Alkulause.
Suuri "valistusaika" 1700-luvulla on sangen merkitsevästi vaikuttanut
myös historiankirjoituksen uudistumiseen. Silloiset historioitsijat
eivät näet, kuten aikaisemmat, enää tyytyneet pelkkään tapausten ja
valtiolaitosten ulkopuoliseen käsittelyyn ja historian esittämiseen
pääasiallisesti kirkollisen ja uskonnollisen katsantokannan valossa,
vaan ryhtyivät teoksissaan tutkimaan, selvittelemään ja arvostelemaan
myös tapausten ja ilmiöiden syitä, vaikuttimia, keskinäistä yhteyttä ja
seurauksia; valtiolliset laitokset, kansain luonne ja tavat,
aineellinen ja henkinen kulttuuri, maan luonto ja näiden kaikkien suhde
toisiinsa otettiin tutkimuksen esineeksi. Samalla itse esitystapa
muuttuu. Entisen kuivan ja kronikkamaisen historiankirjoituksen
sijaan tulee kuvaileva, värikäs, eloisa ja taiteellinen esitystapa.
Lisäksi liittyy historiankirjoitukseen tietoinen pyrkimys
tarkastella ihmiskunnan vaiheita filosofisesti, terveen järjen ja
luonnontieteellisen maailmankatsomuksen kriitillisessä valossa, sekä
harrastus käsitellä varsinkin siihen saakka miltei kokonaan
laiminlyötyä sivistyshistoriaa.
Nämä historiankirjoituksen uudet puolet esiintyvät etenkin kuuluisan ja
monipuolisen ranskalaisen valistuskirjailijan _François Marie
Voltairen_ (1694-1778) teoksissa, jopa siinä määrin, että häntä, eikä
suinkaan aivan syyttä, on sanottu historian filosofian, vieläpä koko
uudemman historiankirjoituksen isäksi. Voltairen mielestä näet koko
historiankirjoitus on vain historiaan sovellettua filosofiaa, ja
sentähden tuleekin ainoastaan filosofien kirjoittaa historiaa.
Historioitsijan tulee ennen kaikkea koettaa selvitellä inhimillisen
sivistyksen keskinäinen yhteys ja kehityskulku eikä rajoittua pelkkiin
ulkonaisiin tapauksiin. Niinpä hän varsinkin historiallisissa
pääteoksissaan (_Ludvig XIV:n vuosisata, Kansakuntain tavoista ja
hengestä_) erikoisella mielenkiinnolla käsittelee ja kuvailee
valtioiden sisäistä järjestystä, kauppaa ja teollisuutta, tieteitä,
taiteita, tapoja, ajatuskantaa ja yleensä sivistyshistoriallisia
seikkoja. Ja kun tämä tapahtuu erittäin pirteällä, omaperäisellä ja
taiteellisella tyylillä, niin ei ole ihme, että Voltairen
historialliset teokset olivat alallaan käänteentekeviä ja ovat
säilyttäneet arvonsa meidän päiviimme saakka, vieläpä eräissä
suhteissa, kuten varsinkin Kaarle XII:n historiassa, määräävästi
vaikuttaneet myöhempien aikojen tietoihin ja käsityskantaan.
Voltaire ei ollut mikään arkistojen ja asiakirjain tutkija, ja siitä
johtuu, että hänen teostensa yksityiskohtien luotettavuus ei ole aina
taattu. Hän kertoilee mielellään kaikenlaisia juttuja, joita on
sattunut kuulemaan tai lähteissään tapaamaan, kunhan ne vain ovat
todennäköisiä ja kuvaavia asianomaiselle henkilölle tai tapaukselle.
Itse sanoo Voltaire esipuheessaan _Kaarle XII:n historian_ vuoden 1748
painokseen jyrkästi epäilevänsä kaikkea, mikä esiintyy ihmeen tavoin
ja vastoin tervettä järkeä; silloin hän ei muka usko edes
silminnäkijäinkään vakuutteluja. Mutta jos joku juttu tai lisäpiirre on
vain todennäköinen ja terveen järjen mukainen sekä muuten sovelias,
silloin Voltaire ei suinkaan malta olla sillä höystämättä esitystään,
vaikkapa sen oikeaperäisyys ei olisikaan aivan varma.
Voltairen "Kaarle XII:n historia" on hänen esikoisteoksensa
historiankirjoituksen alalla ja sinänsä paljoa vähempiarvoinen kuin
hänen myöhemmät historialliset teoksensa. Mutta jo tässä esikoisessa
ilmenevät selvästi Voltairen historiankirjoituksen sekä hyvät että
heikot puolet, ja sen lisäksi, kuten sanottu, Voltairen antama kuva
Kaarle XII:sta ja hänen merkillisistä vaiheistaan on suureksi osaksi
nykypäiviin saakka määrännyt jälkimaailman käsityksen Kaarle
kuninkaasta ja Pohjan sodasta. Mainitussa 1748 vuoden painoksen
esipuheessa Voltaire vakuuttaa, että jos mikään historia on koskaan
ansainnut lukijan luottamusta, niin juuri Kaarle XII:n historia on
sellainen. Samalla hän mainitsee lähteinään herrojen Fabricen,
Villelonguen ja Fiervillen muistelmat ynnä useiden silminnäkijäin
kertomukset. Koska nämä kuitenkaan eivät olleet nähneet kaikkea tai
olivat nähneet huonosti, niin myöntää hän erehtyneensä monestikin,
tosin ei oleellisissa tosiasioissa, vaan verrattain mitättömissä
jutuissa, joihin pikkumainen arvostelu oli halukkaasti iskenyt. Näitä
erehdyksiään hän muka sitten oli korjaillut esitettyjen arvostelujen ja
muistutusten mukaisesti, mikäli oli katsonut siihen syytä olevan,
käyttämällä apunaan m.m. Adlerfeltin sotapäiväkirjaa ja Kaarlen
rippi-isän Nordbergin historiateosta.
Suomalainen tutkija _J.R. Danielson_ on ottanut tarkemmin
selvitelläkseen Voltairen käyttämiä lähteitä ja menettelytapaa ja
tuonut ilmi pääasiallisesti seuraavat seikat. [_J.R. Danielson_,
Voltaire Kaarle XII:n historian kirjoittajana. Akateeminen väitöskirja,
1878.]
Oleskellessaan Englannissa 1727 Voltaire tapasi siellä Kaarle XII:n
suosikin Turkissa, Holsteinin lähettilään _E.F. Fabricen_, ja tämä
kertoi hänelle paljon mielenkiintoista Kaarlen vaiheista, jota Voltaire
piti omituisimpana kaikista Euroopassa hallinneista ruhtinaista. Siitä
sai Voltaire aiheen ryhtyä kirjoittamaan Kaarlen historiaa. Lisäksi hän
teoksessaan ilmoittaa käyttäneensä lähteinään Ranskan lähettilästen
_Fiervillen_ ja _Croissyn_, herttuatar _Sarah Marlboroughin_, kenraali
_Schulenburgin_, eversti _Villelonguen_ y.m.m. tiedonantoja. Mutta
lisäksi näkyy Voltaire, vaikkapa hän ei siitä itse suoranaisesti
mainitse, hyvin runsaassa mitassa käyttäneen apunaan useita painettuja
lähteitä. Sellainen suuri painettu lähdeteos on Voltairelle Danielsonin
mukaan todistettavasti ollut varsinkin _M. de Limiersin_ v. 1721
julkaistu kuusiosainen _Histoire de Suède sous le regne de Charles
XII_, joka taas puolestaan enimmältä osaltaan, usein aivan
sananmukaisesti, perustuu sen ajan hollantilaisten kuukauslehtien
(_Lettres historiques_ ja _Mercure historique et politique_ y.m.)
kertomuksiin, kuvauksiin ja tiedonantoihin.
Mutta myös useita muitakin kirjallisia, painettuja lähteitä näyttää
Voltaire käyttäneen apunaan, ottaen niistä kaikenlaisia lisäpiirteitä,
juttuja y.m.s. Sellaisia lisälähteitä näkyy olleen esim. erään
_Robinsonin_ muistelmateos, _Memoires, contenant l'état present de
Suède_ (Lontoo, 1718); _Jean Perryn_ kirja Venäjän oloista, _Etat
present de la Grande Russie_ (1717), jossa tekijä -- englantilainen
insinööri, joka oli ollut Venäjällä tsaari Pietarin palveluksessa --
kertoo kokemiaan ja näkemiään; Hannoverin lähettilään _Weberin_ Venäjää
koskevat muistelmat (_Memoires_, kaksi sarjaa, 1725); ranskalaisen
matkailijan _de la Motrayen_ matkakertomus _Voyages en Europe, Asie et
Afrique_ (Haagissa, 1727), jossa kerrotaan Kaarlen olosta Turkinmaalla,
missä Motraye oli tutustunut Kaarleen; Limiersin teoksen ohella se
näkyy olleen Voltairen toiseksi tärkein painettu lähde; edelleen _Jean
Roussetin_ kirja _Memoires du Regne de Catherine_ (Haagissa 1728), y.m.
pienempiä julkaisuja. Kun Voltairen käyttämissä lähteissä melkoisesti
oli pieniä asiallisia virheitä, joiden todenperäisyyttä Voltaire ei
voinut tarkistaa, jäivät ne enimmäkseen Voltairenkin historiaan, jonka
erikoisuutena muutenkin oli suuri paljous varsinkin Kaarle kuninkaan
luonnetta kuvaavia juttuja. Voltairen historia eroaa kuitenkin edukseen
kaikista lähteistään itsenäisen, taiteellisen kokoonpanonsa ja eloisan,
loisteliaan tyylinsä puolesta. Hän käyttelee lähteitään kirjallisella
aistilla ja runollisella vapaudella, valikoiden niistä semmoisia
kohtia, jotka soveltuivat hänen tarkoituksiinsa ja tekivät hänen
teoksensa huvittavaksi ja mielenkiintoiseksi, "suuren yleisön"
kirjaksi.
"Kaarle XII:n historian" ensimäinen osa painettiin Pariisissa 1729,
mutta otettiin, painoluvasta huolimatta, takavarikkoon, koska se muka
oli loukkaava Puolan kuninkaalle August II:lle. Voltaire painatti sen
uudestaan Rouenissa ja kirjoitti siihen jatkoksi toisen osan. Koko teos
oli sitten syksyllä 1731 saatavana Pariisin kirjakaupoissa ja saavutti
pian tavattoman levikin ja suosion sekä käännettiin useille kielille,
"melkein kaikille Euroopan kielille", kuten Voltaire itse kehuu,
vastatessaan Kaarle XII:n edellämainitun sotapapin ja hovisaarnaajan
Yrjö Nordbergin ankaraan arvosteluun. Yksin englantilaista käännöstä
sanoo Voltaire ilmestyneen kahdeksan painosta. Saipa Voltaire teoksensa
johdosta kiitoskirjeitäkin sen ajan kuuluisuuksilta (m.m. kardinaali
Alberonilta).
Mutta ilmestyi arvostelijoitakin. V. 1732 julkaisi edellä mainittu
tunnettu matkailija de la Motraye siitä muistutuksia (_Remarques_);
samoin v. 1741 puolalainen kreivi Poniatowski, Kaarlen uskollinen
seuralainen ja auttaja Turkissa (_Remarques_). Ankarin arvostelija oli
vastamainittu Kaarle XII:n hovipappi _Nordberg_, joka v. 1740 oli
ruotsiksi julkaissut lavean, mutta epätaiteellisen Kaarle XII:n
historian; se ilmestyi ranskaksi käännettynä 1748. Nordberg sanoi
Voltairea m.m. "päävalehtelijaksi" (archimenteur), joka muka
lukemattomissa kohdissa lasketteli omiaan. Voltaire tietysti
puolustelihe arvostelijoitaan vastaan, väittäen puhuvansa totta,
joskaan ei kieltänyt pieniä erehdyksiäkin hänelle sattuneen. Paremmaksi
vakuudeksi hän vetosi kuninkaallisen tuttavansa ja suosijansa, Puolan
entisen kuninkaan, Lotringin herttuan Stanislaus Leszczinskin
todistukseen, jonka kreivi de Tressan v. 1759 kirjallisesti kuninkaan
puolesta antoi Voltairelle, ja jossa erityisesti vakuutetaan, että
mikäli Stanislaus omakohtaisesti tunsi Voltairen kertomia asioita, ne
kaikki olivat tosia, ikäänkuin Voltaire olisi itse ollut tapausten
silminnäkijänä. Saamiensa muistutusten ja arvostelujen johdosta
Voltaire, kuten jo edellä sanottiin, kuitenkin teki pienehköjä
muutoksia, korjauksia, poistoja ja lisäyksiä myöhempiin painoksiin ja
tarkisteli kertomustansa uusien tiedonantojen ja kirjallisten lähteiden
perusteella. Mutta kun perinpohjaisempi korjailu olisi poistanut
teoksesta paljon juuri sellaista, mikä sille antoi sen erikoisen
viehätyksen, jäi se tekemättä. Siten vuoden 1751 painos pysyi teoksen
lopullisena muotona.
Voltairen "Kaarle XII:n historia" on tähän päivään saakka lukemattomine
painoksineen ja lukuisine käännöksineen ollut historiallisen
kirjallisuuden enimmin luettuja teoksia. Sitä on melkoisen sattuvasti
sanottu eräänlaiseksi historialliseksi romaaniksi, millä nimityksellä
on tahdottu kuvata sen sekä esitystapaa että sisällyksen
"romaanimaisuutta". Voltaire onkin epäilemättä etusijassa tahtonut
huvittaa ja jännittää lukijoitaan eikä ole tavoitellut yksinomaan
tieteellistä historiallista totuutta. Hän on menetellyt aiheensa
pitelyssä ja käsittelyssä pikemmin kaunokirjailijan kuin tieteellisen
historiantutkijan tavoin. Mutta siitä huolimatta näyttää "Kaarle XII:n
historia" kokonaisuudessaan katsottuna olevan verrattain tosipohjainen
teos. Onpa esiintynyt ääniä, jotka väittävät ja todistelevat, että
Voltairen teos lopultakin on toistaiseksi paras kaikista lukuisista
Kaarle XII:n historioista, ainakin mitä tulee Kaarlen persoonan ja
luonteen oikein käsittämiseen ja kuvaamiseen. Tosin varsinkin Ruotsissa
ovat useat historiankirjoittajat suuresti epäilleet Voltairen teoksen
lukuisten juttujen todenperäisyyttä, mutta lainaavat niitä silti perin
runsaasti omiin teoksiinsa, jolleivät voi varmasti osoittaa
Voltairen olevan väärässä. Samoin ovat tehneet muidenkin maiden
historiankirjoittajat Kaarlesta ja hänen vaiheistaan puhuessaan. Niinpä
Voltairen "Kaarle XII" on edelleen pysynyt alallansa ikäänkuin
keskeisenä teoksena, jopa tyylinsä ja kokoonpanonsa puolesta
"klassillisena" kirjana, jonka tenhopiiristä kriitillinenkään
historiantutkimus ei ole jaksanut ja voinut täysin vapautua.
* * * * *
Tietysti Voltairen teos jo itse aiheensa puolesta tarjoo mitä suurinta
mielenkiintoa suomenkielisellekin lukijakunnalle -- mainitaanhan siinä
muuten Kaarlen yhteydessä usein Suomeakin. Ja kun meillä ei
toistaiseksi ole suomen kielellä mitään laveampaa esitystä tuosta
Pohjolan merkillisestä sankarikuninkaasta, joka tosin Suomelle aiheutti
suunnattomia kärsimyksiä, niin soveltuu Voltairen teos -- jolla samalla
on oma yleisesti tunnustettu kirjallishistoriallinen arvonsa -- hyvin
sellaiseksi. Siinähän juuri tapaamme ne jutut ja kertomukset
Kaarle kuninkaasta, joita ehkä olemme saaneet lukea erinäisistä
historiallisista romaaneista, oppikirjoista y. m. teoksista. --
Käännöksen loppuun on liitetty joukko selityksiä ja muistutuksia,
joissa käsitellään erinäisiä Voltairen teoksen kohtia, asiavirheitä ja
epäluotettavia juttuja. Kaikkiin epävarmoihin ja yleensä toisarvoisiin
kohtiin ja tarinoihin ei ole katsottu olevan syytä puuttua. Apuna tässä
on käytetty Danielsonin edellä mainittua väitöskirjaa, _Samuel E.
Bringin_ julkaisemaa teosta "Karl XII. Till 200-årsdagen av
hans död" y.m. lähteitä. Joitakin virheitä, kuten esim. nimien
väärinkirjoituksia, on korjattu suorastaan jo itse tekstissä, ja
erinäisiä selityksiä ja huomautuksia on liitetty heti asianomaisen
sivun alle. -- Käännös on tehty kokoelmassa "Bibliothéque Nationale"
julkaistun, vv. 1909-11 painetun alkutekstin mukaan.