Paavali kutsuu juutalaista Seurakuntaa "luonnolliseksi Israeliksi" ja

kristittyä Seurakuntaa "Jumalan Israeliksi." (1 Kor. 10: 18; Gal. 6:

16.) Voimme sentähden oikeuden mukaisesti nimittää näitä luonnolliseksi

Israeliksi ja hengelliseksi Israeliksi. Apostoli huomauttaa myös

hengellisen huoneen korkeammasta tasosta, kun hän kertoo luonnollisen

Israelin huoneen [perheen] olevan _palvelijoiden_ ja hengellisen

Israelin olevan _lasten_ huoneen. (Hebr. 3: 5, 6; Room. 8: 14.)

Luonnollisen huonekunnan jäsenet olivat hengellisen huonekunnan

kunnioitettuja palvelijoita eri tavoilla, mutta pääasiallisesti siinä,

että he tietämättään, Jumalan johdolla, kuvannollisella tavalla

kuvasivat hengellisiä asioita, jotka, jos niitä oikein tutkitaan ja

huomataan, tulevat olemaan suureksi siunaukseksi ja valaistukseksi

lasten huonekunnalle.

Molemmissa tapauksissa on, Jumalan kannalta katsoen, löytynyt sekä nimi

Israel että todellinen Israel, vaikka ne ihmisten silmissä ovat

näyttäneet samalta; nimi ja todellisia jäseniä ei ole voitu selvästi

erottaa ennenkuin heidän aikansa lopussa tahi elonkorjuu-ajassa,

jolloin se totuus, jonka aika silloin on tullut ja joka silloin tuodaan

päivänvaloon, toimittaa erottamisen ja ilmaisee ketkä ovat todellista,

ketkä kuuluvat ainoastaan nimi-Israeliin. Luonnollisesta huoneesta

sanoo Paavali: "Eivät kaikki ne, jotka polveutuvat Israelista [ovat sen

nimisiä], ole silti Israel." (Room. 9: 6); ja Herramme antaa

tunnustuksen samalle ajatukselle, kun hän Natanaelista sanoi: "Katso,

_todella_ israelilainen, jossa ei ole vilppiä", ja myöskin, kun hän

elonkorjuu-ajalla erotti todelliset nimi-israelista ja nimitti

edellisiä arvokkaaksi vehnäksi ja jälkimäisiä ainoastaan ruumeniksi --

vaikka, suhteellisesti, vehnää oli ainoastaan kourallinen ja ruumenet

käsittivät melkein kaikki, jotka kuuluivat siihen kansaan.

Samanlaisessa tapauksessa ja samanlaisella kuvauksella esitetään

hengellisen Israelin nimi- ja todellisia jäseniä evankelikautena; ja

heidän erottamisensa on myös elonkorjuussa, evankelikauden lopulla.

Silloin tulee ainoastaan vehnä, suhteellisesti pieni luku, "pieni

lauma" -- erotettavaksi hengellisen nimi-Israelin suurista joukoista,

kun suuri enemmistö, joka on lusteita eikä oikeata vehnää, tulee

hyljättäväksi arvottomina parhaimmalle suosiolle, johon he olivat

kutsutut, eivätkä tule laskettaviksi Herran jalokivien joukkoon. --

Room. 9: 27; 11: 5; Luuk. 12: 32; Matt. 3: 12; 13: 24--40.

Luonnollisen Israelin pää oli Jaakob, lisänimellä Israel (ruhtinas); ja

hän perusti _kahdentoista_ poikansa kautta sen huoneen, joka kantoi

hänen nimeään, Jaakobin huoneen, _Israelin_ huoneen. Niin on

hengellisen huoneenkin: sen perustaja Kristus, perusti sen

_kahdentoista_ apostolinsa kautta; ja tämä huone kantaa myös

perustajansa nimeä -- Kristillinen Seurakunta. Aikaan nähden kutsui

Jumala luonnollisen Israelin ensin, mutta mitä tulee suosioon ja

toteutumisen aikaan nähden, tulee hengellinen Israel ensimäiseksi.

Siten tulevat ensimäiset viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi. (Luuk.

13: 30.) Raamattu osottaa selvästi näitä kahta Israelin huonetta,

toinen, ollen Aabrahamin luonnollista siementä, toinen Jehovan --

taivaallisen Isän -- hengellistä siementä, jota Isää Aabraham

esikuvasi.

Toiset tulevat sokeiksi tärkeille totuuksille sen kautta, että

otaksuvat nimityksen "molemmat Israelin huoneet" tarkottavan

luonnollisen Israelin molempia osastoja, maan jakamisen jälkeen,

Salomonin pojan, Rehabeamin päivinä. Sellaisia tarvitsee ainoastaan

muistuttaa siitä, että Baabelin vankeuden jälkeen, ennalleen

asetettaessa Palestiinaan, kaikki israelilaiset, kaikista heimoista,

jotka silloin olivat vankeina koko meedo-persialaisessa maailman

valtakunnassa, siihen luettuna Syyria eli Babylonia, saivat vapauden

palata omaan maahansa, jos niin tahtoivat. (Esra 1: 1--4.) Monet

uskollisista israelilaisista _kaikista_ heimoista, jotka pitivät

arvossa Jumalan lupauksia pyhän maan ja pyhän kaupungin yhteydessä,

palasivat eri kaupunkeihin Palestiinassa. Juudan heimo, pääheimo, jolla

oli kuninkaan virka, ja jonka alueella Jerusalem, pääkaupunki,

sijaitsi, otti tietysti johtavalla tavalla osaa sen ennalleen

rakentamisessa; mutta tämän Baabelista palaamisen jälkeen ei Israel

enää ollut jaettu kansa, vaan asui yhdessä kuten alusta, yhtenä ainoana

kansana ja oli tunnettu samalla alkuperäisellä Israel nimellä. -- Katso

Neh. 11: 1, 20; Esra 2: 70.

Tästä huomautetaan uudelleen Uudessa Testamentissa. Herra ja apostolit

puhuvat luonnollisesta Israelista niinkuin _yhdestä_ kokonaisesta.

Paavali sanoo, että _Israel_ tavotteli, mutta että ainoastaan "jäännös"

huomattiin arvolliseksi. (Room. 10: 1--3; 9: 27; 11: 5--12, 20--25;

Apt. 26: 7.) Kun Herra sanoi, että hän oli "lähetetty [kaikkien, yhden

ja saman] Israelin huoneen kadonneiden lammasten luokse"; mutta koska

hän ei tahtonut sallia opetuslastensa mennä Palestiinan ulkopuolelle

etsimään heitä (Matt. 10: 5, 6; 15: 24), on selvää, että ne, jotka

elivät Palestiinassa, edustivat koko Israelia. Pietarikin puhuu

luonnollisesta Israelista niinkuin _yhdestä_ huoneesta; ja puhuessaan

Israelin kansalle Jerusalemissa, sanoi hän: "Tietäköön siis koko

Israelin huone", j.n.e. Jakob puhuu myös kahdestatoista sukukunnasta,

niinkuin yhtenä kansana. (Apt. 2: 36; Jaak. 1: 1.) Monet kaikista

heimoista asuivat Palestiinassa ja monet kaikista heimoista asuivat

ympärillä olevien kansojen keskuudessa. Niinpä tapasi Paavali

israelilaisia, joille hän saarnasi, melkein jokaisessa kaupungissa,

jossa hän kävi Vähässä Aasiassa ja Italiassa, mutta heitä pidettiin

aina samana kansana; ainoa toinen Israel oli hengellinen Israel.

Jumala teki erityisiä liittoja tahi lupauksia näille molemmille

Israelin huoneille. Kaikki lupaukset luonnolliselle huoneelle olivat

_maallisia_, kaikkien lupausten ollessa hengelliselle huoneelle

_taivaallisia_. Vaikka lupaukset luonnolliselle Israelille olivat (ja

vielä ovat) suurenmoisia ja kallisarvoisia, tunnetaan lupaukset

hengelliselle Israelille "parempien lupauksien" ja "_suurempien_ ja

kallisarvoisempien lupauksien nimellä." (Hebr. 8: 6; 2 Piet. 1: 4.)

Luonnolliselle huoneelle sanottiin: "Jos te nyt minun ääneni kuulette

ja pidätte minun liittoni, niin olette minulle kallis omaisuus,

kalliimpi kaikkia muita kansoja, sillä koko maa on minun; ja olette

minulle papillinen valtakunta ja pyhä kansa." Ja vaikka koko Israel

vastasi ja sanoi: "Kaikki mitä Herra puhunut on, me tahdomme tehdä"

(2 Moos. 19: 5--8), eikä sittemmin pitänytkään liittoansa, tulevat

kumminkin uskolliset heistä, jotka vakavasti ahkeroitsivat

heikkoudessaan pitämään sitä, "päämiehiksi [ruhtinaiksi] kaikkeen

_maailmaan_", Jumalan valtakunnan maallisen puolen jäseniä. -- Katso I

Osa, Luku 14.

Hengelliselle huoneelle sitävastoin kuuluu: "Rakentukaa itsekin

_hengelliseksi huoneeksi_, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä

uhreja [sanaa _hengellisiä_ uhreja sanan edessä tässä tekstissä (värs.

5) ei ole vanhimmassa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa --

Sinailaisessa. Että niin ollen onkin oikein, on aivan selvää, kun

ajattelemme, ettei ole hengellisiä asioita, joita uhrataan, vaan

maallisia tahi inhimillisiä etuoikeuksia, oikeuksia j.n.e.], jotka

Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia... Te olette

valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, hänen omaisuudekseen

tullut kansa, julistaaksenne sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä

kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa; Te, jotka ennen ette olleet

mikään kansa, mutta _nyt_ olette _Jumalan kansa_." -- 1 Piet. 2: 5, 9,

10.

Luonnollisella Israelilla oli, Jumalan määräyksestä, käsillä tehty

todistuksen maja, joka itsessään, sekä kaikissa jumalanpalveluksissaan

oli esikuvauksellinen. (Hebr. 9: 1, 2, 9, 10.) Mutta hengellisellä

Israelilla on "_oikea_ [vastakuvallinen] maja, jonka on rakentanut

Herra eikä ihminen." (Hebr. 8: 2.) Esikuvauksellisen majan palvelukseen

oli määrätty esikuvauksellinen papisto, jonka päänä oli Aaron, joka

kantoi esille esikuvauksellisia uhreja esikuvauksellisen kansan

synneistä ja toimitti esikuvauksellisen puhdistuksen tahi

vanhurskauttamisen vuosittain. Vastakuvauksellisella majalla on oma

papistonsa, joka kantaa esille parempia uhreja (Hebr. 9: 23), jotka

todellisesti ja ainaiseksi ottavat pois maailman synnit. Ja meidän

Herramme Jeesus on tämän papiston pääpappi -- tunnustuksemme [tahi

järjestömme] Ylimmäinen pappi -- ja Seurakunnan jäsenet, jotka ovat

hänen ruumiinsa, ovat alipappeja. Koko nimiseurakunta ei ole tätä

papistoa -- vaan totinen Seurakunta, uskolliset Kristuksessa

Jeesuksessa, jotka seuraavat suuren Ylimmäisen pappimme jälkiä

uhraamisessa.

Toinen, silmiinpistävä piirre tästä Raamatussa huomautetusta

vastaavaisuudesta esikuvana ja vastakuvana on, että molemmat Israelin

huoneet (luonnollinen ja hengellinen) vietiin vankeuteen Baabeliin.

Tämä tulee selvemmin näkyviin kun me seuraavassa luvussa ennätämme

tarkastamaan "suurta Baabelia, joka on porttojen äiti." (Ilm. 17: 5,

6.) Tässä kiinnitämme vaan huomiomme vastakuviin. Luonnollinen Israel

vietiin vankeuteen kirjaimelliseen Baabeliin, joka oli rakennettu

kirjaimellisen Eufrat virran varrelle, kun sitävastoin evankelikauden

salaperäinen eli vertauskuvallinen Baabeli, joka vei vankeuteen

hengellisen Israelin, kuvataan sijaitsevan salaperäisen Eufratin

varrella. Esikuvassa tulivat temppelin kultaiset astiat poisviedyiksi

sananmukaiseen Baabeliin ja häväistyiksi siellä; vastakuvassa tulivat

kallisarvoiset, jumalalliset (kultaiset) totuudet, jotka kuuluvat

totisen temppelin, Seurakunnan, palvelukseen (1 Kor. 3: 16, 17; Hm. 3:

12) muutetuiksi kauvas pois paikoiltaan salaperäisen Baabelin

väärentäminä ja väärin sovittamina. Niinkuin kirjaimellinen Baabeli on

rakennettu Eufrat virran varrelle, joka oli sen rikkauden ja

varallisuuden varsinainen avustaja, ja jonka kukistuminen tapahtui

virran veden poisjohtamisen kautta. Samalla tavalla salaperäinenkin

Baabeli sijaitsee monien vesien (kansojen ja kansakuntien) keskuudessa,

on niiden kannattama, ja sen kukistuminen tulee ennustuksien mukaisesti

sen kautta, että tuki ja kannatus, kansa johdetaan pois sen yhteydestä.

-- Hm. 16: 12.

Rinnakkaisia aikoja varjon ja todellisuuden -- esikuvan ja vastakuvan

välillä.

Nyt tulemme tämän esikuvauksellisen vastaavaisuuden ihmeellisimpään

piirtoon, nim. ajankysymykseen, joka jokaisessa kohdassaan todistaa ja

vahvistaa ne vuosiluvut, joita riemuvuodet ilmaisevat, samoin kuin

ajanlasku ja ennustettu pakana-aikain päättyminen ilmottavat. Ja juuri

siitä erityisestä syystä käsitellään tätä ainetta tässä, jotta tämän

ihmeellisen rinnakkaisuuden varma vakuuttavaisuus lisäisi

ja vahvistaisi Jumalan lasten uskoa ajankysymykseen hänen

suunnitelmassansa, jota varten se ilmeisesti oli tarkotettu. -- Hebr.

9: 9, 23; 10: 1.

Kaikista ennustuksista ja ajantodistuksista ei mikään ole niin

silmiinpistävä ja vakuuttava kuin tämä. Mitä se opettaa, on

hämmästyttävää, oman yksinkertaisuutensa tähden, ja tulee vakuuttamaan

nöyrien sydämiä. Ei siinä kyllä, että luonnollinen Israel kaikkine

uskonnollisine menoineen oli esikuvauksellinen, vaan oli juutalainen

_aika_ esikuva evankelisesta _ajasta_. Ne ovat aivan yhtä pitkät ja

vastaavat toisiansa; niin että, jos me näemme ja käsitämme juutalaisen

ajan, sen pituuden ja omituisuudet sen elonkorjuussa eli lopulla,

saatamme tietää evankelikauden, sen vastakuvan, tarkan pituuden, ja

voimme ymmärtää, mitä ja milloin meidän on odotettava evankelikauden

elonkorjuussa. Mutta koettakaamme nyt osottaa tämä; sillä vaikka

voisimmekin yleisien periaatteiden kannalta pitää tämän varmana ja

sanoa, että koska eri tapauksilla juutalaisessa ajassa on

vastaavaisuutensa evankeliajassa, niin pitäisi olla _aikaankin_ nähden

samalla lailla, niin ei Jumala kumminkaan ole jättänyt meitä

_otaksumaan tätä_, vaan on hän selvästi, vaikka välillisesti,

ilmottanut tämän meille.

Paavali sanoo meille, että Jumala sulki luonnollisen huoneen suosiosta

hengellisen huoneen valitsemisen aikana; ja että kun hengellinen huone

on tullut kokonaan valituksi, tulee Jumalan suosio palaamaan

luonnolliselle huoneelle. Hän sanoo: "Sillä minä tahdon veljet

[Seurakunnan eli hengellisen huoneen veljet] -- jottette olisi itse

mielestänne viisaita -- ilmaista teille tämän salaisuuden, että

[luonnollista, lihallista] Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka

on kestävä _kunnes_ pakanat täysilukuisina [Tätä lausetta 'pakanat

täysilukuisina', ei ole sekotettava aikaisemmin esiintyneeseen

'pakanain ajat'. Pakanain ajat on se ajanjakso, jonka aikana pakanain,

niinkuin on näytetty, on sallittu hallita maailmaa, kun 'pakanat

täysilukuisina' tarkottaa _täyttä lukua_, joka tulee valittavaksi

pakanoista täydentämään evankelista Seurakuntaa -- joka 'jäännöksen'

kanssa, joka on valittu israelilaisista, (apostolit siihen luettuina)

tulee muodostamaan Kristuksen Seurakunnan, pyhän kansan, kuninkaallisen

pappeuden, Jumalan valtakunnan, ja joille maan valtakunnat ja vallat

tulevat annettaviksi.] ovat tulleet Jumalan valtakuntaan; niinkuin on

kirjotettu: [Luvattu] Pelastaja on tuleva Siionista [joka on

Kristushenkilö -- meidän Herramme, pää, ja jäännös eli harvat

uskolliset molemmista nimi-Israelin huoneista, jotka muodostavat hänen

ruumiinsa, Seurakunnan], hän on poistava kaiken jumalattomuuden

Jaakobista. Ja sillä tavoin on koko Israel pelastuva (sillä tämä on

oleva minun liittoni heidän kanssaan), _kun minä otan pois heidän

syntinsä_. Evankeliumiin nähden [korkeaan kutsuun nähden tänä aikana]

he kyllä ovat vihollisia [hyljättyjä] teidän tähtenne [jotta teillä

olisi etuoikeus ja perisitte parhaimmat, lupauksien hengelliset osat];

mutta valintaan nähden [jonka kautta he tulivat valituiksi saamaan

erityisiä maallisia suosionosotuksia Jumalalta, jotka olivat luvatut

heidän isälleen, Aabrahamille, ja hänen luonnolliselle siemenelleen],

ovat he rakastettuja isien tähden; sillä armolahjojaan ja kutsumistansa

Jumala ei kadu." On varmaa, että mitä Jumala on luvannut, se tulee

täytettäväksi. Tietäen lopun alunpitäen, ei Jehova milloinkaan tehnyt

sellaista liittoa, jota hän olisi tarvinnut tahi tahtonut rikkoa. Tässä

ennustuksessa antaa apostoli meille viittauksen evankelikauden

pituudesta näyttämällä, että se alkoi luonnollisen Israelin

hylkäämisellä ja että se tulee päättymään sen ennalleenasettamisella

suosioon. Jos me yhdistämme Paavalin ja Pietarin lausunnot (Room. 11:

27 ja Apt. 3: 19, 20) saamme nähdä, että aika suosion palaamiselle

Israelille tulee olemaan ennalleenasettamisaikojen alkupuolella,

Herramme toisessa tulemisessa. Paavali sanoo, että suosion palaaminen

Israelille tapahtui kun Jumala _ottaa pois heidän syntinsä_, jonka

Pietari sanoo hänen tekevän virvotuksen -- eli ennalleenasettamisen

aikoina, jotka tulevat silloin, kun Herramme tulee toistamiseen, kun

eivät taivaat enää kauvemmin pidätä häntä.

Vuosiluvun Herramme toiselle tulemiselle ja ennalleenasettamisaikojen

alkamiselle olemme jo näyttäneet olevan 1874. Meidän on sentähden

odotettava näkevämme merkkejä Jumalan suosion palaamisesta

luonnolliselle Israelille, kohta vuoden 1874 jälkeen; ensimäisenä

kohtana ennalleenasettamistyöstä. Ja toden totta me olemme nähneet

suosion alkaneen palata heille. Jokainen uusi esimerkki Israelin

sokeuden poistumisesta ja Jumalallisen suosion palaamisesta heille on,

katsottuna apostolisen sanan valossa, uusi todistus siitä, että

evankelikausi on loppumaisillansa, ja että "pieni lauma" on melkein

täysilukuinen. Mutta meillä on vielä sen lisäksi todistuksia, jotka

ilmaisevat _tarkan vuosiluvun_, jolloin suosio on palaava Israelille.

Niin paljon olemme ainoastaan nähneet, että ajanmäärä luonnollisen

Israelin hyljätylle tilalle, on erityisen suosion määrä muille,

tarkottaen kutsua toisia (pakanoita) olemaan kanssaperillisiä

Kristuksen kanssa, joka kutsu päättyy ennalleenasettamisaikojen

_alussa_; mutta ei kuitenkaan, (kuten toiset ennustukset osottavat)

_heti_ tämän ajan alettua.

Mutta pysähdy hetkiseksi -- älköön mitään väärinkäsitystä syntykö tästä

kohdasta; kun _kutsu_ korkeaan etuoikeuteen saada tulla Seurakunnan

jäseneksi, Kristuksen morsiameksi ja kanssaperilliseksi lakkaa, ei

sillä suinkaan ole sanottu, että on varmaa, että kaikki, jotka ovat

saaneet kutsun, sentähden olisivat arvollisia tulemaan valituiksi;

"sillä useat ovat _kutsutut_, mutta harvat _valitut_", syystä, että

ainoastaan harvat täyttävät kutsumuksen ehdot. Eikä se myöskään

sisällä, ettei muita armonetuuksia tarjottaisi niille, jotka eivät enää

sen jälkeen saa korkeaa kutsua. Asia on niin, että kun tämä "korkea

kutsu" lakkaa, niin se on siksi, että aikakausien suunnitelman suuri

Perustaja on saanut melkein valmiiksi sen osan suunnitelmastaan, joka

oli aijottu suorittavaksi evankelikautena -- nim. evankelisen

Seurakunnan, Kristuksen morsiamen, valitsemisen. Kaikkia ihmisiä ei

kutsuttu tähän korkeaan kunniaan. Erityisesti ilmotetaan meille, että

Jumalan aikomus oli valita tätä tarkotusta varten ainoastaan rajotettu

määrä, "pieni lauma", verrattuna ihmissuvun joukkoihin. Kun kylliksi

monta on kutsuttu ja kutsumisen aika menee umpeen, eikä enää ole

soveliasta pidentää _tätä_ kutsua toisiin, tulee yhä olemaan

mahdollista niille, jotka jo ovat kutsutut ja jotka ovat ottaneet

kutsun vastaan, tehdä kutsumuksensa ja valitsemisensa lujaksi,

uskollisesti vaariinottamalla liittonsa, joka sisältää kokonaisen

vihkiytymisen Jumalalle kuolemaan asti; ja tulee heille myös yhä

edelleen olemaan mahdollisuuksia epäonnistumaankin tässä. Tämä kutsu,

joka välttämättömästi päättyy, kun tarpeellinen määrä on tullut

kutsutuiksi, joista suosittu "pieni lauma", "Kristuksen ruumis",

täydennetään, ei likimainkaan ole Jumalan rakkauden, suosion ja

kutsumisen rajana. Sen päättyminen tulee ainoastaan sulkemaan

taivaallisen eli "korkean kutsun." Sillä kun tämä kutsu päättyy, kun

tämä ovi tilaisuuteen ja suosioon suljetaan, alkaa toinen ovi auveta --

ovi mahdollisuuteen ja tilaisuuteen astua pyhyyden tielle, ja sillä

kulkea eteenpäin -- ei jumalalliseen luontoon, johon evankelinen

Seurakunta kutsuttiin, vaan ijankaikkisesti kestävään elämään ja

täydellisyyteen ihmisinä. -- Katso I Osaa, lukuja 10 ja 11.

Mutta me tahdomme nyt käsitellä _tarkkaa vuosilukua suosion_

palaamiselle Israelille, joka näyttää tarkan ajan taivaallisen kutsun

päättymiselle -- jonka vuosiluvun jälkeen Israel alkaa vähitellen nähdä

ja saada todistuksia yhä suuremmassa määrässä jumalallisen suosion

palaamisesta ja josta vuosiluvusta myös Jumalan kutsu taivaallisiin

kunniapaikkoihin tulee lakkaamaan, ja ainoastaan ne, jotka jo ovat

kutsutut, tulevat omaamaan etuoikeuden tämän palkinnon voittamiseen

uskollisuutensa kautta elämän loppuun asti. --

Jumala kutsui luonnollisen Israelin, hengellisen Israelin lailla

olemaan hänen erityisenä aarteenaan kaikkien muiden kansojen edellä

(toinen on maallinen aarre ja esikuva toisesta, joka on taivaallinen

aarre.) Erotettuna maailmasta saivat he Jumalalta ottaa vastaan

erityistä suosiota kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi (1845)

vuotta. Tämä ajanjakso alkoi heidän _kansallisen elämänsä_ alkamisella,

Jaakobin, viimeisen patriarkan kuoltua, jolloin heidät vasta

tunnustettiin kansaksi ja nimitettiin "Israelin kahdeksitoista

sukukunnaksi", joka oli kansallisnimitys. Katso 1 Moos. 49: 28; 46: 3;

5 Moos. 26: 5. Nämä kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi kansallisen

elämän ja suosion vuotta päättyivät, kun he hylkäsivät Messiaksen --

vuonna 33 -- kun hän, viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan,

esiintyi heille heidän kuninkaanaan ja, kun eivät ottaneet häntä

vastaan, selitti: "_Teidän huoneenne jää teille autioksi_." (Matt. 23:

38.) Tämä, heidän suosionsa loppu, jolloin heidän lankeemuksensa aika

alkoi, jatkuen kolmekymmentäseitsemän vuotta (37), päättyi vuonna 70

heidän kansallisen yhteiskuntajärjestelmänsä samoin kuin heidän

kaupunkinsa, temppelinsä j.n.e. täydellisellä hävittämisellä.

Huomattava on kumminkin, että Jumala antoi suosionsa jatkua tämän

kansan yksityisille senkin jälkeen kun kansa kansana oli tullut "pois

hakatuksi"; sillä evankeliumin kutsu oli _rajotettu_ tämän kansan

yksityisiin jäseniin kolmen ja puolen vuoden aikana helluntain jälkeen,

Kristuksen kuoleman jälkeen -- saavuttamatta Korneliusta, ensimäistä

pakanoista, joka tuli tämän suosion esineeksi (Apt. 10), ennen kun tämä

aika oli kulunut. Tähän päättyivät täydelleen nämä seitsemänkymmentä

suosion viikkoa, jotka Danielin kautta olivat luvatut, niinkuin oli

kirjotettu: "Ja hän on vahvistava liiton monelle yhdessä viikossa."

(Dan. 9: 27.) Tämä seitsemäskymmenes vuosiviikko alkoi Herramme

kasteesta; hänen ristiinnaulitsemisensa osotti, niinkuin oli

ennustettu, sen keskikohtaa, ja suosio rajotettiin luonnolliselle

Israelille sen loppuun asti.

Tämän kansallisen suosion pitkänä aikakautena (1845 vuoden kuluessa),

jolla ajalla toiset kansat syrjäytettiin, sai Israel sekä kuritusta

että siunauksia. Mutta rangastuksetkin heidän synneistänsä olivat

todistuksia ja osia Jumalan isällisestä huolenpidosta heitä kohtaan.

Hän lähetti heille hätää ja salli heidän usein joutua vankeuteen, kun

he unhottivat hänet eivätkä totelleet häntä; mutta kun he katuivat ja

huusivat Herran puoleen, kuuli hän heitä aina ja vapautti heidät.

Tämän kansan koko historia, sellaisena kun sen kertovat toinen

Mooseksenkirja, Josuan kirja, Tuomarit, Aikakauskirjat ja Samuel,

todistaa, ettei Jumala kauvan kätkenyt kasvojansa heiltä, ja että hänen

korvansa aina oli avoinna heidän katumushuudoillensa -- siihen päivään

asti, kun heidän huoneensa jätettiin heille autioksi. Ja silloinkin

antoi Jumala heille anteeksi entistä enemmän lähettämällä heille oman

Poikansa olennossa kauvan luvatun Messiaksen, Lunastajan, meidän

Herrassamme. Tämän kansan sopimattomuus olemaan kauvemmin hänen

erityisenä aarteenaan tahi missään suhteessa edustamaan Jumalan

valtakuntaa maan päällä, ilmeni siinä, että hylkäsivät tuon pyhän,

viattoman ja tahrattoman, sekä siinä, että toivoivat siihen sijaan

saada murhaaja vapautetuksi.

Siten tuli, heidän sopimattomuutensa vuoksi, heidän suurimman suosionsa

aika heidän hylkäämisensä ja heidän suosiosta lankeemisensa ajaksi. Ja

tuo suurin suosio päästä kanssaperilliseksi Messiaksen kanssa, jonka

Israel, lukuunottamatta "_jäännöstä_" (Jes. 1: 9; 10: 22, 23; Room. 9:

28, 29; 11: 5) täten kadotti sokeutensa ja sydämenkovuutensa tähden,

tarjottiin uskovaisille pakanoille; ei pakanallisille kansoille, vaan

jokaisen kansan vanhurskautetuille uskovaisille -- vaikka suosiota

alussa, eli kolmen ja puolen vuoden aikana, rajotettiin yksinomaan

uskovaisille Israelin kansasta. Soaistuja, kuten olivat kansana,

kansallisennakkoluulojen kautta, menee suuri palkinto, joka tarjottiin

heille ensin, mutta johon olivat arvottomia, pyhälle kansalle,

omaisuuskansalle, johon kuuluu arvollinen "jäännös" heidän kansastaan,

ynnä toisia, joita on kutsuttu pakanallisista kansoista, joita he

julkeassa ylpeydessään hylkäsivät "koirina." Ja Jumalan luvattu suosio

ei tule palaamaan heille kansana poistaakseen heidän sokeuttaan ja

tuodakseen heille kansojen esikoisena maallisia siunauksia, _ennen

kuin_ "omaisuuskansan" täysi luku on tullut kutsutuiksi pakanoista --

_ennen kuin_ täysi luku pakanoita on tullut tähän korkeampaan suosioon.

Siten ei, niinkuin Paavali selitti (Room. 11: 7) luonnollinen Israel

saavuttanut sitä, jota se tavotteli, nim. suurinta suosiota. Heidän

luullessaan suurimman armon olevan maallisissa siunauksissa ja

sydämensä ylpeydessä vaatiessaan tätä suurinta suosiota luonnollisena

esikoisoikautenansa, jota lisäksi töillänsä olivat ansainneet,

kompastuivat he sokeudessaan tähän suurimpaan suosioon ja hylkäsivät

sen, koska se oli otettava vastaan _armona_ Kristuksen kautta. Niinkuin

David oli ennustanut, tuli heidän pöytänsä -- joka oli niin runsaasti

varustettu rikkailla lupauksilla ja siunauksilla, joita tarjottiin

heille _Kristuksen kautta_ -- heille "paulaksi ja ansaksi ja

kompastukseksi ja kostoksi", heidän sydämensä kovuuden tähden. (Room.

11: 9, 10; Ps. 69: 23--29.) Kristus, joka tuli lunastamaan heitä ja

joka olisi korottanut heitä ihanimpaan asemaan kuin he koskaan olisivat

kyenneet toivomaan tahi aavistamaan, oli heidän ylpeydellensä

kompastuskivi ja pahennuksenkallio. -- Room. 9: 32, 33; Jes. 8: 14.

Kumminkin oli Israelin sokeus ainoastaan "osittainen sokeus (tahi

paatumus)", eikä näön täydellinen kadottaminen; sillä lain, profeettain

ja apostolein todistukset olivat kaikille avoinna niin hyvin

juutalaisille kuin pakanoille; ja evankelikauden aikana on jokainen

juutalainen, joka vaan on tahtonut päättäväisesti poistaa

ennakkoluulojen kalvon ja nöyrästi ja kiitollisuudella ottaa vastaan

Jumalan armon pakana-veljiensä tavalla, saattanut tehdä niin. Kumminkin

ovat ainoastaan harvat voineet tehdä tämän; eikä mitään _suosiota_

anneta heille, eikä mitään _erityistä_ toimenpidettä tule tehtäväksi

vakuuttaakseen heitä kansana totuudesta ja voittaakseen heidän

ennakkoluulojaan, ennen kuin täysi luku pakanoita on tullut sisälle;

tahi toisin sanoen, ennen kuin hengellinen Israel on täysilukuinen.

Sen jälkeen kun he hylkäsivät Messiaksen -- senjälkeen kun heidän

huoneensa jätettiin autioksi -- ei Israelilla ole ollut mitään

todistuksia Jumalan suosiosta. Juutalaiset täytyvät itsekin myöntää,

että heidän kyyneleensä ja huokauksensa ja rukouksensa ovat jääneet

vastauksetta; ja niinkuin heidän profeettainsa ennustivat, ovat he

tulleet sananlaskuksi ja pilkkapuheeksi kansain keskuudessa. Vaikka

Jumala ennen oli kuullut heidän rukouksensa ja katsonut heidän

kyyneleihinsä ja asettanut heidät jälleen omaan maahansa ja alati

suosinut heitä, niin ei hän sen jälkeen ole välittänyt heistä eikä ole

osottanut heille _minkäänlaista suosiota_. Siitä saakka, kun he

sanoivat: "Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme yli", ovat

he olleet alituisen, lakkaamattoman kurituksen alaisina: heidät on

hajotettu kaikkien kansojen keskuuteen ja kaikkialla on heitä vainottu

niin kuin oli ennustettu. Nämä ovat tosiseikkoja, joita jokainen voi

lukea historian lehdillä. Kääntykäämme nyt profeettain puoleen ja

katsokaamme millä tarkkuudella näitä tosiseikkoja ennustettiin, ja mitä

samoilla profeetoilla on sanottavaa heidän tulevaisuudestansa.

Herra sanoo profeetta Jeremian kautta (16 luku), sitten kun hän oli

antanut heidän tietää, kuinka he olivat hyljänneet hänen: "Sentähden

minä heitän teidät pois tästä maasta siihen maahan, jota te ette tunne,

ette te eikä teidän isännekään, ja siellä saatte palvella muita jumalia

[hallitsijoita] päivät ja yöt; koska _en minä anna teille armoa_"

(Värssyt 9--13.) Tämä aika tuli, kun he hylkäsivät Messiaksen. Miten

sananmukaisesti tämä uhkaus on tullut täytetyksi, sitä voivat kaikki

arvostella, ja täytyy heidän itsensä se myöntää. Tämä ennustus ei voi

tarkottaa mitään heidän entisistä vankeuksistansa naapurikansojen --

syyrialaisten, babylonilaisten y.m. keskuudessa. Sellaista otaksumaa

estävät sanat: "Maahan, jota te ette tunne, ette _te eikä teidän

isänne_." Aabraham tuli Kaldean Urista -- Babyloniasta -- ja Jaakob

Syyriasta (5 Moos. 26: 5.) Heidän hajottamisensa kaikkien kansojen

keskuuteen heidän 1845 vuotisen suosionsa lopulla, eikä mikään muu

heidän vankeuksistansa sovi näihin selviin sanoihin -- maahan, josta

ette _te_ eikä teidän isänne mitään tiedä. Siis ilmenee tästä, sen

yhteydessä, ettei heille _mitään suosiota osotettaisi_, että tämä

ennustus aivan varmasti tarkottaa Israelin nykyistä hajaantumista

kaikkien kansojen keskuuteen.

Mutta vaikka Jumala erotti heitä kaikesta suosiosta vähäksi aikaa, ei

hän kumminkaan tule jättämään heitä tähän hyljättyyn tilaan ainaiseksi,

vaan sanoo -- Jer. 16: 14, 15: "Katso päivät tulevat, sanoo Herra,

ettei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin

lapset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi

Israelin lapset pohjan maasta [Venäjältä, jossa melkein puolet

hebrealaisesta rodusta asuu], ja kaikista maakunnista, joihin hän oli

heidät ajanut.' Sillä minä palautan heidät omalle maallensa, jonka minä

annoin heidän isillensä."

Voisimme tuoda esille monen monta paikkaa profeetoista ja apostoleilta

Jumalan suosion lopullisesta palaamisesta Jaakobille, eli

luonnolliselle Israelille, sitten kun täysi luku pakanoista, joita

tarvitaan "Kristuksen ruumiiseen" on valittu, mutta etsivä lukija

saattaa itsekin etsiä näitä paikkoja konkordans'in tahi

rinnakkaisteksti-Raamatun avulla. Jaakobin lausunto, Apt. 15: 14--16,

ja Paavalin lausunto Room. 11: 26 ovat paikkoja Uudessa Testamentissa,

jotka hyvin selvästi puhuvat tästä suosion ennalleenasettamisesta

Israelille. Mutta ensin on heidän tyhjennettävä kurituksensa

pohjasakka; ja tämä lausutaan tässä ihmeellisessä ennustuksessa

seuraavalla tavalla (Jer. 16: 18) "Minä kostan heille ensin [ennenkuin

suosio tulee] _kaksinkertaisesti_ heidän rikoksensa ja syntinsä." Se

hebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla "kaksinkertaisesti",

on _mishneh_ ja merkitsee toista osaa, toistamista. Näin ymmärrettynä

merkitsevät profeetan sanat, että se aika, joka kuluisi heidän

hylkäämisestänsä siihen asti kun heidät jälleen otettaisiin suosioon,

olisi sen ajan toistamista eli _kaksinkertaistuttamista_, jona he

olivat nauttineet suosiota entisen historiansa aikana.

Heidän suosionsa aikakausi oli siis heidän kansallisen olemassaolonsa

alkamisesta Jaakobin kuoltua heidän suosionsa loppumiseen Kristuksen

kuolemassa v. 33 j.K. tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845)

vuotta; ja silloin alkoi heidän "kaksinkertaisennsa" (_mishnehnsa_) --

tämän ajanjakson toistaminen eli kaksinkertaistuttaminen, tuhat

kahdeksansataa neljäkymmentä viisi (1845) vuotta _ilman suosiota_.

Tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuodesta 33 j.K. näyttää

vuoden 1878 olevan epäsuosionajan loppuvuoden. V. 33+1845=1878.

Kaikki, mikä näissä ennustuksissa koskee entisyyttä, on tullut

silmiinpistävällä tavalla täytetyksi, ja voimme odottaa, että jotain

merkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille

("Jaakobille") näyttäytyisi vuonna tahi noin vuonna 1878. Sellaisen

merkin löydämmekin siinä seikassa, että juutalaisille on nyt myönnetty

Palestiinassa oikeuksia, joita heiltä vuosisatoja on ollut kielletty.

Ja juuri tuona vuonna -- vuonna 1878, kun heidän "kaksinkertaisensa"

oli täynnä ja aika oli tullut Jumalan suosion palaamiselle tälle

kansalle -- pidettiin "Berliinissä suurivaltojen kokous", jossa Loordi

Beaconsfield (juutalainen) silloinen Englannin ensimäinen ministeri

(premieriministeri) oli sieluna ja näytteli pää-osaa. Siinä Englanti

otti jonkunlaisen holhousvallan Turkin aasialaisien maakuntien yli,

joiden joukossa Palestiinakin on; ja turkkilainen hallitus muutti

lakejansa vieraisiin alamaisiin nähden, joka melkoisesti paransi niiden

juutalaisten tilaa, jotka silloin asuivat Palestiinassa ja avasi osaksi

toisillekin tien asettumaan sinne asumaan oikeudella omistaa

kiinteää omaisuutta. Sitä ennen oli juutalainen ainoastaan "koira"

muhamettilaisen hallitsijansa potkujen, tuuppimisien ja rääkkäämisen

esineenä ja elämän tavallisimmat oikeudet olivat häneltä kielletyt

maassa, joka oli hänelle pyhä muistoineen entisyydestä ja lupauksineen

tulevaisuudesta.

Samalla aikaa kun ovi Palestiinaan tällä tavoin avattiin heille, alkoi

kiivas vainoaminen Rumaniassa ja Saksassa ja etenkin Venäjällä, jossa

se vielä jatkuu ja on kasvamassa. Toinen toistaan seuraavien

lakimääräysten kautta ovat näiden valtojen hallitukset riistäneet

heiltä oikeudet ja etuoikeudet ja sitäpaitsi ovat he saaneet kärsiä

joukkojen väkivaltaisuuksista, kunnes ovat olleet pakoitetut muuttamaan

pois suurin joukoin. Mutta tämä vainoaminen on epäilemättä myös

suosiota, koska sen tarkotus tulee olemaan ja on ollut pakottaa heitä

luomaan katseensa Jerusalemiin ja lupauksiin, ja muistuttamaan heitä,

että he ovat eräiden suurien, rikkaiden maallisien lupauksien perijöitä.

Mutta meidän on muistettava, että 1878 oli ainoastaan käännekohta

suosion palaamiselle luonnolliselle Israelille. Me olemme jo,

tutkiessamme "pakanain aikoja" huomanneet, että Jerusalemia ja sen

kansaa tullaan edelleenkin tallaamaan -- pakanat tulevat sitä

hallitsemaan ja sortamaan "_kunnes_ pakanain ajat ovat täyttyneet", ja

niinmuodoin, vaikka suosion aika jo oli ollut ja alkoi vuonna 1878,

eivät juutalaiset tule otettaviksi _täyteen suosioon_ ennenkuin vuonna

1914. Siten tulee heidän uudelleen suosioon ottamisensa tapahtumaan

vähitellen, samoin kuin heidän lankeemisensakin siitä tapahtui

vähitellen. Merkillistä on myös, että nämä kaksi, heidän lankeemisensa

ja jälleen kohoamisensa aikakautta ovat aivan yhtä pitkät. Lankeeminen

tapahtui vähitellen kasvavalla nopeudella, _kolmenkymmenenseitsemän

vuoden_ aikana, vuodesta 33 j.K., jolloin suosio heitä kohtaan kansana

lakkasi, vuoteen 70, jolloin heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi,

maa tehtiin autioksi ja Jerusalem hävitettiin perinpohjaisesti.

Historia osottaa siis heidän lankeemisensa alkamisen ja päättymisen,

ennustuksen osottaessa heidän korottamisensa alkamista ja loppumista --

1878 ja 1914 -- joten 37 vuoden tarkka rinnakkaisuus on huomattavissa.

Tämä on lisäksi osa heidän, profeetan mainitsemasta, _mishneh'sta_

("kaksinkertaisesta ajasta").

Vaikka juutalaisen ja evankelikauden käännekohdat siten ovat selvästi

osotetut olevan 33 ja 1878 j.K., Israelin hylkäämisen ja jälleen

suosioon ottamisen kautta, niin tunkevat kumminkin molemmat nämä ajat

toistensa alueille. Kun siten juutalaisen aikakauden käännekohta oli

saavutettu, _tunkeutui_ se sen jälkeen loppuunsa asti silloin alkavan

evankelikauden alueelle, kuten heidän suosionsa palaaminen, joka on

tuhatvuotiskauden ensimäisiä tapahtumia, käsittää evankeliumikauden

lopun eli elonkorjuuajan. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana

(vuodesta 33 j.K., israelilaisten suosion loppuun kansana, vuoteen 70

j.K., heidän yhteiskuntansa täydelliseen kukistumiseen) olivat he,

lukuunottamatta uskollista jäännöstä, lankeamassa, ja uskovaiset

pakanat nousemassa -- juutalainen aika, oli loppumassa ja evankelinen

aika alkamassa; ja kolmenkymmenen seitsemän vuoden aikana (1878-ta

1914:ta) tekee evankelikausi loppuansa, ja ahdistuksen aika koittaa ja

tulee kristikunnan yli, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, samalla

kun Israelin ja kaiken kansan ennalleenasettamistyö on valmistuksen

alaisena. Toisin sanoen: vuosiluvut 33 ja 1878 ilmaisevat _milloin_,

itsekunkin, uuden aikakauden työ alkoi, vaikka edellisen aikakauden

elonkorjuun ja jätteiden eli kelpaamattomien hävittämisen, sallittiin

jatkua kolmekymmentäseitsemän vuotta molemmissa tapauksissa. Siten ovat

näiden kahden armotalouden toisiensa alueille tunkeutuminen samoin kuin

juutalaisen ja kristillisen aikakauden päätekohdat selvästi merkityt.

Kaksipuolinen toimi kuuluu molemmille näille toisiensa alueille

tunkeutuville aikakausille: vanhan alasrepiminen ja uuden järjestelyn

eli talouden pystyttäminen. Ja koska juutalainen aika ja kansa olivat

vaan varjoja eli esikuvia, on meidän odotettava, että tämän tulokset

tulevat paljon laajaperäisemmiksi, kuin ne olivat; ja niin me saamme

nähdäkin ne. Tätä kaksipuolista työtä osotetaan profeetta Jesajan

lausunnossa: "Sillä (1) koston päivä oli mielessäni, ja (2) lunastuksen

vuosi oli tullut." -- Es. 63: 4.

Nämä eivät ole minkäänlaisia nerokkaasti ajateltuja vastaavaisuuksia,

joita on järjestetty soveltumaan yhteen tosiseikkojen kanssa; sillä

monet näistä rinnakkaisuuksista ja muista totuuksista nähtiin

ennustuksista ja niistä saarnattiin, kuten yllä on esitetty, useita

vuosia ennen 1878 -- joka vuosi ilmotettiin olevan Israelin suosion

palaamisen aika, ennenkuin se tuli ja ennenkuin mikään tapaus oli sen

siksi merkinnyt. Tämän teoksen kirjottaja antoi ulos vihkosien muodossa

näitä Raamatusta tehtyjä johtopäätöksiä jo keväällä v. 1877.

Todistus saattoi tuskin olla vahvempi ja kumminkin salattuna tänne

asti, kun _aika on tullut_ tiedon lisääntymiselle ja viisaat [oikeassa

taivaallisessa opissa] tulevat ymmärtämään. Me tiedämme tarkan

vuosiluvun Israelin hylkäämiselle -- niin, itse päivänkin; että heillä

tulisi olemaan _mishneh_, tai kaksinkertainen aika selittää profeetta

selvästi; että tämä rinnakkaisaika on tuhat kahdeksansataa

neljäkymmentä viisi vuotta pitkä, ja että se päättyi v. 1878, olemme,

luullaksemme, selvästi osottaneet; ja että suosio oli tämän vuoden

tunnusmerkkinä on eittämätön tosiseikka. Ja muistakaa myös, että juuri

heidän "kaksinkertaisen" aikansa päätyttyä julkaisi professori

Delitzsch hebrealaisen Uuden Testamentin käännöksensä, joka jo on

tuhansien juutalaisten käsissä ja herättää paljon mielenkiintoa. Ja

muistakaa, edelleen, että suurin kristillinen liike hebrealaisten

keskuudessa apostolien päivien jälkeen, Rabinovitsj'in ja muiden

johtamana, on parastaikaa hereillä Venäjällä. Ja alkoi se melkein yhtä

kauvan aikaa vuoden 1878 jälkeen, jolloin Israelin "_kaksinkertainen_"

aika päättyi, kuin oli Israelin hylkäämisestä vuonna 33 j.K. pakanoiden

herättämisen aikaan asti.

Muistelkaa nyt apostolin sanoja, jotka selvästi osottavat, että he

olivat suljetut jumalallisesta suosiosta ja _maallisista, heille vielä

kuuluvista, liitoista_. tai lupauksista, _kunnes_ täydellisyys

eli täysi luku pakanoita on tullut sisälle -- _evankelisen

kutsumisen loppuun asti_ -- ja te saatte nähdä, että 1878 on syvää

mielenkiintoa herättävä vuosiluku ollen yhtä tärkeä hengelliselle kuin

luonnollisellekin Israelille. Koska, kuten silloinkin ei kukaan muu

kuin Herramme Jeesus tuntenut lakikauden loppumisen ja evankelikauden

alkamisen merkitystä (apostolitkin tunsivat sen ainoastaan osittain ja

näkivät sen hämärästi helluntaihin asti) niin voimme nyt odottaa, että

ainoastaan Kristuksen ruumis, voideltu kun on samalla hengellä, on

selvästi näkevä evankelikauden päättymisen ja sen erittäin tärkeän

merkityksen. Juutalaisparat, ja monet, jotka tunnustautuvat

kristityiksi, eivät tiedä edes vielä siitä suuresta armotalouden

muutoksesta, joka tapahtui ensimäisessä tulemisessa -- juutalaisen ajan

päättymisestä ja evankelikauden alkamisesta.

Ja samoin on nytkin ainoastaan harvat, jotka tietävät, tai tulevat

tietämään, kunnes ulkonaiset merkit todistavat sen heidän

luonnollisille silmillensä, että me nyt olemme evankelikauden lopulla

tahi elonkorjuussa, ja että vuosi 1878 osotti niin tärkeää kohtaa, kun

mitä se osotti. Eikä ollut tarkotettukaan, että muut kun uskollinen

vähemmistö näkisi ja tietäisi eikä olisi pimeydessä maailman kanssa. --

"Teille on annettu tietää", sanoi Herramme.

Mutta jotkut voinevat kentiesi sanoa: Kyllä Jeremia todellakin oli

Herran profeetta, jonka todistus "mishnehstä" tahi Israelin kokemuksien

kaksinkertaistuttamisesta on suuressa määrässä huomattava, mutta

kumminkin pitäisimme todistuksen vielä varmempana, jos joku muukin

profeetta olisi maininnut siitä samasta. Sellaisille vastaamme, että

yhdenkin luotettavan profeetan ilmotus on hyvä ja yltäkylläinen

perustus uskolle, ja että monet tärkeimmistä todistuksista Herramme

ensimäisestä tulemisesta olivat yhden ainoan profeetan ennustamia;

mutta siitä huolimatta on Jumala, joka on laupeudesta rikas ja hyvin

armahtavainen, ottanut huomioon meidän heikkouskoisuutemme, ja

vastannut sydämemme rukoukseen jo ennakolta, lahjottaessaan meille

useamman kuin yhden todistuksen.

Kääntykää nyt Sakarjan ennustukseen (9: 9--12.) Profeetallisessa näyssä

kulkee hän Jeesuksen rinnalla, kun hän ratsastaa Jerusalemiin -- vuonna

33 j.K. -- viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan (Joh. 12:

1--15) ja kansalle huutaa profeetta: "Iloitse suuresti, sinä Siionin

tytär, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, kuninkaasi tulee

sinulle; hän on vanhurskas, auttaja, ja köyhä, ja ratsastaa aasilla ja

aasintamman varsalla." Huomaa näiden sanojen selvää toteutumista --

Matt. 21: 4--9, 43; Joh. 12: 12--15; Luuk. 19: 40--42. Jokainen

erityinen kohta täytettiin, huutamiseen asti. Kun kansa huusi:

Hosianna! pyysivät Fariseukset Jeesusta nuhtelemaan heitä, mutta sen

hän epäsi sanoen: "Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Miksi? Siksi, että oli ennustettu, että huudettaisiin, ja jokainen

kohta ennustuksessa oli täyttyvä. Antakoon tämä tarkkuus ennustuksien

täyttymisessä yksityiskohtia myöten luottamusta tämän ja toisien

profeettojen lausuntoihin edelleenkin.

Lyhykäisesti kosketeltuansa huonoja seurauksia heidän kuninkaansa

hylkäämisestä (Sak. 9: 10), puhuttelee profeetta heitä Jehovan nimessä,

täten: "Palatkaa takasin linnaan (Kristuksen luo), te, jotka toivossa

vangitut olette. _Jo tänäkin päivänä_ ilmotan minä, että minä tahdon

_kaksinkertaisesti_ sinulle maksaa." Sana "kaksinkertaisesti" on tässä

sama sana, jota Jeremia käyttää -- "mishneh" -- toistaminen tai toinen

samanlainen osa. Israelilaiset olivat vuosikausia olleet roomalaisen

ikeen alaisia, mutta he olivat, kuten sanotaan "toivon vankeja"; he

toivoivat tulevaa kuningasta, joka vapahtaisi heidät ja korottaisi

heidät luvattuun herrauteen maan yli. Nyt oli heidän kuninkaansa,

heidän vahva linnansa, tullut, mutta niin hiljaisena ja vaatimattomana,

etteivät he sydämensä ylpeydessä voineet nähdä hänessä sellaista

vapauttajaa. Ja vielä suuremmassa määrässä he olivat synnin vankeja, ja

tällä Vapauttajalla oli mielessä myös tämä suurempi pelastus. Herramme

oli ollut heidän luonaan kolme ja puoli vuotta, täyttäen Raamatun

ennustukset heidän nähtensä, ja nyt tuli viimeinen ja lopullinen koetus

-- ottaisivatko he hänet, Herran voidellun, vastaan kuninkaanansa?

Profeetan sanasta käy selville, että Jumala ennakolta tiesi heidän

hylkäävän Messiaksen: -- "Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä

tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa."

Tämä ennustus ei ainoastaan poista kaikkia epäilyksen mahdollisuuksia,

etteikö tässä olisi kysymyksessä tuollainen kaksinkertaistuttaminen --

että toinen puoli kuritusta olisi lisättävä heidän entisiin

kokemuksiinsa, sen johdosta, että he hylkäsivät Messiaksen -- vaan

osottaa se myös _tarkalleen päivän_, jolloin tämä toinen puoli alkoi,

ja saattaa profeetta Jeremian tekemät, ja Herramme sanain kautta

todetut johtopäätökset: "Teidän huoneenne jää teille autioksi",

moninkerroin vahvemmiksi, tarkemmiksi ja selvemmiksi.

Muistelkaa Herramme sanoja tältä ajalta ja tässä yhteydessä: --

"Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität luoksesi

lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin

kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

Katso, _teidän huoneenne jää teille autioksi_. Sillä minä sanon teille:

tästälähin ette näe minua, ennenkuin [sydämestänne] sanotte: Siunattu

olkoon Herran nimessä tuleva." (Matt. 23: 37--39.) Luemme myös, että

tämän koetusajan viimeisenä päivänä, "kun hän tuli lähemmäksi

[ratsastaen aasilla] ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: 'Jospa

tietäisit sinäkin tänä päivänä, mitä rauhaasi kuuluu! Mutta nyt

[sentähden] se on _salattuna silmiltäsi_'." (Luuk. 19: 41, 42.)

Kiitetty olkoon Jumala, nyt kun toinen puoli heidän "kaksinkertaisesta"

mitastaan on täytetty, voimme nähdä, että tämä sokeus alkaa poistua. Ja

tämä antaa pyhille iloa omastakin puolestaan, sillä he huomaavat, että

Kristuksen ruumiin kirkastuminen lähenee.

Mutta meidän rakkaudesta rikas Isämme, joka nähtävästi tahtoi vakuuttaa

meitä ja vahvisti sydämiämme kaikkea epäilystä vastaan tähän kohtaan

nähden, joka ratkaisee ja todistaa niin paljon, on lähettänyt meille

tietoja Israelin _kaksinkertaisesta_ mitasta toisenkin korkeasti

kunnioitetun palvelijansa, -- profeetta Jesajan kautta.

Profeetta asettuu tulevaisuudessa sen ajan loppupäähän, jolloin heidän

"kaksinkertainen" mittansa (mishnehnsa) on täytetty -- v. 1878; ja

kääntyen meihin, jotka nyt elämme, ilmottaa hän meille Jumalan sanoman

sanoen: "Lohduttakaa, lohduttakaa, minun kansaani, sanoo teidän

Jumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille,

että sen _sotimisen aika on päättynyt_, että sen pahateko on maksettu,

että se on _kaksinkertaisesti_ saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä

tähden." -- Jes. 40: 1, 2. [Se hebrealainen sana, joka tässä on

käännetty sanalla kaksinkertaisesti on _kefel_, joka merkitsee

sellaista _kaksinkertaista_, joka on käännetty kahtia keskeltä.]

Se, joka tutkii ennustuksia, pankoot merkille, että profeetat lausuvat

ennustuksiansa eri kannoilta: välin he puhuvat tulevaisesta tulevana ja

toisen kerran asettautuvat he tulevaisuuteen ja puhuvat siltä kannalta;

niinpä esim. Jesaja puhuessaan Herramme syntymisestä, asettuu seimen

ääreen, jossa Jeesus makasi, kun hän sanoo: "Lapsi _on_ meille

syntynyt, poika _on_ meille annettu, ja hänen hartioillansa _on_

herraus; j.n.e." (Jes. 9: 5.) Psalmien kirjaa ei voida ymmärtävällä

tavalla lukea, jollei tätä asianhaaraa oteta huomioon. Parempaa

valaistusta tälle asialle, että nimittäin profeetat asettuvat eri

kannoille aikaan nähden, ei voida antaa, kuin nämä kolme mainittua

ennustusta, jotka koskevat Israelin "kaksinkertaista" mittaa. Jeremia

ennusti, että ne päivät _tulisivat_, jolloin Jumala hajottaisi

heidät kaikkien kansojen sekaan, ja että kun he olivat saaneet

_kaksinkertaisesti_, kokoaisi hän heidät jälleen paljon valtavamman

voiman ilmauksen kautta heidän hyväkseen, kuin silloin kun he tulivat

egyptiläisestä orjuudesta. Sakarja puhuu ikäänkuin eläisi hän sinä

aikana, kun Kristus tarjoutuu Israelille heidän kuninkaanaan, ja sanoo

meille, että siinä, _juuri sinä päivänä_ alotettiin laskea heidän

"kaksinkertaista" mittaansa. Jesaja seisoo rinnallamme vuonna 1878 ja

kiinnittää huomiomme siihen, että Jumalalla on jo järjestetty, määrätty

tai _vahvistettu aika_ suosionsa palauttamiselle Israelille, ja että

tämä määrätty aika alkaisi "_kaksinkertaisen_" mitan kuluttua, joka

vastaisi sitä ennen elettyä suosion aikaa; ja hän sanoo meille, että

meidän nyt on ilmotettava Israelille tätä suloista sanomaa, että sen

kaksinkertainen mitta on täynnä, sen vahvistettu aika täytetty. Tulisi

todella vaikeaksi päättää, mikä näistä kolmesta ennustuksesta on vahvin

tahi tärkein. Ne ovat kaikki tärkeitä, ja jokainen niistä olisi jo

itsessään vahva; mutta kaikki yhdessä muodostavat ne ihmeellisesti

vahvan kolminkertaisen ketjun Jumalan nöyrille, etsiville, luottaville

lapsille.

Vakuuttavaisuus näissä profeetallisissa lausunnoissa vahvistuu, kun

muistamme, että nämä profeetat eivät ainoastaan eläneet ja kirjottaneet

satoja vuosia toisistaan erotettuina, vaan myös, että he kirjottavat

asioita, jotka olivat aivan vastakkaisia niille, mitä juutalaiset

odottivat. Totisesti ilman uskoa ja _sydämeltä hitaita_ uskomaan

kaikkea sitä, mitä Jumala on puhunut profeettain kautta, ovat ne, jotka

eivät tässä selvässä ja sopusointuisessa todistuksessa voi nähdä

Jumalan sormea ja toimenpidettä.

Jos joku väittää, ettei Berliinin kokous ja sen päätös olleet mitään,

joka kyllin selvästi ilmaisi Jumalan suosion palaamista Israelille,

vastaamme, että se oli paljon selvempi merkki suosiosta, kuin Herran

toimenpide ratsastamalla Jerusalemiin oli epäsuosion merkki. Ei

kumpaakaan pidetty sinä aikana, kun se tapahtui, minkään ennustuksen

toteuttamisena. Ja tänä päivänä on niitä, jotka tietävät

kaksinkertaisen täyttymisestä, tuhatta kertaa useampia kuin niitä,

jotka ennen helluntaita tiesivät, että kaksinkertainen tahi toinen osa

_alkoi_ silloin. Siten näemme, että se lapsi, jonka Simeon sanoi olleen

pannun _lankeemukseksi ja nousemukseksi_ monelle Israelissa (Luuk. 2:

34) tuli juuri _lankeemukseksi_ tai loukkauskiveksi luonnolliselle

Israelille kansana; ja me olemme nähneet, mitenkä hän hengellisen

Israelin päänä ja Päällikkönä tulee olemaan Vapauttaja, tulee jälleen

pystyttämään luonnollisen huoneen ja asettamaan ennalleen kaikki, kun

sen "määrätty aika" sen "kaksinkertainen mitta" on täytetty; ja nyt

näemme kaksinkertaisen mitan täytetyksi ja suosion alkavan saapua

Israelille. Kun me huomaamme nämä Isämme Sanan toteutumiset, laulakoon

sydämemme: --

Sä pienoinen lauma, Raamattu on

Sun uskosi pohja, tuo horjumaton.

Kun siten huomaamme Israelin lankeemuksen suosiosta, ja mitä he sen

kautta ovat kadottaneet, ja syyn tähän kaikkeen, älkäämme unohtako,

että he tässäkin esikuvasivat hengellistä nimi-Israelia, ja että samat

profeetat ovat ennustaneet, että _molempien_ Israelin huoneiden piti

kompastuman ja lankeaman: "Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksen

kallioksi _molemmille_ Israelin huonekunnille." -- Jes. 8: 14.

Yhtä varmasti, kuin luonnollista nimi-Israelia on kohdannut hylkääminen

ja lankeeminen, kuten olemme nähneet, yhtä varmasti tulee myös

hylkääminen ja lankeeminen kohtaamaan hengellistä nimi-Israelia,

Evankelista nimi-Seurakuntaa, ja samanlaisista syistä. Toisen

hylkäämistä ja lankeemusta kuvataan Raamatussa yhtä elävästi kuin

toisenkin. Ja myöskin yhtä varmasti, kuin luonnollisen Israelin jäännös

pelastettiin sokeudesta ja lankeemuksesta nöyryyden ja uskon kautta,

tulee myöskin samanlainen jäännös hengellisestä nimi-Israelista

pelastettavaksi nimi-joukkojen sokeudesta ja lankeemuksesta tämän ajan

"elonkorjuussa" tahi lopussa. Siten tulevat todellisen seurakunnan,

Kristuksen ruumiin viimeiset jäsenet, erotettaviksi nimiseurakunnasta

-- yhdistettäviksi ja kirkastettaviksi Pään kanssa. Nämä (se jäännös,

joka valittiin luonnollisesta Israelista sen lankeemisessa sekä

evankelikauden harvalukuiset uskolliset, käsittäen sen lopulla elävän

jäännöksen), muodostavat yksin totisen "Jumalan Israelin." Nämä ovat

nuo Valitut -- vanhurskautetut, uskon kautta Kristuksen lunastustyöhön

kutsutut kanssa-uhraamiseen ja kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa,

jotka totuuden henki on valinnut uskon kautta totuuteen ja pyhitykseen,

ja jotka ovat olleet uskolliset kuolemaan saakka. Tämän joukon

valitsemisen loputtua, tämän ajan elonkorjuussa, saattaa odottaa

melkoista liikettä vehnän ja lusteiden välillä; sillä paljon

jumalallisesta suosiosta johtuneesta hyvästä, jota myönnettiin

erityisesti _uskollisten harvalukuisten_ tähden, tulee vedettäväksi

pois nimijoukoilta, kun pieni lauma, jonka kehitykseksi ne myönnettiin,

on täysilukuinen.

Meidän on odotettava, että tässä, samoin kuin esikuvauksellisessa

juutalaisessa elonkorjuussa, tulee olemaan sellaista erottamista, joka

toteuttaa profeetan sanat: "Kootkaa minulle _pyhäni_, jotka tekevät

liiton kanssani uhrin kautta." (Ps. 50: 5.) Ja niinkuin vuosi 33 osotti

_juutalaisen nimi_-huonekunnan, järjestelmänä katsottuna, jättämistä

epäsuosioon, hajaannukseen ja kukistumiseen, niin osotti vastaava

vuosiluku 1878, _hengellisen nimi_-Israelin epäsuosion, hajaannuksen ja

kukistumisen alkamista, josta meillä on enemmän sanottavaa seuraavassa

luvussa.

Matemaatillinen todistus.

Otaksuen, että yllä esiintyvä todistus on riittävä ja tyydyttävä,

menemme nyt ajanlaskullisesti todistamaan: ensimäiseksi, että

juutalainen aika, Jaakobin kuolemasta siihen ajankohtaan, jolloin

heidän huoneensa jätettiin autioksi, josta heidän _kaksinkertaisensa_

tai toinen puolensa alettiin laskea oli tuhat kahdeksansataa

neljäkymmentaviisi vuotta pitkä; ja toiseksi, että _kaksinkertainen_

päättyi vuonna 1878, ja että aika silloin oli tullut suosion

alkamiselle -- jolla me siten tulemme todistamaan, että tämä vuosiluku

ilmaisi evankeliajan suosion loppumista.

Jälkimäinen kohta ei itse asiassa tarvitse mitään todistusta; sillä,

koska oli totta, että Herramme kuoli vuonna 33, on helppo asia lisätä

tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuoteen 33 nähdäksemme,

että 1878 oli se vuosi jolloin aika oli tullut suosion alkamiselle

Israelille edellyttäen, että voimme todistaa ensimäisen väitteemme että

ajanjakso jolloin Israel odotti Jumalan lupauksien täyttymistä, _hänen

suosiossansa_, oli tuhannen kahdeksansadan neljänkymmenenviiden vuoden

aika.

Tämän ajanjakson pituus näytetään täydellisesti siinä luvussa, joka

käsittelee ajanlaskua, lukuunottamatta yhtä kohtaa, nimittäin aikaa

Jaakobin kuolemasta aina lähtöön asti Egyptistä. Tämä ajanjakso on

ollut hyvin omituisella tavalla kätketty tai peitetty näihin aikoihin

asti; ennenkuin se huomattiin, oli juutalaisen ajan pituus tuntematon;

eikä ilman sitä oltaisi voitu sen kaksinkertaistuttamista mitata, jos

kohta ennustukset kaksinkertaisesta olisivat tulleet huomatuiksi ja

käsitetyiksi.

Ajanlasku ei tee mitään vaikeuksia Jaakobin kuolemaan asti, mutta tästä

vuosiluvusta alkaen Egyptistä lähtöön asti ei ole minkäänlaisia

täydellisiä tiedonantoja. Useita murusia annetaan siellä ja täällä,

mutta mitään yhdenjaksoista lankaa ei anneta, jonka kautta pääsisimme

varmuuteen. Juuri siitä syystä täytyi meidän ajanlaskua tarkastaessamme

tällä kohdalla kääntyä Uuteen Testamenttiin. Siellä saimme apua

henkeyttämältä apostolilta, joka ilmottaa meille yhdistävän renkaan.

Tällä tavoin opimme tuntemaan, että neljänsadan kolmenkymmenen (430)

vuoden aika kului liitosta, joka tehtiin niihin aikoihin kun Tara,

Aabrahamin isä, kuoli aina Israelin lähtöön asti Egyptistä.

Me löydämme kätketyn ajan Jaakobin kuolemasta Israelin Egyptistä

lähtöön, tarkalla tavalla: ensin laskemalla ajan Taran kuolemasta

Jaakobin kuolemaan ja sitten vähentämällä ne vuodet, noista

neljästäsadastakolmestakymmenestä vuodesta, jotka ovat Taran kuoleman

ja Egyptistä lähdön välillä, seuraavalla tavalla:

Aabraham oli seitsemänkymmenen viiden (75) vuoden vanha, kun liitto

hänen kanssaan tehtiin Taran kuoltua (1 Moos. 12: 4), ja Iisak syntyi

kaksikymmentäviisi (25) vuotta sen jälkeen. (1 Moos. 21: 5.) Siis:

Liitosta Iisakin syntymiseen............... 25 vuotta

Iisakin syntymisestä Jaakobin syntymiseen

(1 Moos. 25: 26)........................... 60 "

Jaakobin syntymisestä hänen kuolemaansa

(1 Moos. 47: 28)........................... 147 "

Yhteenlasketut vuodet liitosta Aabrahamin ___

kanssa Jaakobin kuolemaan.................. 232 "

Liitosta siihen päivään, jolloin Israel

jätti Egyptin (2 Moos. 12: 41),

pääsiäisjuhlan aikana...................... 430 "

Tästä on vähennettävä aika liitosta

Jaakobin kuolemaan......................... 232 "

Aika Jakobin kuolemasta lähtöön ___

Egyptistä oli siis......................... 198 "

Siten ovat kaikki vaikeudet laskea Israelin kansallisen olemassaolon

ajan pituus poistettu. Kätketty aika Jaakobin kuolemasta Egyptistä

lähtöön oli epäilemättä tarkotuksella kätketty, kunnes aika sen

näkemiselle oli tullut. Tähän me liitämme nyt Ajanlaskullisessa

tarkastuksessa esitetyt ajanjaksot, seuraavasti:

Jaakobin kuolemasta lähtöön Egyptistä.......... 198 vuotta

Israelin korvessaolo........................... 40 "

Kaanaan jakamiseen............................. 6 "

Tuomarien aikakausi............................ 450 "

Kuninkaiden aikakausi.......................... 513 "

Autiona olon aika.............................. 70 "

Kyyroksen ensimäisestä vuodesta vuoteen 1...... 536 "

Yhteensä Jaakobin kuolemasta Anno Dominiin,.... ____

tahi vuoteen 1 meidän ajanlaskuamme............ 1813 "

A.D. 1:stä ristiinnaulitsemiseen passah-juhlan

aikana, keväällä vuonna 33 j.K. -- täysiä

vuosia, juutalaista kirkollista aikaa.......... 32 "

Koko aikakausi, jolloin Israel suosiossa ja ____

tunnustettuna ollen odotti valtakuntaa......... 1845 "

[Juutalainen kirkkovuosi alkoi keväällä; ja passah-juhla sattui jokaisen

uuden (kirkollisen) vuoden ensimäisen kuukauden viidentenätoista

päivänä.]

Löytääksemme heidän _kaksinkertaisen_ aikansa toisen osan pituuden,

jonka ajan kuluttua heidän suosion aikansa oli tullut, ja se todellakin

alkoi, ja jolloin suosio todella alkoi siirtyä pois hengellisestä

nimi-Israelista, laskemme tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi

(1845) vuotta keväästä vuonna 33 j.K. ja saamme passah-juhlapäivän

vuonna 1878. Heidän jälleennousemisensa vuodesta 1878 _vuoteen_ 1915

(pakana-aikain loppuessa), sen Kuninkaan suosiossa, jonka he

hylkäsivät, ja jonka he tällä ajalla tulevat tunnustamaan, vastaa

pituudellaan heidän kolmekymmentäseitsemän vuotista lankeemistaan,

siitä päivästä, jolloin heidän huoneensa jätettiin _autioksi_, vuonna

33 j.K. heidän täydelliseen kukistumiseensa kansana v. 70.

Olemme jo tarkastaneet useita huomattavia rinnakkaisuuksia juutalaisen

ajan, varjon tahi esikuvan ja evankelisen ajan, todellisuuden tahi

vastakuvan välillä, ja tässä olemme me juuri nyt todistaneet uuden

samanlaisen: _Molempien aikakausien pituus vastaa toistaan

täydellisesti_ -- evankelinen Seurakunta kutsutaan Israelin "mishneh'n"

tai heidän epäsuosionsa toisella puoliskolla. Samalla kertaa, kun

toiset vastaavaisuudet ovat silmiinpistäviä, koskee tämä erityisesti

näiden kahden ajan lopputapahtumia, niiden "elonkorjuuta",

elonkorjaajia, sitä työtä, jota molempien elonkorjuuaikoina toimitetaan

ja niille omistettua aikaa, jotka kaikki ovat omiaan antamaan meille

selvän katsauksen siitä työstä, joka tulee toimitettavaksi siinä

elonkorjuussa, joka on tämän ajan lopussa. Huomaa tarkoin niitä

vastaavaisuuksia, jotka ovat näiden kahden elonkorjuun välillä, kun

lyhykäisesti kertaamme ne: --

Katsaus rinnakkaisuuksiin elonkorjuussa.

Juutalainen aika päättyi "elonkorjuuseen", jossa Herramme ja Apostolit

toimittivat sen työn, niiden hedelmäin korjuun, joiden siemenen Mooses

ja profeetat olivat kylväneet. "Nostakaa silmänne (sanoo Jeesus) ja

katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi." "Minä

olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet;

muut ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen."

(Joh. 4: 35--38.) Evankelisen ajan loppua kutsutaan myös elonkorjuuksi:

-- "Elonaika on maailman (aikakauden) loppu." "Elonaikana minä sanon

leikkuumiehille: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin

poltettaviksi -- -- mutta nisut korjatkaa aittaani." -- Matt. 13: 39,

30.

Johannes ennusti sitä työtä, joka oli toimitettava juutalaisessa

elonkorjuussa, ja sen seurauksia, sanoen (Matt. 3: 12): "Hänellä on

viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa

nisunsa [todelliset israelilaiset] aittaansa [kristilliseen

seurakuntaan]; mutta ruumenet [kelvottomat tästä kansasta] hän

polttaa sammumattomalla tulella" -- (hätä, joka kulutti heidän

kansallisuutensa.) Tällöin tapahtui kaste pyhällä Hengellä ja

tulella -- pyhä Henki, joka tuli "totisten israelilaisten"; yli

helluntaina, ja tuli, se hätä, joka kohtasi kaikkia toisia, niiden

kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, jotka seurasivat heidän

hylkäämistänsä. (Matt. 3: 11.) Tässä hädässä Israel _kansana_

hävitettiin, mutta ei yksilöinä. Ilmestyskirjan kirjottaja kertoo tämän

ajan elonkorjaamisesta terävällä totuuden viikatteella, koska

_elonkorjuuaika_ on tullut, ja näyttää, että se on kahtalaista työtä,

josta toinen tarkottaa maan viinipuuta, erotukseksi totisesta Isän

istuttamasta viinipuusta, Kristuksesta Jeesuksesta ja hänen

jäsenistänsä tahi oksistansa. (Joh. 15: 1--6.) Tämän ajan elonkorjuuta

sanotaan vehnän ja lusteiden korjuuksi (Matt. 13: 24--30, 36--39);

juutalaisen ajan elonkorjuuta kutsuttiin vehnän ja ruumenien korjuuksi.

Ja samoin kuin silloin ruumenia oli suuressa määrässä enemmän, samalla

tavalla näyttää myös kaikissa muissa paikoissa silmiinpistävä

yhdenkaltaisuus ja rinnakkaisuus edellyttävän, että lusteita tulee

olemaan paljon runsaammin kuin vehnää tässä elonkorjuussa.

Juutalainen elonkorjuu, yhteensä neljänkymmenen vuoden ajanjakso, alkoi

Herramme opetusviran alkaessa vuonna 29 ja päättyi vuonna 69 vähää

ennen nimi-Israelin hylkäämistä ja kukistumista ja heidän kaupunkinsa

hävittämistä, jonka roomalaiset aikaansaivat vuonna 70. Ja tämän ajan

elonkorjuu alkoi Herramme läsnäololla maan suuren riemuvuoden alkaessa

vuonna 1874, niinkuin 6:ssa luvussa näytetään, ja päättyy vuonna 1914,

vähää ennen pakanavaltojen kukistumista, ollen samoin neljänkymmenen

vuoden ajanjakso -- siis vielä lisäksi eräs ihmeellinen yhtäläisyys

näiden kahden ajan välillä.

Juutalainen elonkorjuu alkoi Herramme opetusvirkaan astumisella, ja

vaikka Jumalan suosio poistui heidän nimijärjestelmästänsä kolme ja

puoli vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hätä runteli tätä järjestelmää

kolmekymmentäkuusi ja puoli vuotta, jatkui kumminkin erityinen suosion

osotus tämän kansan yksityisille jäsenille, ja kutsu Kristuksen

kanssaperillisyyden korkeaan kunniaan lähetettiin nimenomaan heille

kolmen ja puolen vuoden aikana siitä, kun Herramme hylkäsi heidät ja he

hylkäsivät hänen -- jonka kautta lupaus Danielille toteutui (Dan. 9:

27), että suosiota osotettaisiin hänen kansallensa täydellisesti

seitsemänkymmenen viikon loppuun asti, jonka viikon keskellä Messias

tapettiin. Lupaus täytettiin koko totiselle vehnälle, samalla kun se

_järjestelmä_, joka ympäröi tätä vehnää, tuomittiin ja hyljättiin

keskellä sitä viikkoa. Juutalaisen ajan vehnänkorjuu kesti monta

vuotta, alkaen Herramme virkaan astumisella, vaikka kaikki erityinen

suosio lakkasi kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen. Tämän

kansan hätä (tuli) alkoi aikaiseen palaa, mutta palo ei saavuttanut

suurinta raivoansa ennenkuin melkein kaikki vehnä oli korjattu aittaan.

Samanlaisia ajanjaksoja on huomattavissa tämän nyt päättyneen

ajanjakson elonkorjuussa, jotka vastaavat ilmiöitä edellisessä

elonkorjuussa. Syksy vuonna 1874, jolloin riemuvuosijaksot ilmasevat

ajan tulleen Herramme läsnäolemiselle, vastaa hänen kasteensa aikaa ja

voitelemista pyhällä Hengellä, jolloin hän tuli Messiaaksi,

Ruhtinaaksi, (Dan. 9: 25) ja alkoi toimittaa juutalaista elonkorjuuta.

Kevät vuonna 1878 (kolme ja puoli vuotta myöhemmin) vastaa sitä

vuosilukua, jolloin Herramme omisti kuninkuuden, ratsasti aasilla,

puhdisti temppelistä rahanvaihtajat ja itki nimiseurakunnan tahi

valtakunnan tähden ja jätti sen alttiiksi hävitykselle, ja se ilmasee

sen ajan, jolloin nimi-seurakunta- (tahi kirkko-) järjestelmät

"oksennettiin ulos" (Ilm. 3: 16), josta ajasta alkaen ne eivät enää ole

Jumalan puhetorvia taikka missään määrässä hänen tunnustamiansa. Ja ne

kolme ja puoli vuotta, jotka seurasivat kevättä vuonna 1878, jotka

päättyivät lokakuussa vuonna 1881, vastaavat niitä kolmea ja puolta

vuotta, jolloin suosio jatkui yksityisiä juutalaisia kohtaan heidän

suosionsa seitsemännenkymmenennen viikon loppupuoliskolla. Samoin kuin

esikuvassa tämä vuosiluku -- kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman

jälkeen -- osotti kaiken erityisen suosion päättymistä juutalaisia

kohtaan ja suosion alkamista pakanoille, samalla tavalla meistä vuosi

1881 osottaa erityisen suosion päättymistä pakanoille -- "korkean

kutsun", tai kutsun omistamaan niitä siunauksia, jotka kuuluvat tälle

ajalle -- kutsun kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa ja jumalallisen

luonteen osallisuuteen. Ja niinkuin olemme nähneet, on tämän ajan

tunnusmerkkinä suuri liike juutalaisten keskuudessa kristillisyyteen

päin, tunnettuna "Kisjinevi-liikkeen" nimellä. Ja nyt on tulossa hätää

ja koettelemuksia nimi-kristillisyyden osaksi, mutta myrskyä

pidätetään, kunnes kaikki vehnä on korjattu, kunnes Jumalan lähettiläät

ovat leimanneet hänen palvelijainsa otsat (ymmärryksen) totuudella. --

Ilm. 7: 3.

Vastaavaisuudet tässä ja juutalaisessa elonkorjuussa ovat osottautuneet

erinomaisen selvästi esiintyviksi siihen nähden, mitä on saarnattu.

Juutalaisen elonkorjuun ensimäisinä kolmena ja puolena vuotena oli

Herrallamme ja opetuslapsilla erityisenä tekstinänsä _aika_ ja

Messiaksen _läsnäolo_. Heidän julistuksensa kuului: "Aika on täytetty",

lunastaja on tullut. (Mark. 1: 15; Mat. 10: 7.) Samoin oli myös

tässäkin elonkorjuussa: vuoteen 1878 muodostivat aikaennustukset ja

Herran läsnäolo, pääasiassa niinkuin ne tässä ovat esitetyt, vaikkeivät

näin selvästi, sanomamme aineen. Sen jälkeen on työ laajennut, ja

toisien totuuksien käsittäminen on selvinnyt ja puhdistunut; mutta

samat tosiseikat ja raamatunpaikat, jotka opettavat samaa _aikaa_ ja

samaa _läsnäoloa_, seisovat siinä kumoamattomina ja eittämättöminä.

Samoin kuin se suosio, jota jatkuvasti osotettiin yksityisille

israelilaisille, senjälkeen kun heidän nimi-huoneensa suljettiin

suosiosta, ei tarkottanut heidän _nimi-kirkkojärjestelmänsä_

käännyttämistä ja uudistamista, eikä heidän ruumeniensa muuttamista

vehnäksi, vaan oli yksinomaa aijottu erottamaan ja korjaamaan joka

ainoan tuleentuneen vehnäjyvän, samoin ei jatkuva ja runsas suosio

(nimittäin totuudenvalo) nykyajassa ole tarkotettu käännyttämään

kokonaisia lahkoja tai aikaansaamaan kansallisia uudistuksia, vaan

päinvastoin kokonaan erottamaan vehnäluokan lusteluokasta. Molemmat

ovat kasvaneet rinnakkain vuosisatoja, ja _sekottamaton_, pelkkää

vehnää oleva lahko on tuntematon; mutta nyt elonkorjuussa tulee

erottaminen tapahtumaan, ja selkkaukset tulevat olemaan hirvittäviä.

Monessa tapauksessa se tulee merkitsemään maallisen ystävyyden

ylösnyhtämistä, monen hellän siteen repimistä; ja juuri _totuus_ tulee

aikaansaamaan tämän erottamisen. Herran ennustus "elonkorjuusta"

ensimäisessä tulemisessa tulee olemaan paikallaan nykyiseenkin

elonkorjuuseen nähden. (Katso Mat. 10: 35--38; Luuk. 12: 51--53.)

Samoin kuin silloin totuus aiheutti eripuraisuutta isän ja pojan,

tyttären ja äidin, anopin ja miniän välillä, tulee nyt taaskin

viholliset usein kuulumaan omaan huonekuntaan. Sitä ei voi välttää. Ne,

jotka rakastavat rauhaa ja lepoa enemmän kuin totuutta, tulevat

pantavaksi koetukselle, ja ne, jotka rakastavat totuutta yli kaiken,

hyväksytään voittajiksi -- aivan kuin juutalaisessa "elonkorjuussa."

Juutalaisessa elonkorjuussa olivat sanansaattajat, jotka airueina

lähetettiin julistamaan Kuninkaasta ja tulleesta valtakunnasta,

alhaista sukua olevia miehiä, ilman arvonimiä, ja ne, jotka vastustivat

sanomaa, olivat ylimmäiset papit, kirjanoppineet, fariseukset ja

jumaluusoppineet; ja niinkuin voimme odottaa, on nytkin: sokeimmat ovat

sokeiden taluttajia, jotka juutalaisten esikuviensa lailla "_eivät

tunne_ etsikkonsa _aikaa_." -- Luuk. 19: 44.

_Läsnäolo_ oli heillä toinen suurista koetuskohdista, ja _risti_ oli

toinen. Johannes Kastaja huusi heille: "_Keskellänne_ seisoo se, jota

ette tunne." Kumminkaan eivät muut, kuin oikeat israelilaiset kyenneet

näkemään sitä totuutta, että Messias oli läsnä; ja näistä useat

kompastuivat ristiin; sillä vaikka olivat alttiit ottamaan vastaan

Jeesuksen vapauttajana, teki heidän ylpeytensä heidät vastahakoisiksi

ottamaan vastaan häntä _Lunastajana_. Samoin on nytkin.

Kristuksen _läsnäolo_, parhaillaan tapahtuva "elonkorjuu" ja

nimitunnustajajoukkojen hylkääminen ovat kiviä, joihin monet

kompastuvat; ja suurta Pelastajaa, jonka tulemista ja valtakuntaa monet

ovat rukoilleet (niinkuin juutalaisetkin), eivät he tahdo tunnustaa.

Jälleen saattaa totuuden mukaisesti sanoa: "Keskellänne seisoo se,

jota ette tunne." Ja jälleen tulee Kristuksen risti koetukseksi,

kompastus- tai koetuskiveksi aavistamattomalla tavalla; ja monet, monet

kompastuvat nyt siihen sanoen: Me tahdomme tunnustaa Kristuksen

_Vapahtajaksemme_, mutta me hylkäämme hänet Lunastajana ja

Vapaaksiostajana.

Varmastikin on kaikkien, jotka huolellisesti tarkastavat asiaa,

tunnustettava, että todistukset Herramme läsnäolosta (henkiolentona ja

siis näkymättömänä) ovat suuremmat ja selvemmät niitä todistuksia,

joita juutalaisilla oli hänen läsnäolostansa lihassa ensimäisessä

tulemisessa. Ja nyt eivät Herran läsnäolontodistukset ainoastaan ole

täydemmät, täydellisemmät ja lukuisammat, vaan ajan merkit

ympärillämme, jotka ilmasevat, että elonkorjuutyö on käymässä, ovat

paljon silmiinpistävämmät ja vakuuttavammat niille, joiden silmät ovat

voidellut silmävoiteella (Hm. 3: 18), kuin asianlaita oli ensimäisessä

tulemisessa, kun Herramme Jeesus, kourallinen seuraajia kanssaan,

paljon vastuksen ja monen epäsuotuisan asianhaaran vallitessa julisti:

"_Aika on täyttynyt_; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" --

Messias on tullut, suuren Jehovan Lähettiläs, täyttääkseen teille

kaikki ne lupaukset, jotka ovat annetut teidän isillenne. Oliko ihme,

että ainoastaan mieleltään nöyrät saattoivat ottaa vastaan nöyrän

nasaretilaisen suurena Vapauttajana, tai noita nöyriä miehiä ilman

minkäänlaisia arvonimiä hänen hallituksensa jäseninä, -- sellaisina,

jotka kerran olisivat kuninkaita ja ruhtinaita hänen kanssaan.

Ainoastaan harvat saattoi nähdä hänessä, joka ratsasti aasilla ja itki

Jerusalemin yli, sen suuren Kuninkaan, josta Sakarja oli ennustanut,

että Sion tulisi ottamaan vastaan hänet Kuninkaana riemuhuudoilla.

Ensimäisessä tulemisessa nöyryytti hän itsensä ja otti ihmismuodon ja

luonteen (Hehr. 2: 9, 14) voidakseen senkautta toimittaa meidän

lunastuksemme antamalla itsensä lunastushinnaksi. Hän on nyt korkealle

korotettu eikä enää kuole; ja toisessa tulemisessansa on hän, puettuna

kaikella voimalla (Fil. 2: 9), korottava "ruumiinsa" ja sitten jakava

maailmalle sen ennalleenasettamissiunauksen, jonka hän _osti_ sille

ensimäisessä tulemisessansa omalla kalliilla verellään. Muista, ettei

hän enää ole lihaa, vaan henkiolento, ja on pian muuttava ja kirkastava

jäseninään ja kanssaperillisinään kaikki uskolliset seuraajansa.

Juutalaiselle huonekunnalle esiintyi Jeesus kolmella eri tavalla --

Ylkänä (Joh. 3: 29), Elonkorjaajana (Joh. 4: 35--38) ja Kuninkaana

(Mat. 21: 5, 9, 4.) Kristitylle huonekunnalle esiintyy hän samaten

kolmella tavalla. (2 Kor. 11: 2; Ilm. 14: 14, 15; 17: 14.)

Juutalaiselle huonekunnalle tuli hän Ylkänä ja Elomiehenä heidän

elonkorjuunsa alussa (hänen opettajavirkansa alkaessa); ja juuri

ristiinnaulitsemisensa edellä esiintyi hän heidän Kuninkaanaan ja

harjotti kuninkaallista valtaa langettamalla tuomion heidän ylitsensä,

jättäessään heidän huoneensa autioksi ja esikuvauksellisesti

puhdistamalla heidän temppelinsä. (Luuk. 19: 41--46; Mark. 11: 15--17.)

Aivan samalla tavalla on tässäkin elonkorjuussa ollut: Herramme

läsnäolo Ylkänä ja Elonmiehenä huomattiin ensimäisenä kolmena ja

puolena vuotena, vuodesta 1874 vuoteen 1878. Siitä ajasta on

eittämättömällä tavalla ilmennyt, että aika oli tullut vuonna 1878,

jolloin kuninkaallisen tuomion piti alkaman Jumalan huoneesta. Tätä

tarkottaa Ilm. 14: 14--20, ja Herramme esitetään _kruunattuna_

Elonkorjaajana. Vuosi 1878, joka on rinnakkaisvuosiluku hänen

esikuvassa ottamastansa vallasta, _osottaa_ selvästi _ajan_ meidän

nykyisen, hengellisen, näkymättömän Herramme valtaanastumiselle

kaikkien kuningasten Kuninkaana, ajan, jolloin hän ottaa suuren

valtansa hallitaksensa, joka hallitus ennustuksessa on likeisessä

yhteydessä hänen uskollistensa ylösnousemisen kanssa ja hädän ja vihan

alkamisen kanssa kansojen yli. (Ilm. 11: 17, 18.) Tällöin, niinkuin

esikuvassa, alkaa tuomio nimiseurakunnan yli, senkautta että nimi

_järjestelmät_ (ei kansat) tuomitaan hävitettäväksi, jotka järjestelmät

ulkonaisesti edustavat totista Seurakuntaa -- "ruumista." Tämä on myös

todellisen temppelin, todellisen Seurakunnan, Kristuksen ruumiin --

vihkiytyneen luokan -- puhdistaminen. (1 Kor. 3: 16; Ilm. 3: 12.) Tämä

pyhitetty tahi _temppeli_-luokka nimiseurakunnassa on samassa suhteessa

nimiseurakuntaan kokonaisuutena, kuin kirjaimellinen temppeli oli

pyhään Jerusalemin kaupunkiin kokonaisuutena. Kun kaupunki oli tullut

hyljätyksi, tuli temppeli _puhdistetuksi_; samalla tavalla on

temppeliluokka nyt puhdistettava: jokainen itsekäs, lihallinen ajatus

ja kaikki maailmallisuus on heitettävä ulos, jotta temppeli, Jumalan

pyhän Hengen asunto -- elävän Jumalan temppeli -- puhdistuisi.

Erityinen tehtävä vuoden 1878 jälkeen on ollut julistaa Kuninkaan

käskyä: "Lähtekää siitä (Baabelista) ulos, te minun kansani, jottette

tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa

kärsiä." (Ilm. 18: 4.) "Paetkaa, paetkaa, lähtekää sieltä, älkää

saastaiseen koskeko! lähtekää sen keskeltä, puhdistakaa itsenne, te

[kuninkaallinen Papisto] Herran kalujen kantajat!" -- Jes. 52: 11.

Toinen selvästi esiintyvä kohta, jossa ensimäinen ja toinen tuleminen

ovat toistensa kaltaisia, on yleinen tunne, että vapauttaja on tarpeen

ja kansain keskuudessa laajalle levinnyt vaikutus, että pelastus on

jollain tavalla pian tuleva -- toisien ajatukset näistä asioista

lähenevät muutamissa suhteissa totuutta. Mutta joka tapauksessa ovat ne

harvat, jotka kykenevät näkemään Pelastajan, ja asettuvat hänen

lippunsa alle totuuden palveluksessa. Juutalaisessa elonkorjuussa

menivät monet ulos Herraa vastaan sinä aikana, jolloin kaikki

"odottivat" häntä (Luuk. 3: 15), hänen syntymänsä aikana, kolmekymmentä

vuotta ennen hänen voitelemistansa Messiaaksi hänen virkansa alkaessa:

ja samalla tavalla oli myös vastaava odotus ja liike monien

keskuudessa, (joita sittemmin kutsuttiin adventisteiksi), jota eräs

baptistiveli nimeltä William Miller, Amerikassa, ja Hr. Volff ja muut

Europassa ja Aasiassa johtivat. Tämä liike nousi huippuunsa vuonna

1844, tasan kolmekymmentä vuotta ennen vuotta 1874, jolloin Kristus,

Ylkä ja Elonkorjaaja todella tuli, niinkuin Riemuvuodet opettavat.

Tässä tapaamme vieläkin yhden sattuvan aika-rinnakkaisuuden näiden

aikojen välillä; sillä kysymyksessä olevat kolmekymmentä vuotta

vastaavat täydellisesti kolmeakymmentä vuotta Jeesuslapsen syntymästä

Messiakseen voideltuun -- kun hän kolmenkymmenen vuoden ikäisenä

kastettiin ja sittemmin astui esille Ylkänä ja Elonkorjaajana. -- Matt.

3: 11--13; Joh. 3: 29.

Molemmissa tapauksissa tapahtui pettymys, jota seurasi kolmenkymmenen

vuoden odotusaika, jolloin kaikki nukkuivat ja ainoastaan muutamat

harvat molemmissa tapauksissa heräsivät _oikeaan_ aikaan huomatakseen

Messiaksen läsnäolon. Molempien huonekuntien suuret nimijoukot eivät

huomaa etsikon aikaa, koska ovat ylenraskautetut ja haaleat ja

laiminlyövät kehotuksen valvoa ja rukoilla. Siten toteutuu

profeetan lausuma ennustus: -- "Hän on oleva loukkauskiveksi ja

kompastuksenkallioksi molemmille Israelin huonekunnille." (Jes. 8: 14.)

Luonnollinen huone loukkaantui, koska olivat tehneet tyhjäksi Jumalan

lain tottelemalla perimäsääntöjä (Mark. 7: 9, 13), eikä heillä sen

vuoksi ollut oikeaa käsitystä ensimäisen tulemisen tavasta ja

tarkotuksesta. Tästä syystä olivat he valmistumattomia ottamaan vastaan

häntä sillä tavalla, kun hän tuli, ja siten he loukkaantuivat häneen ja

hänen uhritoimitukseensa. Hengellisen nimi-Israelin joukot

loukkaantuvat nyt samaan kallioon ja samasta syystä. He ovat

inhimillisten perimätietojen ja lahkollisten ennakkoluulojen sokasemat,

jotka estävät heitä saamasta oikeaa valoa Jumalan sanasta, ja sen

johdosta ei heillä ole oikeaa käsitystä Herran toisen tulemisen tavasta

ja tarkotuksesta. Ja tässäkin on Kristuksen risti, oppi lunastuksesta,

koetuskivi kaikille. Tarkkaa huomiota ansaitsee sekin, ettei kumpikaan

huone saattaisi loukkaantua tai kompastua olemattomaan kallioon. Kallio

on nyt olemassa, ja nimijärjestelmät kompastuvat, loukkaantuvat ja

musertuvat; samalla kuin "oikeat israelilaiset", niinkuin

ensimäisessäkin tulemisessa, henkilökohtaisesti huomaavat ja ottavat

vastaan kallion, ja kapuamalla tälle totuudelle tulevat he nostetuiksi

korkealle yli kompastuvien joukkojen, jotka hylkäävät sen.

Ne, joiden ymmärryksen silmät ovat valaistut, eivät kompastu; mutta kun

he siihen sijaan nousevat Kalliolle, saattavat he siltä korkeammalta

näkökannalta, jonka se tarjoaa, paljon selvemmin nähdä Jumalan

suunnitelman sekä menneisyyden että tulevaisuuden -- nähdä sellaisiakin

asioita, jotka ovat sanoin sanomattomia, Seurakunnan tulevasta

kirkkaudesta ja maan juhlapäivästä. Ne, jotka luottavat Herraan, eivät

koskaan joudu häpeään.

Tämän rinnakkaisuuden koko voimaa ei saata nähdä, jollei huomaa, että

riemuvuosijaksot ja pakanain ajat osottavat, edelliset sen

neljäkymmenvuotisen ajanjakson alkua, jälkimäiset sen loppua, jotka

alaosastoissaan niin täydellisesti vastaavat juutalaisia

rinnakkaisuuksia. Ei ole mikään mielikuvitus, että juutalainen ja

kristillinen aika muodostavat esikuvan ja vastakuvan -- apostolit ja

profeetat todistavat niiden keskinäistä yhdenmukaisuutta. Emme myöskään

luota yksinomaan rinnakkaisuuksiin todistukseksi nykyiselle

kristillisen armotalouden elonkorjuulle: tämä elonkorjuu on, niinkuin

jo olemme näyttäneet, myöskin toisella tavalla ilmaistu -- niinhyvin

sen alku kuin loppukin. Riemuvuosijaksot osottavat, että se aika,

jolloin Herramme Jeesus olisi läsnä ja alkaisi ennalleenasettamistyön,

olisi syksyllä vuonna 1874. Ja ylempänä kosketeltu rinnakkaisuus

näyttää, että tämä vuosiluku (1874) täydellisesti vastaa Jeesuksen

voitelemista Messiaaksi juutalaisen "elonkorjuun" alkaessa ensimäisessä

tulemisessa. Pakanain ajat osottavat, että nykyisten hallitusten

hallitusvalta päättyy vuoden 1914 loppuessa, jonka jälkeen näiden

hallitusten kukistumisen täytyy pian tapahtua; ja rinnakkaisuus

ylempänä näyttää, että tämä aika, 1914, vastaa täydellisesti vuotta 69,

jonka jälkeen (vuoden 70 loppuessa) juutalaisen yhteiskuntajärjestyksen

täydellinen kukistuminen seurasi. Mahdollisesti voitanee siis kysyä

kaikkeen tähän nähden: Ovatko nämä rinnakkaisuudet aikaan nähden

ainoastaan satunnaisuuksia, tai ovatko ne saman jumalallisen käden

järjestämiä, joka järjesti luonnollisen huonekunnan muutkin asiat

varjoiksi tämän armotalouden todellisuuksista?

Ei, ne eivät ole satunnaisia: epäilemättä on sama kaikkiviisas Jumala,

joka antoi meidän tietää ajanlaskun kautta, että Aadamin luomisesta oli

kulunut kuusituhatta vuotta vuoteen 1873, ja että seitsemäs tuhannes,

tuhatvuosikausi silloin alkoi; joka riemuvuosijaksojen kautta ilmotti

meille, että Herra tulee olemaan läsnä ja että ennalleenasettamisajat

tullevat alkamaan syksyllä 1874; ja niinkuin pakana-aikojen kautta

näytettiin meille, ettemme saa odottaa, että nämä asiat tapahtuisivat

kiireellisesti, vaan näöltään luonnollisien keinojen kautta tulisivat

toimitettaviksi neljäkymmentä vuotta kestävänä ajanjaksona -- on Herra

näissä rinnakkaisissa armotalouksissa, joiden pituuden Israelin

"kaksinkertainen" määrää, antanut meille todistuksia, jotka eivät

ainoastaan itsessään selvästi osota Herran läsnäoloa, elonkorjuuta ja

ennalleenasettamista (joka alkaa suosiolla luonnolliselle Israelille),

vaan antavat samalla _todistuksen_, joka osottaa toiset profeetalliset

todistukset ja ajanlaskun oikeiksi. Sillä selvästi huomattakoon, että

jos ajanlaskua tahi jotakin näistä ajanjaksoista muutetaan vuodenkaan

verran, niin on tämän rinnakkaisuuden kauneus ja voima hävinnyt.

Esimerkiksi jos ajanlaskua muutetaan vuodenkaan verran, joko lisäämällä

tai vähentämällä -- jos me pitennämme sanokaamme kuningasten tahi

tuomarien aikaa vuoden taikka teemme toisen niistä vuotta lyhyemmäksi

-- on koko rinnakkaisuus turmeltunut. Jos me lisäisimme vuoden, tulisi

Israelin ensimäisen ajanjakson pituudeksi 1846 vuotta, ja

kaksinkertainen tai vastaava toinen osa tulisi päättymään _vuotta

myöhemmin_, jota vastoin riemuvuosijaksot tällaisen muutoksen kautta

ajanlaskussa, tulisivat päättymään vuotta aikaisemmin, s.o. vuonna

1873, joka taasen muuttaisi 6000 vuoden päättymisen vuoteen 1871, kun

taasen pakanain ajat eivät mitenkään tulisi siitä muuttumaan. Kaikki

saattavat nähdä, että sopusointu tai rinnakkaisuus tällä tavalla

kokonaan turmeltuisi. Taikka jos yksi ainoakaan vuosi vähennettäisiin

jostain ajanlaskun laskelmasta, tulisi sekasorto yhtä suureksi, vaikka

muutos kysymyksessä olevissa ajanjaksoissa tulisi käymään

päinvastaiseen suuntaan. Sillä tavoin vahvistavat nämä erilaiset

ajanennustukset toisiansa molemminpuolisesti, samalla kun rinnakkaisuus

näissä molemmissa armotalouksissa juottaa yhteen niiden todistukset.

Ne, jotka vähänkin tuntevat niitä laskelmia joita "toisen tulemisen

adventistit" muiden muassa ovat tehneet profeetallisista ajanjaksoista

y.m. lienevät huomanneet, että me käsittelemme näitä asioita aivan eri

tavalla kuin he. He koettavat tavallisesti saada kaikki ennustukset

päättymään yhteen ainoaan määrättyyn vuosilukuun. Heidän väärät

odotuksensa johtavat heitä siihen. He odottavat että muutamat harvat

silmänräpäykset tulevat todistamaan koko sen ohjelman suorittamisen,

joka todellisuudessa tulee käsittämään tuhatta vuotta -- Herran

tulemisen, ylösnousemisen ja maailman tuomion. Ja heidän odotuksensa

on, että nämä muutamat silmänräpäykset tulevat päättymään sillä, että

maailma poltetaan poroksi. Ymmärtääksensä ja omistaaksensa niitä

ennustuksia, jotka osottavat eri vuosilukuja Jumalan suuren

suunnitelman eri asteilla, tulisi heidän ensin ymmärtää "Aikakausien

Suunnitelma" ja Herran toisen tulemisen oikea tapa. Mutta suuren

enemmistön on heidän oppinsa ja ennakkoluulonsa liiaksi soaissut

käsittääkseen tätä. Kun he koettavat sovittaa ennustusta väärien

odotuksiensa mukaisiksi, johtaa tämä usein vääntelemisiin,

venyttämiseen ja lyhentämiseen, aina sitä mukaan kuin tarve vaatii,

koettaessansa saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan

erityiseen vuosilukuun. Näiden ystävien on herättävä harhaluuloistansa

tässä suhteessa; sillä heidän odotuksensa ovat toinen toisensa jälkeen

jääneet toteutumatta, meidän ja heidän tietäessä, ettei kaikkia niitä

ennustuksia, joita he ovat käyttäneet, voida ulotuttaa tulevaisuuteen,

vaan kuuluvat ne menneisyyteen, jonka vuoksi he nyt ovat täytyneet

hyljätä ne. Ne ovat täyttyneet mutta toisella tavalla, kuin he

odottivat, ja he eivät tiedä sitä.

Sitä vastoin ovat ne ennustukset, joita tässä on esitetty, samoin kuin

ne, joita myöhemmin tullaan käsittelemään, vapaat kaikesta käsin

tehdystä, olkoonpa sitten venyttelemisestä tahi vääntelemisestä ja

pyöristelemisestä. Me esitämme ne yksinkertaisesti sellaisina kuin me

tapaamme ne Jumalan sanassa. Ja niille, jotka Jumalan suuren

"Aikakausien Suunnitelman", mukaan osaavat oikein odottaa, on helppoa

huomata, miten erityiset profeetalliset ketjut sopivat yhteen sen

kanssa ja mittaavat sen. He huomaavat sen, toinen toisessa ja toinen

toisessa tärkeässä kohdassa; ja niille, jotka erottavat niin paljon,

osottaa ja todistaa tämä rinnakkaisuus juutalaisen ja kristillisen

armotalouksien välillä yli kaiken mahdollisen epäilyksen, että kaikkien

toistenkin profeetallisten ennustusten sovelluttaminen on oikeutettu.

Ennustuksissa annetut ilmotukset Jumalan suunnitelman ajanjaksoista

saattaa verrata arkkitehdin erikoispiirrustuksiin; ja juutalaisen

armotalouden rinnakkaisuuksia hänen ääriviivapiirrustuksimsa. Otaksu,

että meillä olisi jonkun rakennusmestarin erikoispiirrustukset taloa

varten, mutta ei olisi itse pääpiirustusta, ja istuutuisimme tekemään

pääpiirustuksen näiden erikoispiirrustuksien mukaan ja sitte saisimme

arkkitehdilta hänen ääriviivapiirrustuksensa tulevaa rakennusta varten

-- jos vertailu sen ja oman piirrustuksemme välillä, joka oli tehty

erikoispiirrustuksien mukaan, osottaisi, että kaikki kulmat ja mitat

olisivat aivan samanlaiset olisimme aivan vakuutetut, että olemme

käsittäneet oikein erikoispiirrustukset. Samoin tässä: se piirustus,

esikuva eli varjo evankelikaudesta, joka annetaan meille juutalaisessa

ajassa ja ennustuksien ja tapahtumain tätä taustaa varten esikuvatussa

varjopiirrustuksessa, antaa meille niin varman vakuutuksen

johtopäätöksiemme oikeudesta, kuin voimme vaatia, vaeltaessamme vielä

"uskossa, eikä näkemisessä."

Toiset profeetalliset todistukset, joita emme vielä ole tutkineet, ovat

myös, niinkuin tulemme huomaamaan, täydellisessä sopusoinnussa näiden

rinnakkaisuuksien kanssa. Eräs näistä todistuksista, Danielin päivät,

osottaa suurta siunausta vihkiytyneille, jotka eläisivät 1875 ja

eteenpäin -- siunausta, joka todella alkaa täyttyä Jumalan Sanan

totuuksien suurenmoisessa paljastumisessa siitä ajasta alkaen. Hänelle,

joka on kutsunut meitä pimeydestä ihmeelliseen valoonsa, olkoon kunnia!

Muista, että juutalaisen elonkorjuun _neljäkymmentä vuotta_ päättyivät

Lokakuussa v. 69 j.K., ja että sen jälkeen seurasi kansan täydellinen

kukistuminen. Samalla tavalla tulevat evankelisen aikakauden

neljäkymmentä vuotta päättymään Lokakuussa 1914, ja että samoin,

välittömästi sen jälkeen, on n.k. "Kristikansojen" kukistuminen

odotettavissa. "Yhdessä hetkessä" on tuomio kohtaava niitä. -- Ilm. 18:

10, 16, 19.