Ennen kun tuskat raasteli kovin,
soi kyynelet lohdutustaan.
Polttavin silmin, polttavin povin
nyt tuijotan yöhön mustaan.
Paljon mä ihmisten kovuutta itkin;
myös lempeni suuren vuoksi.
Lapseni hautaa ruohoista kitkin,
niin kyynelvirrat juoksi.
Aartehet nuo sinihetteiden lienen
jo tuhlannut kuiviin asti.
Itseni tähden, suruni pienen
ne virtasi vuolahasti.
Tulivat vainot, verinen tuho,
ja heimoni hukkui peru.
Rinnassa multa nyt hyinen uho,
ei pisarta yhtään heru.
Polttavin silmin, polttavin povin
ma tuijotan, yö on musta.
Rintaani tuskat raastavat kovin
ei itkusta huojennusta.