BIRGER. Mitä?
SIIRI. Te vehkeilette kanssani.
BIRGER. Sitä en totisesti teekään.
SIIRI. Ja sitten, kun toiset tulevat, te nauratte ja -- --. Ette
suinkaan te tahdo istua kanssani ja leikitellä kestiä -- niinkuin
lapset!
BIRGER. Kyllä, samoin kuta tekin.
SIIRI. Se on niin kovin narrimaista.
BIRGER. Ei, sitä se ei ole. Ajatelkaahan nyt: valkea tuonne uuniin,
pieni pöytä tähän, me pöydän kahden puolen oikein kodikkaasti
istumassa, niinkuin olisimme vanhoja tuttavia ja -- ajatelkaamme että
meidät on jätetty kahden ja muut kaikki ovat matkustaneet pois. --
Sanokaapa, olisiko se niinkään narrimaista?
SIIRI. Ei suinkaan. Mutta se voipi näyttää siltä.
BIRGER. Joutavia.
SIIRI. Te vastaatte siitä. Sanotte olevanne se, joka keksi tuon.
BIRGER. No niin, minä otan hartioilleni koko tuon kauhean
edesvastauksen.
SIIRI. No sitten! (Hyppää ylös ja rupeaa asettelemaan järjestykseen.
Arvellen.) Mutta emmekö menisi saliin?
BIRGER. Minä en halua saliin; minä jään mieluummin tänne.
SIIRI (yhä puuhaillen, panee puita uuniin). Katsokaas nyt, eikö meillä
ole hauskaa?
BIRGER. Erinomaisen! -- Mutta te olette varmaan suruissanne, ettei
Kalle ole täällä.
SIIRI. Ei vähääkään! Auttakaa minua! (Ojentaa viiniputelin).
BIRGER (avaa pullon ja kaataa laseihin). Kas näin!
SIIRI. "Tervetullut mun halpaan majaani". Maljanne!
BIRGER. Maljanne! -- Mutta kyllä te osaatte elää! (Kilistävät.) Vaan
nyt kun istumme näin hauskasti, niin kertokaapa nyt jotain omasta
elämästänne. Kuinka kauan olette ollut täällä? Jaa -- -- -- Niin, enhän
minä tiedä mitään. Tuskin tiedän, mikä teidän nimenne. Se on totta --
"Siiri" -- sanoi Kalle.
SIIRI. Hän on kai jutunnut yhtä ja toista.
BIRGER. Ei sanaakaan.
SIIRI. Mutta se ei ole ollenkaan hauskaa puhua minusta. Puhelkaamme
ennemmin jostain muusta.
BIRGER. Joko te taas epäilette minua?
SIIRI. En -- en; näytättehän te niin hyvältä ja ymmärtäväiseltä.
BIRGER. Hyvä ja ymmärtäväinen!
SIIRI. Miksi te nauratte sille?
BIRGER. En suinkaan. Minulle johtui vaan jotakin mieleen. No, ovatko ne
ystävällisiä teitä kohtaan täällä?
SIIRI. Ovat.
BIRGER. Ja te olette oikein tyytyväinen?
SIIRI. Kyllä, -- vaikka ei se sentään ole, niinkuin oli kotona ennen.
BIRGER. Ettekö kertoisi minulle kodistanne?
SIIRI. Eipä siitä ole paljoa kerrottavaa. Äitini oli ollut vaan
palvelustyttö ja isäni sukulaiset olivat kovasti vihoissaan siitä, että
isäni meni hänen kanssaan naimisiin. Eivätkä koskaan häntä vähääkään
auttaneet. Äiti tuli sairaaksi ja silloin oli isällä kovat ajat; hän ei
mitenkään tahtonut päästä eteenpäin. Hän oli vuokrannut nimismiehen
kartanon ja me asuimme pienessä sivurakennuksessa. Kalle ja minä
leikittelimme aina yhdessä. -- -- -- Minä olin neljätoistavuotias kun
äiti kuoli ja isä kuoli vuosi sitten. Silloin olin minä yksin ja setä
otti minut luokseen, kun ei minulla ollut muutakaan turvaa.
BIRGER. No ja mitä odotatte tulevaisuudelta?
SIIRI. Ensin opettelen kaiken, mitä täällä konttoorissa on opittavaa ja
jos setä huomaa minusta jotakin tulevan, antaa hän minun vielä oppia
kirjanpitoa. Silloin minä kyllä tulen toimeen.
BIRGER. Ja te tyydytte siihen?
SIIRI. Kyllä.
BIRGER. Te epäröitte?
SIIRI. Niin. -- Toisinaan on minulla niin kova halu päästä ulos
maailmaan.
BIRGER. Tosiaan!
SIIRI. Niin. -- Istua konttoriin suljettuna, se ei kuitenkaan ole
elämätä. -- Mutta -- siitä minä en tavallisesti puhu kenellekään.
BIRGER. Vai niin, te haluatte ulos maailmaan? Käydä kauniissa
vaatteissa ja kulkea kemuissa, tulla kihlatuksi ja saada lahjoja, olla
yhden morsian, mutta monen lempimä -- -- -- Vai niin, tekin jo tiedätte
semmoisen olevan tapana ja että se on hauskempaa kuin istua
konttoorissa! -- -- Tosiaan, onhan se ymmärrettävää! Ja sitten päästä
rouvaksi ja saada elatusrahoja. "Eivät he kehrää, eivätkä kokoo
riiheen" -- rouvat eivät koskaan sitä tee -- "mutta ei Salomo kaikessa
loistossaan ollut komeammin puettu kuin yksi heistä." -- Se on se,
mille naiset antavat nimen: päästä ulos maailmaan. Ja sitäkö tekin
haluatte?
SIIRI. Hyi, kuinka häijysti te puhutte!
BIRGER. Sattuiko?
SIIRI. Ei, mutta minua tuntui peloittavan. Se oli jotain hyvin pahaa,
jota lausuitte.
BIRGER. Kuinka? Sanokaapa mitä tarkoitatte?
SIIRI. Kun te siitä puhuitte, tuntui minusta, niinkuin minä sitä
todellakin olisin tarkoittanut. Mutta sitä minä en tehnyt. Ja kumminkin
se tuntui niin omituiselta, -- ihan samalta, kun äiti ennen huomautti
minulle, että olin tehnyt jotakin pahaa. Tänne se koski kipeästi. Mutta
en minä ajatellut, niinkuin te luulette. Minä en tahdo tulla
turhamaiseksi, vaan hyvä ja rehellinen ihminen on minusta tuleva
-- -- -- Se on varmaan tuhmaa puhua siitä: semmoisesta ei pitäisi
puhua, vaan tehdä.
BIRGER. Minä olen loukannut teitä.
SIIRI. Ette. Minä tulin vaan ajatelleeksi. Minä tarkoitan että minä
olen varmaan kiittämätön. Minulta ei oikeastaan puutu mitään. Enkä minä
tahtonutkaan napista; minullahan ei ole mitään hätää. Minä mietin vaan,
että maailmassa varmaan löytyy hyvin paljon sekä hyvää että pahaa ja
monenmoisia ihmisiä; ja että minä tahtoisin oppia niin paljon ja -- --.
Täällä konttoorissa on toinen päivä aivan samanlainen kuin toinenkin;
mieli ei tule pahaksi, kun torutaan, eikä iloiseksi, kun kiitetään,
kaikki on vaan yhdentekevää. Ei milloinkaan ole oikein ikävää, eikä
koskaan oikein hauskaa. Ja kun edeltäpäin jo tietää, ettei mitään tule
tapahtumaan, eikä mitään voi tapahtua muuta kuin -- että viimein tulee
vanhaksi ja kutistuu kokoon. Eikä silloin ole mitään nähnyt elämästä.
Se tuntuu tyhjältä.
BIRGER. Ja te ette tahtoisi sitten tulla vanhaksi ja kuivettuneeksi?
SIIRI. En tiedä. Mutta ajattelen että voisi tapahtua jotain sitä ennen.
BIRGER. No, ja mitä te toivoisitte sitte tapahtuvaksi?
SIIRI. En minä tiedä itsekään. Minä ajattelen niin paljon
mahdottomuuksia.
BIRGER. Mitä esimerkiksi?
SIIRI. Te nauratte sille.
BIRGER. En.
SIIRI. Saattaisi tulla joku rikas, vanha rouva -- hyvin rikas -- joka
mieltyisi minuun ja ottaisi minut mukaansa kauas, hyvin kauas.
BIRGER. Mihin?
SIIRI. Italiaan esimerkiksi.
BIRGER. Luuletteko koskaan semmoisen vanhan rouvan ilmestyvän?
SIIRI. En, sitä en luule; minä sanon vaan, että jos tulisi semmoinen.
-- -- Niin tiesinhän sen! Se on narrimaista, -- ja te nauratte sille.
BIRGER. En maar', sitä en tee. -- Ja jos nyt ei ilmestyisi tuommoista
vanhaa rouvaa?
SIIRI. Sitten en tiedä mitään neuvoa.
BIRGER. Kuulkaapas; minun tekisi nyt mieleni puolestani uskoa teille
jotakin.
SIIRI. Mitä?
BIRGER. Tiedättekö mitä merkitsee mennä takaukseen.
SIIRI. Josko minä tiedän! Kyl-lä! Siinä voi joutua häviöön. Voi
menettää koko omaisuutensa. Oletteko mennyt takaukseen?
BIRGER. Olen.
SIIRI. Sitten olette menettänyt.
BIRGER. Niin olen.
SIIRI. Koko omaisuutenne.
BIRGER. Niin.
SIIRI. Ja nyt olette köyhä.
BIRGER< Olen. -- Iloitsetteko siitä.
SIIRI. E-en ilostunut, sillä onhan se kauhean ikävätä. Mutta pidän
teistä nyt enemmän. (Istuu likemmäs.)
BIRGER. Miksi niin?
SIIRI. Minä en kärsi rikkaita ihmisiä. Minä vihaan niitä.
BIRGER. Vihaatte?
SIIRI. Niin. Sillä jos ei löytyisi rikkaita, ei tuntisi itseään niin
köyhäksi ja kurjaksi, niinkuin toisinaan tuntuu.
BIRGER. Mitä kurjuudella tarkoitatte?
SIIRI. Minä tarkoitan, kun tietää olevansa kömpelö, ruma ja taitamaton,
että häpeässään mielellään lyyhistyisi vaikka hiiren loukkoon. Minusta
tuntuu, kuin olisi se rikkaiden syy, ett'en minä osaa soittaa pianoa,
puhua ranskaa eli näyttää korealta -- ainoastaan istua nurkassa ja
häpeillä.
BIRGER. Niinkö te tavallisesti teette?
SIIRI. Niin. Mutta kurjinta kaikista oli erään kerran.
BIRGER. Milloin?
SIIRI. Sedän syntymäpäivillä.
BIRGER. Istuitteko silloinkin nurkassa?
SIIRI. Istuin ja olin iloinen että sain siellä ollakin.
BIRGER. No, ja miksi?
SIIRI. Kaikki toiset olivat niin hienoja, niin hienoja. Pöyhkeöinä ne
siinä kävelivät ja hameensa kahisivat. -- Kauniita ne olivat ja hauska
niitä oli katsella. -- Ja sitten niillä oli viuhkat kädessä, jolla ne
löyhyttelivät näin ja sitten ne kiemailivat ja kääntelivät laahojaan ja
sitten tuli herroja, jotka kumarsivat näin, vaan silloin olisi teidän
pitänyt nähdä, miten naiset näyttivät alentuvaisilta -- istuivat
jäykkinä ja heittivät vaan tämmöisen silmäyksen sivulle.
BIRGER. Ja te istuitte ja kadehditte niitä?
SIIRI. En, en kadehtinut. -- Mutta minä tahtoisin tallata kaikki
rikkaat. Minä vihaan niitä.
BIRGER. Tehän olette pieni villieläin.
SIIRI. Astuin lattialle. Minulla ei ollut muuta hametta kuin tämä.
Mutta se oli uudempi silloin tietysti. Minä satuin katsomaan peiliin ja
näin että näytin puoleksi kynityltä peltovarikselta. Minun mustat
hansikkaani ulottuivat vaan tuohon saakka ja kun minä kävelin yli
laattian, katsoivat kaikki minuun. Pari niistä nauroi. Ja minä olen
niin varma siitä, että ne nauroivat minulle. Onko heillä oikeus tehdä
minusta pilaa, jos en minä ollut niin hieno kuin he.
BIRGER. Mutta nythän ne tulevat pilkkaamaan minuakin.
SIIRI. Miksi niin?
BIRGER. Minäkin olen nyt köyhä ja saan käydä huonoissa vaatteissa.
SIIRI. Ei, teille he eivät naura!
BIRGER. Vai -- niin! -- Mutta mitä luulette Idan sanovan?
SIIRI (äkkiä). Älkää puhuko siitä heille.
BIRGER. Eikö se olisi epärehellistä?
SIIRI. Kyllä. -- Mutta teidän ei pitäisi siitä kumminkaan puhua.
BIRGER. Luuletteko Idan purkavan kanssani?
SIIRI. Sitä minä en tiedä.
BIRGER. Sanokaa suoraan vaan.
SIIRI. Jos jostakin pidetään, pidetään kai hänestä, olipa hän köyhä tai
rikas.
BIRGER. Se oli mutkallinen vastaus! No, mutta luuletteko Idan pitävin
minusta?
SIIRI. Sen minä kyllä luulen.
BIRGER. Aina vaan kiertelemällä! Sanokaapa: luuletteko hänen ehkä
pitävän jostakin toisesta enemmänkin kuin minusta? Niin, tahi ei!
SIIRI. Ei!
BIRGER. Saatatteko katsoa minua silmiin sitä sanoessa?
SIIRI (katsoo häneen).
BIRGER. Te näytätte olevan pieni rehellinen sielu. Minun mieleni tekisi
kertomaan teille jotain. Lupaatteko olla siitä puhumatta?
SIIRI. Lupaan.
BIRGER. Antakaa kätenne sen päälle.
SIIRI (antaa kätensä).
BIRGER (pitäen sitä omassaan). Voitteko lyödä kättä myös siitä toisesta
asiasta -- Idaa koskevasta.
SIIRI (tempaa pois kätensä).
BIRGER. Niin, kuinka nyt kävi!
SIIRI. Mitenkä minä voisin sitä tietää.
BIRGER. Kas niin, minä en tahdo kiusata teitä enempää. Tulkaa nyt ja
istukaa, niin minä kerron. Ei sinne! Täällä teidän täytyy istua. Kas
noin. Kääntykää minuun. Noin! Ja kuunnelkaa nyt: Minä olin tuskin
kahdenkymmenen täyttänyt, kun ensi kerran näin Idan ja en juuri koskaan
ollut naisten seurassa. Siksi rakastuin häneen paikalla. Minä en
tiennyt, jos hän oli hyvä tahi paha, tiesin vaan että hän oli kaunein
tyttö, minkä siihen saakka olin nähnyt. Tuntemaan toisemme opimme vasta
sitte, kun olimme kihloissa ja mitä tutummaksi tulimme, sitä vähemmäksi
kävi myötätuntoisuus välillämme. Hän on kylmä, niin kauhean kylmä ja
hän jäähdytti minunkin tunteeni. Mutta minä tarvitsen jonkun, joka
rakastaa minua, huolimatta olenko rikas tahi köyhä, onko minulla varaa
antaa lahjoja eli ei. Näettekös, löytyy suuria täysikasvuisia miehiä,
jotka kaipaavat rakkautta, aivan kuin pikku lapset. Äitini kuoli, kun
olin yhdeksän vuotias. Vaan minä muistan hänet niin tarkoin. Pimeinä
syysiltoina, kun myrsky ulkona oikein raivosi, silloin usein oli tapani
vetää lakana koko pääni yli ja peitossa ollessa kuvitella mieleeni,
että koko huone nyt rymähtäisi kokoon. Ja kun katsoin sen alta, näytti
todellakin, kun olisi seinät horjuneet. Kuinka selittämättömän
turvalliselta silloin tuntui, äidin tullessa sängyn vierelle -- hiljaa
ja rauhallisesti, niinkuin hän aina liikkui -- kiertävän peitettä hyvin
ympärilleni, suudellen minua tukalle! Toisinaan uskottelin hänelle,
että olin unessa ja sitte yht'äkkiä käännyin ja kiersin käteni hänen
kaulalleen. Ja silloinkos minä nauroin! Ja koko pelkoni oli silloin
myös poissa. -- -- Kuinka hyvin sen vielä muistan, vaikka siitä on jo
niin pitkä, pitkä aika. Tuntui niin suloiselta ajatella että löytyi
edes yksi, joka rakasti yli kaikkien. Rauhallisin onnen hetki oli se
kun sai painua hänen syliinsä ja lujasti luottaa häneen ja uskoa
hänellä olevan voimaa kaikkeen ja tietää hänen pysyvän aina semmoisena,
-- ettei mikään saisi hänen mieltänsä muuttumaan. Mutta te itkette!
Miksi te itkette?
SIIRI. En minä itke!
BIRGER. Olen aina uneksinut, että maailmassa löytyisi edes yksi nainen,
joka pitäisi niin paljon minusta, että hän unohtaisi muun maailman ja
tyytyisi vaan minuun. Ei tuntisi itseään onnettomaksi, vaikka meidän
täytyisi kulkea huonoissa vaatteissa, muut meitä halveksivat, tahi jos
olisimme pakoitetut tekemään yksitoikkoista työtä -- kun hän vaan saisi
jakaa elämän vastukset minun kanssani -- saisimme olla toistemme omat.
Ajatelkaa: ettei hänellä olisi mitään muuta maailmassa kuin minun
rakkauteni ja tuo työ, jota te niin kammotte.
SIIRI. Minä en kammo työtä, vaan ainoastaan yksitoikkoisuutta.
BIRGER. Mutta ajatelkaa sitä naista, joka olisi minuun sidottu, hän ei
olisi ainoastaan yksitoikkoiseen työhön tuomittu, hän olisi sysätty
nurkkaan samalla lailla kuin te olitte setänne syntymäpäivänä.
SIIRI (hiljaa). Mutta te häntä kumminkin rakastaisitte.
BIRGER. Ja sekö voisi palkita kaiken muun?
SIIRI (äkkiä). Jos te ette halua enään näitä, niin minä vien ne pois.
BIRGER. Antakaa tarjottimen jäädä, se on liian raskas teille. Miksi
tahdotte pois?
SIIRI. Minä sanon vaan Nillalle, että hän laittaa teetä ruokasaliin.
BIRGER. Te saatte mennä vaan yhdellä ehdolla.
SIIRI. Millä.
BIRGER. Että me juomme teen täällä. Jos en minä olisi tänne tullut,
olisitte varmaankin ollut koko illan täällä.
SIIRI. Niin, sen olisin.
BIRGER. Ja täällähän me jo olemme kotiutuneet.
SIIRI (menee ulos, palajaa oitis).