Se oli ollut loistava lähetysretki täynnä ihmeellisiä voittoja. »Herra,
riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden!»
Me ymmärrämme niin hyvin apostolien ilon. Totta kai he olivat iloisia
nähdessään, minkälaisen vaikutuksen heidän puheensa sai aikaan. Se oli
perin inhimillistä.
Sen vuoksi mahtoi heistä tuntua koko omituiselta, kun Vapahtaja ei
ottanut osaa heidän iloonsa. Hyvä oli. Kyllä hän oli huomannut,
minkälainen menestys oli seurannut opetuslapsia. Mutta ei pitänyt
liiaksi kiinnittää huomiota yksityisiin voittoihin. Niiden vuoksi
loppuisi ilo lyhyeen. Piti ennen kaikkea iloita siitä, että nimi oli
taivaan kirjassa.
Mikä elämänkokemus, mikä tyyni viisaus. Sellaisesta on hyötyä jo
ihmisen maallisessakin kutsumuksessa.
Tiedemies tekee työtään ja saavuttaa huomattavan voiton, josta koko
maailma häntä kiittää. Hän ei kuitenkaan perusta iloansa yksin tämän
voiton varaan. Sillä sellainen ilo on liian lyhytaikainen. Hän iloitsee
siitä, että saa tehdä työtä, harrastaa rakasta tiedettään. Se ylläpitää
häntä joka päivä.
Maamies kyntää peltojaan. Toisinaan hän saa erinomaisen sadon. Hän
iloitsee siitä, mutta hän ei jää tästä yhdestä hyvästä vuodentulosta
niin riippuvaksi, että rupeaisi halveksimaan tavallisia vuosia ja ehkä
kiroamaan katovuotta. Ei, hän iloitsee siitä, että on pysynyt terveenä
ja jaksanut tehdä jokapäiväisen työnsä.
Pappi työskentelee seurakunnassaan. Toisinaan hän onnistuu saarnoissaan
ja saa ihmiset liikkeelle. Syntyy herätys, joka leviää yli koko
pitäjän. Mutta jonkun ajan kuluttua tuo herätys lakkaa. Sinne tänne
on tosin jäänyt joku yksityinen valvomaan, mutta suurin enemmistö on
menettänyt ensimmäisen innostuksensa. Älköön pappi masentuko, vaikk'ei
saisikaan uutta herätystä aikaan. Tyytyköön hän siihen, että saa
julistaa sanaa ja olla mukana Herran työssä, vaikk'ei se näkyväisiä
hedelmiä tuottaisikaan.
Me olemme kovin taipuvaisia perustamaan liian paljon hetken
menestykselle. Mutta se on huonoa elämän taitoa. Täytyy muistaa, että
juhlaa seuraa arkipäivä.
Vapahtaja on viisas kasvattaja. Joku toinen hänen asemassaan olisi
menetellyt aivan päinvastoin. Hän olisi yhtynyt opetuslasten iloon,
vieläpä kiihottanut sitä. Olisihan hän siten paraiten kirkastanut
omaakin kunniaansa. »Katsokaapa, enkö sanonut! Niin kävi ja niin on
aina käyvä!» Mutta Vapahtaja tietää, että into herpautuu, jos ihminen
yksipuolisesti kiinnittää huomionsa vain suureen myötäkäymiseen.
Ei, meidän pitää tyytyä siihen, mitä meillä on Terveys ja työkyky
riittäköön ilonaiheeksemme jokapäiväisessä elämässämme, samoinkuin
tieto siitä, että meillä on Jumala, joka pelastaa sielumme. Jos
rupeamme odottamaan suuria ja väkeviä hengellisiä kokemuksia, voi käydä
niin, ettei niitä tulekaan. Sitä suurempi on ilomme, kun Jumala joskus
antaa erikoisemmin kokea läsnäolonsa suloisuutta.
»Lapsenmieliset» iloitsevat vähästä, mutta »viisaat ja ymmärtäväiset»
vaativat paljon, ennenkuin viitsivät ottaa harppunsa seinältä ja laulaa
kiitoslaulun. Eikä se, että »nimemme ovat kirjoitetut taivaissa», ole
suinkaan vähäistä. Se on varallakin yhtä suurta kuin tyytyväisyys sen
johdosta, että saa olla kansalainen kansalaisten joukossa ja täyttää
jokapäiväiset velvollisuutensa. Niin — se on vielä enemmän. Sillä tässä
on kysymys taivaan kansalaisuudesta.
»Taivaan kansalainen» — kuka se on? Se olet sinä, jolle ei riitä
yksinomaan tämä maallinen, vaan jonka sydän kaipaa korkeampaa,
pysyvämpää, kestävämpää. Se olet sinä, jonka henki halaa hengen
maailmaan. Se voi ehkä monen mielestä olla kovin epäkirkollinen — tuo
sinun henkinen maailmasi. Mutta älä ole huolissasi: hengen maailma
juuri on taivas. Ja sen, joka sinne halaa, sen nimi on pyrkijöiden
joukossa.
Ja siitä sinun on ennenkaikkea iloittava. Amen.