Olette kuulleet puhuttavan suurmiehistä. Tiedätte ehkä jonkun nimenkin.
Suurmiehillä tarkoitetaan sellaisia miehiä, jotka ovat saaneet aikaan
jotakin suurta joko henkisen tahi aineellisen elämän alalla, —
sellaista, mikä tulee koko kansan hyväksi.
Jumalan valtakunnallakin on omat suurmiehensä. Päivän evankeliumi
esittää meille yhden heistä: — Johannes Kastajan. Hänestä antaa toinen,
häntä vielä suurempi, todistuksen: »Hän on vaimoista syntyneiden
joukossa suurin.»
Suuruutta mitataan vain tässä näkyväisessä maailmassa toisin kuin
Jumalan valtakunnassa. Siellä tulee yksinomaan kysymykseen henkinen
suuruus. Tämä saavutetaan hengen yhteyden kautta kaikkein suurimman,
Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Sen vuoksi kehoittaa apostolikin:
»Jokaisella olkoon se ajatus, mikä Jeesuksella Kristuksella oli.»
Tämä henkinen suuruus on usein samaa kuin nöyryys ja vaatimattomuus.
Pienin taivaan valtakunnassa on suurempi Johannes Kastajaakin.
Maallinen suuruus saavutetaan esimerkiksi suurten tietojen kautta.
Sanotaanhan, että tieto on valtaa. Niiden avulla avaantuvat hyvin
monessa tapauksessa yhteiskunnalliset valta-asemat, päästään ylhäisten
ja mahtavien suosioon. Sekin voi olla tavoiteltava päämäärä. Mutta
suurempaa kuin tämä, on se kuninkaallinen elämä, jonka avulla voitetaan
tämä maailma ja sen ruhtinas. Tämä suuruus on lähtöisin Jumalasta.
»Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on
se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.» (1. Joh. 5, 4.)
Monet ihmiset saattavat olla suuria tässä maailmassa, mutta maailma on
voittanut heidät. He ovat heikkoja suuruudestaan huolimatta.
Johannes Kastaja oli kohonnut ihmisten yläpuolelle. Hän ei ollut
riippuvainen ulkonaisista tavoista eikä siitä, mitä ihmiset pitivät
tärkeänä. Näkyväinen oli menettänyt merkityksensä häneen nähden. Sen
vuoksi hän esim. esiintyi perin vaatimattomasti puettuna. Hän ei
kuulunut »hienoihin vaatteisiin puettuihin». Siinä oli yksi piirre
hänen suuruudestaan.
Toinen oli siinä, ettei hän halunnut riistää itselleen kunniaa, joka
ei hänelle kuulunut, vaikka hän aivan hyvin olisi voinut sen tehdä.
Hänen julkinen esiintymisensä oli tehnyt siksi voimallisen vaikutuksen,
ettei kukaan olisi hämmästynyt, vaikka hän olisi julistanutkin itsensä
Kristukseksi. Mutta sitä hän ei tehnyt, sillä hän oli nöyrä. »Hänen
tulee kasvaa, minun tulee vähetä», sanoi hän, puheen johtuessa näihin
asioihin.
Kolmas piirre, jonka voimme helposti havaita, ja joka tekee hänestä
suurmiehen Jumalan valtakunnassa, on se, ettei hän peljännyt ihmisiä.
Hän uskalsi mennä nuhtelemaan Herodesta tämän synnistä. Missä meillä on
nykyisin sellaisia miehiä?
Mutta — tämä suuruus, joka Jumalan edessä kelpaa, on vaikeuksia
tuottava ominaisuus. Sen omistaja saa olla aina valmis kärsimyksiin.
Sen todistaa meille Johannes Kastajan elämä.
Hän oli juutalaisten mielestä liian ankara, kovin ahdasmielinen. Hänen
herransa, Vapahtaja, oli taas liian lempeä, liiaksi vapaamielinen.
Samoin on asianlaita vielä tänäkin päivänä. Kristitty on ympäristönsä
mielestä joko liian maailmallinen tahi liian vapaa. Käyttäytyipä hän
miten tahansa, hän ei koskaan kelpaa. Hän saa olla aina valmis ottamaan
vastaan moitteita ja tuomiota.
Mutta — jos hän — niinkuin Johannes Kastaja — on kokonaan antautunut
Jumalan valtakunnalle, hän ei välitä maailman tuomiosta. Häntä
kannustaa vain yksi ainoa suuri intohimo, jos niin tahtoisimme sanoa:
halu voittaa Jumalan valtakunta kokonaan. Hän tahtoo olla väkevä, joka
»repii» sen itselleen.
Kuulutko, kuulijani, noihin väkeviin, noihin sankarisieluihin, jotka
panevat kaikki alttiiksi päämääränsä saavuttamiseksi? Apostoli
Paavali kuului niihin. Hän sanoo muutamassa lähetyskirjeessään: »En
tahdo mistään muusta tietää kuin Jeesuksesta Kristuksesta, siitä
ristiinnaulitusta». Hän oli »väkevä»; hän »repi» Jumalan valtakunnan
itselleen.
Samanlaisen väkevän esittää Vapahtaja meille vertauksessa kauppiaasta,
joka etsii kalliita helmiä. Kun hän löytää yhden sellaisen, hän menee
pois, myy kaikki, mitä hänellä on, ja ostaa sen helmen.
Jos maalliseen suuruuteen pyrkiminen tuottaa pyrkijälleen kieltäymyksiä
ja taisteluita, niin ennen kaikkea pyrkiminen suureksi Jumalan edessä.
Siinä jos missä on kilvoitus tarpeen. Ja se kilvoitus on tavallisesti
niin tulista, niin vaivaa kysyvää, ettei siinä ole aikaa tuudittautua
suuruuden unelmiin. Se, joka on suuri Jumalan edessä, tietää sen itse
kaikkein viimeksi.
Ehkä sanot nyt: Mitä sitten kannattaa taistella sellaisen suuruuden
puolesta? Eikö ole paljon järkevämpää koettaa saavuttaa hyvä
yhteiskunnallinen asema kuin jättäytyä kärsimyksille ja pettymyksille
alttiiksi? Jos Jumalan valtakunnan valloittaminen on niin kovan takana,
saa se minun puolestani jäädä. Hyvä on. Se on ainakin järkevää puhetta
ja moni kuuntelee sitä mielellään. Mutta se, joka niin ajattelee, et
ole sinä; se ei ole sinun sielusi ääni. Ja sinun sielusi ja henkesi
kaipaa Jumalan valtakuntaa ja sitä taistelua, jolla se on voitettava.
Senvuoksi et sinä voi jäädä toimettomaksi sivultakatsojaksi, vaan sinä
lähdet mukaan siihen taisteluun, joka on pyhin ja jaloin kaikista
taisteluista, — taisteluun, jossa ratkaistaan sinun sielusi pelastus.
Sillä sinähän tahdot olla väkevä, joka tempaat itsellesi parhaimman
voittosaaliin — Jumalan valtakunnan. Amen.