Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. -- Raamatun
antamia välttämättömiä vuosilukuja. -- Aadamin luomisesta vuoteen 1873
j.K. oli kuusituhatta vuotta. -- Raamatullisen ajanlaskun esittäminen
suurissa ajanjaksoissa. -- Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. --
Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. --
Liittoon asti Aabrahamin kanssa. -- Lain antamiseen asti. -- Kaanaan
jakamiseen asti sukukuntien kesken. -- Tuomarien aikakausi. --
Kuninkaiden aikakausi. -- Hävityksen aikakausi. -- Vuoteen 1873 j.K. --
Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu
englantilaiseen Raamattuun. -- Herramme syntymisen oikea vuosiluku.
Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta,
että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin
luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet
seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa -- jonka
edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana
tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan
pystyttämiseen koko taivaan alle.
Ajanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten
aikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä
varmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme.
Voidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja
laskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen
ihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen
luomisesta.
Sitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri
tavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei
voi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa,
jotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen
kymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä
otaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon
tuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille.
Esimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin
ja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla,
otetaan _todistukseksi_, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on
ollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden
ympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika,
lasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on
hyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat
ne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia
vuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat,
ja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että
nuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen,
muutamissa sadoissa vuosissa.
Esitämme toisen esimerkin: -- "Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson
mutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen
kymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme
vuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi
tuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä
tiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta.
_Vertailevien laskelmien nojalla_ otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa
geoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä,
kun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu
geoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen
jääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta." [Prof. N. Joly kirjassaan
"Ihminen ennen metalleja".]
Luonnollisesti me, jos _me laskisimme_ aivan samalla tavalla kuin nämä
_suuret_ miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin _suuriin_ tuloksiin.
Mutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna
kysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat
olleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin
muuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään
yhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan
päivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on
säilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon
mutaa ja jätteitä _vedenpaisumus_ onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan
tuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden
_suurien_ nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia
muille, jotka eivät ole _liian suuria_, että kaksi tiilikiveä, heitetyt
tuohon "_mutaiseen maahan_" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja
pehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin
kun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä
erotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi
_oppimattomalle_ henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen
putosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui
niinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät
kahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet
kaksi aivan samanlaista tiilikiveä.
Ei ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta,
joka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat
laskea, miten monta tuhatta vuotta _mahdollisesti_ oli kulunut niiden
monien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät
luurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen
historiantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja
luurangon alta, osia n.s. "ruuhesta", sellaista, jota käytettiin
Missisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka
kokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta
_todistuksesta_, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin
mitä Raamattu opettaa.
Me jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut,
joita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa
aineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta.
Mutta mitä löydämme? -- Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi
selvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on
kaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa
perimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin,
koska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma
perustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut
perimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin
babylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät
meidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän
hämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät
Tsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat
"alkavat tulla luotettavimmiksi." Kreikassa, joka on ollut tunnettu
sivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa
ennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, -- mitä
löydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten
kahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana
on aika, joka on tunnettu Kreikan "jumalaistarullisen tahi
historiantakaisen" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen
kertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen
on elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin
yhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen
Jumalan johdon ja varjeluksen alainen.
Niinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei
ole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan
kauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale
Collegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: "Tarkka tapa
määrätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen
oli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. _Ensimäinen määrätty aika_
tapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa -- Nabonassarin
aikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat
aikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa
leikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen
olympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat
vasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa _siitä_
tapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K."
Lisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista
ovat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne
ovat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään
ansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta
Cyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen _Ajanlasku_.
"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin
nähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin
aikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada
historiallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. -- --
Assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat
tehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita
kirjainmerkkejä. -- -- Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan
ylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja
konsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu
oikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa
siinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai
parisataa vuotta aikaisemmin."
Clinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv.
283): "Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää
ihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien
tiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata
ainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille
säilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät
jälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet
vastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia,
aikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat
jättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella
uskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen
ilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa
inhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä."
Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä
vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista --
ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus
mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja
kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi
nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen
vuoden aikana, -- antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen
siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän
todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus
Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja
yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen
ajanlaskun yhtäjaksoisuus -- paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan
voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan
on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä
Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken
ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen
lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan.
Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää
katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä
kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa)
jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan
tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun
historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun
maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja
lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti.
Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman
sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen
kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin
meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden
lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa
päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.
Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen,
joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset
säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella
osottavat -- asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien
kanssa.
Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on
meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset
ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan
pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä
ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä
nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi
epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan
pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla,
että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka
tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen
luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta _Jumalan
ihminen_ olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2
Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän
Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä.
Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme
tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan
sanasta -- jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.
Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin
kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin
kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa
vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme
tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu
käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen
asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset
taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja
piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen
alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti
ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.
Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta _vuoteen_
1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei
sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs
vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi,
ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo
kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla.
Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että
kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo
heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta
tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee
synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa
vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät
työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän
sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada
rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin
verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein
anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän
sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen
uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa
sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6--9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh.
7: 23; Luuk. 13: 11--16; 14: 1--5.) Samalla tavalla antityypillisenä
Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "_joka
tahtoo_" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän
osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.
Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa)
huomautettua asiaa, että _päivä-sana_ on epämääräinen ja merkitsee
ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari
viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa
tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä
yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran
edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.
-- -- Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. -- 2 Piet. 3: 8, 10.
Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso,
joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi,
tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me
_nyt jo_ olemme _siinä aikakaudessa_. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo
edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden
eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja
täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen
ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää
pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa
annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle
puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja
ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella
puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.
Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti
kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu
tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden
uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me
odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon
sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät
syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus
ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja
järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan
vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.
Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole
ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme
osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia
ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia
ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen
yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen
riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen
todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun
oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen.
Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti
oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun
erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen
valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen
järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta
kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla,
pysyvät koossa ja käsitellään.