5. Paaston aik. sunnuntai. — Joh. 11, 47—57.

Poikasena lukiessani Robinson Crusoeta ihmettelin, miksi espanjalainen,

jonka Robinson pelasti villien käsistä, tämän tiedusteluun, mitä

kansallisuutta hän oli, vastasi latinankielellä: kristitty. Ajattelin,

miksi hän ei voinut sanoa kotimaansa nimeä. Mutta — sitten jälkeenpäin

minulle kirkastui, että jos espanjalainen olisi sanonut kotimaansa

nimen, se ehkä ei olisi häntä niinkään auttanut. Sen vuoksi hän sanoi

olevansa kristitty, ettei mitään väärinkäsitystä voisi syntyä. Sillä

eihän hän tiennyt minkä maan miehiä hänen pelastajansa oli. Sen vuoksi

hän vetosi korkeampaan kansalaisuuteen kuin tämä maallinen.

Tämän päivän tekstissä Johannes huomauttaa eräästä seikasta, jonka

Vapahtajan kuolema on aiheuttanut. Hän on tahtonut sen kautta »koota

yhdeksi hajalla asuvat Jumalan lapset», — siis tehdä rististä kaikkia

kansoja yhdistävän tunnusmerkin.

Onko Vapahtajan toive täyttynyt?

On ja ei.

Toisin sanoen: on aloja, joilla eri maiden kristityt kohtaavat toisensa

veljinä, antamatta kansallisuusrajojen eroittaa heitä. Mutta on toisia

aloja, joilla ei yhteisymmärrystä synny, vaikka kaikki kunnioittavat

ristiä.

Edelliseen ryhmään kuuluu esim. N.M.K.Y. ja N.N.K.Y., nuorten miesten

ja naisten kristillinen yhdistys. Se on kansainvälinen liike, jonka

tarkoituksena on koota kaikkien maitten nuoret miehet ja naiset ristin

ympärille toteuttamaan Vapahtajan aatetta, rakkauden käskyä, josta hän

ylimmäispapillisessa rukouksessaan puhuu.

Ne ovat suuria ja valtavia liikkeitä ja meillä kaikilla, jotka tahdomme

olla Jumalan ystäviä, on täysi syy kiinnittää niihin mitä vakavinta

huomiota. Niissä on jo osaltaan toteutunut Vapahtajan sana »Että he

kaikki yhtä olisivat.»

Meihin tekee valtavan vaikutuksen kuullessamme, että jossakin N.M.K.Y:n

maailmankonferenssissa on kahdellakymmenelläviidellä kielellä veisattu

Lutherin mahtava taisteluvirsi: »Jumala ompi linnamme.» Me näemme siinä

ristin voiman, joka kerran on oleva tunnustettu kaikessa maailmassa, ja

tekevä maailman kansat veljiksi keskenään.

Niin — on oleva, mutta ei vielä ole. Se on surullista. Vielä eivät

maailman kansat kohtaa veljinä toisiaan kaikilla elämän aloilla. Vielä

on olemassa sotia ja taisteluita. Parastaikaa riehuu maailmassa suuri

sota ja kaikki sotaakäyvät valtiot ovat kristityitä — niin, melkein

kaikki.

Kuinka se on ymmärrettävä?

Risti ei ole tullut vielä voimaksi yhteisymmärrykseen ja veljelliseen

rakkauteen. Siinä on syy.

Mutta — ilahduttavia merkkejä rupeaa jo näkymään. Itse

taistelutantereillekin tunkeutuu risti, sovintokuoleman ja jumalallisen

rakkauden merkki.

Luin äskettäin jostakin lehdestä kuvauksen Saksan itärintamalta. Siellä

makaavat venäläiset ja saksalaiset vastakkain juoksuhaudoissaan ja

kuoleman enkeli kulkee rintamain välillä, niittäen saalistaan. Mutta

— tuli jouluaatto. Koko edellinen päivä oli ankarasti taisteltu.

Ja kaiken todennäköisyyden mukaan taisteltaisiin seuraavanakin

päivänä, jouluaattona. Niin tapahtuikin. Koko päivän riehui taistelu

mitä kiihkeimpänä, kunnes se illan hämärtyessä vähitellen lakkasi.

Ihmeteltiin aluksi tuota outoa hiljaisuutta, — kunnes yhden ja toisen

sotilaan mieleen molemmilla puolin hiipi ajatus: nythän on jouluaatto!

Jo kipuaa saksalainen sotilas juoksuhaudan reunan yli, kädessään

pieni kuusi, jossa lepattaa muutamia kynttilöitä, ja lähtee hiipimään

venäläisten linjoja kohti. Sykkivin sydämin hän kulkee, odottaen eikö

laukausta kuulu. Ei kuulu. Koko seutu, missä äsken taistelu riehui,

on aivan äänetön. Saksalainen saapuu vihollisten juoksuhaudalle.

Hänen takanaan virittävät toverit jouluvirren. Ja ihme: vihollisten

juoksuhaudasta ojentuu saksalaista vastaan ystävällisiä käsiä ja

kyyneleisiä kasvoja. On jouluaatto, Jeesuslapsen pyhä syntymäjuhla. Nyt

ei taistella, nyt annetaan aseiden levätä. Nyt vallitsee rauha maassa

ja ihmisten kesken mielisuosio.

Ihmeellinen kertomus. Siinä ilmenee risti voimassaan. On, kuin

näkisivät molemmat taistelevat kansat korkean ristinpuun ja Vapahtajan

siinä riippuvan. On, kuin kuuluisi ääni yli hämärään kääriytyvän maan:

»... vaan myös kootakseen yhdeksi hajallaolevat Jumalan lapset.»

Sellaista saa risti aikaan.

Risti, pyhä ristinmerkki! Jospa se tulisi voimaksi kaikkien maailman

kansojen elämässä yhdistämään kansat rakkauden siteillä toisiinsa. Amen.

Erämaan matkaajille · 第 42 / 75 题