Eemi poika oli kyllä,
miehenalku mielevä;
vanha, mekkonsa yllä
töpsötteli tyynenä.
Neljä vuotta vastaikään
täytti, mies jo mielestään.
Nauramaan ei saanut mikään,
leikit leikki yksinään.
Eemin äiti uskovainen
usein kulki seuroissa.
Poika äidin seuralainen
tallusteli mukana.
Kokoon tultiin; uskovaiset
toisiansa tervehti.
Sieluntilaa vanhat naiset
halukkaasti kyseli.
Eräs muori harmaahapsi
Eemiäkin kättelee.
»Ootko Jumalan sä lapsi?»
noinpa vielä tutkasee.
Eemi miettii kotvan aikaa,
vihdoinkin jo vastaa pois.
»Enkä ole», sanat kaikaa,
»Kukas isän poika ois?»