Useimmat näistä saarnoista ovat syntyneet Lapissa, kaukana suuren
maailman elämästä ja hälinästä. Siis yksinäisyydessä.
Siitä johtuu, että ne melkein poikkeuksetta pyörivät yhden ja saman
kysymyksen ympärillä: kuinka ihminen jaksaa kestää? Mutta samasta
syystä johtuu myös, ettei tämä kysymys monessakaan näistä tule selvästi
näkyviin. Yksinäisyydessä ei ajatella »ohjelmanmukaisesti». Siellä
tyydytään vain siihen, että voidaan lausua rohkaiseva sana itselle ja
lähimmäiselle, joka kamppailee saman yksinäisyyden painon alla.
Mutta — sellaiseksihan muodostuu elämä monelle nykyajan ihmiselle
muuallakin. Suuressa kaupungissa voi ihminen tuntea itsensä vielä
yksinäisemmäksi kuin erämaassa. Näiden »erämaan matkaajien» puoleen
tahtoisin siis tällä kokoelmallani kääntyä. Tahtoisin sanoa jotenkin
tähän tapaan: »Älkäämme hätäilkö! Ehkäpä tämän synkän metsän läpi
sittenkin johtaa jokin tie ja mekin pääsemme — vaikka ehkä yksinäisiä
polkuja kulkien — sille portille, joka vie elämään.»
Jos siis tämä kokoelma voi jotakin yksinäistä, tuskassa ja pimeässä
kamppailevaa lohduttaa, on sen tarkoitus saavutettu.
_Tekijä_.