On sankari sortunut, ylpeä liian
miekkansa oli
iskemään isien nostamaa pyhää
ikuista valtaa, mi kirkkahin koru
aikojen kultaisen kruunun ompi.
On sankari sortunut, joukkonsa toivo
pettynyt tuonelle uhrasi urhon
ylpeän, suuren,
on sankari sortunut, ikuinen Rooma
vapaana jälleen, ja pauhaten kaikuu
kaduilta, toreilta rahvahan riemu.
On sankari poissa, mut henkensä ylpee
ajasta aikahan ylpeenä katsoo
huipuilta kulkua räyhäävän rahvaan,
on sankari poissa, mut ylenkatse
ylhäinen yllä kaupungin lepää,
mi halvaksi luki
esikoiskruununsa kansojen kesken,
mi valtansa ikuisen aatelin antoi
koruksi pöyhkeän barbarilauman.
On sankari poissa, mut huipuilta henki
ylpeä, ylhäinen kylmänä katsoo.