Vuoks kansan kalliin astun kuolemaan,
sen orjuutta en katsella mä voi.
Vain kurja piillä saattoi suojassaan,
kun korppikotkat lasten verta joi.
Työ kunniakas on, jos säästä et
sä mitään, vapaus kun velvoittaa.
Te tietkää, kerta aukee syvyydet,
säteillen voiton kalpa kohoaa.
Käyn kuoloon, puolisoni peloton,
syleile poikiamme, kerro tää:
Kuin päivän tähti, valo auringon
perinnöks heille aate pyhä jää.
Nyt piilumies lyö! Tomuhiukka lien,
mut oikeutta suurta jumaloin.
Oi pojat armaat, isä viittoi tien.
Valitkaa! Silmät ummistaa jo voin.