Jo katkesi jäisien kahleiden paine,
saa vapaana läikkyä sininen laine,
jo laineilla keinuni venhot ja laivat;
vaan meillä on niin monet kaihot ja vaivat,
kun eessä on valkea muuri.
Oli tuonoin metsässä lunta ja jäätä; —
jo vuokkoset nostavat pienoista päätä
ja katsovat kainona taivasta, maata,
vaan me emme vuokkoja poimia saata,
kun eessä on valkea muuri.
Me silmäämme kaihoten lehdikkörantaa,
niin tuoreita tuoksuja tuulonen kantaa
ja umppuset aukee ja silmikot puhkee,
on koivikko rannalla vehreä, uhkee.
Vaan eessä on valkea muuri.
Nyt vapauden toivehet mielehen nousi
ja kotien tanhutta ajatus sousi.
Me aukeavaksi sen rautaisen oven
jo uskoimme. Sykkivän tunsimme poven.
— Mut taas kohos valkea muuri.