Kaappikello se käy ja kukkuu,
mikäs on ollessa vanhan vaarin,
tiki-taki-tiki-taki- vanhan vaarin,
vaarill' on piippu ja tulusmaari
ja Miri, joka nurkassa nukkuu.
Tomu se kiirii jo puhteen pitoon,
päiväkin pirttihin päänsä pistää,
tiki-taki-tiki-taki- päänsä pistää,
loukossa vaari ei huoli mistään,
vaan verkkonsa silmiä sitoo.
Eihän ne vaarilta muonaa kiellä,
rieskaa, suolaa, kystä ne antaa,
tiki-taki-tiki-taki- kystä ne antaa,
nuoret on nuoria, kaunaa ne kantaa
ja vanhan askel on tiellä.
Kello se aikaansa jouten jauhaa,
hammasrattaat ne tempoo ja ryskii,
tiki-taki-tiki-taki- tempoo ja ryskii,
vaari se kiertää, korjaa ja yskii
ja hoitaa kuin sielunsa rauhaa.
Vaari on vanha kuin pihaton aita,
vanhempi kello, jo taatan tuttu,
tiki-taki-tiki-taki- taatan tuttu,
sillä on vihreänkukkainen nuttu
ja ruskeanruusukas paita.
Himmeni aamuhun ampuva nuoli,
musteni kellon posliiniposki,
tiki-taki-tiki-taki- posliiniposki,
vallaton aika se vaariinkin koski
ja valkoista arkkua vuoli.
-- Hopealippaan ne tahtoisi riistää,
vaarin ne tahtoisi vainaitten joukkoon,
tiki-taki-tiki-taki- vainaitten joukkoon,
kellon ne veisi jo ullakon loukkoon,
kun aikaa aina se niistää.
Nauraa se piika ja nauraa se renki
pirtissä puhteilla -- eihän maarin,
tiki-taki-tiki-taki- eihän maarin,
tietää sen Miri ja tietää sen vaari,
että kelloss' on haltian henki.
Vaari sen kuullut on usein yöllä,
kuinka se hiipii ja kaapissa häärää,
tiki-taki-tiki-taki- kaapissa häärää,
heilurin juoksua mittaa ja määrää
ja vasara pieni on vyöllä.
Hiljaa se nostaa töppyistä jalkaa,
hämähäkin seitistä kutoo se pajaa,
tiki-taki-tiki-taki- kutoo se pajaa,
lattiarakohon rattailla ajaa,
kun kukko virtensä alkaa.
-- Päivät ne luistaa ja toistaan ne
talvet ne riipotti hiuksihin lunta,
tiki-taki-tiki-taki- hiuksihin lunta,
vaari se kellosta näkee unta,
sen tahtiin sydänkin sykkii.
Kaappikello se korahtain kukkuu,
aamulla seisahtui se niin hiljaa,
tiki-taki-tiki-taki- hiljaa, hiljaa,
tuoni se niitti jo tuvassa viljaa; --
miks vaari niin kauvan nukkuu?