Kun avasin silmäni, valtasi minut sietämätön tyhjyydentunne. Rai-Sun
käänsi epätoivoisen katseensa kattoaukosta ja pälyi minuun nyyhkyttäen.
-- Meidän tulee paeta, Rai-Sun, paeta ennen auringon nousua, sanoin
kiihkeästi. -- Mutta minne pakenemme?
Hänen jäykkä katseensa ilmaisi jäytävää surua.
-- Lunarian jäätikölle, herra, sanoi hän, -- minä tiedän, että se oli
suuren Tai-Joonin tahto.
-- Mistä sen tiedät? Sanoiko hän?
-- Ennenkuin silmäsi aukesivat. Seisoin tuossa, näin nousun kajastuksen
ja aavistin onnettomuuden tapahtuneen. Kuulin Tai-Joonin äänen:
"Rai-Sun, vie herrasi Lunarian jäätikölle!" Oi, herra, kerro, kuinka
hän kuoli!
Selitin hänelle sen muutamin sanoin.
-- Ah! Mo-Man oli etevä polttaja, virkkoi hän kesken suruaan ilostuen,
-- ja Jan-Sing osaston terävin vaaniskelija. Minä tiedän, he ja Bei-Woo
ovat aina yhdessä, ja leveänaamainen Woo on kolmikon johtaja.
-- Hän juuri pääsi pakoon.
-- Hän pääsee aina pakoon.
-- Luuletko, että hän löytää meidät?
-- Varmasti, jos saa apua Kongosta. Mutta jollei saa, täytyy hänen
pyytää Gordonista tai vieläkin kauempaa, ja silloin kenties voimme
livahtaa. Puoleen hetkeen ehdimme mantereen laitaan ja sitten --
auttakoon meitä Suuri Kaikkeus, jos "Lentävä silmä" on hälytetty
ilmoille Neljännenkin piirin alueella.
Rai-Sunin toivoton ääni teki minut levottomaksi jopa siinä määrin,
että unohdin hetkeksi Tai-Joonin surullisen kohtalon ja aloin vaivata
päätäni uhkaavan vaaran torjumiseksi.
-- Emmekö voi lentää niin korkealle, etteivät he meitä näe?
-- He valaisevat koko taivaan, oi herra. He näkevät ylemmäksi kuin
siipemme kantavat. Ja jolleivät he sattuisi näkemään, niin he kuulevat.
-- Mutta jäätikkö on autio. Jos pysyttelisimme korkeudessa,
kunnes auringon nousu pakottaa heidät suojaa hakemaan, ja sitten
laskeutuisimme --
-- Ei, ei, hymyili Rai-Sun huolestuneesti. -- Jos sen vielä
voisimmekin, palaisivat he laskussa sadoin siivin ja nuuskisivat
jokaisen peninkulman alan jonkun tai-hengen avulla, nuuskisivat kunnes
löytäisivät luolan.
-- Olet oikeassa, keskeytin toivottomana oivaltaen ehdotusteni
typeryyden. -- Meillä ei siis ole muuta neuvoa kuin kuolema tai
kaivosten pimeys.
-- Jos meidät keksitään, niin ei ole. Mutta kaivokset ovat vain
punaisia varten.
-- Punaisia! -- Ja silloin ymmärsin. -- Tarkoitatko, että Morris-Jeo
käskisi kärventää minut?
-- Morris-Jeo tekee niin, elleivät jo vaanijat. Kenet suuri autuas
Tai-Joon on suureksi hengeksi leimannut, sillä ei ole odotettavissa
muuta. Mutta, oi suuri Tai-Kee, jos "silmä" meidät keksii, niin salli
minun kuolla kanssasi! Kaivoksiin en enää astu. Olisipa minulla vain
aseeni!
-- Aseesi! -- Muistin, että hänen koneessaan oli ollut sellainen. --
Missä se sitten on?
-- Sen otti Morris-Jeo antaessaan minulle vapauden. Mutta olisinpa
aavistanut hänen petollisuutensa, olisin pitänyt sekä aseeni että
vapauteni. Luulin saavani omaiseni, tai-luokan edut -- mikä houkkio!
Suuri Kaikkeus kenties rankaisikin minua, kun liian paljon haaveilin.
Kenties en olisi saanut pettää Morris-Jeoakaan.
Kontaktikone päästi omituisen sähähdyksen. Rai-Sun vaikeni ja loi
siihen huolestuneen silmäyksen. Mutta hänen viime sanansa olivat
herättäneet minussa erään ajatuksen.
-- Sinäkö hänet petit? Sinäkö veit tuon ruumiin --
Vastauksettakin tiesin osanneeni oikeaan. Rai-Sunin kasvot punehtuivat
niin, että luoma hetkeksi melkein häipyi, ja kun kiitollisuuden
puuskassa laskin käteni hänen olkapäilleen, sopersi hän kuin
puolustellen:
-- Oi herra, jospa he edes uskoisivat sinun kuolleen! Mutta Tai-Joonin
löydettyään he pitävät minua petturina, ja kukaties jo tällä hetkellä
jaetaan määräyksiä koko "Lentävän silmän" ilmoille laskemisesta.
Jälleen kuului sähähdys kontaktikoneen laatalta. Rai-Sunin sanojen
johdosta ja äkkiä muistaen Tai-Joonin joskus lausuman varoituksen
kiiruhdin koneen luo. Osoitusneula oli vielä siinä asennossa, johon
sen olin jättänyt Tshung-Kingin historiallista kokoelmaa tutkiessani.
Säikähtyneenä sysäsin neulan Suuren veden neutraaliin, mutta ennenkuin
kerkisin sulkea virran, sähähti korvaani tutunomainen ääni.
Säpsähdin. Seisoin runsaan minuutin käsi sulkunappulalla ja koetin
pinnistää kuuloani. Ei, sanoja en kuullut; ääniaalto oli ollut liian
lyhyt.
-- Rai-Sun, sanoin, -- onko Bei-Woo voinut ehtiä Kongoon?
-- Ei, herra, ei ainakaan kontaktiin.
Silloin tein päätökseni. Vapisevin sormin päästin neulan vallalleen. Se
teki harppauksen yli entisen Atlantin ja pysähtyi väristen Floridaan.
Tarkkausneulan vielä haparoidessa pistin pääni kalottiin ja samalla
kuulin hätäisen äänen:
-- Tai-Joon -- Ah!
Päästin ilonhuudahduksen. Se oli Tai-Mason. Tunsinhan hänen laajan
otsansa näköpeilin puitteissa.
-- Mason! Tehän se olette! sanoin riemuiten. Hänen ilmeensä kävi
rauhallisemmaksi.
-- Siis Tai-Joon on -- sitä aavistinkin. Joutukaa, Tai-Kee! Päivän
laskiessa jäätikölle! Sulkekaa virta! Peittäkää jäljet! Antautukaa, jos
tarvitaan; taistella ei saa.
-- Entä te, Mason?
-- Minä --
Ääni katkesi äkilliseen sähähdykseen. Näköpeilin pinta välähteli
rajusti ja ennenkuin kerkisin mitään ajatella, näin vilahdukselta
leveän punanaaman ja vaanivat silmät. Vielä kerran sähähdys lumosi
esiin Tai-Masonin kasvot ja -- en tiedä, kuulinko sanat vai luinko ne
hänen kasvoistaan -- sain varoituksen: "Kuolema ja pimeys, sulkekaa
virta!"
Koneellisesti tein niin. Säikähtyneenä tuijotin vielä näköpeilin
elottomaan pintaan, kun heräsin Rai-Sunin kosketukseen.
-- Oliko se hän -- Bei-Woo?
-- Oli.
Rai-Sunin silmistä näin, mitä se merkitsi. Meidät oli keksitty... Tosin
meidän koneemme oli n.s. puoli-Jackson, joka pelkästään koveropeilillä
varustettuna tyyten ehkäisi kaiken nuuskimisen ulkoapäin, mutta siitä
huolimatta -- Bei-Woon utelias neula oli joutunut Masonin vanaveteen,
ja epäilemättä hän tällä hetkellä pani merkille neulan osoittaman
paikan.
-- Päivän painuessa hän on täällä, murisi Rai-Sun huuliensa lomasta.
-- Minä tunnen hänet. Hänen nahkansa on karaistu. Hän lähtee aina
neljänneshetkeä ennen muita.
-- Mutta jollei hän saa apua Kongosta?
-- _Jollei_. -- Rai-Sunin silmissä välähti eloa. -- Jollei hän saa,
niin -- Herra! sanoi hän äkkiä innostuneena läheten konetta. -- Herra!
Minä en ole Bei-Woo. Minulle ei koskaan ole uskottu tuon koneen
käyttöä. Mutta jos osaisin, niin tietäisin -- Herra! Hän on jo keksinyt
meidät. Meillä ei ole enää mitään pelättävää.
Hetkeksi minut valtasi kauhu, mutta samassa ymmärsin. Siirsin neulan
Kongoon ja tartuin vapisevin sormin tarkkausneulaan. Ja lienenpä
ollut tuntuvasti kiihdyksissäni. Siirtelin neulaa sinne tänne ja
tirkistelin näköpeilin elottomaan pintaan kärsimättömänä odotellen
valoläikähdyksiä, kunnes Rai-Sunin äännähdys palautti tajuntani. --
Virta! Niin, sen olin unohtanut. Ja samalla sysäsin sulkunappulaa, en
enää voinut panna Kongon valoihin mitään huomiota. Kun painajaisen
kynsissä tajusin neulan värisevän yleistasolla, n.s. vaarallisella
tasolla, ja kuin painajaisen kynsissä muistin Tai-Joonin sanat: "Siitä
saa tietoja, mutta se tieto voi kerta kaikkiaan vaatia uhrin." Mutta
kuin painajaisessa ainakin, käteni teki tenän, sillä sähähdysten
lomassa toitotti yksitoikkoinen ääni kuin kuulutuksen lukija
aisakellolla kilahdutettuaan:
-- Kaikki piirit Gordon -- Austria -- Luna -- Ontario -- kaikki
piirit Gordon -- Austria -- Luna -- Ontario -- kaikki piirit Gordon
-- Gordon -- Gordon -- Gordon. -- Tai-Joonin salahanke Lunarian
jäätiköllä. Tai-Joon tuhottu. Pesäpaikka Kolmannen piirin kaksi
pohjoista kolmetoista itäistä. Bei-Woo paikalla. Suuri lentue. Kymmenen
kierrosta kaivoksissa. Kaksi Tshung-Kingissä ja Tai-luokan edut. Tämä
on Tai-Morris-Jeon määräys.
Seurasi sähinä, jolla aikaa sormeni jälleen tavoitteli neulaa. Mutta
painajainen voitti, ja taas alkoi ääni:
-- Kaikki piirit Gordon -- Austria -- Luna -- Ontario -- kaikki piirit
-- Gordon -- Austria -- Luna -- Ontario -- Kaikki piirit Austria
-- Austria -- Austria -- Austria. -- Tai-Joonin salahanke Lunarian
jäätiköllä. Tai-Joon tuhottu. Pesäpaikka Kolmannen piilin kaksi
pohjoista kolmetoista itäistä -- ksirrt!
Huoahdin helpotuksesta. Rai-Sun oli seurannut voimattoman katseeni
suuntaa ja katkaissut virran.
-- Kaksi pohjoista, kolmetoista itäistä -- se on tässä, virkoin
veltosti.
-- Bei-Woo on tarkka.
-- Ja apua neljästä piiristä.
-- Se on kuolema meille, herra.
-- Ja heille Tshung-Kingin riemut.
-- Ennen ensi nousua Bei-Woo on Tai-Woo. Suuri Kaikkeus meitä
varjelkoon, herra. Meillä on vain kaksi hetkeä laskuun.
Kaksi hetkeä! Sehän oli totta. Riuhtauduin aatoksista, joihin
Tai-Joonin muisto oli mieleni jälleen vienyt. Mutta nähdessäni
Rai-Sunin lähestyvän Tai-Millin voimakonetta vajosin niihin
jälleen. Pitikö tämän kaiken nyt tuhoutua? Pitikö noiden rakkaiden
"omaisteni" nyt joutua polttotangon uhriksi, noiden, jotka Tai-Joon
jo kierroskymmeniä ennen syntymistäni suurin vaivoin oli tänne
sijoittanut. Kuinka monasti olinkaan tuota letkua imenyt, kuinka usein
tuolla hyllyvällä patjalla uniani uneksinut ja kuinka monesti tuon
kipinäkotelon puitteissa henkeni uudestisyntymis-tuskissa vapissut.
Nyt -- niin, nyt tuo kaikki oli mennyttä. Nyt sen ymmärsin: Tai-Joonin
mukana oli menneisyyteni hukkunut; edessäni oli tulevaisuus. Ja
millainen tulevaisuus? Kenties jo parin hetken kuluttua höyrysuhahdus
"Lentävän silmän" poltto-aseesta.
-- Mitä teet, Rai-Sun?
-- Minä -- herra, minä vain -- aika on täpärällä --
-- Niin, olet oikeassa. Ovathan siivet kunnossa? -- Kyllä, herra.
Miespoloinen näytti kovin epäröivältä. Kokemuksesta tiesin sen johtuvan
osaksi suuresta kunnioituksesta vähänkin käskevää puhetapaani kohtaan
ja osaksi -- kenties suurimmaksi -- jonkinlaisesta hävyntunteesta, joka
hänet valtasi aina, kun hän Tai-Millin koneeseen kajosi. Selvästikin
hän muisti Tshing-Tunin autuaan suhahduksen.
-- Joudu! sanoin yksikantaan ja käännyin silmäilemään katto-aukkoa.
Muutamassa minuutissa oli kaikki valmista. Äkäinen sähähtely ja
hehkuvan metallin kuumuus sen minulle ilmaisivat.
-- Joudu! kertasin vielä samalla kun tarkastelin hammaskiskoja ja
siiven vauhtihihnaa.
-- Minä ajattelin, herra --
-- Mitä sinä ajattelit? Meillä on kiire.
Käänsin päätäni ja huomasin Rai-Sunin, polttotanko yhä kädessään,
innostuneena tarkastelevan voimakoneen jalustaliitosta. Muista koneista
oli jäljellä hehkuvat laavaläikkeet, joiden liepeillä kuiva maa savusi.
-- Ajattelin, herra, sijoittaa tämän siipeeni. Tämä tosin polttaa vain
kosketuksesta, mutta onhan sekin parempi kuin ilman.
-- Ja Bei-Woo polttaa sinut ennenkuin pääset äänenkantamalle.
Hän vaikeni huuliaan purren.
-- Ja Tai-Masonin määräys on, että emme saa tehdä vastarintaa.
Myönnänpä, että mielelläni olisin kuunnellut hänen vastaväitteitään,
mutta Masonin nimi oli lannistanut hänen sisunsa.
-- Suokoon suuri Kaikkeus anteeksi, mutisi hän, -- mutta minä olisin
halusta nähnyt Bei-Woon naaman höyrynä.
Ja äkillisellä liikkeellä hän vei tangon koneen rungon äärimmäiseen
päähän. Vihaisin sähähdyksin punainen metalli lohkeili kuin tina
sulattimessa ja valui hehkuvana verenä pitkin kivijalustaa, josta
sirpaleet vingahtaen suoltuivat sen tasaiseen vuoluun. Siihen hupeni
kotelo joustavine seinineen, siihen valahtivat pystytangot kuin
vesisuihku paineen loppuessa, ja siihen valui myöskin tasaajakeila,
joka aina oli johtanut mieleeni likööripuolikkaan. Ja lopulta oli
jäljellä vain tuo tunnontarkka asteikkomittari, toinen silmä pelkkänä
valkuaisena ja toisessa silmäteränä numero 186. Se oli kuin kissa,
joka käpälällään on raadellut koko ruumiinsa ja tuskasta hurjistuneena
mulkoilee silmiään. Se sylkäisi vielä kerran, kirahti, ja pää retkahti
lattialle toisenkin silmäterän nurjahtaessa luomen varjoon. Käpälä
oli kynsäissyt poikki hennon kaulan, ja nyt oli käpäläkin hervoton.
Sykkivin sydämin asetuin siipeen, mutta Rai-Sun lykkäsi omansa
kiskoille.
-- Salli minun, oi herra, sanoi hän äänen värähtäessä. Hänen siipensä
pimitti sekunniksi luolan, sitten aukko jälleen kumotti kelmeänä.
-- Jää hyvästi, Tai-Joon. Suuri Kaikkeus sinua palkitkoon! huoahdin
painaessani virranaukaisijaa.
Ja siinä huokauksessa oli aimo annos omiakin huoliani.