TOINEN. Liisa-matami ja Rikalan Miina jonka talossa ne tytöt asuivat--
ilmoittivat asiasta poliisille ja niin säälimättä ne vietiin.
(Ostajalle.)
Kolmekymmentä penniä. Ja nämä kaksikymmentä!
ENSIMMÄINEN. Kaukosen tytärtä ei ole sen koommin näkynyt. Sanovat sen
hukuttaneen itsensä. Mutta en minä usko.
KOLMAS. Hukuttaneen! Herra jesta!
TOINEN. Ei se ole totta. Äsken kuulin puhuttavan, että olivat nähneet
hänet täällä torilla.
KOLMAS. Mutta mitäs niille sellaisille sitten tehdään. Eikö häntä pantu
edes istumaan ... putkaan.
ENSIMMÄINEN. Se se kumma olikin. En ole tavannut pitkään aikaan
Liisa-matamia, kuuluu menneen maalle sisarensa luo.
TOINEN. Ei niitä aina toki putkaan panna. Merkitään vaan kirjaan.
KOLMAS. Merkitään kirjaan?
TOINEN. Niin. Ne pannaan muitta mutkitta sellaisten pahamaineisten
luetteloon.
KOLMAS. No, ja sitten?
TOINEN. Sitten?--Sitten päästetään vapaaksi. Saavat olla ja elää kuten
tahtovat.
KOLMAS. Mitenkä?
TOINEN. Mitenkä! En minä ole ollut heidän elämätään katsomassa.
(Ostajalle.)
Ostakaa neiti näitä. Kyllä ne ovat hyviä--ovat oikein makeita.--
Tuopinko?
ENSIMMÄINEN. (Kolmannelle.) Näetkös, poliisi pitää niitä kyllä sitten
aina silmällä ja lääkäri tutkii aina välistä--niinkuin muutakin
kauppatavaraa tutkitaan, ettei mitään pahaa olisi--mutta muuten
annetaan niitten olla rauhassa.
KOLMAS. Vai niin! Ja se oli Kaukosen Saaran tytär se toinen?
ENSIMMÄINEN. Niin oli--tytärpuoli, hänellä on itsellään vaan poika.
KOLMAS. Hyvä että sain tietää. Meillä on vähän vanhaa vihaa, minun ja
Saaran välillä, Sanoin häntä kerran pesukarhuksi ja hänkös tuosta
suuttui ja haukkui pahanpäiväisesti. Kyllä minä annan nyt takasin.
ENSIMMÄINEN. Pistä, pistäpäs pakanaa... Tulis lysti nähdä. Se on pirua
se akka.
KOLMAS. Kyllä minä annan--tietysti noin sivumennen vaan mutta niin,
että se tuntuu.
ENSIMMÄINEN. Hihhihhii.
(Rupattavat ja naureskelevat aina joutoaikoina.)
II:n KOHTAUS.
(Kalle ja Wille tulevat.)
KALLE. (Kori käsivarrella.) Mitäs sille tekee. Äiti on aina täällä
aamusta varhain, isä ja minä vaan kotona.
WILLE. Keittäköön isäsi.
KALLE. Hänen nyt minä kahvia antaisin keittää. No ja eihän siinä niin
paljo vaivaa olisi, kun ei tänne kantaa tarvitsisi.
WILLE. Tuoss' on omenia.
KALLE. Katso sinä Wille joudut kiinni vielä.
WILLE. Älä höpise... Mitä maksaa omenat?
ENSIMMÄINEN TORIÄMMÄ. Mitä sinä sillä tiedolla--?
WILLE. Heh!
(Menee toisen luo.)
Tuoppi näitä. Tässä on markka... Takasin!
TOINEN. Mistä pojat niin paljon rahaa ovat saaneet?
KALLE. (Säpsähtää.) Mistäkö?
WILLE. Mitä se teitä koskee!
KOLMAS. Kas mikä ylpeys.
WILLE. Jokainen omallaan ylpeilee.
III:s KOHTAUS.
SAARA. (Tulee perältä.) Kalle, tuhisija, kuinka kauan saan täällä
odottaa.