Nalle istui mättäällä ja mietiskeli. Metsä humisi hiljaa ja päivä
paistoi lehtiverkon lomitse. Varjot häilähtelivät sammalmättäillä ja
ruohossa, josta pisti esiin lauma kurjenpolvia ja metsätähtiä.
Taitaa tulla keskikesä, murahti Nalle itsekseen siinä sammalmättäällä
ja kallisteli raskasta ruhoaan. Se tahtoi puutua alituisesta
makaamisesta ja istumisesta.
Kun ei jaksanut kesäkuumalla olla aina juoksussakaan. Väsytti vanhaa
miestä vähäkin liikkuminen. Mielellään olisi nukkunut vaikka syksyyn ja
herännyt vasta keltalehtien lentoon, lumisateeseen ja muuhun hauskaan.
No olihan se tämä kesäkin... Metsä oli niin mukava ja varsinkin
haapojen lipatus ja suhina soi korvaan somasti. Aurinkoisina päivinä
kun istui näin mättäällä ja nojasi selkäänsä vankkaan petäjään, niin
saattoi siihen nukahtaa. Kun heräsi, niin oli ilta ja ruskot paloivat
puitten latvoissa.
Oli somaa seurata metsän elämää. Syvällä korven keskellä oli lampi,
jossa hyppi mustapintaisia otuksia, joita Hukka Hujulainen sanoi
kaloiksi. Se lampi oli niin soma katsella, kun tuuli, kai se sama, joka
haavan lehtiä soitteli, veti viivoja sen siloiseen pintaan. Rauhaa ei
sen lammen rannalla häirinnyt kukaan.
Nalle veti ilmaa keuhkoihinsa. Siinä oli ihmeellinen tuoksu. Varmaankin
ne pienet valkoiset kukat olivat metsässä auenneet viime yönä. Sitä,
sitä se oli, keskikesän tuoksua. Taitaa olla kohta juhannus enkä ole
sitä muistanutkaan. Jos lienee jo vaikka miten lähellä. Pitäisi lähteä
Hujulaiselta kysymään.
Hukka Hujulaisen pesä oli lähellä. Oltiin ihan naapuruksia. Hukka kävi
väliin hänen luonaan ja joskus pistäytyi hän Hukan tuvalla.
Nyt olisi pitänyt lähteä tietämään sitä asiata, kun saisi ensin
takasensa vertymään.
Nalle nousi mättäältään ja oikoi ruumistaan.
Kyllä se siitä vertyy, kun lähtee tassuttelemaan.
Risut alkoivat paukkaa Nallen kantapäitten alla. Väliin sai raapaista,
sinnepä Hukan tuvalle mennessään, muurahaisia ja kuusen pihkaa suuhunsa.
Olisi pitänyt saada oikeata kuningasten ruokaa, paistia, mutta ei
ihmeeksikään eksynyt huiskahäntiä korpeen hänen asuinpaikoilleen.
Ikävä juttu.
Nalle istahti lepäämään. Maha tuntui kovin tyhjälle. Olisi saanut ajaa
sinne vaikka kaikki metsän muurahaispesät eikä se olisi sittenkään
täyttynyt.
Mitä se semmoisista kuin muurahaisista ja pihkasta.
Jos saisi edes juhannuksena maistella huiskahännän lihaa.
Nalle maiskutteli suutaan, ärjäsi, ja lähti köntystämään edelleen.
Saisivat metsän väet laittaa ruuat valmiiksi, kun heidän kuninkaanaan
pitää olla. Huonoja alamaisia nämä Mikot, Hukat, Puputit ja muut.
Ihan suututti.
Sattui kanto siihen tienviereen, tikan naputtelema, jo päältä sammalta
kasvava, ja Nalle nosti sen ja heitti ärjähtäen menemään.
Jos olisi nyt saanut käpälänsä iskeä lehmän kylkeen, olisipa kaatunut.
Mistäpä tuli lehmät ja muut. Hujulaisen kanssa oli tehty liitot, että
lähtään rintamaille saaliin hakuun, mutta kun olisi pitänyt lähteä,
pettikin Hukkaparan luonto ja niin se jäi.
Ei semmoisesta miehestä toveriksi. Ei ole Repolaisestakaan, retuksesta.
Olisi pitänyt lähteä yksin.
Ja kyllä hän tässä vielä lähteekin, kun tulee syksy ja ilma viilenee.
Ei jaksa nyt mitenkään.
Hukan tuvalle päästyään näki Nalle naapurinsa ahkerassa puuhassa.
Käsikivillä jauhoi ohria ja sanoi tekevänsä juhannusleipiä itselleen.
— Juhannus... tuota milloinka se on? Sitähän läksin kysymäänkin, sanoi
Nalle.
Jopa Hukka Hujulaista nauratti.
— On tämä muka kuningas, kun ei tiedä ajan kulusta mitään. Pitäisihän
tuo tuntea nokastaankin. Juhannusaattoa vasten yöllähän aukeavat
ensimäiset kämmekän kukat korvessa. Vedäppäs vähän ilmaa nenääsi.
Hujulainen nauroi naapurillaan.
Nalle mörisi. Mitä se mokoma nälkäjussi siinä nauroi. Minkä sille, jos
nukutti ja ajassa sattui vähän sekoittumaan.
— Onko se sitten jo huomenna? kysyi.
— On kuomaseni. Tänään on aatto ja minun pitäisi ennen iltaa vielä
leipäni paistaa. Tulehan auttamaan.
Nalle tarttui käsikiven puuhun ja jopa alkoi tulla jauhoja. Ihan
tuiskuna tupsusi ja Hukalla oli täysi työ kerätessään niitä astiaan.
Kun jyvät alkoivat olla jo lopussa, pyöräytti Nalle kiviä niin
hurjasti, että ne kimposivat metsään ja loput jyvät roiskahti Hukan
silmille.
— No nyt sinä tekosen teit, kun särit myllyni, sanoi Hukka. — Tiedäkin
tulla juhlan jälestä korjaamaan.
— Pitää käydä, lupasi Nalle ja odotteli niin kauan kun Hukka leipoi ja
sai lähtiessään kakun kainaloonsa.
— Illalla tavataan lammen rannalla, sanoi Nalle.
— Kyllä tullaan, lupasi Hukka.
Illansuussa löntysti Nalle metsässä huvikseen. Pitihän katsoa, miten
metsän asukkaat juhlivat valkean yön juhlaa.
Olipa liikettä. Oravat kurahtelivat puissa ja jänöjusseja oli
kerääntynyt kokonainen lauma ja siinäkös naurettiin ja räkätettiin.
Mikko Repolainen oli kutsunut mökilleen sukulaisensa ja tuttavansa
ja lähtenyt iltakävelylle heidän kanssaan. Käsikynkässä siinä sitten
nämä Mikot ja Revottaret hyöräävät, kuin hyvätkin. Metsovaarit
istuivat hongan oksalla laskevan auringon valossa lammen rannalla, ja
keskustelivat. Teeriparvi piti iloa koivikossa, ahon laidassa.
Sieltäpä tuli jo Hukka Hujulainenkin ja yhdessä mentiin lammen rannalle
kokkoa rakentamaan.
Nalle kiskoi kantoja, kuivia niin että pölisi, ja Hukka laittoi niistä
kokon. Tuli kierteli kuusen latvoihin, kun se sytytettiin.
Rantamättäällä, kielojen tuoksussa, istuivat naapurukset ja hiljaa
haastelivat kesäyön ihmeistä. Haavan lehdet liputtivat ja lammesta
alkoi nousta sumu.
Sen mukana tulivat ututyttäret ja aloittivat juhannusyön tanssin.
Unohtui Nallelta ja Hujulaiselta tarinat sitä katsellessa. Hiljainen
tuulen henkäys soitteli metsän harppua ja hienot helmat häilähtelivät,
hiukset huiskivat, Nallen sydän heltyi ja hän tavoitteli syliinsä
jonkun läheltä liitävää hattaraa, mutta tämä väisti ilakoiden ja
viimein Nalle nukkui, pää puuta vasten.
Niinpä kävi Hujulaisellekin. Kirkkaat värit vaihtuivat metsässä ja
lammella ja kämmekät tuoksuivat.