Tavallisesti selitetään tätä tekstiä siten, että vilutauti, josta
Vapahtaja paransi Pietarin anopin, on synti. Jeesus Kristus parantaa
meidät synnistä ja me »nousemme ja palvelemme häntä» t.s. antaudumme
elämään hänen kunniakseen, hänen opetuslapsinaan.
Se on kaunis tekstin sovitus eikä minulla ole mitään muuta sitä
vastaan, kuin että se on liian tavallinen eikä tyydytä enää nykyajan
ihmistä.
Tätä älköön ymmärrettäkö niin, että tahtoisin väheksyä synnin
merkitystä ihmiselämässä taikka aliarvioida sen ihmissydämessä
synnyttämän levottomuuden. Ei — en ollenkaan tarkoita sitä. Myönnän,
että synti saa aikaan onnettomuutta, — että se juuri on ihmiskunnan
kurjuuden syvimpänä syynä. Mutta — olen sitä mieltä — että nykyajan
yhteiskunnassa kiintyy ihmisten huomio enemmän n.s. yhteiskunnalliseen
hätään, tauteihin, kurjiin asunto-oloihin, puutteeseen ja köyhyyteen,
ja että synti uskonnollisessa merkityksessä tahtoo jäädä huomaamatta
— synti, jonka seurauksia hyvin monessa tapauksessa juuri sairaus ja
puute ovat.
Siksi tahtoisin käsitellä kysymystä toisessa järjestyksessä. Kysyn,
voiko Vapahtaja puuttua aikamme yhteiskunnalliseen hätään, tuohon
monikirjavaan kurjuuteen, joka vallitsee varsinkin suurkaupungeissa.
Vastaan: hän ei ainoastaan voi, vaan myös tahtoo puuttua siihen.
Asia olisi hyvin yksinkertainen, jos hän, tuo Natsaretin mies,
vielä vaeltaisi täällä, jos hän esim. astuisi köyhään kotiin,
missä isä sairastaa lavantautia, ja josta välttämättömimmätkin
toimeentulovälineet puuttuvat. Ymmärtäisimme asian hyvin, jos Vapahtaja
muutamalla sanalla parantaisi tämän isän ja muutamalla kädenliikkeellä
muuttaisi ahtaan asunnon avarammaksi, silmäisi ruuan pöydälle ja
halkoja tyhjään halkovajaan.
Mutta niin ei tapahdu. Vapahtaja ei enää kulje täällä. Taikka: jos
kulkeekin, niin ei ainakaan näkyväisessä muodossa eikä tartu asioiden
kulkuun edelläkuvatulla tavalla.
Mutta sittenkin hän puuttuu asioiden kulkuun, vaikka emme sitä ehkä
huomaa.
Se tapahtuu pääasiallisesti kahdella tavalla.
Joko hän muuttaa olosuhteet tahi meidät. Kummassakin tapauksessa hän on
voimakkaasti tarttunut asioiden kulkuun.
Ajatelkaamme, että on köyhä työläiskoti, missä jouluaattona vallitsee
puute ja sairaus. Ei ole polttopuita, ei ole valoa, ei ole ruokaa —
puhumattakaan lääkkeistä. Toivottomuus mielessä odottavat kodin jäsenet
pyhän juhlan tuloa. Toivottomuus tuntuu vielä suuremmalta, kun on suuri
juhla ovella. Kuinka siinä voitaisiin kiitosvirsiä laulaa?
Mutta — silloin kuin toivottomuus on korkeimmillaan, tulee apu.
Kaupunginlähetyksen työntekijä astuu sisään. Hän antaa rahaa puihin,
ruokaan ja lääkkeisiin. Kun jouluilta saapuu, palaa kynttilä pöydällä,
uuni lämpiää, keitto on tulella ja sairas on saanut lievitystä.
Vapahtaja tuli »Pietarin majaan», sillä katsokaapa: Jumalan tahto
tapahtuu ihmisten kautta, jotka ovat antautuneet hänen käytettävikseen.
Tässä tapauksessa Vapahtaja muutti olosuhteet. Mutta hän voi muuttaa
myös meidät. Sehän oli toinen kohta.
Sinä sanot: tuo edellinen on niin naurettavan pientä, niin sanomattoman
vähäistä apua siihen suureen hätään verrattuna, mikä maailmassa
vallitsee. Se on kyllä totta. Mutta tuolle köyhälle perheelle se on
paljon — saat olla vakuutettu. Ja juuri jouluiltana ennen kaikkea.
Miten on sitten jälkimmäisessä tapauksessa?
Palatkaamme samaan kotiin. Ajatelkaamme, että perheenisä sairastaa.
Kalpea vaimo hoitaa häntä. Hän hoitaa niinkuin parhaiten taitaa. Lapset
istuvat huoneen nurkassa puoleksi alastomina. Heillä on kylmä. Mutta
siitä huolimatta he juttelevat toisilleen, mitä kaikkea ihmeellistä
jouluna voi tapahtua.
Ei tapahdu mitään, ei ainakaan mitään näkyväistä. Ei tule
kaupunginlähetyksen työntekijä tähän kotiin. Huone pysyy kylmänä.
Pöydälle ei ilmesty kynttilää eikä leipää. Mutta sittenkin on
tapahtunut jotakin, sillä sairas sanoo heikolla äänellä:
— Älkää olko huolissanne! Kyllä Jumala auttaa meitä.
Tällaisissa olosuhteissa tuota sanaa ei voida tulkita hurskaaksi
lauseparreksi, kun hätä ja puute joka taholta puristavat. Se ilmaisee
päinvastoin uskoa, horjumatonta luottamusta taivaan Jumalaan, vaikka
koko nykyisyys hyökkääkin tuota luottamusta vastaan. Se ilmaisee
muuttunutta mielenlaatua, jonka avulla kannetaan nurkumatta köyhyys
ja sairaus — mielenlaatua, joka ei säikähdä sellaista ajatusta kuin:
milläs nyt eletään? Saatte olla vakuutettuja, että tuossa kurjassa
majassa on ehkä onnellisempi joulu kuin monessa rikkaassa kodissa.
Siellä on Vapahtaja muuttanut ihmissydämen.
Sanot: tuohan olisi sangen helppo ratkaisu yhteiskunnalliselle
hädälle, kun köyhien ja sairaiden pitäisi noin vain nurkumatta alistua
kohtaloonsa, sillä aikaa kuin rikkaat hekumoivat ylellisyydessä.
Olet oikeassa: se ei ole mikään ratkaisu. Mutta tuossa yksityisessä
tapauksessa sillä on merkityksensä. Vapahtaja astui »Pietarin kotiin».
Siitä ei päästä mihinkään.
Ei — olen kanssasi yhtä mieltä siinä, ettei yhteiskunnallista hätää
ratkaista noin yksinkertaisesti. Eikä se ole Jumalankaan tarkoitus. Nuo
tuollaiset käynnit ovat vain hätäkäyntejä. Ei Pietarin anoppikaan vielä
vapautunut maallisesta puutteesta sillä, että Vapahtaja paransi hänet
vilutaudista.
Sanoin, että Vapahtaja muuttaa meidät ja olen edelleenkin samalla
kannalla. Ajattelepas, että Kristuksen henki muuttaisi rikkaitten
sydämen, avaisi heidän kätensä antamaan, samaan aikaan kuin se muuttaa
sairastavan työmiehen sydämen nöyrästi alistumaan Jumalan tahtoon.
Ajattelepas, että _jokaisesta_ kodista, jossa on runsaasti maallista
hyvää, autettaisiin kärsivää lähimmäistä. Tämä maailma saisi toisen
muodon; täällä olisi taivaan valtakunta.
Siihen tahdoin lopuksi tulla — että _sinä_ antaisit — sinä, jolla on,
mistä antaa; että avaisit kätesi ja jakaisit vähempiosaisille lujassa
luottamuksessa siihen, että Jumala on rikas. Sillä — »autuaampi on
antaa kuin ottaa». Amen.