Oliva syöksi raivoisaa miestä vastaan, joka molemmat kädet sojossa,
kasvot kalpeina ja vaatteet epäjärjestyksessä ryntäsi huoneeseen
käheästi kiroillen.
"Beausire, kuuleppas, Beausire", sanoi hän sellaisella äänensävyllä,
joka ei ollut niin pelästynyt, että olisi voinut epäillä hänen
rohkeuttaan.
"Päästäkää minut!" huusi vastatullut, väkisten riuhtaisten itsensä
irti Olivan puristuksesta.
Ja hän jatkoi yhä yltyvällä äänenpainolla:
"Vai niin! Vai sen vuoksi, että täällä on mies, minua ei päästetty
sisään! Kas, kas!"
Kuten jo mainitsimme, istui vieras sohvalla tyynenä, liikkumatta, ja
tätä asentoa Beausire kai luuli neuvottomuudeksi tai ehkä arkuudeksi.
Hän asettui vastapäätä istujaa, puri hammasta pahaenteisesti ja sanoi:
"Oletan, monsieur, että vastaatte kysymyksiini."
"No mitä te, arvoisa herra Beausire, haluatte tietää?" kysyi toinen.
"Mitä te täällä teette, ja ensiksikin, kuka olette?"
"Minä olen varsin rauhallinen mies, jota te mulkoilette raivoisin
silmin, ja tämän rouvan kanssa olen istunut juttelemassa kaikessa
kunniassa."
"Niin juuri, kaikessa kunniassa", vahvisti Oliva mutisten.
"Koeta pitää suusi kiinni", ärjäisi Beausire.
"No, no!" sanoi tuntematon, "älkää noin tiuskiko rouvalle, joka on
aivan syytön; jos olette huonolla tuulella..."
"Niin juuri olenkin."
"Hän on varmaankin menettänyt pelissä", sanoi Oliva puoliääneen.
"Pentele vieköön, minut on kynitty puhtaaksi!" kirkui Beausire.
"Eikä teillä olisi mitään sitä vastaan, että saisitte vuorostanne
kyniä", sanoi vieras nauraen. "Sen kyllä ymmärtää, hyvä herra
Beausire."
"Heittäkää hiiteen mokomat sutkaukset ja olkaa niin hyvä, että heti
puikitte tiehenne!"
"Malttakaa mieltänne, herra Beausire!"
"Vihoviimeisen penteleen nimessä, nouskaa paikalla ja menkää, muuten
lyön mäsäksi sohvan ja kaikki, mitä siinä on!"
"Ettehän te, neiti, ollutkaan minulle ilmoittanut, että herra
Beausirellä on tuommoisia hulluja oikkuja. Kas vain sitä vimmaa!"
Raivostunut Beausire veti nyt teatterimaisella liikkeellä miekan
tupesta ja piirsi käsivarsillaan ja aseella ainakin kymmenen jalan
ympyrän.
"Vielä kerran", sanoi hän, "ylös siitä tai naulitsen teidät
sohvanselkään."
"Tuskinpa voi kiusallisempi olla", sanoi vieras vetäen hiljaa,
vasemmalla kädellä, tupesta lyhyen miekan, jonka oli pannut taakseen
sohvalle säilyyn.
Oliva päästi kimeitä huutoja.
"Vaietkaa, vaietkaa, neiti", sanoi rauhallinen vieras, joka vihdoin
oli saanut miekan kouraansa nousematta istumasta. "Olkaa vaiti, sillä
voi sattua kaksi asiaa: joko villitsette herra Beausiren niin, että
hän puhkaisee itsensä miekkani kärkeen, taikka tänne tulee patrulli,
sieppaa teidät ja vie suoraa päätä kuritushuoneeseen."
Oliva korvasi huutonsa mitä vilkkaimmilla eleillä. Nyt tuli
merkillinen näytelmä. Toisella puolen herra Beausire, rinta paljaana,
juovuspäissä, raivosta väristen, sohi umpimähkään vihollistaan kohti,
jota ei tavoittanut. Toisella puolen istui sohvalla mies, toinen
käsi polvella, torjuen toisella, asestetulla kädellään nasevasti,
kalahtamatta ja samalla nauraen niin, että siitä olisi Pyhä Yrjökin
kauhistunut.
Beausiren miekka ei hetkeäkään pysynyt linjalla, koska vastustaja
sen aina syrjäytti taitavalla liikkeellä puolelta toiselle. Hän
alkoi jo väsyä ja läähättää, ja suuttumuksen sijaan oli tullut
vasten tahtoakin säikähdys; hänen mieleensä johtui, että jos tuo
säyseä miekka herkeisi pelkästä torjumisesta ja äkkiä ojentuisi
hyökkäykseen, niin hän, Beausire, olisi mennyt mies. Hän kävi
siis hieman neuvottomaksi, väistyi taaksepäin ja tähtäsi vain
vastustajansa miekan heikoimpaan kohtaan, mutta silloin vieras
kiivaalla terssillä löi häneltä aseen kädestä, niin että se lensi
kuin höyhen. Miekka viskautui läpi huoneen, murskasi ruudun ja hävisi
sinne.
Beausire ei enää tiennyt, mille kannalle asettua.
"No, herra Beausire", sanoi nyt tuntematon, "varokaa, sillä jos
miekkanne on pudonnut kärki edellä ja joku sattuu kohdalle, niin
henki pois!"
Beausire oli hieman tointunut ja kiirehti ovesta ulos ja portaita
alas tavoittaakseen aseensa ja ehkäistäkseen tapaturman, josta voisi
saada poliisin niskaansa. Sillä välin Oliva tarttui voittajan käteen
ja sanoi hänelle:
"Te olette niin urhoollinen, monsieur, mutta Beausire on kavala, ja
sitäpaitsi saatatte minut huonoon valoon viipymällä kauemmin. Teidän
mentyänne hän ihan varmaan lyö minua."
"Siis jään."
"Ei, ei, millään ehdolla! Kun hän lyö minua, lyön minä vastaan, ja
aina minä puoleni pidän sen vuoksi, ettei minua tarvitse säästää.
Menkää nyt pois, kun pyydän!"
"Mutta ottakaa nyt koreasti huomioonne eräs seikka, kaunokaiseni,
jos menen, niin tapaan hänet portilla tai hän vaani minua portailla;
silloin taas otellaan, eikä rappusilla voi niin mukavasti kuin
sohvalla istuen tehdä miekkailutemppuja."
"No?"
"No silloin tapan herra Beausiren tai hän minut."
"Hyvä Jumala, se on totta! Siitähän tulisi taloon kamala häpeä!"
"Se on vältettävä; siis jään."
"Taivaan tähden, menkää! Nouskaa seuraavaan kerrokseen, kunnes hän
on palannut. Kun hän uskoo teidän olevan täällä, ei hän muualta
hae. Heti kun hän on pistänyt tänne jalkansa, saatte kuulla minun
vääntävän oven lukkoon kaksinkerroin. Silloin on miekkonen täällä
vankina ja pistän avaimen taskuuni. Kun sitten astutte portaita alas,
tappelen aikalailla, niin ettei hän jouda kuuntelemaan."
"Te olette viehättävä tyttö; näkemiin!"
"Näkemiin? Milloin?"
"Tänä yönä, jos teille sopii."
"Mitä ihmettä, tänä yönä! Oletteko hullu?"
"Totta vie, juuri tänä yönä! Onhan nyt oopperanaamiaiset!"
"Mutta huomatkaa, että jo on melkein sydänyö."
"Sen kyllä tiedän, mutta mitä siitä?"
"Täytyy kai olla dominopuku?"
"Beausire saa mennä hankkimaan, kun olette häntä kylliksi
löylyttänyt."
"Oikein", sanoi Oliva nauraen.
"Ja tässä kymmenen louisdoria, millä vuokraatte pukutarpeita", sanoi
vieras myös nauraen.
"Hyvästi, hyvästi, kiitos!"
Ja Oliva sysäsi häntä ulos portaille.
"Mutta kuulkaa, nyt hän alhaalla sulkee portin", huomautti vieras.
"Se on vain salpa sisäpuolella. Hyvästi nyt, hän tulee!"
"Mutta jos te satutte jäämään tappiolle, kuinka saan sen tietää?"
Oliva harkitsi silmänräpäyksen.
"Varmaankin teillä on palvelijoita?" sanoi hän.
"On ja voin panna niistä yhden akkunainne kohdalle."
"Hyvä, ja käskekää hänen pitää nokkaansa pystyssä, kunnes siihen
tipahtaa kirjelippu."
"Kyllä, kyllä. Hyvästi!"
Tuntematon harppasi rappusia ylös. Siellä oli pimeä, ja Oliva
huuteli Beausirelle kovalla äänellä, siten estäen kuulumasta uuden
liittolaisensa askelia.
"Etkö jo tule sieltä, vimmattu?" kirkui hän Beausirelle, joka
portaita myöten noustessaan vakavasti mietiskeli toisen kotiin niin
hävyttömästi tunkeutuneen kuokkavieraan ruumiillista ja siveellistä
etevämmyyttä.
Lopuksi hän ehti siihen kerrokseen, jossa Oliva odotti. Miekka oli
tupessa, eikä keskustelusta tullut mitään. Oliva tarttui häntä
hartioihin, sysäsi hänet eteiseen ja väänsi lukkoa kahteen kertaan
kiinni, niinkuin oli luvannut.
Mennessään sivutse saattoi vieras kuulla taistelun alkaneen, ja siinä
voitiin erottaa kajahtelevan soinnun nojalla, kuten orkesterissa,
vaskisoittimet, ne erityiset lajit iskuja, joita arkipäiväisesti ja
leikkiä laskien nimitetään korvapuusteiksi. Näihin liittyi huutoja ja
haukkumista. Beausiren ääni riehui, Olivan kiehui. Suotakoon anteeksi
tämä huono sanaleikki, mutta se on hyvä kuvaamaan asian laitaa.
"Todellakaan", sanoi tuntematon itsekseen, mennessään pois, "ei olisi
uskonut, että tuo nainen, joka äsken niin säikähtyi rakastajansa
tulosta, pystyy noin riivatusti puolustautumaan."
Mutta tuntematon ei viitsinyt jäädä kuuntelemaan, kuinka kahakka
päättyisi.
"Se alkoi niin rajusti", tuumi hän, "että ratkaisun täytyy tulla
pian."
Hän kääntyi nyt pienen Anjou-Dauphine kadun kulmasta, ja siellä hän
tapasi odottelevat vaununsa, jotka olivat tälle ahtaalle kadulle
menneet takaperin kuin vajaan.
Hän sanoi jonkun sanan eräälle palvelijalleen, joka heti lähti ja
asettui vastapäätä Olivan akkunoita. Siinä oli vanhanaikaisen talon
porttikäytävän yläpuolella pieni holvikaari, jonka sakeaan varjoon
hänen sopi lymytä. Hän saattoi kätköstään nähdä valaistut akkunat ja
varjokuvien liikkeistä päätellä, mitä sisällä tapahtui.
Nämä varjokuvat, jotka aluksi olivat kovin levottomia, tyyntyivät
vähitellen, ja lopulta niistä näkyi vain yksi.