Dan. 9: 23--27.
Seitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. -- Tapahtumia, joita
ennustettiin sattuviksi sinä aikana. -- Messiaksen tulemisen aika
ilmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu.
-- Avain toisiin aikaennustuksiin. -- Kristuksen ristiinnaulitsemisen
aika ilmotettu -- Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa,
mutta jatkettu yksityisille. -- Kaikkein pyhimmän voiteleminen. -- Hätä
vuodatettu yksin jätetyn yli.
"Niin ota nyt vaari sanasta, että näyn ymmärtäisit. Seitsemänkymmentä
viikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi, niin
ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot
sovitetaan, ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes, ja näky ja
ennustus suljetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. Niin tiedä
nyt ja ymmärrä, että siitä ajasta, kun käsky annetaan, että
heidän pitää jälleen kotia palaaman ja Jerusalem rakennettaman,
Päämieheen Kristukseen asti on seitsemän viikkoa, niin myös
kaksi-seitsemättäkymmentä viikkoa [7 ja 62 = 69 viikkoa], joina kadut
ja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla."
"Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, mutta
ei itsensä edestä [engl. kään.] ja [erään] Päämiehen kansa tulee ja
kukistaa kaupungin ja pyhän, [roomalaisen Päämiehen -- Tiituksen
sotajoukko], niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta, ja sodan
loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman. Mutta hän [Messias]
vahvistaa monelle liiton yhdessä viikossa [seitsemäntenäkymmenentenä
eli viimeisenä suosionliiton viikkona]; ja keskellä viikkoa lakkauttaa
uhrin ja ruokauhrin; ja siksi että kauhistukset ovat levitetyt
kaikkialle, on hän [Messias] tekevä sen [Jerusalemin] autioksi aina
loppuun asti [siksi kun kaikki on täytetty] ja se mikä on määrätty
[Jumalan suunnitelmassa] vuodatetaan yksin jääneiden yli [kansan
yksinjääneiden yli, jota edustettiin Jerusalemin kautta]."
Dan. 9: 23--27.
Tämän ennustuksen ilmaistessa juutalaisen aikakauden "elonkorjuun"
alkua ja meidän Herramme läsnäoloa siinä pääelonkorjaajana, on useita
toisia ennustuksia, jotka paljoa selvemmin osottavat evankelisen
aikakauden "elonkorjuun" alkua, jossa Herramme samalla tavalla,
toisessa tulemisessaan, tulee olemaan pää-elonkorjaaja. Tämän
ennustuksen toteutuminen valaisee ennustuksen toteenkäymistä ylimalkaan
ja määrää myös tärkeän kohdan eräässä toisessa ennustuksessa, jonka
edempänä tulemme osottamaan.
Monien yhtyneiden ennustusten määrätessä ja todistaessa Kristuksen
toisen tulemisen vuosiluvun, oli tämä ainoa, joka ilmaisi ajan hänen
ensimäiselle tulemiselleen. Jos tämän täyttyminen selvästi todetaan,
tulee se olemaan meille apuna laskiessamme ja arvostellessamme niitä
ennustuksia, jotka tarkottavat hänen toista tulemistansa. Sentähden
annamme tässä tilaa tälle täyttyneelle ennustukselle, kuin myös siitä
syystä, että on välttämätöntä ymmärtää muutamat tässä ennustuksessa
määrätyt vuosiluvut niiden ennustuksien yhteydessä, jotka tarkottavat
toista tulemista, joita tullaan käsittelemään edempänä kirjassa.
Daniel oli saanut nähdä monta näkyä, niinkuin kerrotaan hänen
ennustuksensa 2:ssa, 4:ssä, 7:ssä ja 8:ssa luvuissa. Kaikki nämä
näyttivät pakana- eli ei-juutalaisten valtakuntien suurta enentymistä
ja edistymistä; mutta hänellä oli Israelin etu mielessä, eikä hän ollut
saanut mitään tietoa Israelin tulevaisuudesta. Hän tiesi kumminkin
Jeremian ennustuksesta (Jer. 29: 10; 2 Aikak. 36: 20--23), että Juudan
maan autiona oleminen jatkuisi seitsemänkymmentä vuotta; ja
tietäessään, että tämä aika pian oli kulunut (Dan. 9: 2.) rukoili hän
innokkaasti Jumalan suosion palaamista Israelille (värssyt 17--19), ja
ylläoleva oli Jumalan vastaus hänelle enkelin kautta.
Se määrätty aikakausi Israelin historiassa, jota tässä osotetaan, on
_seitsemänkymmentä viikkoa_, joka lasketaan määrätystä alkukohdasta
-- nimittäin siitä käskystä, joka annettiin "Jerusalemin
ennalleenasettamisesta ja rakentamisesta" (huomaa! ettei tämä koskenut
temppeliä.) Tänä aikakautena tulisi suuria asioita toimitettaviksi: --
Kaupunki rakennettaisiin uudelleen epäsuotuisissa oloissa (Neh. 4),
ahdingon aikoina; synti tulisi päättymään sen kautta, että pahuus
sovitettiin; ja vanhurskaus (vanhurskaaksi tekeminen) tulisi
toimeenpantavaksi -- ei sellainen, joka vuosi vuoden jälkeen
saavutettiin härkien ja kauristen veren kautta, vaan todellinen ja
"ijankaikkinen vanhurskaus", joka aikaan saataisiin Kristuksen uhrin
kautta. Danielille ilmotettiin myös, että hän, joka toimeenpanisi
paremman uhrin, senkautta _lakkauttaisi_ Lain esikuvalliset uhrit ja
ruokauhrit.
Tänä aikakautena oli Messias, Israelin kauvan odotettu Lunastaja,
tuleva, ja seitsemän viikkoa ja kaksi ja kuusikymmentä viikkoa eli
kuusikymmentäyhdeksän viikkoa oli ilmotettu kuluvan Messiaksen
läsnäoloaikaan asti. Ja tämän jälkeen hän tulisi tapettavaksi, mutta ei
itsensä tähden. Siksi tulisi Messiaksen tulemisen jälkeen olemaan
jälellä yksi viikko, viimeinen, seitsemäskymmenes tästä luvatusta
suosiosta, ja keskellä tätä viikkoa, niin oli ennustettu, tulisi hän
lakkauttamaan esikuvaukselliset uhrit antamalla "henkensä vikauhriksi."
-- Jes. 53: 10--12.
Nämä seitsemänkymmentä viikkoa, eli neljäsataayhdeksänkymmentä päivää
merkitsivät neljääsataayhdeksääkymmentä vuotta, jokaisen esikuvallisen
päivän merkitessä yhtä vuotta. Ja se seikka, että tämä ainoa
ajanennustus, joka suoranaisesti koskee ensimäistä tulemista, täyttyi
_tällä tavalla_. antaa avaimen eräisiin toisiin ennustuksiin, jotka,
kuten edempänä tullaan näyttämään, ovat olleet kätkettyinä
esikuvauksellisiin lukuihin -- _päivä vuoden asemesta_ -- siksi kun
määrätty aika niiden ymmärtämiselle on tullut. Tämä ennustus oli niin
laadittu, että Daniel ja toiset juutalaiset voisivat, jos niin
tahtoivat, pitää sitä mahdottomana ja aikaa myöten unohtaa se; tahi oli
niillä mahdollisuus muistaa se, jotka "_odottivat_ Israelin
lohdutusta", ja jotka otaksuivat ajan olleen esikuvauksellisen, kuten
Hesekiel. (Luku 4: 6.) Varmaa on, että sellaiset, jotka olivat
uskollisia, ymmärsivät odottaa Messiasta. On kirjotettukin, että kaikki
odottivat häntä (Luuk. 3: 15), vaikkakaan kaikki eivät kyenneet
ottamaan häntä vastaan sillä tavalla, kun hän tuli. Huomattava on, että
ne kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista viikkoa, eli neljäsataa
kahdeksankymmentäkolme vuotta luetaan _Messiakseen, Ruhtinaasen_, eikä
Jeesuksen syntymiseen Betlehemissä. Heprealainen sana _Messias_, joka
vastaa kreikkalaista sanaa _Kristus_, merkitsee _voideltua_, ja on
pikemmin arvonimi kuin nimi. Jeesus ei ollut Voideltu, Messias,
Kristus, ennenkuin kasteensa jälkeen. Vertaa Apt. 10: 37, 38 ja Matt.
3: 16. Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä kohta noustessaan vedestä.
Tämä tapahtui, kun hän oli saavuttanut miehuusijän, joka oli
kolmekymmentä vuotta lain mukaan, jonka alla hän oli syntynyt, ja jonka
alaisena hän ja jokainen juutalainen oli, kunnes hän lopetti lain
vallan täyttämällä sen vaatimukset -- "nauliten sen ristiin". Sentähden
ulottuvat tämän ennustuksen kuusikymmentäyhdeksän viikkoa hänen
kasteeseensa ja voiteluunsa, josta ajasta, eikä ennemmin, hän oli
Messias, Kristus, Voideltu. Siksi päättyvät ne kuusikymmentäyhdeksän
viikkoa eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta syksyllä v. 29 j.K.
Ja siinä täyttyi se osa ennustuksesta, joka sanoo: "Siitä ajasta kuin
käsky annetaan ulos, että Jerusalem pitää jälleen rakennettaman (Dan.
9: 25), Messiakseen, [voideltuun], Päämieheen asti, on seitsemän
viikkoa, niin myös kaksi seitsemättäkymmentä [kuusikymmentäyhdeksän]
viikkoa." Alkaen siitä, täyttyi, niinkuin huomaamme, seitsemäskymmenes
viikko muiden mukaisesti -- laskemalla vuosi päivän asemasta.
Useimmat, jotka ovat kirjottaneet tästä aineesta, ovat laskiessaan tätä
aikakautta alkaneet Artakserkseksen seitsemännestä vuodesta, kun
Esralle (Esra 7: 7--14) jätettiin tehtävä, jonka he pitävät Kyyroksen
käskyn sovelluttamisena. (Esra 1: 3; 5: 13; 6: 1--12.) Huomattava on
kumminkin, että Kyyros käski rakentaa Herran huoneen -- templin ja
esikartanon muurin. Mutta toinen käsky annettiin Nehemialle
Artakserkseksen kahdentenakymmenentenä vuotena, nimittäin _rakentaa
uudelleen Jerusalemin muurit_, jotka siihen aikaan olivat rappiolla,
(Neh. 2: 3--8; 6: 15; 7: 1.) Juuri tästä käskystä, "ennalleenasettaa ja
rakentaa Jerusalem", on Danielin ennustus päivättävä. Koko kertomus
sopii yhteen tämän kanssa. On ainoastaan yksi asia joka näyttää puhuvan
tätä vastaan. Siinä Jesajan ennustuksessa, joka koskee tätä käskyä, oli
ennustettu Kyyroksesta, ei ainoastaan: "Hän on päästävä minun vankini
valloilleen", vaan myös: "Hänen pitää rakentaman minun _kaupunkini_"
(Jes. 45: 13). Tähän näennäiseen vastaväitteeseen vastaamme näin: se
sana, joka tässä on käännetty sanalla kaupunki, on _ir_ ja merkitsee
muureilla ympäröityä paikkaa. Me luulemme tässä tarkotettavan temppelin
esikartanon muureja, ja sen kanssa pitävät yllämainitut tosiseikat yhtä
Sama sana _ir_ on käännetty sanalla _(esi-) kartano_ [englantilaisessa
Raamatussa] 2 Kun 20: 4.
Nehemian suorittaman tehtävän vuosiluvuksi mainitaan tavallisesti 445
e.K. Mutta Tri Hale'n kronolooginen teos (sivut 449 ja 531) ja Tri
Priestlie'n väitöskirja "Evankelistain Yhtäpitäväisyydestä" ("Harmony
of the Evangelists", sivut 24--38) osottavat, että tämä tavallinen
mielipide on väärä, sekä että tämä tapahtui yhdeksän vuotta
aikaisemmin. Siten on siis meillä vuosi 454 e.K. todellinen vuosiluku
Nehemian tehtävälle; ja tämän päivämäärän kanssa on Danielin ennustus
(luku 9: 25) yhtäpitävä, mikäli se koskee käskyä asettaa ennalleen ja
rakentaa Jerusalem.
Koska kuusikymmentäyhdeksän viikkoa (7 ja 62) eli
neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta ulottuvat _Messiakseen_
(Voideltuun), Päämieheen asti niin me vähennämme tästä
kuudenkymmenenyhdeksän esikuvauksellisen viikon ajanjaksosta eli
neljästasadasta kahdeksastakymmenestäkolmesta (483) vuodesta
neljäsataaviisikymmentäneljä (454) vuotta ennen Kristusta, Jerusalemin
ennalleenasettamis- ja rakentamiskäskyn oikeana vuosilukuna ja jäännös
-- 29 j.K. -- on oleva se vuosi jona Voideltu (Messias) oli ilmestyvä.
Tämä on täydellisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä olemme osottaneet,
nimittäin, että Johannes kastoi Jeesuksen ja sai hän Hengen voitelun v.
29 j.K. noin 3 päivä lokakuuta, jolloin hän oli kolmenkymmenen vuoden
vanha hänen syntymisensä oikean vuosiluvun mukaan, kuten edellisessä
luvussa on näytetty.
Meidän Herramme virka käsitti _kolme ja puoli vuotta_ ja päättyi hänen
ristiinnaulitsemisellaan passah-juhlan aikana, keväällä v. 33 j.K.
Tässä toteutti hän täydellisesti ennustuksen, joka koski jälellä
olevaa, eli viimeistä viikkoa (viimeiset seitsemän vuotta) luvatusta
suosiosta, ja jossa sanotaan: "kuudenkymmenenyhdeksän (7 ja 62) viikon
_perästä_ on Messias kuoletettava, mutta ei itsensä tähden" [Lause:
"mutta ei itsensä tähden", on sanottu eri tavoilla eri käännöksissä,
joista meillä on useita edessämme, mutta meidän mielestämme on tämä
käännös paras ja selvin.] -- "_keskellä_ [jälellä olevaa 70:tä]
_viikkoa_ on hän lakkauttava uhrin ja ruokauhrin."
Ne uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten,
etteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m.,
sillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei
hyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin
tähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus
"poisti synnin uhraamalla itsensä" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin
voinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään
sellaisten tarpeellisuutta.
Siellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja
puoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja "päätti" siten "synnin",
teki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden
tähden tuoden siten ihmissuvulle _ijankaikkisen_ vanhurskauttamisen
synnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan,
jonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan.
Messiaksen kuolema oli myös "sinetti", joka takaa kaikkien näkyjen
ja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja "kaiken
ennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti
puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta" (Apt. 3: 21.) Nämä
lupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin
eli lujitettiin "hänen omalla kalliilla verellänsä" -- (Luuk. 22: 20; 1
Kor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen
veri -- puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin
poistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja
seitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon
jälkimäisellä puoliskolla -- niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka
alkoivat helluntaina -- tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan
"kaikkein pyhimmät" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin
Messiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen
viikon lopussa.
Tällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset:
"Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] _sinun kansallesi_ ja
pyhälle kaupungilles -- (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit
peitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus
tuodaan edes -- (b) ja näky ja ennustus suljetaan, -- (c) ja kaikkein
pyhin voidellaan." Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että
koko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen "viikkoon", jolloin Messias
olisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren
parannuksen siveellisessä suhteessa _heidän puoleltaan_, joka
valmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa
voitelemisen hänen allensa "kaikkein pyhimmäksi" kansaksi, siunatakseen
koko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien
kautta, että _he_ olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan
pahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen
suuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja
tuomitut vanhurskautettaisiin.
Vaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi
keskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa
suuri joukko tulisi olemaan _epäpyhiä_, ja että he sentähden tulisivat
hyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.)
Toinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja _keskeyttävä_ sen
vanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi
Jeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja
puolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista.
Mutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden
ylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä
Jehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi,
antaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi
silmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus
ainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, "keskellä viikkoa", itki
kaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: "Teidän huoneenne jätetään
teille autioiksi." Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen
minkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa,
tarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme
suosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana
ristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin
kansakuntana jätettiin autioksi.
Etteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan
parahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota),
osotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala
jo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi
hyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli
seitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin
siinä, kun heidät jätettiin "autioiksi" -- suljettiin pois suosiosta.
Heidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio
_suurennettiin_, vaikka se rajotettiin "jäännökseen", "pyhimpiin",
puhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes.
10: 22, 23. Vertaa _Room_. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä,
että tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan
olemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen
ohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen
opetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän
kansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena.
Katso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri
tästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden,
ja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien
"alkaa Jerusalemissa." Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista
työtä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille,
ennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä _suosiosta, joka oli luvattu
Israelille_, olivat täyttyneet -- ennenkuin Jumala erityisesti lähetti
sen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. -- Apt. 10.
_Kristuksen ensimäinen tuleminen_ 79
Korneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit
ainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri
laskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta
katsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme,
emme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin
päättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli
neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä
kohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi
pakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut
evankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka
ennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän
suotuisaan asemaan. Koska "pyhimmät" jo olivat tulleet valituiksi, ei
evankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna
jokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.
Noiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita
mainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja
hävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän
jälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he
hylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä
lähtien, ja tulee yhä sallimaan sen "loppuun asti", kunnes he ovat
saaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: "Puhukaat suloisesti
Jerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen
rikokset ovat annetut sille anteeksi." (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se,
_joka on määrätty_, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn
kansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty -- siihen
päivään, jolloin he tulevat sanomaan: "Siunattu olkoon hän, joka tulee
Herran nimeen." Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt
koittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole
päättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut
putoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat
nähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä,
niinkuin esikoista itketään. -- Sak. 12: 10.
Koska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet
hämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä
ymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen
Messiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti
tutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun
alussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset
hakasien sisällä.
Oi Herrani kallis, mun aarteni oot,
Mun toivoni, turvani ain'!
Kaikk' huoleni entiset unhottukoot,
Sun kuoloas katselen vain.
Kun tahtoni tahtohos haudannut oon,
On tahtosi silloin myös mun.
Oi Herra, sun voimasi vahvistakoon
Mua täyttämään tahtoas sun!
Kun aamusi armahin koittamaan saa,
Yön usvat jo haihtuvat nuo,
Ei silloin oo taistoa uuvuttavaa,
Sun valtasi rauhankin tuo.
Ah, kuinka mä Herra sua kiittänenkään,
Kun kutsusi korkean sain
Sun laumaasi pienoiseen yhdistymään
Ja luonasi viipymään ain! --