WILLE.--eroittajaksi. Niin! Hihhei Kalle. Se oli hyvä tuuma.
(Juoksevat käsitysten pois.)
XVI:s KOHTAUS.
SELMA. (Kirjaa katsellen.) Hänen kirjansa! Mikä kirja tämä. Hyi,
millainen nimi! Luenko mä--Ei! Hänelle tämä täytyy takasin toimittaa--
Mikä kumma kirja tämä vaan lieneekin. Hm! Miksikä en nyt sitä voisi
tarkastella... Mutta tuo ruma nimi!--Mitä lieneekin.--Ei, en minä
tahdo.--Luen ennen Paul ja Virginiaa.
(Käy istumaan.)
Kun hänkin sitä on lukenut.--Mitäs pahaa tuossa nyt voisi olla! Hm!
Mieleni tekisi lukemaan juuri siksi, että tämä hänen kirjansa on.--
Miksikä? Pekka Rahikka----Kyllähän hän hyvä poika oli... Me olimme
oikein hyviä ystävyksiä!--Mutta ei! En tahdo vieraan miehen
salaisuuksia urkkia. Mitä lieneekin... Tuollainen ruma nimikin! Hyi!
(Panee kirjan kallion reunalle.)
XVII:s KOHTAUS.
RAHIKKA. (Tulee perältä, aikoo mennä kallion taakse, huomaa Selman,
seisattuu.) Yhäti sama tyttö! Mikä olento! Jos rohkenisin puhutella
häntä.--Ei! En tahdo. Ja noin kaunista vielä... En uskalla!
SELMA. (Huomaa Rahikan. Itsekseen.) Kas tuossa hän onkin taasen. Etsii
varmaankin--Voi, Voi!
RAHIKKA. (Itsekseen.) Hän katsoo minuun... Aikoo puhutella... Mikä
lempeä katse!
SELMA. Te etsitte--suokaa anteeksi--varmaankin tätä kirjaa.
(Ottaa kirjan kalliolta.)
RAHIKKA. Mi ... minä?