SIMSON. Ymmärtänyt!
DELILA. -- Yötä ja päivää rukoilivat minun kansani papit ja ylimäiset
minua, ja minua itseäni houkutti sinun voimasi salaperäinen ihme. En
tahtonut minä sinua kavaltaa. Ainoastaan sinun ihmeesi tahdoin minä
tietooni, mutta -- oi Simson -- sydämessäni minä rakastin sinua!
SIMSON (polkee raivoisana jalkaansa). Rakastin! Iankaikkinen valhe on
nainen! Rakastin! Eikö hän sitä sanaa opi jo äitinsä kohdussa? Eikö hän
jo imeväisestä pyörittele silmiänsä, ja itke, ja naura, ja hymyile, ja
huokaile? Mutta sydämessänsä hän _vihaa_ miestä! -- Halveksin!
Halveksin! Halveksin!
DELILA. Totta puhut sinä, Simson. Ja väärin, väärin puhut sinä Simson!
-- Katso... Ei, et ymmärrä sinä minua kuitenkaan, vaikka kuinka
selittäisin... En tahtonut minä sinun tuomiotasi -- en silmiesi valoa --
vasta tänään minä --
SIMSON (hurjana). Niin! Vasta _tänään_ nainen havahtuu! Vasta rauniot
edessänsä hän sopertelee: en minä mitään pahaa tarkottanut! --
Halveksin! Iankaikkisesti halveksin! --
(Pitkä äänettömyys.)
DELILA. Totta puhut sinä Simson... Ja väärin, väärin puhut sinä
Simson ... iankaikkisesti väärin! Kokematon olin minä, kun minä sinut
näin, ja pettäjän tehtävä annettiin minulle. Oi, raskaan rikoksen tein
minä tietämättäni, tahtomattani. Mutta -- kuule Simson -- minä tahdon
myöskin rikokseni sovittaa!
SIMSON (ivaten). Kyynelillä?! -- Turhaan vuotavat ne sovitusvirrat --
minä olen sokea!
(Kääntyy katkerana poispäin.)
DELILA (säihkyen). Mutta minä olen näkevä! -- (Lähenee). Simson!
Silmiesi valon riisti minun tekoni -- tästä päivästä elämäni loppuun
minä tahdon olla sinun silmäsi! Kättesi voiman riisti se; mutta minä,
nuori ja väkevä, olen oleva sinun kätesi! Vankilaan syöksi se sinut;
mutta, kuule, vielä tänä yönä minä olen sinut täältä tempaava! (Lankeaa
maahan hänen eteensä). Simson! Unhota mitä minä olen rikkonut. Sillä
minä olen sinua rakastanut, ja sen yön jälkeen on minun rakkauteni
sinuun muuttunut tuleksi, jota ei mikään voi sammuttaa!
SIMSON (kamalan vihan kuohuttamana). Sinä yönä sinä teit naisesta porton
minun silmissäni, ja rakkaudesta myrkyn, jonka nimi on petos! Sinä yönä
sinä revit minun sydämeeni haavan, jota ei itse Jehovan kämmen voisi
sulkea siihen saakka, kunnes se vuotaa viimeisen pisaransa!
DELILA. Totta: ei Jehova, ei ihmiset, ei jumalat, ainoastaan minun
rakkauteni tuli! (Rukoillen). Kaikki hylkään minä: hovin, ruhtinaat ja
kuninkaat, kansani ja jumalani -- ainoastaan pakene minun kanssani.
Kuule Simson! Kaikki olen minä ajatellut. Minulla on huvimaja kaukana
Seetrivuorilla, salainen huvimaja lammaslaumoinensa, josta ei kukaan
tiedä. Minulla on satuloidut ratsut, jotka levottomina odottavat. Tule!
Ennenkuin aamu sarastaa, me olemme siellä, ja minä olen sinun
orjattaresi elämäni loppuun saakka!
SIMSON. En!
DELILA. Ah Simson, kuinka sinä olet kova! -- Kuule minua! Minulla on
kalamaja kaukana meren saarella, jonne ei yhdenkään pyyntömiehen venhe
eksy, ihana maja, tuulilta ja myrskyiltä suojattu. Kaikki olen minä
valmistanut ja minun orjani odottavat meitä venheessä. Tule, eikä ole
Filistean tai Israelin korva meistä sen enempää kuuleva!
SIMSON. En!
DELILA (yhä kiihkeämmin rukoillen). Sinun täytyy, Simson! Minä en voi
elää ilman sinua, etkä sinä ilman minua! Sinä yönä meidän kohtalomme
juoksivat yhteen niinkuin kahden vuorivirran vedet syöksyvät toisiinsa
eikä taida kenkään niitä erottaa. -- Kuule! Paetkaamme meren yli. Kuule
minua! Satamassa on haaksi valmiina, ja jokainen haaksimies odottaa
paikallansa. Sinä hetkenä, jolloin meidän jalkamme siihen astuvat,
nousevat airot ja purjeet kohoavat, eikä ole yksikään Filistean haaksi
meitä saavuttava! -- Lähtekäämme!
SIMSON. En! Iankaikkisesti sovittamaton on rakkauden petos!
DELILA (tarttuu hänen vaatteisiinsa). Ei! Minä sovitan! Minä tahdon
sovittaa! Minä tahdon rakastaa -- vapaasti -- vilpittömästi --
SIMSON (riuhtoo itseään irti). Älä koske minuun!
DELILA (tarttuu yhä lujemmin). En päästä! -- Minä tahdon sinut! Sinä
olet minun! -- Kuuletko: elämässä ja kuolemassa!
SIMSON (Työntää hänet rajusti lattialle kahleitten kalistessa). Kirottu!
Iankaikkisesti kirottu! (Peräytyy raivona, jyskyttäen päätään seinään).
Ovi! Ovi! Pois! Pois! Ovi! Ovi! Ovi!
(Lyyhistyy seinäviereen.)
VANKILAN PÄÄMIES (tulee kiireisesti ja vie Simsonin pois, katsoen
pitkään Delilaa, joka on noussut ja seisoo kuin kivipatsaaksi
jähmettyneenä. Pitkä äänettömyys.)
ADULLA (rientää Delilan luo). Ruhtinatar!
DELILA (seisoo yhä jähmettyneenä).
ADULLA (osanottavan pelokkaasti) Ah ruhtinatar, ruhtinatar! (Katselee
hetkisen, sitten hätäisesti). Ruhtinatar! Kaukana tiellä näkyy tulijoita,
puvusta päättäen hovin palvelijoita.
DELILA (häntä kuulematta viittaa torjuen kädellään. Adulla rientää
tielle. Delila horjuu etualalle, nojautuen erään kiven tankoa vasten
kuoleman kalpeana. Vaipuu hetkisen päästä suulleen kivelle.)
... Onko hänen sielussaan joku kuilu, jota minä en ymmärrä ... joku
hirmuinen ... sovittamaton ... anteeksiantamaton...?
(Pitkä äänettömyys.)
... Onko minun sielussani joku kuilu, jota hän ei ymmärrä ... jota minä
en itsekään ymmärrä...?
(Äänettömyys.)
... Petos...! Eikö minun rakkauteni ole enemmän kuin tuhannen
petosta...?
(Äänettömyys.)
... Ja kuitenkin...
(Pitkä äänettömyys.)
... Te Filistean papit! Te Filistean ylimäiset!
(Äänettömyys.)
... Minun sielussani itää suuret, hirmuiset ajatukset...
ADULLA. Ruhtinatar! (Delila ei kuule. Adulla rientää hänen luokseen ja
koskettaa häntä)- Ruhtinatar, ruhtinatar! He tulevat tänne päin.
Mennään!
DELILA (yhä eteensä tuijottaen). Tulkoot!
ADULLA (levottomana). Voi ruhtinatar! Hirmuinen oli se mies, joka tämän
teki. Ja hirmuisen hän oli näköinen. (Äänettömyys. Hämillään.) Mutta --
ruhtinattareni -- yhtä tekisi minun mieleni kuitenkin tietää ... minkä
näköinen mahtoi hän olla silloin, kun hän oli niin väkevä? Sillä vielä
nytkin hän näytti yhtenä hetkenä ihmeelliseltä ... ja hänen hiuksensa
häilähtivät kuin leijonan --
DELILA (kohoutuu äkkiä). Hänen hiuksensa?!
ADULLA (ihmetellen). Niin, hänen hiuksensa...
DELILA (hypähtää ylös ja rientää ovea kohti, mutta pysähtyy, katsellen
neuvottomana ympärilleen. Huomaa vankilan ikkunan, juoksee sen luo ja
siirtää luukun syrjään, katsellen ristikon läpi vankihuoneeseen.
Äkillisen, vapisuttavan riemun valtaamana).
_Hänen hiuksensa ovat kasvaneet_!
(Rientää ikkunan luota kiihottuneena.)
Hänen hiuksensa! Hänen hiuksensa...?
(Tuijottaa eteensä, käy askeleen sinne, toisen tänne.)
ADULLA. He tulevat, ruhtinatar! Ovat jo tuossa!
(Tieltä kuuluu ääniä.)
DELILA (syvän kuohunnan vallassa). No -- he -- tulkoot!
(Rientää päättävästi tielle, pakottaa itsensä tyyneksi
ja välinpitämättömäksi.)
(_Joukko hovipalvelijoita_ tulee.)
ENSIMÄINEN HOVILAINEN. Ah! (Pysähtyvät, kumartavat). Kiireesti olemme
sinua etsineet, jalo ruhtinatar -- puistosta, huvimajasta,
taatelitarhasta. Näin käski ruhtinas meidän herramme ilmottaa. Egyptin
kuninkaan sanansaattajat ovat astuneet minun eteeni tärkeässä asiassa,
pyytäen puhua herransa puolesta pari sanaa Askalonin jalon Delila
ruhtinattaren kanssa!
ADULLA (katselee riemuisin, merkitsevin silmäyksin Delilaa).
DELILA. Näin ilmottakaa ruhtinaalle minun enolleni: olen käyskennellyt
Askalonin teitä ja polkuja etsien iltatuulen vilvotusta. Pikemmin kuin
lintu lentää olen minä täyttävä jalon enoni toivomuksen!
(Hovilaiset poistuvat. -- Delila tuijottaa syvissä
mietteissä eteensä.)
ADULLA. Egyptiin, Egyptiin, ruhtinattareni!