Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. -- Niiden alku. -- Niiden pituus. --
Niiden loppuminen vuonna 1914. -- Näihin liittyviä tapahtumia. -- Näitä
seuraavia tapahtumia. -- Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. --
Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). -- Nykyisiä merkkejä. -- Jumalan
valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. -- Siksi on
edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu -- ennen vuotta 1914.
-- Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. -- Miten ja milloin
kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. -- "Kaikkien
kansojen toivo" on tuleva.
[Koska tässä luvussa käsitelty aine on hyvin läheisessä yhteydessä
aineen kanssa ensimäisen osan 13:ta luvussa, tulee lukijalle olemaan
suureksi avuksi käydä uudelleen läpi mainittu luku, ennenkuin hän alkaa
tämän luvun.]
"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat
täyttyvät." -- Luuk. 21: 24.
Lauselmaa "pakanain ajat" käytti Herramme siitä väliajasta maan
historiassa, joka on Jumalan tyypillisen valtakunnan, Israelin
valtakunnan poisottaminen (Hes. 21: 25--27.) ja sen antityypin, Jumalan
totisen valtakunnan alkamisen ja päättymisen välillä, kun Kristus
tulisi "kirkastettavaksi pyhissänsä ja kaikkien niiden ihailtavaksi,
jotka uskovat sinä päivänä."
Tällä väliajalla tulisi pakanalliset hallitukset pitämään valtiutta
maan päällä; ja Israel, sekä lihallinen että hengellinen, on ollut ja
tulee olemaan näille valloille alamainen, siksi kun heidän aikansa on
päättynyt. Vaikka Jumala ei ole hyväksynyt tahi määrännyt näitä
hallituksia, niin antaa hän kuitenkin niiden olla hallituksessa. Toisin
sanoen, hän on erityisiä tarkotuksia varten sallinut heidän valtaansa
määrätyn ajan.
Maan herraus annettiin alkuperäisesti Aadamille, jotta hän vallottaisi
sen sekä omistaisi ja hallitsisi sitä vanhurskaudessa. (1 Moos. 1: 28.)
Aadam ei pystynyt tähän, ja synnin kautta rikottu herraus otettiin
häneltä pois. Sen jälkeen sallittiin enkelien hallita. Mutta sen
sijaan, että olisivat kohottaneet langennutta sukua, niin tapahtui,
että muutamat "eivät säilyttäneet valta-asemaansa", vaan lankesivat
ylitsekäymiseen. Vedenpaisumuksen jälkeen ilmotti Jumala Aabrahamille
aikomuksensa tuoda tarvittavan avun syntiselle kuolevalle suvulle hänen
jälkeläisensä kautta, herättämällä heidän keskuudestaan suuren
lunastajan, hallitsijan ja opettajan, sanoen: "Sinun siemenessäsi pitää
kaikki kansat maan päällä siunattaman."
Tämä oli aikaisin hengen antama viittaus kansallisesta yleisvallasta
maan yli. Ja tullen Jumalalta, sisälsi tämä viittaus tuon hallitsijan
erityisen sopivaisuuden ja aivan ominaisen etevyyden kaikkien muiden
yli. Siksipä tulisi olemaan koko ihmiskunnalle hyödyllistä kuulua
sellaisen hallitsijan alle. Kieltämättä tämä lupaus Aabrahamille täytti
hänen jälkeentulevaistensa, israelilaisten sydämet ja mielet ja
tunnettiin hyvin heidän heimolaistensakin, moabilaisten ja edomilaisten
keskuudessa. On luultavaa, että muut kansat tulisivat tuntemaan
sellaisen kansallistoivon, ja niin ollen emme voi epäillä, että ylpeys
herättäisi heissä halun tulla tuoksi etevämmäksi kansaksi ja pitää
hallussaan yleisvaltaa, koska hekin pitäisivät itseään joka suhteessa
yhtä kykenevinä ja soveliaina hallitsemaan ja opettamaan ja siten
siunaamaan kansoja, kuin joku Aabrahamin jälkeläisistä.
Israelin toivo saavuttaa maailmanvalta, ei kansojen toivon ja tahdon
perustuksella, vaan Jumalan tahdon ja mielen ja hänen heidän hyväkseen
ilmotetun valtansa perustuksella, näytti levinneen muihinkin kansoihin.
Kaikissa tapauksissa huomaamme, että nuo pakanalliset kuninkaat ja
kansat ottivat vastaan valtansa suosionosotuksina niiltä jumalilta,
joita he palvelivat. Ja sama ajatus huomataan vieläkin jokaisessa
pienemmässä hallitsijassa ja ruhtinaassa yhtähyvin kuin mahtavimmissa
kuninkaissa ja keisareissa. Vaikka kuinkakin heikkoja sielun ja ruumiin
puolesta, vaikka kuinkakin paheellisia ja kelvottomia hallitsemaan,
olkoonpa sitten itseään eli toisia, vallitsee heitä melkein
mielettömässä määrässä se ajatus, että Jumala erityisesti on valinnut
heidät ja heidän perheensä hallitsemaan ja "SIUNAAMAAN" (?) koko maata.
Tätä oppia, jonka syvät rivit ovat omaksuneet, toitotetaan mitaleissa,
rahoissa ja valtiopapereissa sanoilla: "Jumalan armosta -- kuningas."
Sillä lailla, Israelin odottaessa ja toivoessa luvattua herrautta maan
yli ja kun he monta kertaa luulivat olevansa hyvin lähellä toivonsa
toteutumista, erityisesti David ja Salomo kuninkaiden aikana, tuli
yleisvallan halu yleiseksi toisissa kansoissa. Aikoessaan ottaa pois
kruunun Israelilta, kunnes lupauksen oikea siemen tulisi ottamaan
vallan, päätti Jumala antaa pakanallisten valtakuntien ottaa
hallitusvallan ja tehdä kokeita maailman hallitsemisessa, jotta maailma
myös oppisi huomaamaan turhuuden omissa itsehallitusponnistuksissaan,
niin kauvan kuin se on nykyisessä syntisessä tilassaan. Niinkuin hän
oli antanut Aadamin menetetyn herrauden enkeleille osottaaksensa heidän
kelvottomuuttaan hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, niin jätti hän
nyt tämän herrauden pakanoille antaaksensa heidän koettaa eri tapojaan
ilman hänen avustustansa. Näitä erilaisia kokeiluja sallii Jumala
arvokkaina ja tarpeellisina opetuksina, jotka täyttävät välillä olevat
ajat, kunnes Herran Voideltu, jolla on siihen oikeus, tulee ottamaan
vallan ja täyttämään kaikki hänen armolliset aikeensa.
Koska lihallinen Israel oli esikuva hengellisestä Israelista,
evankelisesta seurakunnasta, jota myös kutsutaan tässä korkeammassa
merkityksessä "kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi" (1
Piet. 2: 9), ja joka määrättynä aikana tulee hallitsemaan ja siunaamaan
kaikkia kansoja, niin oli heidän valtakuntansa samalla tavalla eräissä
suhteissa Kristuksen valtakunnan esikuva. Niinmuodoin kun Jumalan aika
tuli jättää maailmanvalta pakanoille, oli johdonmukaista, että hän
ensin ottaisi pois esikuvauksellisen kruunun Israelilta, ja sitten
lakkaisi antamasta tunnustustaan esikuvaukselliselle valtakunnalle.
Tämän hän teki, selittäen että he olivat osottautuneet kelvottomiksi
korotettaviksi yleisvaltaan, koska heissä siinä määrin kun olivat
saavuttaneet kunnioitusta kansana, pääsi valtaan tapain turmelus,
turhamaisuus ja epäjumalisuus. Tämä tapahtui kuningas Sedekian päivinä
ja jumalallinen käsky lausutaan profeetan sanoissa: -- "Näin sanoo
Herra Jehova: pane pois kuninkaallinen otsakoriste ja ota kruunu
päästäsi. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena. Alennettu pitää
ylennettämän ja korkia alennettaman. Minä tahdon sen (kruunun)
kukistaa, kukistaa, kukistaa; eikä se ole enää oleva, kunnes hän tulee,
jolla on siihen oikeus ja hänelle minä sen annan." -- Hes. 21: 24--27.
Tämä kruunun eli vallan kukistaminen on tapahtunut. Kruunu siirrettiin
ensin Baabeliin, senjälkeen meedilais-persialais valtakuntaan, sitten
makedoniaan ja lopullisesti Roomaan. Näiden valtojen luonteen,
jommoisena se historian lehdille piirretään, olemme huomanneet
täydellisesti pitävän yhtä profeetallisien kertomuksien kanssa,
sellaisina kuin ne kuvataan Nebukadnesarin näyssä suuresta
kuvapatsaasta ja Danielin näyssä neljästä petoeläimestä. Tämä Israelin
vallan kukistettu tila tulisi jatkumaan, kunnes Kristus, Israelin ja
koko maan valtaistuimen oikea perillinen, joka osti sen omalla
kalliilla verellänsä, tulisi ottamaan vallan. Hänen valtansa tulee,
niinkuin olemme nähneet, olemaan maailman viides yleisvalta, Jumalan
valtakunta koko taivaan alla. Mutta erotukseksi neljästä edellisestä
vallasta, jotka sallittiin määrätyksi ajaksi, ja jotka sentähden
tunnustettiin, joskaan niitä ei hyväksytty, tulee tämän hyväksymään ja
vahvistamaan Jumala, hänen edustajanansa maan päällä. Se tulee olemaan
Jumalan Valtakunta, Jehovan Voidellun Valtakunta. Se pystytetään
vähitellen suuren hädän aikana, jolla evankelinen aika tulee päättymään
ja jossa nykyiset hallitukset tulevat täydellisesti kukistettaviksi
häviten suuressa sekasorrossa.
Tässä luvussa esitämme Raamatun todistuksen siitä, että täydellinen
loppu pakanain ajoista, s.o. täydellinen loppu heidän sallituille
valloilleen, on saavutettu vuonna 1914, ja että tämä päivämäärä tulee
olemaan äärimäinen raja epätäydellisien ihmisien hallitukselle.
Huomattakoon, että jos tämä osotetaan olevan Raamatussa varmasti
todistettu tosiseikka, niin se todistaa:
Ensimäiseksi, että silloin Jumalan valtakunta, josta Herramme opetti
meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", on saavuttanut täydellisen
maailmaakäsittävän vaikutuksen, ja että se silloin tulee olemaan
pystytetty eli vahvasti perustettu maan päälle, nykyisten hallitusten
raunioille.
Toiseksi todistaa se, että hän, jonka oikeus on siten ottaa valta,
silloin tulee olemaan läsnä maan uutena hallitsijana; eikä sitä
ainoastaan, vaan se todistaa, että hän tulee olemaan läsnä melkoisen
ajan ennen tätä päivämäärää; sillä näiden pakanallisien hallituksien
kukistumisen suoranaisena syynä on se, että hän särkee niitä kuin
saviastioita (Ps. 2: 9; Ilm. 2: 27.) ja pystyttää niiden sijaan oman
vanhurskaan hallituksensa.
Kolmanneksi todistaa se, että joku aika ennen 1914 vuoden loppua, tulee
Kristuksen, Jumalan tunnustaman Seurakunnan, "Kuninkaallisen papiston",
"Kristuksen ruumiin" viimeinen jäsen kirkastettavaksi Pään kanssa;
sillä jokainen jäsen tulee hallitsemaan Kristuksen kanssa, ollen hänen
kanssaan valtakunnan kanssaperillinen, ja valtakuntaa ei voida
pystyttää, jos yksikään jäsen puuttuu.
Neljänneksi todistaa se, että tästä ajasta alkaen Jerusalem ei
kauvemmin tule olemaan pakanain tallattavana, vaan tulee nousemaan
jumalallisen epäsuosion tomusta ja tuhkasta kunniaan, sillä "pakanain
ajat" tulevat silloin olemaan päättyneet eli täyttyneet.
Viidenneksi todistaa se, että silloin tai aikaisemmin, Israelin sokeus
alkaa poistua; sillä se "paatumus" joka "osaksi" on kohdannut heitä,
oli jatkuva ainoastaan "_siksi_ kun täysiluku pakanoista on mennyt
sisälle" (Room. 11: 25), eli, toisin sanoen, siksi kun täysi luku
pakanoista, jotka tulevat Kristuksen ruumiin jäseniksi tahi hänen
morsiamekseen, on tullut täydelleen valituksi.
Kuudenneksi todistaa se, että se suuri "ahdistuksen aika, jommoista ei
ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", tulee tämän
jälkeen alkamaan ja saavuttamaan huippukohtansa koko maailmaa
käsittävän ja hallitsevan anarkian kautta. Se asiain tila, jota
vertauskuvannollisella kielellä sanotaan meren raivoaviksi aalloiksi,
sulavaksi maaksi, kaatuviksi vuoriksi ja palaviksi taivaiksi, on
silloin alkava. Silloin ovat ihmiset oppineet olemaan hiljaa ja
tuntemaan, että Jehova on Jumala, ja että hän tulee korotettavaksi maan
päällä. (Ps. 46: 11.) Ja hädän pahoin pitelemä ihmiskunta alkaa silloin
antaa tunnustuksensa uusille taivaille ja uudelle maalle rauhaisine
siunauksineen. Ja ensimäisenä tulee tämän tekemään Herran Voideltuun,
ja hänen oikeudenmukaiseen ja vanhurskaaseen hallitukseensa nähden se
Jumalan lasten joukko, joka on tullut suuren vaivan kautta -- se
luokka, joka merkitään m:llä ja t:llä Aikakausien kartalla (katso myös
sivuja 281--292, I osassa); senjälkeen, juuri pakanain ajan päättyessä,
lihallinen Israel ja lopulta koko maailma.
Seitsemänneksi todistaa se, että tämän vuoden jälkeen on Jumalan
valtakunta maan päällä järjestetty voimassa, ja on se silloin lyövä ja
musertava pakanallisen kuvan (Dan. 2: 34) -- se on tekevä tyhjäksi
näiden kuninkaiden vallan. Sen oma voima ja valta tulee pystytettäväksi
sitä mukaan kun se vaikutuksiensa ja keinojensa kautta musertaa ja
hajottaa "olemassa olevat vallat" -- maalliset ja kirkolliset -- raudan
ja saven.
Pakanain aikojen alkaminen 606 e.K.
Meidän Herramme sanat: "kunnes pakanain ajat täyttyvät" sisältävät,
että pakanain ajoilla täytyy olla lopullisesti määrätty raja; sillä
rajattomasta, määrättömästä ajanjaksosta ei voitaisi sanoa, että se
täyttyisi. Niinmuodoin oli pakanahallituksella alkunsa, se tulee
kestämään _määrätyn ajan_ ja tulee päättymään määrättynä aikana.
[Se kreikkalainen sana, joka tässä on käännetty sanalla _aika_ on
_kairos_, joka merkitsee _määrättyä aikaa_. Se on sama sana, joka on
käännetty sanalla "aika" tai "ajat" seuraavissa paikoissa: Ilm. 12: 14;
Apt. 3: 19 ja 17: 26. Sana "hetkiä" Apt, 1: 7 johtuu samasta
kreikkalaisesta sanasta.]
Näiden pakanain aikain alkaminen ilmotetaan selvästi Raamatussa. Jos se
siis _samaten_ ilmottaa meille pakanain vallalle määrätyn tai sallitun
ajan pituuden, voimme ehdottomalla varmuudella tietää milloin tämä
valta on päättyvä. Raamattu ilmottaakin tämän määrätyn ajan, joka on
täyttyvä; mutta se ilmotettiin semmoisella tavalla, ettei ollut
mahdollista ymmärtää sitä, silloin kun se kirjotettiin, eikä myöskään
ennenkuin aika oli kulunut ja historian tapahtumat heittivät valonsa
sen yli, ja silloinkin voivat ainoastaan ne ymmärtää, jotka valvoivat
eivätkä olleet maallisten murheiden raskauttamia.
Raamatussa on selvä ja vahva todistus siitä, että pakanain ajat
sisältävät 2520 vuoden ajanjakson, vuodesta 606 e.K. aina vuoteen 1914
j.K. Tämä pakanallisille hallituksille suotu maailman valta alkoi,
niinkuin jo näimme, Nebukadnesarista; ei silloin kun hänen
hallituksensa alkoi, vaan silloin kun Herran esikuvauksellinen
valtakunta lakkasi, ja koko maailman herraus jätettiin pakanain käsiin.
Pakanain ajat alkavat juuri siitä vuodesta, jolloin Jumalan
esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois sen viimeiseltä
kuninkaalta, Sedekialta.
Profeetan sanain mukaan (Hes. 21: 25--27) otettiin kruunu Sedekialta,
ja Nebukadnesarin sotajoukot piirittivät Jerusalemin ja hajottivat sen
raunioiksi ja oli se siinä tilassa 70 vuotta -- ennalleenasettamiseen
asti Kyyroksen ensimäisenä vuotena. (2 Aikak. 36: 21--23.) Vaikka
Jerusalem silloin rakennettiin uudelleen ja vangit palasivat, ei
Israelilla enää milloinkaan ole ollut kuningasta siitä alkaen
nykyaikaan asti. Vaikka Kyyros asetti heidät ennalleen maahansa ja
yksilölliseen vapauteen, kuuluivat he kansana toinen toistaan
seuraavien persialaisten, makedonialaisten ja roomalaisten alle. He
olivat näiden viimeksi mainittujen ikeenalaisia Herramme ensimäisen
tulemisen aikana; Pilatus ja Herodes olivat keisarin edustajia.
Nämä tosiasiat edessämme voimme vaikeudetta löytää vuosiluvun pakanain
aikojen alkamiselle, sillä Kyyroksen hallituksen ensimäinen vuosi on
hyvin selvästi määrätty -- sekä maailman että uskonnon historia
sattuvat erinomaisella tarkkuudella yhteen Ptolemaioksen kaanonin
kanssa, jonka mukaan se on v. 536 e.K. Ja jos 536 e.K. oli se vuosi,
jolloin nuo Jerusalemin autiona olemisen seitsemänkymmentä vuotta
päättyivät ja juutalaisten ennalleenasettaminen alkoi, niin seuraa
siitä, että heidän valtakuntansa kukistettiin määrälleen
seitsemänkymmentä vuotta ennen vuotta 536 e.K., se tahtoo sanoa 536
ynnä 70, eli 606 e.K. Tämä antaa meille vuosiluvun pakanain aikojen
alkamiselle -- v. 606 e.K.
Kun tiedämme, että Jumala näille maallisille eli pakanallisille
hallituksille antoi vallan määrätyksi ajaksi, tiedämme myös samalla ei
ainoastaan, että ne tulevat särkymään ja kukistumaan ja että Kristuksen
valtakunta tulee niitä seuraamaan, kun niiden ajat ovat loppuun
kuluneet, vaan myös, ettei Jumala tule ottamaan valtaa heiltä,
antaakseen sitä Voidellullensa; ennenkuin tämä valtalupa kuluu loppuun
-- "kunnes pakanain ajat täyttyvät". Niinmuodoin asetetaan meidät juuri
tässä varuillemme sitä väärää luuloa vastaan, johon paavikunta on
johtanut maailman -- että Jumalan valtakunta _pystytettiin_
helluntaina, ja täydennettiin, kun, niinkuin väitetään, Rooman
valtakunta käännytettiin kristinuskoon (paavilaisuuteen); ja paavikunta
saavutti sekä maallisen että hengellisen herrauden maailmassa. Me
näemme tästä pakanain aikoja koskevasta ennustuksesta, että tämä
roomalaisen kirkon tekemä väite, ja jota protestantit enemmän tai
vähemmän kannattavat, on väärä. Me näemme, että ne kansat, joita sekä
katolilaiset että protestanttilaiset nimittävät kristityiksi kansoiksi
ja joiden valtaa he kutsuvat kristikunnaksi (s.o. Kristuksen
valtakunnaksi), eivät ole sellaisia. Ne ovat "tämän maailman
valtakuntia", ja kunnes niiden "ajat" ovat täyttyneet, ei Kristuksen
valtakunta voi ottaa hallitusta, vaikka se tulee järjestäytymään ja
tekemään valmistuksia sitä varten niinä vuosina, jotka ovat lähinnä
pakanain aikojen loppua; kun sitä vastoin toiset vallat tulevat
horjumaan, särkymään ja joutuvat anarkiaan.
Evankelisella aikakaudella on Kristuksen valtakunta ollut olemassa
ainoastaan alkuasteellaan, alennuksessaan, ilman valtaa eli oikeutta
hallita -- ilman kruunua, omistaen ainoastaan lupauksen valtikan. Sitä
ei maailma ole tunnustanut ja on se ollut niiden "esivaltojen"
alaisena, "jotka ovat" -- nim. pakanallisien valtakuntien. Ja niin on
taivaan valtakunnan perillisen oltava siihen määrättyyn aikaan asti,
jolloin heidän on Kristuksen kanssa yhdessä hallittava. Sen hädän
aikana, joka päättää tämän aikakauden, tulevat he korotettaviksi
valtaan, mutta heidän vanhurskas hallituksensa ei voi alkaa ennenkuin
vuoden 1914 päättyessä -- kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun.
Siksi on Seurakunnan velvollisuus kärsivällisesti odottaa sen
voittoriemulle ja ihanalle hallitukselle määrättyä aikaa; pitää itsensä
erillään tämän maailman valtakunnista, vieraina, toivioretkeläisinä ja
muukalaisina, ja tulevan valtakunnan perillisinä, tulee heidän pitää
sitä toiveidensa ja toivomuksiensa keskipisteenä. Kristittyjen on
oltava selvillä näiden valtakuntien todellisesta luonteesta, ja tulee
heidän, samalla kun pysyttelevät niistä erillään, osottaa niille
tarpeellista kunnioitusta ja tottelevaisuutta, koska Jumala on sallinut
niiden hallita. Niinkuin Paavali opettaa: "Olkoon jokainen sille
esivallalle alamainen, jonka vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta
on Jumalalta; se esivalta, joka on, se on Jumalan asettama." -- Room.
13: 1.
Ei myöskään lihallinen Israel voi tulla omistamaan sille kauvan
luvattua perintöään ennenkuin sillä ajalla, vaikka valmistavia
toimenpiteitä tulee sitä ennen tehtäviksi; sillä Jumala ei tule
pystyttämään olkoonpa maallista eli hengellistä puolta valtakunnastaan
ennenkuin tämä valtalupa pakanoille on kulunut loppuun.
Kruunu (herraus) otettiin pois Jumalan kansalta (niinhyvin
hengelliseltä kuin lihalliselta siemeneltä) kunnes pakanain ajat
päättyvät -- Messiaksen ihanassa läsnäolossa, joka on oleva ei
ainoastaan "juutalaisten Kuningas", vaan "koko maailman Kuningas sinä
päivänä". Toiset saattavat kenties ajatella, että kruunun poisottaminen
Israelilta oli lupauksen rikkomista: "Valtikka ei poistu Juudalta, eikä
lainantaja hänen jaloistansa siihen asti kun Shiloh tulee." (1 Moos.
49: 10, engl.) Huomaa kumminkin, että on ero _kruunun_ ja _valtikan_
välillä; sillä vaikka kruunu hävisi Sedekian päivinä, ei valtikka,
niinkuin tulemme näkemään, poistunut ennenkuin kuusisataa
kolmekymmentäyhdeksän vuotta sen jälkeen -- kun Herramme Jeesus Juudan
suvusta ja Daavidin lihallisesta siemenestä tuli, Jumalan hyväksymänä,
kauvan luvatun maan valtikan oikeaksi ja ainoaksi perilliseksi.
Jumalan Aabrahamille annettu ja Iisakille ja Jaakobille uudistettu
lupaus oli, että heidän jälkeläisistään oli tuleva se suuri vapauttaja,
joka ei ainoastaan tulisi siunaamaan ja korottamaan heidän sukuaan
maailmassa, vaan "_siunaisi kaikki_ sukukunnat maan päällä." Yhteen
aikaan näytti siltä, kuin Mooses, suuri lainantaja ja vapauttaja, olisi
ollut tuo luvattu; mutta hän selitti profeetallisesi kansalle:
"Profeetan, _minun kaltaiseni_ on Herra herättävä teille veljistänne",
täten viitaten siihen, että hän oli ainoastaan esikuva siitä, jonka
piti tuleman. Ja Mooses kuoli. Sen jälkeen rajotti lupaus: "Valtikka ei
poistu Juudalta" toivomukset tähän heimoon. Ja kaikki muut heimot
liittyivät jossain suhteessa Juudaan, aina sen mukaan, kuinka he
uskoivat Jumalan lupauksiin, joiden mukaan siunausta voitiin odottaa
Juudan yhteydessä, kun aika tulisi.
Kun kuningas Daavid nousi lupauksessa nimitetystä heimosta, johtivat
hänen voittonsa suuriin odotuksiin valtakunnan laajenemiseen nähden,
jonka vaikutus leviäisi ja käsittäisi maailman ja _alistaisi_ kaikki
kansat lain alle. Ja kun Salomon maailmankuulu viisaus ja suuruus
olivat korkeimmillaan näytti todella siltä, että _yleisvallan_ kruunu
oli jo melkein heidän käsissään. Herran lupaus Daavidille _hänen
kupeensa hedelmästä_ herättää erään, joka ainaisesti istuisi hänen
valtaistuimellaan, oli rajottanut lupauksen Juudan heimolle _yhteen
sukuun_ ja sellaiseen sukuun, joka jo istui Israelin valtaistuimelle.
Ja kun Salomon suuri temppeli oli rakennettu ja sen sadat laulajat ja
papit tarjosivat valtavan näyn; kun Salomon viisaus ja rikkaus olivat
saavuttaneet maailmanmaineen; kun kuninkaat lähettivät hänelle lahjoja
ja halusivat hänen suosiotaan; ja kun rikkaan Arabian kuningatar tuli
lahjoilla nähdäkseen kuuluisinta ja merkillisintä kuningasta, jonka
maailma oli tuntenut, oli helposti ymmärrettävä, että juutalaisten povi
paisui toivosta ja ylpeydestä, kun se kauvan odotettu hetki Aabrahamin
siemenen korottamiseksi ja kaikkien kansojen siunaamiseksi heidän
kauttaan näytti olevan aivan käsillä.
Katkera oli heidän pettymyksensä kun Salomon kuoleman jälkeen
valtakunta jakautui ja lopulta kokonaan kukistui, ja kansa, joka oli
odottanut hallitsevansa ja siunaavansa kaikkia kansakuntia Jumalan
pyhänä kansana, vietiin vankina Baabeliin. "Baabelin virtain tykönä me
istuimme ja itkimme, koska me Siionia muistimme." Ps. 137.
Mutta vaikka kruunu otettiin pois, s.o. _valta_ hallita itseäänkään,
otettiin heiltä, niin ei _oikeutta_ hallitsemaan (valtikkaa), joka oli
Jumalan lupauksen alkuperäinen sisältö, otettu pois. Vaikka maailman
valta annettiin Nebukadnesarille ja hänen seuraajilleen, niinkuin
esitettiin suuressa kuvassa ja neljän suuren petoeläimen kautta, tulisi
se sittenkin jatkumaan ainoastaan rajotetun ajan. Alkuperäinen lupaus
Israelille oli täytettävä -- kruunu otettiin pois, mutta valtikka jäi,
kunnes Shiloh tuli. Tätä osotettiin Sedekian tuomiossakin: "Ota kruunu
päästäsi, minä tahdon sen kukistaa _kunnes_ hän tulee, _jolla on siihen
oikeus_, ja hänelle minä sen annan."
Samalla kuin Aabrahamin kanssa tehty liitto lupasi maailman
hallitsemisen ja siunaamisen tapahtuvaksi hänen siemenensä kautta,
rajoitti ja supisti Israelin, Aabrahamin lasten, kanssa tehty
lakiliitto tämän aabrahamilaisen liiton niin, että ainoastaan ne, jotka
kokonaan ja täydellisesti tottelivat lakia, voivat vaatia eli oli
niillä jonkinlaista oikeutta toivoa osallisuutta Aabrahamin liitossa
luvattuun hallitsemiseen ja siunaamiseen. Tämän asian tilan
käsittäminen johti farisealaisten lahkon perustamiseen. Nämä vaativat
lain jokaisen yksityiskohdan virheetöntä täyttämistä, "luottivat
itseensä, että olivat _vanhurskaita_ ja halveksivat toisia", kutsuen
heitä "publikaaneiksi ja syntisiksi" ja itsiään "Aabrahamin lapsiksi",
sen luvatun vallan perillisiksi, joka tulisi siunaamaan maailman.
Meidän Herramme selvä, vakuuttava opetus oli osittain suunnattu
farisealaisten erehdykseen. He luulivat, että lain ulkonaisien muotojen
tarkka vaarinottaminen oli lain kirjaimen ja hengen täydellistä
täyttämistä. Meidän Herramme opetti, minkä nyt kaikki kristityt
tietävät, että laki, kokonaisuudessaan katsottuna, on niin
majesteetillisen täydellinen, ja ihminen niin langennut ja
epätäydellinen, sekä siinä määrin ulkoapäin tulevien kiusauksien, niin
hyvin kuin sisällisten heikkoustenkin ahdistama, että oli aivan
mahdotonta kenellekään heistä täydellisesti pitää tätä lakia, tahi
vaatia aabrahamilaista siunausta. Meidän Herramme moitetta
farisealaisuutta kohtaan, ei ole kumminkaan ymmärrettävä siten, että
hän olisi jollakin tavalla muistuttanut heitä sentähden, että koettivat
pitää lain nuhteettomasti; eikä hän nuhdellut heitä siitäkään, etteivät
täydelleen voineet pitää sitä lakia, jota ei yksikään epätäydellinen
ihminen voi pitää. Mutta hän nuhteli heitä ulkokultaisuudesta, kun
pettivät itseään ja muita täydellisyyden ja pyhyyden vaatimuksella,
vaikka he, yhtähyvin kun muutkin, näkivät sen olevan pääasiallisesti
ulkopuolista puhdistamista, sydämiensä yhä ollessa saastaisia ja
vihkiytymättömiä. Hän moitti heitä siitä, että heillä oli ainoastaan
jumalisuuden muoto ja palvelivat huulillaan, sydämiensä ollessa kaukana
Jumalasta. Oli siis niin, kuten Herramme ja Paavali selittivät, _ettei_
kukaan heistä todella pitänyt, tahi todellisesti _voinut_ pitää lakia
täydellisesti. (Joh. 7: 19; Room. 3: 20), vaikka he tosin olisivat
voineet päästä paljoa lähemmäksi sen vaatimuksien täydellistä
täyttämistä, kuin mihin he tulivat.
Herramme ei ainoastaan sanoilla selittänyt lain täydellisen sisällön
olevan: "Rakasta Herraa Jumalaasi _koko_ sydämestäsi ja _koko_
sielullasi ja _koko_ voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi",
vaan _osotti_ hän sitä _elämällään_, antautumalla täydelleen Jumalan
tahdon ja suunnitelmien alaiseksi, karttaen kaikkia omia suunnitelmia,
tarkotusperiä tahi omaansa etsimistä -- sydämensä syvimmästä halusta
tehden Jumalan tahdon _koko_ sydämellään, sielullaan ja voimallaan ja
rakastaen lähimmäistään niinkuin itseään -- tehden tämän kaiken
_kuolemaan_ asti.
Niinmuodoin, täyttämällä lain ehdot -- lain täydellisen tottelemisen
kautta, jota ei kukaan epätäydellisestä ihmissuvusta _voinut tehdä_ --
_tuli_ Herramme Jeesus _kaikkien niiden siunauksien perilliseksi, jotka
olivat luvatut Israelin kanssa tehdyssä lakiliitossa Siinain vuorella;
ja samalla osotti hän olevansa_ AABRAHAMIN SIEMEN, _jolle aabrahaminen
lupaus kokonaisuudessaan nyt kuului_. Herramme voitti siten itselleen
_valtikan_ (luvatun oikeuden maailman hallitsemiseen), josta
vuosisatoja oli luvattu, että sen oli voittava joku Juudan sukukunnasta
ja Daavidin suvusta ja että se oli hänelle annettava. Sen suuren
palkinnon, joka läpi vuosisatojen oli ollut Israelin toivon,
pyrkimyksien ja ikävöimisen esineenä, voitti lopulta Jalopeura [väkevä]
Juudan sukukunnasta. Shiloh, suuri rauhanrakentaja, oli tullut: hän,
joka ei ainoastaan rakentanut rauhaa Jumalan ja ihmisten välillä
verensä kautta ristillä, kun hän lunasti langenneen ihmissuvun siitä
kuolemantuomiosta, joka oikeudenmukaisesti lepäsi kaikkien yli, vaan
myös joka, kun hän ottaa suuren valtansa, halliten kaikkien kuninkaiden
Kuninkaana ja herrojen Herrana, on poistava kaiken väärän ja pahan ja
synnin ja rakentava rauhan pyhyyden vahvalle perustukselle. -- Hän on
Rauhan Ruhtinas.
Kun valtikka [oikeus] liiton mukaisesti siirtyi Herrallemme
Jeesukselle, _lakkasi_ tämä lakiliitto; sillä kuinka Jumala enää,
millään ehdoilla olisi voinut _tarjota_ toisille sitä palkintoa, jonka
Shiloh jo oli voittanut? Niinmuodoin teki, niinkuin apostoli selittää,
Kristus lopun laista [lakiliitosta], "naulaten sen ristille." -- Kol.
2: 14.
Näin voitti Rauhanruhtinas alamaisilleen sekä syntein anteeksiantamisen
että ennalleenasettamisen, ja rakensi ijankaikkisen valtakunnan
sellaisen oikeuden perustukselle, jota ei millään muulla tavalla voitu
saavuttaa. Näin täyttyi ennustus: "Ei valtikkaa oteta pois Juudalta,
eikä lain opettajaa hänen jaloistansa [kupeistansa], _siihen asti_ kuin
Sankari (Shiloh) tulee." Silloin se poistui Juudalta annettaissa
"Jalopeuralle [väkevälle, korkealle korotetulle henkiolennolle, kunnian
Herralle] Juudan sukukunnasta", joka nyt omistaa tämän valtikan [tahi
omistusoikeuden valtaan] kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.
Seitsenkymmenvuotisen vankeudenkin jälkeen, kun muutamat palasivat ja
rakensivat jälleen temppelin ja kaupungin muurit, oli sellaisia, jotka
pitivät Jumalan lupauksia kunniassa ja jotka "odottivat Israelin
lohdutusta." Nämä keräytyivät Juudan sukukunnan ympärille, muistaen
Jumalan lupausta, että Lainantaja, Lunastaja, suuri Shiloh, tahi
rauhanrakentaja, oli tuleva tästä suvusta. Mutta oi! kun tuo rauhaisa,
joka verensä kautta ristillä rakensi rauhaa ja sovintoa syntein tähden,
tuli, ylenkatsoivat ja hylkäsivät he hänet, sillä he eivät odottaneet
suurta ylimmäistä pappia, vaan suurta sotapäällikköä.
Shiloh, joka on saanut valtikan ja kaiken vallan ylösnousemisessaan,
kuuliaisuutensa tähden kuolemaan asti, on varmasti siunaava Israelin
ensin -- mutta ei lihallista Israelia, sillä eivät kaikki ole oikeita
israelilaisia, joita lihan jälkeen niin kutsutaan. (Room. 9: 6.)
Shiloh, _perillinen_, etsii ja löytää sellaisia, jotka ovat Aabrahamin
lapsia hengen mukaan -- sellaisia, jotka ovat Aabrahamin kaltaisia
uskossa ja kuuliaisuudessa -- tullakseen hänen nimellään kutsutuksi
kansaksi. (Apt. 15: 14.) Ja "sen _jälkeen_" [kun hänen valitun
seurakuntansa kokoominen on täyttynyt -- elonkorjuussa tahi evankelisen
ajan lopussa, pakanain aikojen päättyessä], on hän palauttava suosionsa
ja on hän jälleen rakentava Israelin, ja lopulta kaikkien maan kansojen
rauniot paremmalle perustukselle kuin mitä koskaan ihmissydän on voinut
aavistaa. Hän, joka nyt omistaa valtikan -- "jonka oikeus on" hallita
-- on pakana-aikojen päättyessä saava kruununkin; "ja hänelle kansat
ovat alamaiset." (1 Moos. 49: 10.) Valtikka, tahi "kaiken vallan
taivaassa ja maan päällä" omistusoikeus, annettiin hänelle
ylösnousemisessaan, mutta hän odottaa Isän määrättyä aikaa,
pakana-aikojen päättymistä -- ennenkuin hän ottaa suuren valtansa ja
alkaa ihanan hallituksensa. -- Katso Ilm. 11: 17, 18.
Nyt on pidettävä muistissa tuo aikasemmin löydetty pakana-aikojen
alkamisen vuosiluku -- nim. v. 606 e.K. -- ryhtyessämme tutkimaan sitä
todistusta, joka osottaa niiden pituudeksi 2520 vuotta. Siten ne
päättyvät vuonna 1914.
Emme voi odottaa tämän olevan noin vain pinnalla. Jos niin olisi ollut,
olisi se myös ollut tunnettu ennen määrättyä aikaa. Se on annettu
sellaisella tavalla, että se on ollut kätketty lopun aikaan asti. --
Dan. 12: 4, 10.
Herramme sanat: "Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes
pakanain ajat täyttyvät", eivät ainoastaan osottaneet rajotettua ja
määrättyä aikajaksoa pakanain vallalle, vaan antavat ne aihetta
ajatukseen, että joskin hengellinen Israel kuten lihallinenkin ovat
olleet näiden pakanallisien valtojen alaisina, nämä _ajat_ kumminkin
ovat jollakin tavalla maallisen Jerusalemin yhteydessä ja sovellutetaan
tämä aika niinhyvin tähän kaupunkiin kuin lihalliseen Israeliin. Niinpä
herää ajatus: onko ehkä mahdollista, että Jumala edeltäkäsin julisti
jotakin, Israelin historiaa koskevaa, joka antaa meille tarkan mitan
näistä ajoista, joita Herramme tarkottaa? Tähän me vastaamme
myöntävästi.
Jos nyt avaamme kolmannen Mooseksen kirjan, löydämme siellä julistuksen
maallisista ja ajallisista siunauksista ja kirouksista. Jos Israel
uskollisesti tottelisi Jumalaa, tulisivat he siunatuiksi ennen muita
kansoja; ellei tulisi erinäisiä vaikeuksia heitä kohtaamaan. Lopuksi
luemme: "Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne,
ja te olette minun kansani. -- -- -- Mutta jos ette kuule minua, ettekä
tee kaikkia näitä käskyjä, -- -- -- niin minä asetan minun kasvoni
teitä vastaan, ja viholliset lyövät teidät, vihamiehenne hallitsevat
teitä." "Te kylvätte siemenenne turhaan ja teidän vihollisenne syövät
sen." -- -- "_Jollette vielä sittenkään kuule minua, niin minä lisään_
(jatkan edelleen) _sen seitsemän kertaa_ (aikaa engl. kään. mukaan),
rangastakseni teitä, teidän synteinne tähden." 3 Moos. 26: 12, 14, 16,
17, 18, 21, 24, 28.
Tämä uhkaus _seitsemän ajan_ rangastuksesta toistetaan kolme kertaa. Ne
erilaiset rangastukset, joita mainitaan noiden _seitsemän ajan_ edellä,
tarkottavat eri vankeuksia: assyrialaista, moabilaista, filistealaista
y.m., y.m., joiden kaikkien aikojen kuluessa Jumala yhä holhosi heitä.
Hänen menettelytapansa heidän kanssaan oli: "käsky käskyn päälle,
sääntö säännön päälle, vähä täällä, vähä siellä" (Jes. 28: 10),
kumminkaan hän ei päästänyt heitä, ja kun he katuivat ja huusivat
hänen puoleensa, kuuli hän heitä, vastasi heille ja pelasti
heidät vihollisistaan. (Tuom. 3: 9, 15.) Mutta kun sitte nämä
kuritusrangastukset näyttäytyivät tehottomiksi, sovellutti hän heihin
nuo uhkaamansa seitsemän aikaa; kruunu otettiin ainaiseksi pois, ja
Israel, samoin kuin koko maailma alistettiin petoeläintenkaltaisten
valtojen alaisiksi _seitsemäksi ajaksi_. Sillä tavalla tapahtui heille
Jumalan varotuksen mukaan: "Jollette vielä sittekään [entisistä
kurituksista huolimatta] kuule minua, rankasen minä teitä _seitsemän
aikaa_."
Se yhteys, jossa uhkaus "_seitsemästä ajasta_" esiintyy, ilmasee, että
se sisältää lopullisen rangastuksen kerta kaikkiaan tälle kansalle,
_senjälkeen kun_ muut, erilaiset kuritukset kerta toisensa jälkeen
eivät voineet pysyväisesti parantaa heitä. Tuolla _seitsemän ajan_
rangastuksella tulee olemaan tarkotettu vaikutuksensa, nöyryyttäen
perinpohjin heidät Herran edessä ja siten valmistaen heitä ottamaan
vastaan hänen siunauksiaan. Nämä _seitsemän aikaa_ tarkottavat
sentähden sitä _aikakautta_, jolloin pakanat hallitsisivat heitä. Ja
epäilemättä tarkotti Herramme tätä seitsemän ajan aikajaksoa, kun hän
puhui "pakanain _ajoista_."
Se aika, jolloin pienemmät vankeudet ja rangastukset jättivät tilaa
tälle suurelle "seitsemän ajan" kansalliselle rangastukselle oli
silloin, niinkuin jo olemme osottaneet, kun heidän viimeinen
kuninkaansa, Sedekia, kukistettiin -- jonka ajan jälkeen on ollut
keskeytymätön, pitkä kurituksen aika -- nuo ennustukset "seitsemän
aikaa" tahi 2520 vuotta.
Raamatussa käytetään "aika" sanaa merkitsemään yhtä vuotta, olkoon
vuosi sitten kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen; mutta sinä aikana,
jolloin ennustus lausuttiin, oli mahdotonta tietää, oliko se aika, jota
tarkotettiin kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen. Profeetat koettivat
kyllä uutterasti, vaikka turhaan, ottaa selvää mitä aikaa, tahi
_minkälaista aikaa_ [kirjaimellista eli esikuvauksellista], Henki
osotti. (1 Piet. 1: 11.) _Esikuvauksellinen_ vuosi lasketaan Raamatussa
kuuvuoden mukaan -- kaksitoista kuukautta, kussakin kolmekymmentä
päivää tahi kaikkiaan kolmesataakuusikymmentä päivää -- kukin päivä
merkiten yhtä vuotta. Siten merkitsee yksi "aika" tahi yksi vuosi,
jos se on esikuvauksellinen, kolmesataakuusikymmentä (360)
esikuvauksellista päivää, ja "seitsemän aikaa" tekee kaksituhatta
viisisataakaksikymmentä (360X7=2520) esikuvauksellista päivää, tai 2520
kirjaimellista vuotta.
Kysymys, joka nyt esiintyy, on: Olivatko nämä seitsemän aikaa
kirjaimellisia tahi esikuvauksellisia? Tarkotettiinko niillä seitsemää
vuotta tahi kahtatuhatta viittäsataakahtakymmentä vuotta? Me vastaamme:
Ne olivat esikuvauksellisia aikoja, 2520 vuotta. Niitä ei voida
käsittää seitsemänä kirjaimellisena vuotena, sillä Israelilla oli monta
pitempiaikaista vankeutta -- niin esim. palvelivat he Mesopotamian
kuningasta kahdeksan vuotta (Tuom. 3: 8), moabilaisten kuningasta
kahdeksantoista vuotta (Tuom. 3: 14), kuningas Jabinia kaksikymmentä
vuotta (Tuom. 4: 2, 3), filistealaisia kerran neljäkymmentä vuotta ja
toisen kerran kahdeksantoista vuotta (Tuom. 13: 1; 10: 7, 8),
lukuunottamatta heidän seitsemääkymmentä vuottaan Baabelissa. Kaikki
nämä jaksot olivat paljon pitemmät kuin "seitsemän aikaa" tahi
kirjaimellista vuotta, mutta kun tätä "seitsemän ajan" jaksoa kumminkin
mainitaan viimeisenä, suurimpana ja lopullisena rangastuksena, todistaa
tämä, että esikuvauksellista, eikä kirjaimellista aikaa tarkotetaan,
vaikka se hebrealainen sana, joka on käännetty "_seitsemäksi kerraksi_"
suomalaisessa ja seitsemäksi ajaksi englantilaisessa Raamatussa 3:nessa
Moos. 26: 18, 21, 24, 28, on sama sana, joka Dan. 4: 13, 20, 22, 29 on
käännetty sekä suomalaisessa että englantilaisessa seitsemäksi ajaksi.
Omituista on myös, että se toistetaan neljä kertaa molemmissa
paikoissa. Nebukadnesariin nähden olivat ne kirjaimellisia vuosia,
mutta, kuten tulemme näkemään, olivat sekä Nebukadnesar että hänen
"seitsemän aikaansa" esikuvauksellisia.
Nuo Nebukadnesarin alennuksen "seitsemän aikaa" (Dan. 4: 13, 20--23)
_osottautuivat_ seitsemäksi kirjaimelliseksi vuodeksi, koska ne
todellisuudessa sinä aikana menivät täytäntöön, ja samalla tavalla on
Israelin ja koko maailman nöyryyttäminen niiden "valtojen alle, jotka
ovat", _osottautunut_ olevan seitsemän esikuvauksellista aikaa --
kaksituhatta viisisataakaksikymmentä kirjaimellista vuotta. Tämä jakso
on nyt, kahtakymmentäkuutta vuotta lukuunottamatta (tämä kirjotettiin
v. 1888), täyttynyt, ja voimia on nykyään liikkeellä joka haaralla,
jotka viittaavat siihen, että pakanain hallitus tulee päättymään ja
ijankaikkisen vanhurskauden ja kaikki uuden liiton siunaukset alkavat
tulla Israelin ja koko huokaavan luomakunnan osaksi.
Israelin seitsemän ajan päättyminen.
Tämä Israelin rangastuksen pitkä jakso ("seitsemän aikaa", tahi 2520
vuotta), on pakanain hallituksen "pakanain aikojen" jakso. Koska,
niinkuin jo olemme osottaneet, "pakanain ajat" alkoivat v. 606 e.K. ja
tulevat jatkumaan kaksituhatta viisisataakaksikymmentä vuotta, niin ne
tulevat päättymään vuonna 1914 (2520-606=1914.) Silloin tulevat ne
siunaukset, jotka ovat merkittynä saman luvun jälkimäisessä osassa (3
Moos. 26: 44, 45) täyttymään. Jumala on muistava ja Israelille täyttävä
sen liiton, joka tehtiin heidän isäinsä kanssa. -- Room. 11: 25--27.
Tätä voitanee muutamille esittää selvemmin seuraavalla tavalla:
Israelin kurituksen "seitsemän aikaa" =..... 2520 vuotta
Ne alkoivat, kun hallitus annettiin
pakanoille, joka, niinkuin olemme
osottaneet, oli 606 e.K. Niinmuodoin
oli v:een 1 e.K............................ 606 "
heidän ajastaan kulunut, ja jäännös osottaa
päättymisvuoden kristillisen ajanlaskun
mukaan, nim................................ 1914
Todistukseksi siitä, että yhtä päivää yhden vuoden sijasta _käytetään
Raamatussa_ esikuvallisessa ennustuksessa, esitämme seuraavat
tapaukset, jotka ovat sillä tavalla täyttyneet: -- (a) Vakoojat saivat
harhailla neljäkymmentä päivää etsiessään Kaanaata (eng.), joka oli
esikuva Israelin neljäkymmenvuotisesta vaelluksesta korvessa. (4 Moos.
14: 33, 34.) (b) Kun Jumala tahtoi ilmottaa Israelille Hesekielin
kautta vaikeaa vastuksen aikaa, antoi hän profeetan tehdä sen
esikuvalliseksi, selittäen: "Kunkin päivän teen minä sinulle vuodeksi."
(Hes. 4: 1--8.) (c) Siinä ihmeellisessä ja täyttyneessä ennustuksessa
Dan. 9: 24--27, jota tutkimme edellisessä luvussa, jossa osotetaan
Herramme voitelemisen aikaa, kuin myös sitä seuraavaa seitsemää suosion
vuotta Israelille, joiden keskellä Herramme tapettiin, on käytetty
esikuvauksellista aikaa: jokainen päivä esikuvauksellisissa
seitsemässäkymmenessä viikossa merkitsi yhtä vuotta, ja se tuli
täytetyksi siten, (d) Edelleen ilmaistaan Dan. 7: 25 ja 12: 7
paavikunnan voiton ajanjaksoa kolmeksi ja puoleksi ajaksi, ja tämä
täyttyi, niinkuin tiedämme (ja tässä osassa näytämme) tuhannessa
kahdessasadassakuudessakymmenessä vuodessa (360 x 3 1/2 = 1260.) Samaa
jaksoa mainitaan Ilmestyskirjassa: luvussa 12: 14 mainitaan sitä
kolmeksi ja puoleksi ajaksi (360 x 3 1/2 = 1260); luvussa 13: 5
nimitetään sitä neljäksikymmeneksikahdeksi kuukaudeksi (30 x 42 =
1260); ja luvussa 12: 6 kutsutaan sitä tuhanneksi kahdeksisadaksi
kuudeksikymmeneksi päiväksi. Näiden ennustuksien täyttyminen tulee
tuonnempana tarkemmin tutkittavaksi. Nyt lienee kylliksi pitää
mielessä, että Hengen käyttämä sana "aika" toisissa paikoissa on
yhdenmukainen sanan nykyisen käytön kanssa; että esikuvauksellisessa
ennustuksessa yksi aika on esikuvauksellinen vuosi, jossa on
kolmesataakuusikymmentä vuotta; ja se tosiseikka, että nuo kolme ja
puoli aikaa, joita on käytetty määräämään luopuneen kirkon voittoaikaa
on täyttynyt tuhannessa kahdessasadassa kuudessakymmenessä vuodessa,
vahvistaa oikeaksi sen säännön, jonka mukaan nuo pakanallisen
hallituksen "_seitsemän aikaa_" ovat lasketut (360 x 7 = 2520), ja
todistaa niiden päättyvän v. 1914; sillä jos kolme ja puoli aikaa on
1260 päivää (vuotta), niin täytyy seitsemän aikaa olla määrälleen kaksi
kertaa niin paljon, nim. 2520 vuotta.
Jos Israelin "seitsemän aikaa" olisivat tulleet täytetyiksi
kirjaimellisessa ajassa (seitsemässä vuodessa), olisivat ne siunaukset,
joita Jumala oli taannut ehdottomassa liitossaan heidän isäinsä kanssa,
myös täyttyneet. (Katso 3 Moos. 26: 45 ja Room. 11: 28.) Mutta niin ei
käynyt. He eivät vielä milloinkaan ole saaneet nauttia näistä
siunauksista; ja Paavali sanoo (Room. 11: 25, 26), ettei tämä liitto
tule täyttymään ennenkuin valittu evankelinen seurakunta, Kristuksen
ruumis, heidän lunastajanaan on tullut täydelliseksi. Kristuksen ja
hänen morsiamensa kautta tulee liitto toimeenpantavaksi. "Vaan tämä on
se liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa niiden päiväin [s.o.
rangastuksen seitsemän ajan] _jälkeen_, sanoo Herra: minä annan minun
lakini heidän sydämeensä, ja kirjotan sen heidän mieliinsä; ja minä
tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää olla minun kansani. Ja he
eivät enää opeta kukin lähimmäistänsä ja kukin veljeänsä, sanoen:
tuntekaat Herraa; sillä kaikki he tuntevat minun, heidän pienistänsä
suuriin asti, sanoo Herra. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa
anteeksi, enkä ole heidän syntejänsä enää muistava". (Jer. 31: 33, 34;
Hebr. 10: 16, 17.) Näinä päivinä [suosion ajalla, joka seuraa
rangastuksen seitsemää aikaa] ei enää sanota: isät söivät happamia
viinamarjoja ja lasten hampaat ovat heltyneet. Vaan "kukin [joka kuolee]
on oman syntinsä tähden kuoleva, ja joka syö happamia viinimarjoja, sen
hampaat heltyvät." -- Jer. 31: 29,30.
Ennalleenasettaminen noiden seitsemänkymmenen vuoden päätyttyä
Baabelissa ei merkinnyt vapautumista pakanahallituksesta; sillä siitä
asti olivat he veroa maksava kansa. Tämä ennalleenasettaminen tarkotti
pikemmin tämän kansan koossapitämistä, koska Messias oli sille
tarjottava. Israelin ollessa pakanahallituksen alaisena ja sitä
silmällä pitäen selitti Herramme, että he yhä tulisivat olemaan
tallattavina, kunnes pakanain ajat päättyisivät eli täyttyisivät.
Maailma on sen tosiasian todistajana, että Israelin rangastus pakanain
hallitessa keskeytymättä on jatkunut vuodesta 606 e.K., ja että se yhä
jatkuu, eikä ole syytä odottaa heidän uudelleen järjestymistänsä
kansaksi ennen v. 1914, noiden "seitsemän ajan" -- 2520 vuoden
päätyttyä. Mutta kun tämä heidän kansallisen rangastuksensa pitkä aika
nyt lähenee loppuansa, voimme huomata selviä merkkejä siitä, että
alastoin viikunapuu alkaa kukoistaa, joka taas merkitsee pahuuden
talvikauden olevan päättymäisillään ja tuhatvuotisen kesän, sen kesän
lähestymistä, joka on täydelleen asettava heidät ennalleen luvattuun
perintöönsä ja kansalliseen riippumattomuuteensa. Se seikka, että
suuria valmistuksia nyt on tekeillä ja suuria toiveita vallitsee
Israelin kansan palaamisesta omaan maahansa, on jo itsessään voimakas
todistus siitä, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Tämän tapahtuman
merkityksestä katso Ensim. Osa siv. 345--358.
Vielä toisenlainen todistus.
Toinen näkökohta pakanain ajoista esitetään meille Dan. 4:ssä luvussa.
Ihmisen alkuperäinen hallitus koko maan yli, sen hallituksen
poisottaminen, ja varmuus sen ennalleenasettamisesta, joka on alkava
pakana-aikain loppuessa, valaistaan tässä selvällä tavalla unessa,
jonka Nebukadnesar näki, Danielin selityksessä, ja sen täyttymisessä
Nebukadnesariin nähden.
Nebukadnesar näki unessansa: "katso, puu seisoi keskellä maata, ja sen
korkeus oli suuri. Se puu suureni ja vahvistui ja sen korkeus ulottui
taivaaseen, ja se näkyi kaiken maan ääreen. Sen lehdet olivat kauniit
ja sen hedelmät suuret, ja siinä oli elatusta kaikille; sen alla
löysivät kedon eläimet varjoa ja sen oksilla asuivat taivaan linnut, ja
siitä elätti kaikki liha itsensä. Ja katso, pyhä vartija tuli alas
taivaasta. Hän huusi voimallisesti, ja sanoi näin: hakatkaa puu poikki
ja karsikaa sen oksat ja riipikää sen lehdet, ja hajottakaa sen
hedelmät; paetkoon eläimet sen alta ja linnut sen oksilta. Kuitenkin
jättäkää sen juurten runko maahan, mutta rautaisissa ja vaskisissa
kahleissa hän kedolla ruohossa taivaan kasteessa kastukoon, ja eläinten
kanssa saakoon hän maan ruohosta osansa. Hänen inhimillinen sydämensä
on muuttuva, ja eläimen sydän on hänelle annettava, kunnes seitsemän
aikaa häneltä kuluu. Vartijain neuvossa on tämä päätetty ja pyhäin
julistusta on tämä asia sitä varten, että elävät tietäisivät Ylimmäisen
vallitsevan ihmisten valtakunnat ja antavan ne, kelle hän tahtoo, ja
alhaisimman ihmisistä siihen ylentävän."
Tämä ihmeellinen puu kuvasi ihanuudessaan ja kauneudessaan ensimäistä
hallitusta maan yli, joka annettiin ihmissuvulle, sen edustajalle ja
päälle, Aadamille, jolle Jumala sanoi: "olkaa hedelmälliset ja
lisääntykää ja täyttäkää maa, ja tehkää se alamaiseksenne; ja
_vallitkaa_ kalat meressä, ja taivaan linnut, ja kaikki eläimet, jotka
maan päällä liikkuvaa." (1 Moos. 1: 28.) Ihmisen alkuperäinen ihanuus ja
se valta, joka hänen käsiinsä oli pantu, oli todellakin ylevä. Se
käsitti koko maan siunatakseen, elättääkseen, suojellakseen ja
turvatakseen kaikkia eläviä olentoja. Mutta kun synti tuli maailmaan,
tuli käsky hakata puut poikki, ja ihmissuvun ihanuus, kauneus ja valta
otettiin pois; ja alempi luomakunta ei enää saanut turvaa, suojelusta
ja siunausta sen vaikutuksesta. Kuolema hakkasi poikki suuren puun ja
hajoitti sen hedelmät ja lehdet ja alempi luomakunta jäi silloin ilman
herraansa ja hyväntekijäänsä.
Mitä ihmiseen tuli, oli kaikki mahdollisuus kadonneen hallituksen
takaisin voittamiseksi toivottomasti kadonnut. Mutta niin ei ollut
Jumalan näkökannalta. Hallitus johtui alkuperäisesti hänen
suunnitelmastaan ja oli hänen suosiollinen lahjansa, ja vaikkakin hän
oli antanut käskyn puun kaatamisesta, jäi kumminkin juuri -- Jumalan
aikomus ja suunnitelma ennalleenasettamisesta -- jälelle joskin
sidottuna vahvoilla kahleilla, ettei se alkaisi kasvaa, ennenkuin
Jumalan määräämä aika oli tullut.
Samoin kuin unessa kuva vaihtui puun kannosta mieheksi, joka on
alennettu eläinten seuraan ja heidän kaltaiseksensa, menettäen järkensä
ja kaiken ihanuutensa; samoin näemme ihmisen, maan langenneen,
alennetun herran: hänen ihanuutensa ja valtansa ovat poissa. Aina siitä
asti kun tuomio julistettiin, on sukukunnalla ollut osansa eläinten
kanssa, ja ihmissydän on tullut eläimelliseksi ja alennetuksi. Miten
todenmukainen kuvaus onkaan, kun tarkastamme sitä puolisivistynyttä,
villiä tilaa, missä ihmiskunnan suuri joukko menneinä aikoina ja vielä
nykyhetkellä on, ja ajattelemme, miten se pieni vähemmistökin, joka
ahkeroitsee voittamaan alaspäin vievää suuntaa, ainoastaan rajotetussa
määrässä onnistuu siinä, ja silloinkin suurilla taisteluilla ja
lakkaamattomilla ponnistuksilla. Suku täytyy pysyä alennuksessaan,
pahan hallituksen alla, kunnes se opetus on saavutettu, että Korkein
hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kelle hän tahtoo. Ja niin
kauvan, kun ihmiset ovat tässä alennetussa tilassa, sallii Jumala
jonkun heidän alhaisimmista luonteistaan hallita heitä, jotta heidän
katkera kokemuksensa tulisi heille pysyväiseksi hyödyksi
tulevaisuudessa.
Danielin ennustus toteutui: me luemme että "tämä kaikki kohtasi
kuningas Nebukadnesaria", ja että hän tässä mielettömässä, alennetussa,
eläimellisessä tilassa harhaili eläinten joukossa, kunnes hänen
_seitsemän aikaa_ [seitsemän kirjaimellista vuotta hänen tapauksessaan]
oli kulunut umpeen. Danielin selitys unesta koskee sen täyttymistä
ainoastaan Nebukadnesariin nähden; mutta se asianhaara, että unta, sen
selitystä ja täyttymistä niin tarkasti kerrotaan tässä, todistaa siinä
olevan tarkotuksen, miksi sitä kerrotaan. Ja sen ihmeellinen
sopivaisuus tuon jumalallisen päätöksen selitykseksi, jonka mukaan koko
suku asetetaan pahan vallan alle rangastukseksi ja ojennukseksi, jotta
aikanaan Jumala asettaisi sen ennalleen ja korottaisi sen
vanhurskauteen ja ijankaikkiseen elämään, oikeuttaa meitä otaksumaan
sen olevan aijotun esikuvaksi.
Uni ja sen täyttyminen Nebukadnesariin nähden, on erityisesti huomiota
ansaitseva, kun muistamme, että hänet tehtiin ihmisvaltaa edustavaksi
johtavaksi _pääksi_ (Dan. 2: 38) ja, maan herrana, puhutteli profeetta
häntä melkein samanlaisilla sanoilla, kuin Jumala alussa Aadamia:
"Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on
antanut valtakunnan, voiman, väkevyyden ja kunnian; ja missä vaan on
asumassa ihmisten lapsia, kedon eläimiä ja taivaan lintuja, on hän ne
antanut sinun käteesi, ja on pannut sinut kaikkein näiden haltijaksi."
(Dan. 2: 37, 38. Vertaa 1 Moos. 1: 28.) Sittemmin sai Nebukadnesar
synnin tähden kärsiä nuo rangastuksen "seitsemän aikaa", jonka jälkeen
hänen järkensä alkoi palata, ja hänen ennalleenasettamisensa valtaan
tapahtui. Hänet asetettiin jälleen valtakuntaansa, ja vielä suurempi
ihanuus annettiin hänelle, sitte kun hän oli oppinut sen tarpeellisen
opetuksen, johon hän viittaa seuraavilla sanoilla:
"Näiden päivien lopulla nostin minä, Nebukadnesar, silmäni taivaaseen
päin, ja ymmärrykseni palasi minuun jälleen, ja minä kiitin Ylimmäistä,
ja minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ijankaikkisesti, jonka
valta on ijankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta
sukuun. Ja kaikki maan asukkaat ovat hänen rinnallaan mitättömän
vertaiset, ja hän tekee miten tahtoo, taivaan joukoille, maan
asukkaille, eikä ole sitä, joka estää hänen kättänsä, ja sanoisi: 'mitä
teet?' Siihen aikaan palasi ymmärrykseni minuun, ja valtakuntani
kunniaksi palasi loisteeni ja kauneuteni minulle...; ja minä pantiin
jälleen valtakuntaani, ja erinomainen suuruus lisättiin minulle. Nyt
minä, Nebukadnesar, kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta,
sillä kaikki hänen työnsä ovat totuus, ja hänen tiensä oikeus, ja hän
voipi ylpeydessä vaeltavia nöyryyttää."
Nebukadnesarin alennus oli esikuva ihmiskunnan alennuksesta petomaisien
hallituksien alle seitsemänä esikuvauksellisena aikana eli vuotena.
Laskemalla päivän vuodeksi saamme 2520 vuotta hänen ajastaan eteenpäin.
Ja huomattava on, että tämä täydellisesti vastaa niitä seitsemää aikaa,
joita ennustettiin Israelille ja jotka, niinkuin olemme nähneet,
päättyvät 1914. Sillä juuri tämän Nebukadnesarin aikana Israel vietiin
vankeuteen Baabeliin, kun Jumalan valtakunnan kruunu otettiin heiltä
pois, ja heidän seitsemän aikaansa alkoivat.
Tämän kanssa täydellisessä sopusoinnussa näyttää Jumala Danielille nämä
pakanalliset hallitukset, kuvaten niitä yhtä monena petona, kun sitä
vastoin Jumalan valtakunta niiden päätyttyä esitetään annettavaksi
_eräälle, joka on ihmisen pojan kaltainen_.
Ellei ollut tarkotus tällä tavoin kuvata pakana-aikojen alennusta ja
ajan pituutta, emme tiedä syytä, miksi tämä palanen pakanallisen
kuninkaan historiasta olisi kirjotettu muistiin. On totta, että hänen
seitsenvuotinen alennuksensa sattuvasti kuvaa ihmiskunnan alennusta. On
myös totta, että Jumala on luvannut hallituksen ennalleenasettamisen
maan yli. Kolmanneksi on totta, että nuo _seitsemän_ esikuvauksellista
pakana-aikaa (2520 vuotta) päättyvät täsmälleen silloin, kun ihmiskunta
on oppinut tuntemaan alennuksensa ja nykyisen kykenemättömyytensä
edullisella tavalla hallita maailmaa, ja on oleva valmis Jumalan
valtakunnalle ja hallitukselle. Ja tuo yhdenmukaisuus kuvauksessa
pakottaa siihen vakaumukseen, että Nebukadnesarin seitsemällä vuodella,
samalla kun ne kirjaimellisesti täyttyivät häneen nähden
persoonallisesti, kumminkin oli suurempi ja laajempi merkitys
kuvauksena niistä seitsemästä esikuvauksellisesta ajasta, jona
pakanahallitus, jota hän kuvasi, olisi kestävä.
Tarkkaa vuosilukua Nebukadnesarin alennuksesta ei ole annettu, eikä se
olekaan tarpeellista, sillä hänen alennuksensa aika oli esikuva,
tyyppi, pakanahallituksesta kokonaisuudessaan, joka alkoi, kun Jumalan
esikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois Sedekialta. Tämä
pakanahallitus on ollut petoeläimellistä alusta pitäen, sen ajat ovat
olleet määrätyt; sen rajat on Jehova asettanut, eikä niitä voida
siirtää.
Miten virkistyttävä onkaan se tulevaisuus, joka avautuu näiden
seitsemän ajan loputtua. Petomaiset, pakanalliset vallat eivät tule
enään tallaamaan, sortamaan ja huonosti hallitsemaan Israelia eikä
tämän kansan esittämää ihmismaailmaakaan. Jumalan ja hänen Kristuksensa
valtakunta tulee silloin olemaan pystytettynä maan päällä, ja Israel ja
koko maa siunataan hänen oikeudenmukaisen ja vanhurskaan valtansa alla.
Silloin, tuon lupauksen ja toivon juuri, joka ensin istutettiin
Edenissä (1 Moos. 3: 15.) ja vietiin virran yli ja istutettiin
uudelleen Israeliin, esikuvaukselliseen kansaan (1 Moos. 12: 1--3),
tulee jälleen versomaan ja kukkimaan.
Se alkoi versota Herramme ensimäisessä tulemisessa, mutta määrätty
vuodenaika ei ollut tullut, jolloin sen tuli kukkia ja kantaa siunattua
hedelmäänsä kaiken ennalleenasettamisessa. Mutta pakana-aikain lopulla
eivät varmat kevään merkit tule puuttumaan, ja runsas tulee kesän
hedelmä olemaan, ja siunattu se syksyn sato, joka korjataan ja
nautitaan niinä ihanina ijankaikkisina ikäkausina, jotka sitte
seuraavat. Silloin tulee maan alkuperäinen herra ennalleenasetetulla
järjellä uudelleen asetettavaksi arvoonsa, ja vielä suurempi ihanuus ja
kauneus on hänelle annettava, kuten esikuvalle tapahtui, ja hän on
kiittävä, kunnioittava ja ylistävä taivaan Kuningasta.
Huomaammekin jo, miten ihmiskunnan järki alkaa palata. Ihmiset heräävät
jonkinlaiseen tuntoon alentumisestaan ja alkavat tarkastella, miten
heidän on parannettava tilaansa. He ajattelevat, neuvottelevat ja
tekevät suunnitelmia parantaakseen tilaansa, johon ovat tyytyneet
petoeläimellisten valtain aikoina. Mutta ennenkuin tulevat niin
pitkälle, että tunnustavat Jumalan ja hänen valtansa yli kaiken, tulee
heillä vielä olemaan yksi hulluuden kohtaus, taistelu, josta tulevat
heräämään heikkoina, avuttomina ja uupuneina, mutta järki siksi
ennalleenasetettuna, että he tunnustavat ja taipuvat hänen valtansa
alle, joka tulee jälleen pystyttämään kauvan kadoksissa olleen
hallituksen tuolle kokemuksen sekä hyvän ja pahan tiedon kestävälle
perustukselle.
Totisesti odottaa se suuria asioita, joka meidän laillamme väittää,
että lähinnä tulevien kahdenkymmenenkuuden vuoden (laskettuna vuodesta
1888) perästä kaikki nykyiset hallitukset tulevat hajotettaviksi ja
kukistettaviksi; mutta me elämme erityisessä ajassa ja tavattomana
aikana, Herran päivänä, jolloin kaikki kulkee nopeasti; ja on
kirjotettu: "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä ja
toteuttava sen rutosti." (Katso I Osa 15 lk.) Viimeisten yhdentoista
vuoden aikana on näistä asioista saarnattu ja on niitä julkaistu
painosta pääasiallisesti siten kun niitä tässä ylempänä on esitetty; ja
tänä lyhyenä aikana on vaikutuksien ja järjestelyjen kehitys maan
vahvimpien valtakuntien murtamiseksi ja kukistamiseksi ollut aivan
ihmeellinen. Tällä ajalla on Kommunismi, Sosialismi ja Nihilismi
saavuttanut elinvoimaisen muodon ja aiheuttavat nyt jo suurta
levottomuutta maailman ylhäisten ja hallitsijain keskuudessa, joiden
sydämet nääntyvät pelosta ja odotuksesta, mitä maailman yli on tuleva,
sillä nykyisiä valtoja järkytetään kovasti, ja tulevat ne suurella
pauhinalla häviämään.
Tämän vahvan raamatullisen todistuksen perustuksella pakana-aikoihin
nähden, pidämme vahvistettuna totuutena, että tämän maailman
valtakuntien lopullinen lakkaaminen ja Jumalan valtakunnan täydellinen
pystyttäminen tulee olemaan todellisuus kohta vuoden 1914 jälkeen.
Silloin tulee se rukous, jota Seurakunta on rukoillut siitä asti kun
Herramme meni pois: "Tulkoon valtakuntasi", kuulluksi; ja sen viisaan
ja oikeudenmukaisen hallituksen aikana tulee koko maa täyttymään Herran
kunnialla -- tiedolla ja vanhurskaudella ja rauhalla (Ps. 72: 19; Jes.
6: 3; Hab. 2: 14) ja Jumalan tahto on tapahtuva "_maankin päällä
niinkuin taivaassa_."
Danielin tiedonanto, ettei Jumalan valtakunta tule pystytettäväksi
senjälkeen, kun tämän maailman vallat ovat hajonneet, vaan niiden
aikana, kun ne ovat olemassa ja kun niillä vielä on valta, ja että
juuri Jumalan valtakunta on musertava ja hävittävä kaikki nämä
valtakunnat (Dan. 2: 44), ansaitsee erityistä huomiotamme. Samoin on
ollut kaikkien näiden petoeläimen kaltaisten valtakuntien kanssa: ne
olivat olemassa ennen kun ne saavuttivat maailmanvallan. Babylon oli
olemassa aikoja ennen kun se valloitti Jerusalemin ja sai vallan (Dan.
2: 37, 38); Meedo-Persia oli olemassa ennen kun se voitti Babylonian;
ja niin on ollut kaikkien valtakuntien laita; niiden on ensin täytynyt
olla olemassa ja omistaa suurempi valta ennen kun ovat voineet voittaa
toisia. Niin myös Jumalan valtakunta on ollut olemassa alkiomuodossa
kahdeksantoista vuosisataa; mutta se on ollut muun maailman kanssa
alistettuna "niiden valtojen alle, jotka ovat", ja jotka "ovat Jumalan
asettamat." Ennen kun nämä seitsemän aikaa päättyvät, ei Jumalan
valtakunta voi saavuttaa maailmaakäsittävää valtaa. Kuitenkin täytyy
sen, kuten toistenkin, saavuttaa kyllin suuri valta näiden valtojen
kukistamiseksi ennen kun se tuhoaa ne.
Niinmuodoin ottaa Herramme tänä "Jehovan päivänä", "hädän päivänä"
tähän asti uinuneen suuren valtansa ja hallitsee kuninkaana, ja tästä
juuri aiheutuu hätä, vaikkei maailma aluksi tule sitä sillä tavoin
käsittämään. Varmaankin tulevat pyhät olemaan osallisina tässä työssä,
nykyisten valtakuntien kukistamisessa. Kirjotettu on: "Tämä kunnia on
kaikille hänen pyhillensä" nim. "Heidän kuninkaittensa sitominen
köysiin ja heidän jalompiensa rautakahleisiin" -- vahvoihin kahleisiin.
(Ps. 149: 8, 9.) "Ja joka voittaa ja ottaa minun tahtomistani teoista
loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita vallita -- ja hän on
kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita
(valtakuntia) särjetään." -- Ilm. 2: 26, 27; Ps. 2: 8, 9.
Mutta se suuri ero, jota edellisessä olemme osottaneet, ja joka on
olemassa Jumalan valtakunnan luonteen ja maailman petoeläinten
kaltaisten valtakuntien luonteiden välillä, valmistaa meitä näkemään
eron taistelutavoissa. Voittamisen ja kukistumisen tapa, tulee suuresti
eroamaan jokaisesta tavasta, jolla valtakuntia on kukistettu. Hän, joka
ottaa suuren valtansa hallitakseen, esitetään esikuvauksellisesti (Ilm.
19: 15) sellaisena, _jonka suusta_ lähti terävä miekka, "jolla hän on
lyövä kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla." Tämä
miekka on _totuus_ (Efes. 6: 17); ja nykyään eläviä pyhiä kuin myös
monia maailmastakin käytetään nyt Herran sotilaina eksytyksien ja pahan
kukistamisessa. Mutta älköön kukaan malttamattomasti otaksuko tässä
tarkotettavan maailman _käännyttämistä rauhallisella tavalla_; sillä
monet Raamatunpaikat, niinkuin Ilm. 11: 17, 18; Dan. 12: 1; 2 Tess. 2:
8; Psalmit 149 ja 47, opettavat jotakin aivan päinvastaista.
Älkää niinmuodoin hämmästykö, jos me seuraavassa luvussa esitämme
todistuksia siitä, että Jumalan valtakunnan pystyttäminen jo on
alkanut, että aika sen vallan alkamiseksi on ennustuksessa osotettu
olevan v. 1878, ja että "sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä"
(Ilm. 16: 14), joka tulee päättymään kohta v. 1914 jälkeen nykyisten
hallitustoimien täydellisellä kukistumisella, jo on alkanut. Jumalan
sanan kannalta katsoen on sotajoukkojen kokoominen selvästi
huomattavissa.
Jollei ennakkoluulot estä näköämme, voimme, kun olemme saaneet Jumalan
sanan kaukoputken oikealla tavalla asetetuksi, selvästi nähdä useain
tapahtumain luonteesta, jotka ovat määrätyt tapahtuviksi tänä "Herran
päivänä", että olemme keskellä näitä tapahtumia, ja että "Hänen vihansa
suuri päivä on tullut."
Totuuden miekka, joka jo on terotettu, tulee lyömään jokaisen pahan
järjestelmän, jokaisen pahan tavan -- oli se sitten porvarillinen,
yhteiskunnallinen tahi kirkollinen. Vieläpä voimme nähdä, että lyöminen
on jo alkanut: ajatusvapaus ja ihmisen kansalliset ja uskonnolliset
oikeudet, jotka kauvan ovat olleet näkymättömissä kuninkaitten ja
keisarien, paavien, kirkko- ja pappienkokouksien, perimätietojen ja
uskontunnustuksien alla; pidetään arvossa ja astuvat voimaan ennen
kuulumattomalla tavalla. Sisäinen taistelu kuohuu jo; eikä tule kauvan
viipymään, ennen kun se kuluttavan tulen lailla puhkeaa esiin, ja
inhimilliset järjestelmät ja eksytykset, jotka vuosisatoja ovat
kahlehtineet totuutta ja sortaneet huokaavaa luomakuntaa, täytyvät
sulaa siinä. Niin totuus -- ja laajalle levinnyt ja kasvava tieto siitä
-- on se miekka, joka tekee rauhattomiksi ja haavottaa monien maiden
päät. (Ps. 110: 6.) Kumminkin, mikä siunaus piileekään tämän hädän
alla: se tulee valmistamaan ihmiskuntaa täydellisemmin käsittämään
vanhurskautta ja totuutta Vanhurskauden Kuninkaan hallitessa.
Kun ihmiset lopultakin huomaavat oikeuden tulleen ojennusnuoraksi ja
vanhurskauden luotinauhaksi (Es. 28: 17), tulevat hekin oppimaan, että
ainoastaan oikeuden ankarat säännöt voivat vakuuttaa heille ne
siunaukset, joita he kaikki halajavat. Ja yllin kyllin kyllästyneinä
omiin töihinsä ja itsekkäisyytensä kurjiin hedelmiin, tulevat he ilolla
tervehtimään ja mielellään alistumaan sen vanhurskaan hallituksen alle,
joka ottaa hallitusohjakset; ja siten on, niinkuin on kirjotettu
"kaikkien pakanain toivo tuleva" (Hag. 2: 7.) -- Jumalan valtakunta,
Herran voidellun ehdottoman ja rajattoman hallituskauden aikana.
* * * * *
Herran päivä.
Nyt nuolen lailla maailmaan on tieto iskenyt,
Mi kruunupäitä peljättää ja järkkymäänkin saa.
Sen taivaan Herra itse on jo ammoin päättänyt,
Ja nyt sen täyttymistä vaan, maat, taivaat vartoaa.
On totuus miekka terävä. Se kaiken katkoaa,
Mi väärää on ja valhetta ja ylpeätä vaan.
Se vuoret korkeet kohta vaan jo aivan tasottaa,
Ja tomusta se korottaa nuo nöyrät lapset maan.
Ei toinen toistaan sortaa saa, ei vääryys kukoistaa;
Ja luontokappaleetkin nuo nyt irti päästetään,
Kun, huokaukset niidenkin jo taivoon kohoaa,
Ja rauha kaikkein keskuuteen niin kauniist' säädetään.
Oi, armas aika autuas, kun Herra hallitsee!
Kun sopusointu, rakkaus saa vallan päällä maan;
Kun toinen toistaan palvelee ja helläst: hoitelee;
Ja Herralle soi ylistys kautt' maailmoiden vaan!