SIIRI (heittäytyy tuolille kirjoituspöydän ääreen ja kätkee kasvonsa
käsiinsä. Poistuvan vaunun kolinata kuuluu ulkoa.)
NILLA (sivuovesta). Rakas pikku Siirini! Täytyykö hänen istua yksin
täällä ja ikävöidä?
SIIRI (pyyhkii silmänsä). En minä ole ollenkaan ikävissäni. (Rupeaa
kirjoittamaan.)
NILLA. Olisiko se sitte ihmeellistä -- se! Kun on nuori ja jalat
vavahtelee, kun vaan ajatteleekin tanssia, -- -- ja sitten saapi istua
yksin täällä! Mutta minulla on jotain pikku tytölleni.
SIIRI. Onko Nillalla?
NILLA. Onpa niinkin. Enkö minä saa koota vähän jotain hänelle, jonka
täytyy kotia jäädä ikävään, kysyn minä. -- "Mitä enemmän, sitä parempi"
-- sanoi tuomari. Ja nytpä hän saakin nähdä.
SIIRI. Nilla on aina niin hyvä.
NILLA. No, enkö olisi sitte! -- minun ainoalle pikku ystävälleni.
(Menee ulos ja tulee kohta takaisin makeisten kanssa.) Kas näin; nyt
saa Siiri herkutella miten vaan tahtoo. Ja hyvästi nyt, pikku tyysäni,
hyvästi! (Menee.)
SIIRI (istuu ja miettii). Kalle parka! Jos minä kumminkin
telefoneeraisin hänelle tästä kaikesta. (Järjestää virvokkeita.
Pudistaa alakuloisesti päätään, mutta ilostuu kohta jälleen. Panee
rivakasti tuolin pöydän ääreen ja näyttää niinkuin puhuisi jollekin.
Tarjoaa vadeista, ottaa viinipullon ja panee korkkivääntiön siihen.)
NILLA. No, voitteko nyt ajatella kummempaa! Ida neiden sulhanen on
tullut, -- hevosella ratsastanut niinkuin paha olisi kintereillä.
SIIRI (laskee pullon). Vai niin.
NILLA. Hän tahtoi hämmästyttää Ida neitiä, sanoi hän ja jääpi tänne
yöksi.
SIIRI. Oo, hän on hämmästyttävä, sen takaan.
NILLA. Minä kehoitin häntä menemään saliin, mutta hän sanoi tulevansa
mieluummin tänne, niin olisi joku, jonka kanssa saisi puhella. (On
puhuessaan korjannut virvokkeet.) Kas tuossa! Kun minä vaan pääsisin
pois! (Menee sivuovesta.)
BIRGER (ratsastuspuvussa). Antakaa anteeksi, että näin tunkeudun tänne
häiritsemään. -- Minä olen kai tavallaan esitetty teille? -- eli
oikeammin sanoen ilmoitettu.
SIIRI (tervehtii arasti).
BIRGER. Te kai tunnette minut jo ennestään hiukan, Idan kautta?
SIIRI. Ky-yllä!
BIRGER. Minä pyydän, että kohtelette minua kuin vanhaa tuttavata
ainakin. Minä en voi tässä puvussa mennä morsiantani tapaamaan, vaan
olen pakoitettu odottamaan siksi, kunnes hän tulee kotia.
SIIRI. He saapuvat kai vasta hyvin myöhään.
BIRGER. Ja te arvelette, ettette viihdy minun seurassani niin kauan.
SIIRI. Tahdotteko istua? Eli menettekö mieluummin saliin?
BIRGER. Kiitän; pysyn mieluummin täällä. (Katsoo ympärilleen.) Vai
niin, täällä on telefooni? Minne se mahtaa johtua?
SIIRI. Käräjäkartanoon; siellä on telefooni nimismiehen huoneessa.
BIRGER. Vai niin?
(Äänettömyys.)
BIRGER. Te varmaan pelkäätte minua.
SIIRI. En -- oli en.
BIRGER. En minä ole ollenkaan vaarallinen.
(Äänettömyys)
Te soisitte kai mielellänne, että minä poistuisin?
SIIRI. En -- oh en.
BIRGER. Jos te vaan ette istuisi siellä ja nypisteleisi huulianne,
ettekä näyttäisi niin kovin juhlalliselta, niin uskon että meistä voisi
tulla hyvin hyvät ystävät.
SIIRI (nousee). Ettekö tahtoisi -- kahvia.
BIRGER (nauraen). Kiitos, en!
(Äänettömyys.)
Jos minä nyt en olisi tullut teitä häiritsemään, niin miten olisitte
saanut iltanne kulumaan?
SIIRI. Olisin työskennellyt.
BIRGER. Te puhutte pilaa? Te olette työskennelleet!
SIIRI. Niin; minulla on puhtaaksi kirjoitettavaa.
BIRGER (menee pöydän luo). Onko tämä teidän käsialaanne?
SIIRI. On.
BIRGER. Sepä on kaunista -- melkein kuin miehen käsiala. -- No mutta
ette suinkaan olisi koko iltaa sitä tehnyt? (Katsovat toisiinsa, ovat
purskahtamaisillaan nauruun.)
SIIRI. Kyllä, -- melkein.
BIRGER. Melkein? Ahaa!
SIIRI. Te nauratte minulle.
BIRGER. Ette ole itsekään juuri kovin totinen.
SIIRI. Minä olisin pitänyt kestiä.
BIRGER. Yksin.
SIIRI. Ei ollut ketään toista.
BIRGER. Ei, ei ollut. -- -- Minun oli määrä tuoda teille terveisiä
Kallelta.
SIIRI. Ah, todella; kiitän!
BIRGER. Tuo on mukava, tuo telefooni.
SIIRI. Sehän on selvää, hänen pitää kaikesta lörpötellä!
BIRGER. Herra nähköön, ei hän ole sanonut muuta, kuin että hän on
puhutellut teitä.
SIIRI. Vai niin.
BIRGER. Mitä pidätte hänestä?
SIIRI. Hän on kauhean lapsellinen ollakseen kahdeksantoistavuotinen, --
melkein hullumpi kuin minä itse.
BIRGER. Te ette ole kahdeksantoista?
SIIRI. Mutta minä olen seitsemäntoista täyttänyt.
BIRGER. Hän olisi halusta tullut tänne.
SIIRI. Silloin hän olisi saanut suuret silmät.
BIRGER. Miksi niin!
SIIRI. Oh, hän on niin kärkäs makeisille.
BIRGER. Te kätkitte jotain minun tullessani.
SIIRI (nauraa).
BIRGER. Mihin?
SIIRI. Tänne kaappiin.
BIRGER. Ja mitä siellä on?
SIIRI. Viiniä.
BIRGER. Hei?
SIIRI. Viinirypäleitä.
BIRGER. Minä kiitän!
SIIRI. Manteli-kiekuja.
BIRGER. Vieläkö jotakin?
SIIRI. Omenia.
BIRGER. Mimmoinen herkuttelija!
SIIRI (riemuten). Ja pähkinöitä.
BIRGER. Ja kaiken tuon kanssa ai'oitte tulla yksin toimeen!
SIIRI. Olisin kumminkin koettanut.
BIRGER. Mutta nyt meitä on kaksi.
SIIRI. Oh!
BIRGER. Kas niin!