Jälleen kuulin kaivoksen valituksen, jälleen olin todellisuudessa.
Matka minun ja louhoksen välillä oli kymmenkunta loikkausta.
Minä olin louhoksen suulla. Käsivarsi, toinen, työssäkyyröttävä
vartalo, soraa sotkevat jalat -- hohde ne eteeni lumosi.
Se oli Shi-Kai.
Miten se oli tapahtunut! Että hän oli noussut seisoalleen, että hän oli
jännittynyt hyökkäykseen, että hän oli nauraa hohottanut, sen kaiken
tiesin. Nyt tajusin vain, että hän makasi allani, käsivarret toisen
käteni puristimessa, kurkku toisen sormien kuristuksessa. Ja että hänen
silmissään kiilsi usvahohteessa nurinkurinen ilme.
-- Sinä olet anastanut La-Lin louhoksen, sanoin kymmenennen kerran. --
Missä on La-Li? Sielusi mitättömän pidättimen nimessä, Shi-Kai, mitä
olet tehnyt hänelle?
Vasta silmien sammuessa käsitin, että hänen oli vaikea vastata.
Hellitin puristusta.
-- Sinä ajoit minut muuanne, kakisteli ilkkuva ääni. -- Minä tottelin.
Tämä louhos on aina ollut antavaa lajia --
-- Ja mitä olet tehnyt La-Lille? kähisin.
-- En mitään erityistä. Louhosta -- louhosta otettaessa on vain tapana,
että ottaja kukistaa edellisen haltijan --
-- Shi-Kai! Sinä olet lyönyt häntä! Kuolema ja kirous!
Vastaukseksi tuli pari kolme nikotusta.
-- Konna! sanoin hellittäen jälleen. -- Sinä olet lyönyt La-Lin
sairaaksi! Missä hän on? Kautta suuren Kaikkeuden, taon pääsi sohjoksi,
ellet sano, missä hän on! --
-- Lao-Koo! Lao-Koo! -- Minä en -- en ole lyönyt -- enempää kuin
hän sieti. Hän tappeli kuin naaras vain voi tapella, eikä tyytynyt
ennenkuin -- ennenkuin --
-- Ennenkuin? kiirehdin kohottaen nyrkkini hirvittävään iskuun.
-- Ennenkuin -- makasi.
Nyrkkini putosi. Shi-Kain huulilta pääsi outo korahdus. Tartuin häntä
olkapäihin ja ravistin voimaini takaa. Tunsin hänen kaulavaltimonsa
sykkivän.
Hän siis eli. Iskuni oli jollakin tavalla luiskahtanut.
-- Shi-Kai! sanoin päästäen hänet irti. -- Shi-Kai! Minä olen pakotettu
halkaisemaan kallosi. Mutta sitä ennen: sano minulle, missä on La-Lin
leposija?
Hän hengitti raskaasti.
-- Sinä et valita, Shi-Kai. Sinussa on miestä. Sano minulle, mistä
hänet voin löytää, niin lupaan halkaista pääluusi yhdellä ainoalla
kivuttomalla iskulla.
Hän hengitti epätasaisesti. Hänen sisässään aherteli jotakin.
-- Kipua, ähisi hän, -- kipua -- on vain siinä, missä on valitusta.
La-Li -- oli nainen -- eikä valittanut --
-- Missä on La-Li? _Missä?_ -- Shi-Kai, sinun tulee viedä minut hänen
luokseen!
Raivosta hullaantuneena olin ottanut jättiläistä niskasta ja
kainaloista ja työnsin häntä edelläni aukkoa kohti. Päähäni ei
pälkähtänytkään ajatus, ettei Shi-Kai sitä olisi tiennyt; hänen tuli se
tietää ja kulkea sinne minun edelläni.
Kolmisen askelta aukon ulkopuolella hän tupertui maahan. Huulilta
kihosi heikko korina ja suoni sykki epätasaisesti.
-- La-Li? huusin hänen korvaansa. -- Missä on La-Li?
Mutta korahtelu jatkui, ja valtimo kävi vaivoin tuntuvaksi.
Silloin olin kuulevinani hiivintää läheltäni. Tirkistin pimeään ja
tarkkasin valitusten vaimenevaa kuoroa. Äskeinen huutoni oli sen
tuokioksi melkein mykistyttänyt.
Joku kosketti jalkaani.
-- Lao-Koo, kuului heikko äännähdys, -- miksi huulesi huutavat minua?
Minä pidätin henkeäni. Tämä unelma oli suloinen.
-- Lao-Koo, minä olen loitolta nähnyt soran sinkoilevan, valon
vavahtelevan. Miksi sinun kätesi on vainonnut Shi-Kaita? Miksi äänesi
ajaa nimeäni kaivoksen kaukaisimpiin sokkeloihin?
-- La-Li! uskalsin henkäistä. Käteni hapuili pimeään
Armollinen Kaikkeus! Syliini painautui vapise pikku olento, poskeani
haki kuumeinen, levoton käsi ja kasvoilleni leyhähti henkäys
huokaavasta rinnasta.
-- La-Li! sanoin nousten taakkoineni. -- Miksi ääneni ajaa nimeäsi läpi
kaivoksen kolkkouden! Tule! Sinun louhoksesi kodikkaassa hohteessa
tahdon se korvaasi kuiskata!
-- Ja myöskin sen -- miksi valehdellen kannat veljeni nimeä? helisi
rukoileva vaatimus.
-- Myöskin sen -- La-Li! --