1. Paaston aik. sunnuntai. — Luukk. 10, 17—22.

Se oli ollut loistava lähetysretki täynnä ihmeellisiä voittoja. »Herra,

riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden!»

Me ymmärrämme niin hyvin apostolien ilon. Totta kai he olivat iloisia

nähdessään, minkälaisen vaikutuksen heidän puheensa sai aikaan. Se oli

perin inhimillistä.

Sen vuoksi mahtoi heistä tuntua koko omituiselta, kun Vapahtaja ei

ottanut osaa heidän iloonsa. Hyvä oli. Kyllä hän oli huomannut,

minkälainen menestys oli seurannut opetuslapsia. Mutta ei pitänyt

liiaksi kiinnittää huomiota yksityisiin voittoihin. Niiden vuoksi

loppuisi ilo lyhyeen. Piti ennen kaikkea iloita siitä, että nimi oli

taivaan kirjassa.

Mikä elämänkokemus, mikä tyyni viisaus. Sellaisesta on hyötyä jo

ihmisen maallisessakin kutsumuksessa.

Tiedemies tekee työtään ja saavuttaa huomattavan voiton, josta koko

maailma häntä kiittää. Hän ei kuitenkaan perusta iloansa yksin tämän

voiton varaan. Sillä sellainen ilo on liian lyhytaikainen. Hän iloitsee

siitä, että saa tehdä työtä, harrastaa rakasta tiedettään. Se ylläpitää

häntä joka päivä.

Maamies kyntää peltojaan. Toisinaan hän saa erinomaisen sadon. Hän

iloitsee siitä, mutta hän ei jää tästä yhdestä hyvästä vuodentulosta

niin riippuvaksi, että rupeaisi halveksimaan tavallisia vuosia ja ehkä

kiroamaan katovuotta. Ei, hän iloitsee siitä, että on pysynyt terveenä

ja jaksanut tehdä jokapäiväisen työnsä.

Pappi työskentelee seurakunnassaan. Toisinaan hän onnistuu saarnoissaan

ja saa ihmiset liikkeelle. Syntyy herätys, joka leviää yli koko

pitäjän. Mutta jonkun ajan kuluttua tuo herätys lakkaa. Sinne tänne

on tosin jäänyt joku yksityinen valvomaan, mutta suurin enemmistö on

menettänyt ensimmäisen innostuksensa. Älköön pappi masentuko, vaikk'ei

saisikaan uutta herätystä aikaan. Tyytyköön hän siihen, että saa

julistaa sanaa ja olla mukana Herran työssä, vaikk'ei se näkyväisiä

hedelmiä tuottaisikaan.

Me olemme kovin taipuvaisia perustamaan liian paljon hetken

menestykselle. Mutta se on huonoa elämän taitoa. Täytyy muistaa, että

juhlaa seuraa arkipäivä.

Vapahtaja on viisas kasvattaja. Joku toinen hänen asemassaan olisi

menetellyt aivan päinvastoin. Hän olisi yhtynyt opetuslasten iloon,

vieläpä kiihottanut sitä. Olisihan hän siten paraiten kirkastanut

omaakin kunniaansa. »Katsokaapa, enkö sanonut! Niin kävi ja niin on

aina käyvä!» Mutta Vapahtaja tietää, että into herpautuu, jos ihminen

yksipuolisesti kiinnittää huomionsa vain suureen myötäkäymiseen.

Ei, meidän pitää tyytyä siihen, mitä meillä on Terveys ja työkyky

riittäköön ilonaiheeksemme jokapäiväisessä elämässämme, samoinkuin

tieto siitä, että meillä on Jumala, joka pelastaa sielumme. Jos

rupeamme odottamaan suuria ja väkeviä hengellisiä kokemuksia, voi käydä

niin, ettei niitä tulekaan. Sitä suurempi on ilomme, kun Jumala joskus

antaa erikoisemmin kokea läsnäolonsa suloisuutta.

»Lapsenmieliset» iloitsevat vähästä, mutta »viisaat ja ymmärtäväiset»

vaativat paljon, ennenkuin viitsivät ottaa harppunsa seinältä ja laulaa

kiitoslaulun. Eikä se, että »nimemme ovat kirjoitetut taivaissa», ole

suinkaan vähäistä. Se on varallakin yhtä suurta kuin tyytyväisyys sen

johdosta, että saa olla kansalainen kansalaisten joukossa ja täyttää

jokapäiväiset velvollisuutensa. Niin — se on vielä enemmän. Sillä tässä

on kysymys taivaan kansalaisuudesta.

»Taivaan kansalainen» — kuka se on? Se olet sinä, jolle ei riitä

yksinomaan tämä maallinen, vaan jonka sydän kaipaa korkeampaa,

pysyvämpää, kestävämpää. Se olet sinä, jonka henki halaa hengen

maailmaan. Se voi ehkä monen mielestä olla kovin epäkirkollinen — tuo

sinun henkinen maailmasi. Mutta älä ole huolissasi: hengen maailma

juuri on taivas. Ja sen, joka sinne halaa, sen nimi on pyrkijöiden

joukossa.

Ja siitä sinun on ennenkaikkea iloittava. Amen.

Erämaan matkaajille · 第 35 / 75 题