Taivas se oli kuin kirjava huntu
ja hattarat vienosti väilyi,
illansuussa ne kuuset kuiski
ja oksat lammissa päilyi,
lehto se oli kuin onnessaan,
ja hymy suli äärihin taivaan ja maan.
Mieleni oli niin hilpeän heljä
kuin viidakkovirran juoksu,
saarilta sousin ja raidoista virtasi
tuhansien kukkien tuoksu,
airot loiski, ma laineita luin
ja onneni määrää ma oudoksuin.
Pois meni päivä kuin morsio kruunuin,
kun isänsä majan hän jättää,
surren seisoi mäellä mänty
ja ojensi kuivaa kättään,
maahan katseli kukkainen
ja metsä se huojui huokaillen.
Niin oli aatos kuin allani virta
mutaisten mujujen vyössä,
sannan solske ja riutuva loiske,
kuin hillitty itku yössä,
kolahti airo ja kaisla soi,
ja rauhaton laine mun rantaan toi.