Mooseksen ennustamat "ajat, jolloin kaikki ennalleenasetetaan". --
Vuosiluku niiden alkamiselle ilmaistu. -- Ne eivät voi alkaa ennenkuin
suuri Ennalleenasettaja on tullut. -- Todistuksia laista. --
Vakuuttavia totuuksia profeetoista. -- Johdonmukaisia johtopäätöksiä
niistä, yksitellen ja yhteisesti tarkastettuina. -- Nykyisten merkkien
yhtäpitäväisyys näiden kanssa.
Totisesti sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei
pienintäkään kirjainta eikä yhtäkään piirtoa katoa laista,
ennenkuin kaikki on _tapahtunut_. -- Matt. 5: 18.
Ainoastaan silloin, kun me näemme tyypillisen tahi esikuvauksellisen
luonteen Jumalan menettelytavassa Israelin suhteen, voimme saada oikean
käsityksen tämän kansan merkillisestä historiasta, tahi ymmärtää, miksi
profeetat ja Uuden Testamentin kirjailijat ovat panneet muistiin heidän
historiansa tarkemmin kuin kaikkien muiden kansojen. Niissä on Jumala,
niinkuin Uuden Testamentin kirjailijat ovat osottaneet, antanut
sattuvia valaistuksia suunnitelmistaan sekä Seurakunnan että maailman
suhteen. Heidän Tabernaakelijumalanpalveluksensa, joka oli niin
tarkasti määrätty jumalallisesti annetussa laissa, vertavuotavine
uhrieläimineen ja kaikkine omituisine määräyksineen, heidän juhlansa ja
pyhäpäivänsä, heidän sabbattinsa ja kaikki heidän uskonnolliset
menonsa, osottavat esikuvina niitä vastaaviin paljon suurempiin
todellisuuksiin (antityyppeihin), jotka olivat korkeampia ja
suuremmoisempia kuin nämä varjot. Ja apostoli Paavali vakuuttaa meille,
että nämä vastakuvat (antityypit) tulevat olemaan täynnä siunausta
ihmissuvulle, kun hän sanoo, että laki on vain "_tulevan hyvän_" varjo
(Hebr. 10: 1; 8: 5; Koi. 2: 17); Herramme vakuuttaessa meille
yllämainituissa lauseissa, että kaikki se hyvä, jota esikuvataan,
varmasti tulee täyttymään.
Kumminkin on meidän, tutkistellessamme esikuvia, huolellisesti
harkittava sitä erehdystä, jonka useat hyväntahtoiset henkilöt tekevät,
jotka, nähdessään Raamatussa olevan merkillisiä esikuvia, menevät niin
pitkälle, että he käsittelevät jokaista luonnetta ja tapausta
Raamatussa esikuvauksellisena joutuen siten väärälle tolalle pelkästä
uteliaisuudesta ja kekseliäisyydestä. Me emme rakenna niin epävarmalle
perustukselle, kun tutkimme juutalaisen lain menoja, jotka erityisesti
ovat annetut esikuviksi ja apostolitkin ovat ne sellaisiksi
selittäneet. Emme voikaan sivuuttaa näitä esikuvia omistamatta niille
tarpeellista huomiota ja huolellisesti tutkimatta, mitä ne opettavat.
Vielä vähemmin voimme omistaa aikaa aprikoimisiin tahi uskomme
rakentamiseen pelkille arveluille.
Kun Herramme sanoi, ettei ainoakaan kirjain tahi piirre laista
häviäisi, kunnes se tulisi täytetyksi, niin ei hän ainoastaan
tarkottanut liittovelvollisuuksien täyttämistä, jotka kuuluivat
kaikille niille, jotka olivat tämän lakiliiton alaisia, ja jonka
täyttymyksen hän itse suoritti antamalla oman henkensä heidän
edestänsä, vaan hän tarkotti jotakin enemmän: hän tarkotti sen lisäksi,
että kaikki ne siunaukset, jotka siinä olivat esikuvauksellisesti
lausutut, tulisivat myös varmasti täytetyiksi niiden vastakuvissa.
Kaikissa juutalaisissa menoissa, ei Jumala ole antanut ilmaista
ainoatakaan tarkotuksetonta esikuvaa tahi sellaista, joka häviäisi
täyttymättä; ja kaikkien näiden esikuvien pitäminen, suorittaminen
jatkui, kunnes niiden täyttäminen _ainakin oli alkanut_. Kaikkia
esikuvia täytyi alituisesti uudistaa, kunnes vastakuva tuli näkyviin;
sillä esikuvan pitäminen ei ole sama kuin sen täyttäminen. Täyttäminen
saavutetaan, kun esikuva lakkaa, todellisuuden, vastakuvan korvatessa
sitä.
Niin tuli esimerkiksi passah-karitsan teurastaminen täytetyksi
Kristuksen, "Jumalan Karitsan" kuolemassa, ja sen kautta alkoi
erityinen siunaus vastakuvauksellisille esikoisille, evankelikauden
uskovaisille. Se siunaus, jota tämä esikuva kuvaa, ei ole vielä
täydellisesti täyttynyt, vaikka sen täyttyminen alkoi Kristuksen,
meidän Pääsiäislampaamme kuolemalla. Sillä tavalla näyttäytyy jokainen
laissa määrätty meno olevan täynnä esikuvauksellista merkitystä. Se
tarkkuus, jolla jokainen esikuvien yksityiskohta oli suoritettava koko
juutalaisena aikana, antaa täyden merkityksen Herramme ylempänä
lainatuille sanoille -- että jokainen pieni asianhaara, jokainen piirre
ja kirjain, on yhtä tarkasti täytettävä, kuin se oli huolellisesti
pidettävä lain menoissa.
Tässä luvussa aijomme tutkia sitä esikuvallista piirrettä Mooseksen
laissa, joka on tunnettu riemuvuoden nimellä, ja näyttää, että se oli
aijottu esikuvaamaan suurta ennalleenasettamista, ihmissuvun nostamista
lankeemuksesta, joka tulee toimitettavaksi tuhatvuotiskautena; että se
rakenteeltaan oli valaistuksena tulevalle ennalleenasettamiselle ja
että se siinä tavassa, jolla aika sen pitämiselle määrättiin, antaa
ohjeita profeetallisen ajan laskemiselle, joka, kun se oikein
ymmärretään ja sovellutetaan, selvästi ilmaisee _ajan vastakuvan
alkamiselle_, ennalleenasettamiselle. -- Apt. 3: 19--21.
Koska riemuvuosi oli osa laista ja koska sen uudistaminen tahi
pitäminen ei täytä sitä, ja koska Herramme selitti, ettei esikuva
voinut hävitä täyttymättä, ja sitäpaitsi, koska tiedämme, ettei
sellaista, kaiken ennalleenasettamista, jota on ennustettu "kaikkien
pyhien profeettojen suun kautta maailman alusta" ja jota riemuvuodella
esikuvattiin, vielä ole tapahtunut, niin tiedämme, että se
tulevaisuudessa on _täyttyvä_.
Israelin Riemuvuosi.
Riemuvuosi oli levon ja virkistyksen sabbatti sekä kansalle että
maalle, jonka Jumala heille antoi. Se oli tärkein sabbattien eli
lepoaikojen jaksossa. [Sana "sabbat" merkitsee _lepoa_.] Heillä oli
sabbatti-_päivä_ joka seitsemäs päivä; ja kerran vuodessa saavuttivat
nämä esikuvaukselliset sabbatit klimaksin -- s.o. seitsemää tällaisen
sabbatin jaksoa, jotka siten tekivät yhteensä neljäkymmentäyhdeksän
päiväisen aikakauden (7X7=49) seurasi _Riemupäivä_, viideskymmenes
päivä (3 Moos. 23: 15, 16), juutalaisten kesken tunnettu helluntain
nimellä. Se oli ilon ja kiitoksen päivä.
Sabbatti-_vuosi_ sattui joka seitsemäs vuosi. Sinä vuonna sallittiin
maan levätä, eikä mitään laihoja saatu kylvää. Näiden sabbatti- [lepo-]
vuosien klimaks saavutettiin samalla tavalla kuin helluntai tahi
viideskymmenes sabbatti-päivä. Seitsemän sabbattivuotta, käsittäen
seitsemän kertaa seitsemän vuotta tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta
(7X7=49) tekivät yhden sabbattivuosijakson, ja sitä seuraava vuosi,
_viideskymmenes vuosi oli Riemuvuosi_.
Tarkastakaamme nyt, mitä Raamattu kertoo siitä ja huomatkaamme, miten
sopivasti se kuvaa suurta ennalleenasettamisvuosituhatta.
Kun Israelin lapset tulivat Kaanaaseen, jaettiin maa heidän kesken
arvan kautta heidän heimojensa ja sukujensa mukaan. Senjälkeen saattoi
menestys enentää, tahi vastoinkäyminen vähentää heidän yksityistä
omaisuuttaan, miten aina sattui. Jos joku henkilö velkaantui, saattoi
hän tulla pakotetuksi myymään osansa, jopa koko omaisuutensakin ja
perheineen menemään orjuuteen. Mutta Jumala piti yltäkyllin huolta
niistä, joille ei käynyt hyvin: hän piti huolta siitä, etteivät
sellaiset epäsuotuisat olosuhteet jatkuneet ainaisesti, vaan että
kaikki heidän keskinäiset asiansa -- velat ja saatavat -- laskettiin
ainoastaan Riemuvuoteen, jolloin kaikki vapautettiin vanhoista
velkasitoumuksista j.n.e. alkaakseen uudelleen seuraavaa
viisikymmenvuosikautta.
[Jotakuinkin samanlainen toimenpide _konkurssilain_ yhteydessä on
huomattu sopivaksi meidän ajallemme ja maallemme (Amerika), jossa siten
on annettu tunnustusta samalle periaatteelle. Siitä ei sentähden seuraa
että velan kuolettaminen joka _viideskymmenes vuosi_ ja juutalainen
_muoto_ soveltuisivat paremmin meille kuin nykyinen tapa; sillä
juutalaisiin nähden, eivät aika, asianhaarat y.m. _erityisesti_ olleet
heitä itseään, heidän hyötyään ja asioitaan varten, vaan olivat ne
_erityisiä_ profeetallisia kuvauksia ja opetuksia, jotka tarkoittivat
Jumalan suunnitelmaa ja sen kehitystä tulevaisuudessa.]
Siten oli jokainen viideskymmenes vuosi, joka laskettiin heidän
tulostansa Kaanaaseen, israelilaisille riemuvuosi, ilon ja
ennalleenasettamisen aika, jolloin hajaantuneet perheet jälleen
yhdistettiin ja kadotetut kodit ja tilat annettiin takasin. Eipä
ihmettä, että sitä nimitettiin Riemuvuodeksi. Jos omaisuutta oli myyty
velasta, saattoi sellaista myymistä pitää kiinteimistön luovuttamisena
seuraavaksi Riemuvuodeksi; ja sen myymähinta riippui siitä, oliko
seuraava Riemuvuosi lähellä tahi kaukana.
Tästä lakimääräyksestä kerrotaan 3 Moos 25: 10--16 ja kuuluu näin: "Ja
teidän pitää sen viidennenkymmenennen vuoden pyhittämän, ja julistaman
vapautta maassa kaikille niille, jotka siinä asuvat; sillä se on teidän
Riemuvuotenne; silloin pitää kunkin saaman takasin oman perintömaansa
jokainen sukunsa omaisuuden... Jos jotakin myöt lähimmäisellesi,
taikka ostat jotakin häneltä niin älköön toinen toistansa pettäkö.
Vaan vuosien luvun jälkeen Riemuvuodesta pitää sinun ostaman
lähimmäiseltäsi, ja vuodentulon jälkeen pitää hänen sinulle myömän.
Jota useammat vuodet ovat sitä enemmän korota hinta, mitä harvemmat
vuodet ovat sitä enemmän alenna hinta; sillä vuoden tulojen luvun
jälkeen myöpi hän sinulle."
Tämä järjestys, jonka Jumala antoi heille Mooseksen heidän johtajansa
ja esikuvauksellisen valittajan kautta, oli itsessään siunattu asia,
mutta se esikuvasi suurempaa siunausta, joka oli Jumalalla mielessä --
koko ihmiskunnan vapauttamista synnin velasta ja sen ikeestä ja
orjuudesta, Kristuksen meidän Herramme, tuon suuren välittäjän ja
Lunastajan kautta, jota Mooses esikuvasi. (5 Moos 18: 15). Juuri tällä
tavoin esikuvissa, Mooses kirjotti Kristuksesta ja niistä siunauksista,
jotka tulevat hänen kauttansa (Joh. 5: 46; 1--46) -- tuosta suuresta
ennalleenasettamisesta ja suuresta Riemuvuodesta, joka on tuleva koko
katoavaisuuden ikeen ja synnin orjuuden alla huokaavalle ihmissuvulle.
Jos varjo tuotti esikuvaukselliselle kansalle onnea ja iloa, niin on
todellisuus, todellinen ennalleenasettaminen tuottava ääretöntä riemua
ja on todellisesti tuleva ihanaksi Riemuvuodeksi kaikelle kansalle --
koko maailmalle, Israel siihen luettuna, jota maailmaa tämä kansa juuri
esikuvasi, samoin kuin sen papisto Seurakuntaa "kuninkaallista
papistoa." Joskaan meillä ei olisi varmoja tietoja siitä, että asia on
niin, eikö olisi kyllin syytä olettaa, että sama ääretön rakkaus, joka
piti nuolta Israelin ajallisesta menestyksestä, tuosta "uppiniskaisesta
kansasta", paljon enemmän huolehtisi koko maailman pysyväisestä
menestyksestä, maailman, jota Jumala niin rakasti, että hän lunasti
sen, heidän vielä syntisinä ollessaan. Ja tässä lienee paikallaan
huomauttaa seikasta, jota myöhemmin tarkemmin osotetaan, että
niinkuin israelilaiset eräässä suhteessa esikuvasivat uskovaisia
evankelikautena, niin esittivät he toiselta puolen katsoen, kaikkia,
jotka tulevana aikakautena uskovat Jumalaan ja jättäytyvät hänen
johdettaviksensa. Ja juuri siinä merkityksessä me nyt tarkastamme
heitä. Heidän liittonsa, joka oli vahvistettu härkäin ja kauristen
verellä, esikuvasi uutta liittoa, joka on vahvistettu parempien uhrien
verellä, jossa maailman sovinto tulevan ajan suhteen on aikaansaatava.
Heidän sovintopäivänsä ja syntiuhrinsa, esikuvasivat, vaikka olivatkin
ainoastaan sille kansalle ja sen syntien edestä, "parempia uhreja" ja
todellista sovitusta "koko maailman syntien edestä." Mutta huomaa,
ettei Riemuvuosi ollut Israelin papistolle joka esikuvasi (evankelista
Seurakuntaa), vaan _ainoastaan yleiselle kansalle_, sillä papisto ei
saanut mitään omaisuutta, eikä niinmuodoin voinut kadottaa mitään, eikä
saada mitään takasinkaan. Riemuvuosi oli koko kansalle, paitsi
pappisheimolle, eikä sentähden esikuvannut niitä siunauksia, jotka
tulevat Seurakunnan "Kuninkaallisen Papiston" osaksi, vaan
ennalleenasettamissiunauksia -- maallisia siunauksia --, jotka, kun
aika on tullut, tulevat kaikkien niiden osaksi, jotka uskovat ja
seuraavat Jumalaa.
Se, mitä tämä esikuva opettaa, on täydellisesti yhtäpitävä sen
opetuksen kanssa, jonka saimme tutkiessamme Aikakausien jumalallista
suunnitelmaa. Se osottaa ilmeisesti "niitä aikoja, jolloin kaikki
asetetaan ennalleen ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut
(engl. Raam. kaikkien) pyhien profeettain suun kautta." Mooses oli yksi
profeetoista; ja tässä puhuu _hän_ erityisesti ihmisen alkuperäisen
tilan ja vapauden ennalleenasettamisesta, joka niin kauvan on ollut
kadoksissa, myytynä synnin alle. Esivanhempaimme erehdyksestä
kadotettiin kaikki: kaikki oikeudet menetettiin ja kaikki tulivat
Synti-tyrannin orjiksi ja olivat kykenemättömiä vapautumaan.
Katoavaisuuden orjuus -- kuolema -- on surkealla tavalla rikkonut
perhepiirin. Kiitetty olkoon Jumala luvatusta lunastajasta! Riemuvuosi
on kohta käsissä, ja pian saavat Kuoleman vangit ja Synnin orjat
jälleen alkuperäisen perintönsä maan -- Jumalan lahjan Jeesuksen
Kristuksen, uuden liiton välittäjän ja vahvistajan kautta.
Vaikka esikuvauksellisena Riemuvuonna saatiin nauttia useista
vapauksista ja siunauksista heti, meni todennäköisesti suurin osa
vuodesta asioiden selvittelemiseen ennenkuin kaikki olivat saaneet
täydelleen takasin vapautensa, oikeutensa ja omaisuutensa. Niin myös
vastakuvassa, tuhatvuotisessa ennalleenasettamisajassa. Se tulee
alkamaan perinpohjaisilla uudistuksilla, tullaan huomaamaan oikeuksia,
vapautta ja omaisuuksia, jotka kauvan ovat olleet kadonneina näkyvistä;
mutta täydellinen _kaiken sen_ ennalleenasettaminen (tottelevaisille),
_joka alkujaan on ollut kadotettu_ tulee vaatimaan koko tämän
ennalleenasettamisajan -- tuhatta vuotta.
Varmaa on, ettei mitään Riemuvuoden vastakuvaa vielä ole ollut; ja
Herramme lausunnon perustuksella olemme myös yhtä varmat, ettei esikuva
saattanut hävitä täyttymättä: "Mutta pikemmin taivas ja maa katoavat,
kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk. 16: 17.) Mutta _näyttää_
siltä, kuin tämä paikka laista olisi hävinnyt. Totta on, että esikuvaa,
jota pidettiin säännöllisesti joka viideskymmenes vuosi, niin kauvan
kun israelilaiset olivat omassa maassaan, ei ole pidetty Baabelin
vankeuden jälkeen. _Näyttää_ sentähden siltä kuin tämä kohta laista
olisi "hävinnyt" ilman edes täyttymisen _alkuakaan_. Mitä meidän on
sanottava tästä Herramme sanojen näennäisestä ristiriitaisuudesta?
Mutta onko todella niin? Tahi voidaanko löytää Riemuvuoden vastakuvaa,
joka alkaa siitä, missä viimeksi pidetty esikuvallinen riemuvuosi
päättyi? Kyllä, vastaamme; selvästi merkitty vastakuva alkoi juuri
siinä kohdassa ja suuremmassa ja suuremmoisemmassa asteikossa, niinkuin
vastakuvien laita on. Me näemme todellisesta täyttymisestä, että
esikuvaan sisältyivät _jaksot_ niin hyvin kuin Riemuvuodetkin, joihin
ne kohosivat, ja että samaa _menettelytapaa_ (kertolaskua), jonka
kautta esikuvauksellinen Riemuvuosi saatiin selville, oli käytettävä
laskiessa aikaa vastakuvallekin -- maan suurelle Riemuvuodelle. Kun
viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi oli pidetty ja päättynyt, _alkoi
se suuri jakso kulua_, jonka päättyessä vastakuvauksellinen Riemuvuosi
eli ennalleenasettamiskausi oli alkava.
Olemme jo maininneet sabbattiaikojen laskemistavan -- että nimittäin
kertomalla sabbattia eli seitsemättä päivää seitsemällä (7X7=49)
saatiin helluntai, näitä seuraava Riemupäivä; ja kertomalla
seitsemännen vuoden seitsemällä (7X7=49) saatiin se jakso, joka johti
viidenteenkymmenenteen tahi Riemuvuoteen. Jos me nyt sovellutamme samaa
periaatetta, on selvää, että tullaksemme suureen vastakuvaan, jota
etsimme, on meidän kerrottava samalla tavalla Riemuvuosi omalla
luvullaan -- s.o. kertoa viideskymmenes vuosi viidelläkymmenellä. Siis
on vastakuvauksellinen jakso tämän kertolaskutavan mukaan, jota meille
tässä opetetaan, laskettava kertomalla esikuvauksellinen riemuvuosi
tahi viideskymmenes sabbattivuosi viidelläkymmenellä, samoin kuin
siihen tullaksemme kerroimme seitsemännen vuosisabbatin seitsemällä. --
3 Moos. 25: 2--13.
Jos me seuraamme tätä jumalallista ilmotettua laskutapaa, avautuu
meille ihmeellisiä tuloksia, jotka vakuuttavat meitä, että meillä on
oikea avain ja että me käytämme sitä niinkuin Hän, joka on laatinut
tämän jalokivilippaan, on aikonut. Kun kerromme viisikymmentä kertaa
viisikymmentä, saamme tuon pitkän ajan kaksituhatta viisisataa vuotta
(50X50=2500) sen suuren _jakson_ pituudeksi, joka alkoi kulua, kun
Israelin viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi päättyi ja joka on
kohoava huippuunsa suuressa vastakuvauksellisessa Riemuvuodessa. Me
tiedämme, että sellainen jakso on täytynyt _alkaa kulua_, kun esikuva
lakkasi; sillä jos ei ainoakaan kirjain tahi piirto laissa saattanut
hävitä ilman että täyttyminen edes alkoi, ei Riemuvuotta -- esikuvaa,
joka oli paljon enemmän kuin kirjain tahi piirto, todellakin suuri ja
tärkeä kohta laissa, voitu antaa hävitä, ennenkuin oikea aika oli
tullut, jolloin sen vastakuva oli alkava. Ettei Riemuvuoden vastakuva
missään tapauksessa alkanut, kun Israelilaiset lakkasivat pitämästä
sitä, on selvää. Me voimme siis olla varmat, että suuremmoinen _jakso_
silloin alkoi _kulua_. Uusi pitkä jakso alkoi silloin, vaikka Israel ja
koko maailma ovat tietämättömiä sekä siitä, että suuri jakso on ollut
kulumassa, että siitä suuresta vastakuvauksellisesta Riemuvuodestakin,
jolla se tulee päättymään. Emme saa odottaa, että tuo suuri
Riemuvuosien Riemuvuosi on alkava tämän _jakson_ jälkeen, vaan että se
vastakuvana on ottava viidennenkymmenennen tahi jakson viimeisen
Riemuvuoden paikan. Vastakuva ei milloinkaan _seuraa_ esikuvansa
jälessä, vaan ottaa sen paikan samana vuonna. Niinmuodoin on 2500:das
vuosi, joka tulee olemaan suuri 50:nes riemuvuosi, vastakuva,
todellinen Riemuvuosi tahi ennalleenasettaminen. Mutta vuoden sijasta
esikuvassa tulee tämä olemaan suurempi; se tulee olemaan suuren
tuhatvuotisriemukauden -- tuhatvuotiskauden alku. Aivan samalla tavalla
on käynyt jokaisen esikuvan täyttymiseen nähden, johon _aikaa_ on
sisältynyt. Niinpä tapahtui pyhän Hengen helluntaivuodatus
esikuvauksena helluntaipäivänä -- eli viidentenäkymmenentenä päivänä.
Kristus, meidän passah-uhrimme kuoli samana iltana, jona
esikuvauksellinen lammas määräyksen mukaan oli tapettava -- päivää
aikasemmin tahi päivää myöhemmin ei käynyt päinsä. Samalla tavalla ei
tässäkään kelpaa vuosi jälkeen tahi vuosi ennen 2500:taa, vuodeksi,
joka päättää esikuvauksellisen jakson; vaan juuri tämä vuosi,
alkaen lokakuussa v. 1874 on täytynyt alkaa vastakuvan tahi
ennalleenasettamisajat.
Esikuvan pitäminen ei voinut lakata ennenkuin alettiin laskea suurta
(50X50) jaksoa. Se tärkeä kohta, josta meidän on otettava selvää, on
siis _tarkka vuosiluku_, jolloin Israelin kansa piti viimeisen
esikuvauksellisen riemuvuoden. Sitten kun tämä vuosiluku on tullut
varmasti vahvistetuksi, on hyvin yksinkertainen asia laskea suuri jakso
viisikymmentä kertaa viisikymmentä tahi kaksituhattaviisisataa vuotta
ja siten lopullisesti määrätä vuosiluku, maan suuren Riemuvuoden --
kaiken ennalleenasettamisaikojen alkamiselle.
Mutta meidän on valmistauduttava näkemään ainoastaan alkutapahtumia
tästä äärettömän suuresta tehtävästä, kaiken ennalleenasettamisesta.
Esikuvauksellisen Riemuvuoden ensimäisinä päivinä toimitettiin
verrattain vähän; ja samalla tavalla on meidän odotettava näkevämme
ainoastaan vähän tulevan suoritetuksi suuren tuhatvuotiskauden alussa,
sen ensimäisinä vuosina. Ensimäinen työ esikuvauksellisena Riemuvuotena
oli luonnollisesti koettaa ottaa selvää entisistä oikeuksista ja
omistamisista sekä saada selville, mitä nykyään puuttui. Tehdessämme
tämän vertailun, on meidän odotettava vastakuvassa juuri sitä, mitä
näemme ympärillämme tapahtuvan; sillä me olemme jo, kuten kohta
osotetaan, suuressa vastakuvauksellisessa riemukaudessa, ja olemme
olleet siinä lokakuusta v. 1874. Mitä näemme ympärillämme? Me näemme,
että kansa alkaa ruveta etsimään alkuperäistä Jumalan lahjottamaa
perintöään, ja ottamaan selvää nykyisistä puutteista, oikeuksista
j.n.e. jolloin monet tietämättömyydessä ja itsekkäisyydessä vaativat
sellaistakin, joka kuuluu toisille; ja että ne, joilla jotakin on,
koettavat säilyttää itselleen niin paljon kuin voivat -- joka aiheuttaa
toraa, riitaisuutta, lakkoja ja työmiesten sulkemista työstä,
suuremmalla tahi pienemmällä oikeudella ja vääryydellä molemmin puolin,
kaikki asioita, jotka lopullisesti ovat jätettävät Kristuksen
tuomittaviksi, niinkuin riitaisuudet lain aikana vietiin Mooseksen
ratkaistaviksi, ja Mooseksen jälkeen niille, jotka istuivat Mooseksen
istuimella (Matt. 23: 2.) Lähtekäämme nyt, tietoisina näistä
johtopäätöksistä ja odotuksista, etsimään sitä vuosilukua, jonka Jumala
ilmeisesti on kätkenyt meille tässä esikuvassa, "jotta tietäisimme,
mitä Jumala on meille lahjottanut", ja jota nyt on aika ymmärtää.
Meillä ei ole mitään _suoranaista_ tiedonantoa Raamatussa
israelilaisten esikuvauksellisten Riemuvuosien pitämisestä, joka
näyttäisi, mikä oli viimeinen, joka pidettiin. Me pidämme sen
Riemuvuoden vuosiluvun, joka oli lähinnä ennen Baabelm vankeutta ja
maan seitsenkymmenvuotista autiona oloa viimeisenä, kahdesta syystä:
Ensinnäkin se ei voinut olla autiona olemisen jälestä, koska varmaan
_esikuva_ silloin lakkasi, "katosi", sillä kun maa oli autiona
seitsemänkymmentä vuotta ja kansa vankeudessa vieraassa maassa, niin
Riemuvuosi, joka sattui johonkin aikaan näinä seitsemänäkymmenenä
vuotena, _täytyi jäädä pitämättä_. Tarvitaan ainoastaan silmäys
nähdäkseen, että käskyt ja määräykset Riemuvuoden pitämisestä eivät
voineet tulla täytetyiksi, kun he kansana olivat vankeudessa, ja maa
oli autiona. Siten me näemme, että esikuva katosi joko silloin tai
ennen tätä autionaoloaikaa. Jälkeenpäin se ei voinut tapahtua. Ja
milloin tahansa esikuvan pitäminen lakkasikaan, on suuri vastakuvan
jakso pakosta alkanut vieriä. Yksi ainoa pitämättä jäänyt esikuva
ilmaisi, että _esikuva oli lakannut_, ja että se jakso, joka johtaa
vastakuvaan, oli alkanut. Sitäpaitsi eivät israelilaiset Baabelin
vankeuden jälkeen enää koskaan täydellisesti omistaneet maata; he ja
heidän maansa ovat siitä asti olleet pakanain vallan alla.
Toiseksi: Jokaisesta tätä ennen sattuneesta vankeudesta pelasti Jumala
heidät vihollisistansa kyllin ajoissa, jotta he ennättäisivät takaisin
omaan maahansa pitämään Riemuvuotta, ja siten jatkaakseen sitä
esikuvana oikeaan aikaan asti, kunnes suurta (50X50) jaksoa alettaisiin
laskea; sillä heidän edelliset vankeutensa eivät milloinkaan, niinkuin
näyttää, kestäneet neljääkymmentä vuotta kauvemmin, joten he siis
riemuvuosijärjestyksen mukaisesti saattoivat tulla vapaiksi ja kukin
saada takasin perintönsä kunakin Riemuvuonna. Sitäpaitsi, kun kohta
tulemme näyttämään, että, laskemalla noiden Baabelin seitsemänkymmenen
autiona olemisen vuoden alusta, suuri jakso päättyy vuotena 1875, tulee
kaikille selviämään, ettei se voinut alkaa ennen Baabelin vankeutta;
sillä jos me ajattelemme sen alkaneen ainoastaan yhtä riemuvuotta
aikasemmin, johtuisi siitä, että jakso päättyisi viittäkymmentä vuotta
ennen 1875:tä, nim. 1825, ja varmastikaan ei sinä vuonna alkanut mikään
ennalleenasettamisen Riemukausi.
Siten vakuutettuina, ettei viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi,
josta suuri (50X50) jakso lasketaan, ollut ennen _eikä voinut olla_
Baabelin vankeuden _jälkeen_, ja että se siis, joka oli lähinnä ennen
vankeutta, oli viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi, ja että sen
_päätyttyä_ suuri hiljainen jakso alkoi kulua, menemme nyt määräämään
tarkkaa aikaa viimeiselle esikuvaukselliselle Riemuvuodelle,
seuraavalla tavalla: --
Koska vuosisabbattijärjestelmä oli yhteydessä heidän _maansa_,
Kaanaan, ja heidän perintö-osansa kanssa, siinä olisi ensimäistä
neljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksoa, joka johti ensimäiseen riemuvuoteen,
alettava laskea heidän tulostansa Kaanaaseen. Tämä hyvin perusteltu
otaksuma saa täyden vahvistuksen Herran sanassa: "Kun te tulette siihen
maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön Herralle lepoa.
Kuusi vuotta pitää sinun peltosi kylvämän, ja kuusi vuotta viinimäkesi
leikkaaman, ja sen hedelmät kokooman, mutta seitsemäntenä vuonna [tulon
jälkeen maahan] pitäköön maa Herralle sen suuren lepopyhän, jona ei
sinun pidä kylvämän sinun peltoasi, taikka leikkaaman sinun
viinimäkeäsi." Siis alkoi se jakso, jossa oli seitsemän kertaa
seitsemän, tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta (7X7=49) _heti_ kulua, ja
viideskymmenes vuosi tulon jälkeen Kaanaaseen oli ensimäinen
esikuvauksellinen Riemuvuosi.
[Muutamat ovat esiintuoneet sen ajatuksen, että kun kuusi vuotta kului
sotiin, ennen kuin maan jakaminen päätettiin, ei riemujaksojen
laskeminen voinut alkaa sitä ennen. Mutta ei, he tulivat maahan, kun
menivät Jordanin yli, ja käsky kuuluu: "Kun te tulette siihen maahan",
eikä: Kun te olette jakaneet maan. Maa jaettiin pala palalta näiden
kuuden vuoden aikana, mutta he eivät saaneet _omistaa_ koko maata näinä
vuosina, eikä jonkun aikaa sen jälkeenkään -- ennenkuin viholliset
olivat karkotetut, joka ei eräissä suhteissa koskaan tapahtunut. (Katso
Josua 18: 2, 3; 17: 12, 13; 23: 4, 7, 13, 15). Siis jos olisivat
jättäneet jaksojen laskemisen alottamisen kunnes täydellisesti olisivat
omistaneet koko maan, eivät he milloinkaan olisi voineet sitä alkaa.]
Me näemme kääntymällä ajanlaskulliseen tauluun, että 969 vuotta kului
tulosta Kaanaaseen aina seitsenkymmenvuotiseen autiona oloon asti.
Maan jakamiseen............. 6 vuotta
Tuomarien aikakausi......... 450 "
Kuninkaiden aikakausi....... 513 "
Yhteensä 969 "
Me saamme tietää montako riemuvuotta olivat pitäneet siihen asti
jakamalla 969 vuotta 50:nellä. Viisikymmentä sisältyy yhdeksäntoista
kertaa 969:sään, joten se siis oli riemuvuosien luku, ja jälellä olevat
19 vuotta ilmottavat meille, että yhdeksästoista, joka oli viimeinen
esikuvauksellisista Riemuvuosista, oli juuri yhdeksäntoista vuotta
ennen maan autiona olemisen ja heidän, Baabelin vankeudessa olonsa
alkua, ja yhdeksänsataaviisikymmentä vuotta Kaanaaseen tulon jälkeen.
Siis silloin, tasan yhdeksäntoista vuotta ennen heidän maansa
"seitsenkymmenvuotista autiona oloa" viimeisen riemuvuoden --
yhdeksännentoista loputtua -- _alettiin laskea_ suurta 2500 vuoden
(50X50=2500) jaksoa; ja tulee olemaan aivan yksinkertainen asia saada
selville, milloin nämä 2500 vuotta päättyivät ja milloinka siis
kahdestuhannesviidessadas vuosi, suuren vastakuvauksellisen riemuajan
alkaminen, alkoi. Niinkuin seuraa: --
Viimeisestä tahi yhdeksännestätoista
Riemuvuodesta maan autionaolemiseen................ 19 vuotta
Autiona olemisen aika.............................. 70 "
Siitä ajasta, jolloin Kyyro asetti Israelin kansan
ennalleen, siihen vuoteen, jota nimitetään A.D.
(Anno Domini -- Herramme vuosi).................... 536 "
____
Siis heidän viimeisestä riemuvuodestaan vuoteen 1 . 625 "
Niiden vuosien lukumäärä, joita tarvitaan v:sta 1
täyttämään 2500 vuotisjaksoa...................... 1875 "
Viimeksi pidetystä Riemuvuodesta -- ____
Yhteensä 2500 "
Siten huomaamme, että _kahdestuhannesviidessadas_ vuosi alkoi v. 1875
alussa, joka juutalaisen porvarillisen ajan mukaan laskettuna (3 Moos.
25: 9) alkoi noin lokakuussa 1874. Jos siis suuri riemuaika olisi
kestänyt vaan _yhden vuoden_, olisi se, esikuvansa lailla, alkanut
lokakuussa 1874, 2499 vuoden lopulla, ja päättynyt lokakuussa 1875.
Mutta tämä ei ole esikuva, vaan todellisuus: se ei ollut _riemuvuosi_,
vaan vastakuvauksellinen aika _kaiken ennalleen asettamisen tuhatta
vuotta_, jotka alkoivat lokakuussa 1874.
Siten näemme, ettei Israelin Riemuvuosi ainoastaan selvästi ja
nimenomaan esikuvannut suuria "_kaiken ennalleenasettamisaikoja_,
joista Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta
maailman alusta asti", vaan ilmaisee myöskin sen laskemistapa yhtä
selvästi vuosiluvun maan suuren Riemuvuosikauden alkamiselle. Jos emme
omaksu näitä päätelmiä, emme huomaa muuta vaihtoehtoa, kuin että tämä
esikuva hävisi täyttämättä, vaikka Herramme mitä varmimmin sanoi, ettei
niin voinut käydä -- että maan ja taivaan olisi helpompi hukkua kuin
ainoankaan kirjaimen tahi rahdun häviäminen täyttymättä. (Matt. 5: 18.)
Me omaksumme ne tosiasiat, jotka tällä tavalla ovat jumalallisesti
ilmotetut, miten hämmästyttäviä ne johtopäätökset ovatkaan, jotka
niistä järjellisesti täytyvät johtua.
Mutta mitkä ovat ne päätökset, joihin näistä Raamatun opetuksista
tullaan? Ajatelkaamme järjen kannalta, mitä tästä täytyy seurata, ja
katselkaamme sitten, antavatko toiset Raamatun paikat tukea, taikka
vastustavatko ne näitä johtopäätöksiä. Ensiksi päätämme, että kun hetki
on tullut ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, niin silloin on hetki
myös tullut _suuren ennalleenasettajan_ läsnäololle, Tämä olisi hyvin
järkevä väitös, mutta siitä tulee paljon enemmän kuin väitös, kun
apostolin varma, henkeyttämä lausunto vahvistaa sen sanoessaan: "_jotta
(kun_ engl. Raam.) Herran [Jehovan] kasvoilta, _koittaisi virkistyksen
ajat_... ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen.
Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti,
_jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)_ ja joista Jumala on
ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." --
Apt. 3: 19--21.
[Se ajatus, joka on pohjana tälle lausetavalle, on tavallinen meillä ja
oli paljon tavallisempi itämaalla muinoin; kasvonsa näyttäminen oli
merkki hyväntahtoisuudesta, ja selkänsä kääntäminen oli epäsuosion
merkki. Niin oli kirjotettu Herrastamme ensimäisessä tulemisessa, että
"me peitimme kasvomme" häneltä, s.o. hävettiin eikä tahdottu tunnustaa
häntä. Samalla tavalla sanotaan Jehovasta, "ettei hän tahtonut katsella
syntiä" ja peitti kasvonsa syntiseltä. Mutta nyt, kun _lunastushinta_
on maksettu, odottaa Jehova määrättyä aikaa, ollakseen armollinen.
Silloin hän ei enää tule olemaan epäsuosiollinen ihmisille, eikä
kohtele heitä syntisinä, kääntäen selkänsä, vaan tulee lähettämään
heille virvotusta kasvoistansa, suosiotansa, ja tulee lähettämään
Jeesuksen, asiamiehensä kaiken ennalleenasettamisessa. Sama ajatus on
englantilaisessa laulussa: "Käännä kasvosi puolemme, niin kaikki on
valoisaa".]
Ainoastaan tässä henkeyttämässä lausunnossa, on meillä selvä todistus,
että _hetki on tullut_ Herramme toiselle tulemiselle, kun _hetki oli
tullut_ ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, s.o. lokakuussa 1874,
niinkuin riemuvuosijärjestelmästä ilmenee. Näyttää todella olevan
epäilemätöntä, että Riemuvuosi, kaiken muunkin tavalla tässä
armotaloudessa järjestettiin "_meidän_ sovitukseksemme, [_meidän_
opetukseksemme], jotka olemme joutuneet maailman loppuaikoja elämään."
(1 Kor. 10: 11.) Yksi asia näyttää selvältä -- ellei se ole hyödyksi
meille, on se tähän asti ollut melkein hyödytön; sillä Raamattu
ilmottaa meille, etteivät juutalaiset milloinkaan täydellisesti ja
oikealla tavalla pitäneet esikuvaa, edes yhdeksänätoista ensimäisenä
Riemuvuonna. (3 Moos. 26: 35.) Heille oli epäilemättä melkein
mahdotonta hillitä voitonpyyntiään. Se järjestettiin kaikkien
ennustusten ja esikuvien tapaisesti, epäilemättä heittämään valoa,
milloin ja missä sitä tarvittiin vanhurskasten tielle -- johtamaan
Kristuksen ruumiin "jalkoja".
Muistutelkaa nyt, mitä näytettiin edellisessä luvussa Herramme
palaamisen ja ilmestymisen tavasta, ettette loukkautuisi väärien
käsityksien johdosta, mitä tähän kohtaan tulee. Muistakaa myös, että
"niinkuin oli Noan päivinä, niin on myös ihmisen Pojan _läsnäolo_
[kreik. _parusia_] oleva; sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä
ennen vedenpaisumista -- -- _eivätkä tietäneet_ -- -- -- niin on myös
ihmisen Pojan läsnäolo oleva." (Matt. 24: 37--39.) Muistakaa myös, mitä
me jo olemme oppineet henkeyttämästä lähteestä, että nimittäin
ainoastaan ne, jotka uskollisesti pitävät katseensa kiinnitettyinä
vahvaan profeetalliseen sanaan ja rakastavat ja odottavat hänen
ilmestymistänsä, _saattavat_ huomata hänen läsnäolonsa, kunnes hän
ilmaisee sen maailmalle "tulen liekissä ja kostaa" -- suuren hädän
aikana. Se asianhaara siis, ettei _hänen läsnäolonsa ole_ tunnettu eikä
yleisesti huomattu maailman, eikä edes kristittyjenkään keskuudessa, ei
millään tavalla vastusta tätä totuutta. Maailma ei usko ennustuksiin,
eikä luonnollisestikaan saata nähdä mitään sen valossa. Ja haaleat
kristityt (ja sellaisia on suurin enemmistö) eivät kiinnitä mitään
huomiota "vahvaan profeetalliseen sanaan"; ja useat, jotka tunnustavat
valvovansa, lukevat ennustuksia vanhojen ja kauvan suosittujen
eksytyksillä värjättyjen silmälasien läpi ja surkean taikauskon
himmentämillä silmillä. Kaikkien sellaisten on mentävä suuren Lääkärin
luokse saamaan vähäsen nöyryyden silmävoidetta (Ilm. 3: 18) ja kerran
kaikkiaan heitettävä pois inhimillisten perimätietojen värjätyt
silmälasit ja kaikki omat ja toisten tieteisopit, jotka eivät ole
yhtäpitäviä Jumalan Sanan todistuksen kanssa.
Mutta ei maailman tietämättömyys ja epäusko tahi se haalea
välinpitämättömyys ja ennakkoluuloisuus, jota suuri enemmistö
kristityiksi tunnustautuvia osottavat, tule olemaan kompastuskivinä
Jumalan valituille -- niille, jotka yksinkertaisella lapsellisella
uskolla ottavat vastaan hänen siunatun sanansa todistuksen. Sellaiset
eivät voi kompastua; eikä myöskään ole mahdollista, että _he_ voisivat
eksyä. Uskonsa kautta ja Jumalan johtamina tulevat sellaiset voittamaan
kaikki. Älkää peljätkö, te kallisarvoiset jalokivet, jotka Herra itse
on valinnut, nostakaa päänne ja iloitkaa, tietäen, että teidän
pelastuksenne, teidän korotuksenne ja kirkkautenne lähestyy. -- Luuk.
21: 28; 12: 32.
Toinen asia, jota oli syytä odottaa, jos ennalleenasettamisajat
todellakin alkoivat 1874, ja jos Herramme toisen läsnäolon aika silloin
oli tullut, oli se, että niiden, jotka valvoivat, tuli nähdä muutamia
huomattavia merkkejä siitä, mitä Raamattu sanoo olevan hänen
läsnäolonsa ajan ensimäisiä toimenpiteitä. Tähän kuuluu evankelisen
ajan hedelmän korjaaminen, hänen valittuinsa kokoominen (hengelliseen
yhdistykseen ja yhteyteen) ja ainakin muutamia valmistavia
toimenpiteitä Kristuksen valtakunnan pystyttämiseksi. Muutamiin näihin
merkkeihin olemme jo lyhykäisesti viitanneet; mutta tässä kohdassa on
niin paljon huomattavaa, että me jätämme sen käsittelyn seuraavaan
lukuun. Seurakunnan elonkorjuu on totisesti jo käsissä. Vehnää
erotetaan parhaillaan lusteista; ja asiat maailmassa alkavat
kiireellisesti järjestyä Kristuksen valtakunnan pysyväistä
pystyttämistä varten. Ennustetut merkit tulevat täydellisesti sillä
tavalla ja siinä järjestyksessä, jossa niistä on edeltäkäsin sanottu,
selvästi ilmotettaviksi niille, jotka valvovat; mutta tämän jätämme
tällä kertaa -- sillä me tahdomme ensin tuoda esille toisia
profeetallisia todistuksia. Lienee kylliksi tässä sanoa, että
"viikate" tämän ajan "elonkorjuussa" on totuus, samoin kuin se oli
juutalaistenkin "elonkorjuussa"; ja "enkelit" eli lähettiläät, jotka
nyt käyttävät viikatetta, ovat Herran opetuslapset eli seuraajat,
vaikka muutamat heistä nyt, niinkuin silloinkin hyvin vähän aavistavat,
sen työn suuruutta, jota _he_ toimittavat.
Vakuuttavia profeetallisia todistuksia.
Vaikka yllämainittu todistus, sellaisena kuin se seisoo, on vahva ja
selvä, esitämme nyt _profeetallisen todistuksen_, joka vahvistaa sen,
että aloimme laskea suuren (50X50) jakson oikeasta kohdasta.
Taivaallinen Isämme tiesi, millä pelvolla ja vapistuksella meidän
uskomme ottaisi vastaan näitä ylenmäärin suuria ja kalliita lupauksia,
sentähden hän onkin moninkertaisesti vahvistanut sen jo itsessään lujan
todistusten ketjun, joka meillä on laissa, antamalla lisätodistuksia
profeettainsa kautta. Ja meidän kallis Lunastajamme ja Herramme, joka
ojentaa meille tämän ketjun, ja jonka _läsnäoloa_ tämä todistus osottaa
meille, näyttää sanovan, kun hän tulee luoksemme tuhatvuotispäivän
varhaisessa aamusarastuksessa, niinkuin hän kerran sanoi Pietarille
(Matt. 14: 25--32): "Sinä heikko-uskoinen, miksi sinä epäilet? Tiedä,
että olen henkiolento, jota eivät ihmissilmät enää näe. Minä ilmotan
itseni tällä tavoin Sanan lampun valossa ymmärryksesi silmille, että,
kun tulevina päivinä olen kävelevä maailmanhädän äärettömän
myrskyisellä merellä, _sinä_ et tarvitsisi peljätä, vaan voisit olla
turvallisella mielin." Muista, minä se olen, äläkä pelkää sentähden.
Tämä todella ihmeellinen profeetallinen vahvistus, jota nyt lähdemme
tarkastamaan, oli kätkettynä omaan yksinkertaisuuteensa, kunnes käsitys
ja sovitus Riemuvuoden esikuvauksellisuudesta, sellaisena kuin se
ylempänä on esitetty, antoi sille merkityksen.
Sitä seitsenkymmenvuotista ajanjaksoa, jota tavallisesti kutsutaan
Baabelin _seitsenkymmenvuotiseksi vankeudeksi_, nimitetään Raamatussa
maan _seitsemäksikymmeneksi autiona olon vuosiksi_. Tästä autiona
olemisesta oli Jumala jo ennakolta sanonut profeetta Jeremian kautta
näillä sanoilla: -- "Ja koko tämä maa on oleva autiona ja
kauhistuksena, ja... saavat palvella Baabelin kuningasta
seitsemänkymmentä vuotta." (Jer. 25: 11.) "Sillä näin sanoo Herra: kun
Baabelille on täysin seitsemänkymmentä vuotta kulunut, etsin minä teitä
ja toteutan teissä minun hyvän sanani, tuottaen teidät tähän
paikkaan."; (Jer. 29: 10.) 2:ssa Aikak. 36: 17--21 on tämän ennustuksen
täyttyminen kerrottu; ja syyksi, _miksi_ se juuri oli seitsemänkymmentä
vuotta ja miksi maa tehtiin kokonaan _autioksi_, mainitaan seuraavaa:
"Niin hän saattoi heidän päällensä Kaldealaisten kuninkaan
[Nebukadnesarin, Baabelin kuninkaan]. ... Ja ne, jotka olivat miekalta
pääsneet, vietiin Baabeliin; ja he olivat hänen ja hänen poikainsa
orjat siihen asti kunnes Persialaiset pääsivät valtaan: että
täytettäisiin Herran sana, puhuttu Jeremian suun kautta, -- _siksi kuin
maa oli maksanut sabbattinsa. Sillä koko hävityksen aikana oli lepo,
siihen asti kuin seitsemänkymmentä ajastaikaa täytettiin_."
Tästä näemme, että Israel oli laiminlyönyt oikealla tavalla pitää
sabbattivuotensa, joista Riemuvuodet olivat tärkeimmät. Oli todellakin
niin erinomaisen ahneelle kansalle vaikea koetus totella taivaallista
Kuningasta, kun heitä käskettiin antamaan maan levätä, antamaan takasin
entisille omistajille maapalstoja, jotka olivat ansaitut ja joita oli
monta vuotta omistettu, ja antaa palvelijoille heidän vapautensa
takasin -- etenkin, kun tottelevaisuutta vaan käskettiin, eikä
pakottamalla pakotettu. Jumala oli edeltäkäsin varottanut heitä
Mooseksen kautta, että jos he olisivat tottelemattomia niitä lakeja
vastaan, joita he kansana olivat velvoittautuneet tottelemaan,
rankaisisi hän heitä siitä. Samassa luvussa, jossa hän puhuu
_seitsemän_ (kerran) _ajan_ rangastuksesta pakanavallan alla,
sanoo hän heille myös, että jos he laiminlöisivät vuosisabbatit,
rankaisisi hän heitä siitä _jättämällä heidän maansa autioksi_. (Ja
_seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen_, oli myös todellisesti
_seitsemän pakana-ajan_ alkaminen, kuten jo on näytetty.) Herran uhkaus
kuului näin: "Maanne on tuleva kylmille ja kaupunkinne raunioiksi.
Silloin kelpaa maalle (saa maa) sabbattinsa, niinkauvan kuin se autiona
on ja te olette vihollisten maalla, -- -- -- _koska_ se ei saanut pyhää
pitää teidän sabbattivuosinanne, kun te asuitte siellä." -- 3 Moos. 26:
33, 34, 35, 43.
Jumala salli vähäksi ajaksi heidän puoli tiehen menevää, ja puolesta
sydämestä lähtevää tottelevaisuuttansa, mutta otti heidät lopulta
kokonaan pois maasta, teki sen autioksi, ettei sinne jäänyt yhtäkään
asukasta, ja antoi sille _täyden luvun_ Riemuvuosia -- ei ainoastaan
niistä, joita he vaillinaisesti olivat pitäneet, vaan myös koko siitä
määrästä tulevaisuudessa, joka hänen järjestyksensä mukaan oli kuluva,
kunnes vastakuvallinen Riemuvuosikausi, ennalleenasettamis- eli
tuhatvuotiskausi oli alkava. Ja koska esikuvauksellisien Riemuvuosien
_kokonaisluku_, jotka olivat aijotut pidettäviksi ennen vastakuvan
alkamista, siten todistetaan olleen seitsemänkymmentä, annetaan meille
vielä toinenkin tapa, jolla voimme laskea ajan vastakuvan alkamiselle.
Tämän ennustuksellisen ilmotuksen mukainen laskeminen koko riemuvuosien
luvusta on yksinkertainen ja helppo; ja, niinkuin olemme odottaneetkin,
käyvät nämä tulokset _täydellisesti_ yhteen niiden kanssa, joita jo
olemme saaneet lain osottamalla laskutavalla.
Kun koko luku on seitsemänkymmentä, ja Israel piti niistä puolinaisesti
yhdeksäntoista ennen autiona olemista, seuraa, että jälellä olevat
viisikymmentäyksi (70-19=51) osottavat ajan viimeistä, Israelin
vajanaisesti pitämästä riemuvuodesta, suureen vastakuvaan.
Mutta huomaa tässä eroavaisuutta laskutavassa. Lain vahvistamalla
laskutavalla laskimme tulevaiset, yhtähyvin kuin menneetkin
neljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksot _lisäämällä_ viidennenkymmenennen eli
Riemuvuoden; sillä laki esittää asiat sellaisina kun ne olisivat
olleet, jos israelilaiset olisivat pitäneet ne oikealla tavalla. Mutta
ennustus kertoo asiat juuri sellaisina, kuin ne todellisuudessa tulevat
tapahtumaan. Muistakaamme, että nyt tutkimme _profeetallista_
lausuntoa, ja niinmuodoin on meidän laskettava nämä jaksot sellaisina,
kuin ne todellisuudessa _ovat olleet_ -- neljäkymmentäyhdeksän vuoden
jaksoja ilman Riemuvuosia; sillä israelilaiset eivät pitäneet
ainoatakaan Riemuvuotta heidän yhdeksännentoista Riemuvuotensa jälkeen.
Yhdeksällätoista ensimäisellä jaksolla oli Riemuvuodet, mutia
seuraavilla viidelläkymmenelläyhdellä ei niitä ole ollut; meidän on
siis laskettava viisikymmentäyksi neljäkymmentäyhdeksän vuotista
jaksoa, tahi 2,499 vuotta (49X51=2499) viimeisestä Israelin kansan
pitämästä esikuvauksellisesta Riemuvuodesta vastakuvaan. Tämä laskelma,
ollen kokonaan riippumaton toisesta, päättyy tarkalleen samoin kuin
ylempänä tarkasteltu lain laskutapa -- lokakuuhun 1874.
Esittäkäämme tämä viimeinen todistus muutamien tähden toisessa muodossa
seuraavalla tavalla: -- Täysi luku riemukausia, joita Jumala oli
määrännyt, oli seitsemänkymmentä, kuten selvästi näkyy ilmotuksista
maan _seitsenkymmenenvuotisen autiona olemisen syystä_. Tämä käsittää
niinhyvin niitä, joita Israel oli pitänyt tyydyttävällä tavalla, ja
joita oli, kuten olemme nähneet, yhdeksäntoista, kuin myös niitä,
joiden sitten piti seuraaman, vastakuvaan asti. Tahdomme nyt laskea ne
kaikki niiden alusta, tulosta Kaanaseen, ja katsella mihin ne
päättyvät.
19 jaksoa Riemuvuosineen (kukin 50 vuotta)......... 950 vuotta
51 jaksoa ilman riemuvuosia (kukin 49 vuotta)...... 2499 "
70 jaksoa käsittävät siis ajan joka on............. 3449 "
Tämä 3499 vuoden aikakausi, laskettuna Kaanaaseen tulosta, päättyy,
kuten yllämainittukin lokakuuhun vuonna 1874 seuraavasti:
Kaanaaseen tulosta maan jakamiseen................. 6 vuotta
Tuomarien aikakausi kuningas Sauliin............... 450 "
Kuninkaiden aikakausi.............................. 513 "
Autionaolemisen aika............................... 70 "
Ennalleenasettamisesta A.D:hen..................... 536 "
Vuosien koko luku siihen vuoteen, joka on tunnettu ____
nimellä A.D. (vuosi 1)............................. 1575 "
Vuosi A.D. jälestä, joita vaaditaan täyttämään 3449
vuoden pituista yllämainittua aikakautta on 1874
täyttä vuotta, jotka päättyvät (juutalaisten aikana)
lokakuussa,........................................ 1874 "
70 jakson aikakausi, kuten yllä on osotettu,
riemujärjestelmän alusta Kaanaaseen tullessa
kunnes vastakuva, suuri riemukausi eli ____
ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874.... 3449 "
Johdonmukainen päätös on helposti tehty, jos nämä asiat otetaan vastaan
jumalallisena järjestelynä. Ja jos ne eivät ole Jumalan järjestämiä,
mistä ne sitten tulevat? Me emme _lisää_ niitä henkeyttämään Sanaan; me
ainoastaan löydämme ne _siinä_ kaikessa yksinkertaisuudessaan ja
ihanuudessaan, ja kaiken muun kallisarvoisen ja runsaan aarreaitasta
tulevan ravinnon lailla, jota Herramme nyt tarjoaa lupauksensa mukaan
(Luuk. 12: 37), on tämä ravinto "vahvaa ruokaa" -- jota ei ole
erityisesti aijottu "pienille lapsille Kristuksessa", vaan
kehittyneimmille, "joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet"
(Hebr. 5: 14) erottamaan ja panemaan arvoa tälle ravinnolle "aikanaan."
Jos nämä asiat eivät ole jumalallista järjestelmää, mistä johtuvat ja
mitä varten ovat sitten nuo kaksinkertaiset todistukset, jotka
vastaavat ja vahvistavat toisiansa niin täydellisesti? Tullaksenne
vakuutetuiksi niiden jumalallisesta järjestelystä, tulee huomata, ettei
näitä autionaolemisen seitsemääkymmentä sabbattivuotta millään muulla
paikalla eikä millään muulla tavalla saada käymään yhteen suuren
Riemukausijakson (50X50) kanssa. Koettakaa sitä. Tutkikaa sitä.
Otaksukaa _yksi_ ainoakaan joko erehdys tahi muutos niissä
yhdeksässätoista Riemuvuodessa, joita Israel piti; otaksukaa, että
kahdeksantoista (yksi _vähemmän_) tahi kaksikymmentä (yksi _enemmän_)
oli kulunut ennenkuin seitsenkymmenvuotinen autionaoleminen alkoi.
Laskekaa, ja Te saatte nähdä, ettei näitä _kahta todistussarjaa_, jotka
niin täydellisesti käyvät yhteen sen todistuksen kanssa, että vuosi
1875 (alkaen lokakuussa 1874) on ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi
ja niinmuodoin se vuosiluku, jonka jälkeen voimme tietää, etteivät
taivaat enää pidätä Herraamme, suurta ennalleenasettajaa, voida
pakottaa käymään yhteen missään muussa kohden, tekemättä väkivaltaa
itsellensä, ajanlaskulle ja toisille ennustuksille, joita emme tähän
asti ole tutkineet.
Jos nämä ajanennustukset opettavat jotain, niin opettavat ne sen, että
suuri Riemukausi, kaiken ennalleenasettamiskausi, on alkanut, ja että
jo olemme tuhatvuotiskauden alussa samoin kuin evankelikauden
"elonkorjuussa" -- jotka ajat tunkeutuvat toistensa alueelle
neljäkymmentä vuotta -- "vihan päivässä." Olemme jo (vuonna 1888,
jolloin kirja kirjotettiin), eläneet neljätoista vuotta tätä vihan
neljäkymmenvuotispäivää; ja varustukset taistelua varten edistyvät
nopeasti. Samalla menolla kuin nykyään tulevat seuraavat
kaksikymmentäkuusi vuotta (laskettuna vuodesta 1888) olemaan riittävän
pitkä aika kaiken sen toimittamiselle "mikä on kirjotettu."
Älköön kukaan lukijoistamme hätiköimällä otaksuko, ettei ympärillämme
ole ennalleenasettamismerkkejä, taikka, ettei Vanhurskauden aurinko
vielä kultaa Sionin vartiotorneja ja valaise maailmaa. Ajatelkoon hän
päinvastoin, että me jo olemme siinä päivässä, jolloin se, mikä on
salattua, alkaa tulla päivän valoon; ja muistakoon hän, että ensimäinen
ennalleenasettamistyö oikeastaan on sen vanhan ja lahoneen rakennuksen
alasrepimistä, joka seisoo sillä paikalla, johon uusi on rakennettava.
Muista, että hellinkin lääkäri usein ensimäiseksi työkseen aukasee
haavat, puhdistaa ja sahaakin pois, aina potilaan tilan mukaan, jotta
parantuminen tapahtuisi sitä perusteellisemmin. Että sellainen
aiheuttaa tuskaa, ja ettei potilas aina sillä kertaa käsitä sen
tarpeellisuutta, tuskin tarvinnee kellekään huomauttaa; ja niin on
suuren Lääkärin, Ennalleenasettajan ja Elämänantajan ja hänen työnsä
kanssa: hän haavottaa parantaakseen, ja hätä ja seulominen
Seurakunnassa ja maailmassa on vaan tarpeellista leikkaamista ja
puhdistamista ja erittäin tärkeä osa ennalleenasettamistyössä.
Esikuvassa oli puhallettava riemupasuunaa, kun Riemuvuosi alkoi,
ilmottaakseen vapautta maassa sen _kaikille_ asukkaille. (3 Moos. 25:
10.) Vastakuva aletaan (esikuvauksellisen) "seitsemännen pasuunan" eli
"Jumalan pasuunan", "viimeisen pasuunan" soidessa. Se on todella suuri
pasuuna; se ilmottaa vapautta jokaiselle vangille; ja vaikkakin se
ensin merkitsee monen loppuun kuluneen vaatimuksen ja oikeuden
luopumista, ja yleistä sekasorron aikaa sekä vanhojen tapojen
höllentyrnistä, j.n.e., niin on sen täysi sisällys, kun se oikein
käsitetään, _hyviä uutisia "suuresta ilosta, joka on tuleva kaikille
kansoille_."
Tämän liikkeen ollessa vielä alussaan, tulee jokainen, joka kuulee
uuden armotalouden riemupasuunan, vallatuksi jostakin sen monista
äänistä, eikä lainaa korvaansa enää millekään muulle äänelle. Joku
huomaa tarpeelliseksi ja anoo uudistuksia hallitustoimissa, seisovien
sotajoukkojen ja niiden aiheuttamien painostavien verotaakkojen
poistamista. Toinen anoo ylimystön kunnianimien poistamista ja tahtoo,
että jokainen mies on saava miehuullisien ominaisuuksien mukaisen
tunnustuksen. Toiset anovat maanomistusjärjestelmän poistamista ja
vaativat, että maata niinkuin alussa on omistettava tarpeen ja kyvyn
mukaan ja siinä määrin kuin haluaa viljellä sitä. Toiset vaativat
raittiusreformeja ja koettavat kielto- ja muiden lakien kautta, joita
Seurat lain ja järjestyksen pystyttämiseksi valvovat, kahlehtia sitä
suurta pahaa, jota juoppoudeksi nimitetään, ja alkavat sitoa niiden
käsiä, jotka rakkaudesta rahaan ovat valmiit kietomaan, orjuuttamaan ja
turmelemaan vertaisiansa, jotka, iskien petohampaansa heidän
heikkouksiinsa ahmivat ja elävät loistavasti heidän verestänsä. Toiset
perustavat ihmisystävällisiä ja julmuutta vastustavia seuroja
estääkseen niitä, joilla on siihen tilaisuutta, tekemästä pahaa
heikoille ja sellaisille, jotka ovat toisista riippuvaisia. Toiset
perustavat seuroja vastustaakseen pahaa ja turmelevaa kirjallisuutta.
Toiset perustavat väärennyksiä vastustavia seuroja, tarkastaakseen
ravintoaineiden väärentämistä ja paljastaakseen, syyttääkseen ja
rangastakseen niitä, jotka suuremman voiton halusta väärentävät
ravintoaineita, vieläpä tekevät ne terveydellekin vahingollisiksi.
Lakeja laaditaan kansan hengen ja terveyden suojelemiseksi.
Kaivostyömiehien on saatava raitista ilmaa, maksoi mitä maksoikaan;
heillä täytyy olla kaksi uloskäytävää tulenvaaran tähden. Työmiehet,
jotka ovat kykenemättömiä auttamaan itseään ja valitsemaan työpaikkoja,
ovat yleisien lakien huolenpidon esineinä. Heidän palkkojansa ei enää
voida maksaa milloin työnantaja haluaa ja kauppapuotiosotuksilla, vaan
laki vaatii nyt, että heidän on saatava palkkansa ainakin joka
neljästoista päivä selvässä rahassa. Heitä ei enää saa tunkea
asuntoihin, joissa olisivat alttiita tulenvaaran sattuessa, joko
palamaan kuoliaiksi tahi hyppäämällä ulos tekemään itsensä
raajarikkoisiksi koko loppu-ijäkseen; sillä hengenpelastusportaita
täytyy lain mukaan löytyä, ja jokaisesta kuolemantapauksesta tahi
ruumiin vammasta, joka on aiheutunut huolimattomuudesta työnantajan
puolelta, on tämä edesvastuussa, ja voidaan häntä rangasta joko
sakoilla, vahingonkorvauksella tahi vankeudella. Rikkaita yhdistyksiä,
jotka omistavat rautatie- ja höyrylaivaliikenteitä, pakotetaan pitämään
huolta _kansan_ hengestä ja eduista, köyhien samoin kuin rikkaittenkin.
Nämä uudistukset ovat tuloksia kansain herättämisestä tiedon ja
vapauden riemupasuunan kautta, eikä niitä voida laskea pelkäksi
hyväntahtoisuudeksi parempiosaisten puolelta. Sillä vaikka kaikki
ne, suositussa tahi rikkaitten luokassa, joilla on myötätuntoa
kanssa-ihmisiään kohtaan, ja sellaiset, jotka rakastavat vanhurskautta,
saattavat iloita näistä alkavista uudistuksista ja tekevätkin sen,
antavat kumminkin toiset, ja ne ovat enemmistönä, hyvin vastahakoisesti
perään ja ainoastaan pakosta. Totta on, etteivät sellaiset lait vielä
ole saavuttaneet mitään täydellisyyttä, eivätkä vielä ole yleisiäkään;
mutta ne alotteet, joita olemme huomanneet, ilahduttavat sydämiämme ja
ovat enteinä siitä, mitä on odotettavissa nöyrän ja vaatimattoman
korottamisesta, ja ylpeän alentamisesta, kun riemujärjestelmät ovat
täydessä toimessa. Tämä kaikki on osa siitä uudistusliikkeestä, joka
alkaa maan suuren Riemukauden. Ja vaikka paljon on vaadittu ja paljon
on vähitellen myönnetty, niin eivät kumminkaan keisarit ja kuninkaat ja
kuningattaret -- valtiolliset, yhteiskunnalliset, uskonnolliset ja
raha-asiat -- tahdo alistua tuon suuren tasottamistyön alaisiksi tänä
riemu- tahi ennalleenasettamisaikana ilman suurta ja vakavaa
vastustusta, ilman sellaista taistelua, jonka Raamattu näyttää olevan
oven edessä, ja joka, vaikka onkin vaikea, on välttämätön ja lopulta
tulee johtamaan hyvään.
Tietämättömät ja kiihkeät ajavat tosin joskus "_vapautta_ maassa"
mahdottomassa määrässä liian pitkälle; ja kumminkin on kaikki tämä osa
välttämättömästä riemukiihkosta, jonka tietämättömyys ja sorto
menneisyydessä ovat aiheuttaneet. Eivät muut kuin Herran "pieni lauma"
ole tietoisia ennalleenasettamisen valtavasta kannattavuudesta. Nämä
ovat pienempiä muutoksia, ihmisten vähemmän tärkeiden asioiden kuntoon
panemista, mutta he näkevät myös sellaista, jota ei voida nähdä muulta,
kuin Jumalan Sanan kannalta -- että suuren Orjaisännän, Synnin, valta
tulee riisuttavaksi, että kuoleman vankila tulee avattavaksi, ja
jokaiselle vangille annettava vapaalippu, joka on allekirjotettu suuren
Lunastajan ja Ennalleenasettajan, Jumalan Pojan kalliilla verellä,
Hänen, joka ottaa pois maailman synnin. Iloisia sanomia _tulevat_ nämä
_olemaan_, ei ainoastaan niille, jotka elävät, vaan myös niille, jotka
ovat haudoissansa. Ennen tämän suuren Riemukauden loppua saattaa
jokainen ihmisolento tulla kokonaan vapaaksi, mennä takasin ihmisen
ensimäiseen tilaan, joka oli "sangen hyvä" ja saada takasin Kristuksen
kautta kaiken, joka Aadamissa kadotettiin.
* * * * *
Riemuvuosi.
Soittaos torvehen.
Soi laulu riemun, soi.
Kas kaikkein kansojen
nyt onnen päivä koi:
On Riemuvuosi tullut nyt,
koht' synnin valta päättynyt.
Jeesuksen veri tuo
velkamme pyyhki pois.
Riemun se myötään suo,
jotta vaan laulu sois:
On Riemuvuosi tullut nyt,
koht' synnin valta päättynyt.
Karitsaa kiittämään,
synnit mi maailman
ottaa pois tykkänään.
Kuullos siis lauluan:
On Riemuvuosi tullut nyt,
Koht' synnin valta päättynyt.
Joukko, mi myytihin
hinnatta kuolohon,
saa elon takasin.
Jeesus sen taannut on:
On Riemuvuosi tullut nyt,
koht' synnin valta päättynyt.
Pasuna seitsemäs
taivaisen tiedon tuo:
Kas aika autuas
vapaiksi vangit luo:
On Riemuvuosi tullut nyt,
koht' synnin valta päättynyt.
Kerran.
Kerranpa valkeus paistaa.
Kerran on rauha vaan.
Sielu saa rauhaa maistaa,
pimeys kun poistetaan.
Taivasta kohti katso
kuinka jo kirkastuu!
Pilvien kautta loisto
silmiisi tunkeutuu.
Kerranpa tuuli vieno
Kuumeesi pyyhkii pois,
jotta vaan tuoksu hieno
tielläsi aina ois.
Kerran ei myrskyt vieri.
Kerran on rauha vaan.
Kerran ei kyynel kieri,
Ei sorra murheetkaan.
Toivottu valkeus kerran
voittavi synkeyden.
Tunkeutuu ääni Herran
myös kautta hautojen.
Ällös sä pelkää yötä,
jos kuinka synkkä lie.
vaan katso päivän työtä,
loistoon, kun koht' sun vie.
Kerran ei pilvet varjoo.
Kerran jo poistuu yö.
Sen taivaan Herra tarjoo,
hetkensä kun vaan lyö.
Poistuvi murheen haamu.
Päättyvi synkkä tie.
Kerranpa riemun aamu
sun täyteen päivään vie.