Pihalle milloin katsoin, eessä sama
on kiviseinä, aikain sammaltama.
Sen rosopintaa illoin tuijotin.
Mut kerran huomaan, että sammalista
mi versoi harmaan kiven halkeimista
on sinikellot nousseet kukkihin.
Ne huojuu, nyökkää suvituulen mukaan,
ei niiden tarinata tiedä kukaan,
mä kesäyössä valvoin, kuulin sen.
»Me emme itänehet siemenistä.
Me puhkesimme vangin kyynelistä
mi kastaneet on öisin vuotehen.»