Tässä suomennossarjassa ilmestyneet kolme ensimmäistä romaania
muodostavat oman kokonaisuutensa, jossa kuvataan Ranskan
vallankumouksen alkusyitä -- vanhan elostelijakuninkaan
Ludvig XV:n huoletonta hummailua kansan napinan lisääntyessä
valistusfilosofien oppien kannustamana. Neljännessä ja viidennessä
vallankumousromaanissaan Dumas esittelee Ranskan viimeisen
hallitsijaparin ennen tasavaltaa, siitä ajankohdasta alkaen,
jolloin kuuluisa "kuningattaren kaulanauhan" häväistysjuttu pääsi
lopullisesti horjuttamaan valtaistuimen vakavuutta.
Viidennen romaanin alkulauseessa lisätään tekijän esitykseen
joitakuita huomautuksia tästä kohtalokkaasta salajuonesta. Tässä
yhteydessä kerrattakoon edellisistä romaaneista muutamia seikkoja,
jotka on edellytettävä tunnetuiksi "Rouva de la Motten" lukijoille,
koska osa niissä toimineita henkilöitä esiintyy nyt uudelleen,
vaikkakin useita vuosia, myöhempänä aikana.
Näistä vetää ensimmäisenä huomion puoleensa italialainen "kreivi"
_Josef Balsamo_, historian ihmeellisimpiä seikkailijoita.
Hänen ristiriitaisessa luonteessaan yhdistyivät keinottelu ja
aatteellisuus, kun hän perustamansa salaseuran johtajana asettui
Pariisiin kaivamaan perustuksia kuningasvallan alta. Hänen erikoisena
etunaan oli harvinaiset hypnoottiset lahjat; hänen vaimonsa _Lorenza
Feliciani_ taasen oli niitä harvinaisia olentoja, joihin hypnotismi
tehoaa erittäin voimakkaasti, aiheuttaen täten nukutetussa n.s.
kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain osittain selitetyksi
saatu ilmiö merkitsee sitä, että nukutettu horrostilassaan
aistii tapahtumia ihmisten sielussa yhtä hyvin kuin etäisillä
paikkakunnillakin, kyeten kertomaan havaintojansa, joista hän ei
herätessään muista mitään.
Herättelemäänsä kaukonäkemystä Balsamo käytti tietojensa
hankkimiseen, voidakseen punoa juoniansa ja saavuttaa arvovaltaa
tietäjälahjoillaan. Kuningasvallan rappeuduttamiseksi hän tuki
Ludvig XV:n rakastajattaren, alhaissyntyisen rouva _Dubarryn_ asemaa
hovin epävirallisena kuningattarena ja hänen kiitollisuutensa
saavuttamiseksi lahjoitti tälle muka erityisen nuortumisjuomankin.
Kaikki Balsamon vehkeet raukesivat lopuksi siihen hirveään
tapaukseen, että hänen satavuotias opetusmestarinsa _Althotas_ erästä
ihmeellistä "elämäneliksiiriänsä" valmistaakseen tarvitsi ihmisverta
ja "tieteen nimessä" mutkattomasti teurasti oppilaansa rakastetun
vaimon. Tihutyötä seuranneessa rajussa kohtauksessa Balsamon talon
ylikerta syttyi tuleen ja tuhosi iäkkään mestarin. Balsamo matkusti
murtuneena miehenä maailmalle. -- "Rouva de la Motte" alkaa hänen
uudesta esiintymisestään Pariisissa, nyt "kreivi" Cagliostrona.
Ensimmäisellä matkallaan Pariisiin Balsamo oli tutustunut Taverneyn
rappeutuneessa maalaiskartanossa aatelisperheeseen, jolla on suuri
sija Dumas'n koko vallankumous-romaanisarjassa.
Vanha parooni _de Taverney_, joka toisen kartanonsa rippeiden
mukaan saattoi liittää nimeensä vielä _Maison-Rougen_ kreiviyden,
oli ajattelemattomalla elämällään köyhtynyt periaatteeton ylimys,
jonka ainoaksi toivoksi oli jäänyt, että hänen poikansa _Filip_ --
kruununprinssin santarmirykmentin luutnantti Strassburgissa -- ja
silloin kuusitoistavuotias tyttärensä _Andrée_ voisivat palauttaa
sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin turmeltuneessa
hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä oli kuitenkin saanut
vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat lapset, jotka olivat
mitä hartaimmin kiintyneitä toisiinsa. Balsamo huomasi Andréellakin
taipumusta kaukonäköisyyden horrostilaan ja katsoi sentähden
tärkeäksi saada hänet hovipiiriin lähettyvilleen. Se onnistuikin
helposti, kun nuoren aatelisneidon veli oli jo päässyt prinsessa
_Marie Antoinetten_ suosioon, tämän ollessa matkalla kotoansa
Wienin keisarihovista vihittäväksi Ranskan kruununprinssin kanssa;
Filip oli sattunut ensimmäisenä ranskalaisena upseerina Itävallan
arkkiherttuatarta vastaan Ranskan alueella, ja Marie Antoinette
mieltyi nuoreen kelpo soturiin, tahtoen edistää hänen uraansa. Niinpä
myös Andréesta tuli kruununprinsessan hovineiti, ja ihastunut isä
seurasi mukana Versaillesiin, Pariisin lähellä sijaitsevaan hovin
kaupunkiin.
Hovissa yritteli vanha ja viekas sotamarski _Richelieun_ herttua
menestyä milloin milläkin puolella, väliin rouva Dubarryn
kannattajana, väliin vastustajana. Jälkimäisessä asemassa taas kerran
ollessaan hän pani merkille, että neiti de Taverneyn ylväs kauneus
oli saanut osakseen mieltyneitä silmäyksiä vanhalta kuninkaalta,
ja päätti koettaa syrjäyttää rouva Dubarryn, toimittamalla Ludvig
XV:lle uuden rakastajattaren. Hänen entinen sotakumppaninsa parooni
de Taverney ei häikäillyt yhtyä juoneen tyttärensä langettamiseksi
loistavien etujen toivossa. Tyttären taipumattoman puhdas luonne
vaati käyttämään apuna suoranaista rikosta -- unijuomaa, jonka
antajaksi lahjottiin Andréen kamarineito _Nicole Legay_.
Tämä "kuningattaren kaulanauha-jutusta" sittemmin historiaan
siirtynyt älykäs maalaiskeimailijatar oli niin Marie
Antoinetten näköinen, että Richelieu oli voinut toimittaa hänet
Andréen palvelukseen Versaillesiinkin ainoastaan antamalla
yksityissihteerinsä _Raftén_ muutella hieman hänen muotoansa
muutamilla toilettikeinoilla. Unijuoman seikoitettuaan Nicole pakeni
tiehensä rakastajansa, aliupseeri _Beausiren_ kanssa, Richelieun
tahdosta, kun marski ei kaivannut tuollaista todistajaa jäämään
paikalle. Aikaisemmin oli Nicolella ollut lemmensuhde valtiattarensa
imettäjän pojan, seitsentoistavuotiaan _Gilbertin_ kanssa. Gilbert
oli elellyt Taverneyn kartanossa jokseenkin jouten ja laiminlyötynä.
Hänellä oli luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä asemansa
yläpuolelle; hän oli itsekseen lueskellut Rousseaun teoksia
ihmisten tasa-arvoisuuden mahdollisuuksista ja kansanvaltaisesta
yhteiskuntajärjestelmästä sekä päättänyt raivata tiensä korkeammille
tiedon aloille, itsenäiseen asemaan.
Nuorukaisella oli tavattomasti sisua ja tarmoa, ja ylimysmielisen
isäntäväkensä halveksimana hän oli paatunut yhä yksinomaisemmin
ajattelemaan vain itseänsä, edistystään; sentähden hän olikin
purkanut tuon lemmensuhteensa Nicolen kanssa, kun se oli alkanut
tuntua hänestä lapselliselta ja tulevaisuudenunelmille haitalliselta.
Olipa Gilbert rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa,
siirtäen rakkaudenkaipuunsa ylvääseen aatelisneitiin, joka ei
ollut hänestä tietääkseenkään. Syrjäytetty Nicole oli huomannut
tuon salaisen kiintymyksen, joka sai hänet väliin epäilemään neiti
Andréetakin ja senvuoksi kylmenemään tälle sekä paatumaan, hyljätyn
rakkautensa rauettua, seikkailijattareksi.
Gilbert oli tahtonut pysytellä Andrée-neidin lähettyvillä ja saapunut
omin neuvoin etsimään onneansa pääkaupungista, ensin ansaiten
toimeentulonsa juuri ihailemansa Rousseaun nuottienkopioitsijana ja
sitten päästen puutarha-apuriksi Versaillesiin, kruununprinsessan
asumaan Trianonin huvipalatsiin. Andrée de Taverney ei suonut
tälle rakkaudessaan nöyrälle, mutta pyrkimyksissään sisukkaalle
haaveksijalle mitään huomiota, vaan katkerasti pilkaten syytti häntä
valehtelijaksikin, kun Gilbert tuli maininneeksi pelastaneensa oman
henkensä kaupalla hänen henkensä, Andréen sorruttua pyörtyneenä
väkijoukon jalkoihin kruununperillisparin vihkiäisjuhlassa, jolloin
muuan ilotulitusonnettomuus aiheutti pakokauhun. Nuorukainen ei muuta
tavoitellut kuin jotakuta suopeata sanaa tai katsetta rakastetulta,
jota hän ei luonnollisesti voinut toivoakaan omakseen, mutta ylpeään
aatelisneitiin hänen pelkkä alituinen läheisyytensä teki niin
ärsyttävän vaikutuksen, että hän viimein äärimmäisellä ylenkatseella
ja halventamisella sai katkeramielisyyden leimahtamaan nuorukaisessa.
Tässä käänteessä sattui edellämainittu ilta, jolloin Andréen
piti joutua elostelijakuninkaan syliin unijuoman voivuttamana.
Mutta juuri kun Andrée nosti huulilleen tuon iltalasillisensa,
siinä olevasta ansasta tietämättä, sattui Balsamo hypnoottisella
voimallaan kutsumaan häntä ulos, tytön ollessa melkein
riisuutuneena. Äkillisen horrostilan valtaamana Andrée meni antamaan
kaukonäkijätär-palvelustansa "taikurille", joka muuten tahtoi tytölle
pelkkää hyvää. Kiireesti sitten poistuessaan Balsamo unohti herättää
tytön, joka vaipui jäykistystilaan nurmikolla. Väijyskellyt Gilbert
kiirehti apuun ja kantoi hänet sylissään sisälle, tuntien samalla
intohimon myllerryksen koko olemuksessaan. Kuningaskin tuli silloin,
ja Gilbert ehti hädin tuskin piiloutua. Kauhukseen tapasi Ludvig XV
tytön näköjään kuolleena ja pakeni, kiroten koko seikkailuansa. Mutta
kun Gilbert nyt oli jäänyt yön rauhaan, ei hän kyennyt rakkautensa
ja loukatun itsetuntonsa raivossa pidättymään ottamasta lemmittyään
väkisin.
Ludvig XV kääntyi nurjaksi koko Taverney-perhettä vastaan, varsinkin
nähdessään Andréella sitten pyörrytyskohtauksia julkisissakin
tilaisuuksissa. Hän oli miniänsä pyynnöstä luvannut Filipille
rykmentin, mutta suvaitsi unohtaa sanansa eikä sietänyt ilkeäjuonista
isää näkyvissäänkään. Richelieun herttua näki parhaaksi kääntää taas
purjeitaan tämän käsittämättömän muutoksen johdosta ja tehdä sovinnon
rouva Dubarryn kanssa. Kun Andréen jatkuvasta pahoinvoinnista
neuvoteltiin lääkärin kanssa, saivat Andrée ja Filip kauhukseen
kuulla, että viaton tyttö oli raskaana. Oli ilmeisesti tapahtunut
katala ilkityö, ja epäillyksi joutunut Balsamo -- silloin jo vaimonsa
kamalasta lopusta murtuneena miehenä -- ratkaisi arvoituksen
vaivuttamalla Andréen uuteen kaukonäköisyystilaan, jolloin tämä
kykeni kuvaamaan, miten kaikki oli tapahtunut.
Häpeää salatakseen veli ja sisar -- kehnosta isästä eroten --
vetäysivät syrjäisyyteen sillä perusteella, että Andréen sairaus
kaipasi ilmastonmuutosta. Balsamoa suretti kovin osallisuutensa
tapaukseen, jossa Andrée kuitenkin olisi joutunut unijuoman ja Ludvig
XV:n uhriksi, jollei hypnoottista nukutustilaa olisi sattunut väliin.
Jo nähdessään ensimmäiset oireet tekonsa seurauksesta Gilbert oli
joutunut murjovan katumuksen valtaan; sitten paettuaan Filip de
Taverneyn kostoa hän sai suojelusta Balsamolta, vedottuaan siihen,
että tämä tahtomattaan oli joka tapauksessa toimittanut hänelle tuon
kovan kiusauksen. Balsamo huomasi nuoressa miehessä paljon hyviäkin
taipumuksia tämän ollessa valmis tekemään kaikkensa hairahduksen
hyvittämiseksi. Taikuri tahtoi luovuttaa suuren myötäjäissumman,
jos neiti de Taverney suostuisi muodolliseen avioliittoon Gilbertin
kanssa, joka musertuneena pujahti heittäytymään Andréen jalkoihin.
Katalasti kohdeltu aatelisneiti vastasi tarjoukseen niin tuimalla
vihalla ja repivällä inholla, että Gilbert uudestaan kuohahti
ja päätti ryöstää syntyvän lapsen, samalla pelastaakseen tämän
joutumasta hoidottomaksi. Se onnistuikin; äidinrakkaus oli samassa
jo herännyt, ja lapsen katoaminen (pojan, joka sitten esiintyy
"Bastiljin valloitus"- ja "Ange Pitou"-romaaneissa) tuntemattomiin
kohtaloihin oli mitä raskain isku jo ennestään niin kovaan kohtaloon
sortuneelle ylhäiselle tytölle.
Andrée de Taverney oli jatkuvaan sairauteensa vedoten eronnut
lopullisesti hovipalveluksesta ja meni luostariin. Varaton ja
kuninkaan huonoon suosioon syyttömästi joutunut Filip kävi
liikuttavilla jäähyväisillä Marie Antoinetten luona, jolloin he
aavistelivat toistensa sydämissä tavallista lämpimämpiäkin tunteita.
Eroten soturiuralta, jolla hänellä ei enää ollut; menestymisen
mahdollisuuksia, synkistynyt upseeri läksi laivassa Amerikaan.
Samaan laivaan oli Gilbert sattumalta osunut, siirtyessään Balsamon
avustamana niinikään vapauden maahan ja jätettyään poikansa Pitoun
maalaisperheen kasvatiksi Josef Balsamon antamilla rahoilla. Azorien
saarille poikettaessa Filip kohtasi Gilbertin eräässä luolassa, ja
kun tämä ei suostunut ilmaisemaan lapsen olinpaikkaa, raivostunut
soturi ampui häntä, luullen hänet surmanneensa ja jättäen hänet
paikalle. Tähän päättyi "Neiti de Taverney "-romaani.
_V. H.-A._