Yhteiskunnan eri kansanluokat ovat verrattavat viiteen veljekseen,
jotka olivat saman isän poikia yhteisellä maapalstalla. Kun vanhin veli
yleni täysikasvuiseksi, oli seutu vielä villiä ja piti taistella sekä
petoja että vihamielisiä naapureita vastaan. Siksi kehittyikin vanhin
poika soturiksi, osasi otella sekä petojen että ihmisten kanssa,
vieläpä pitää nuorempiakin veljiänsä kurissa. Siitä isä hänelle antoi
oman tuvan ja erikoisluvan. Kuitenkin sotainen elämä kasvatti talossa
vallattomuutta ja villiä tapoja. Kun toinen poika miehistyi, päätti hän
isänsä ja vanhimman veljensä neuvosta pysyä kotona nuoremmillensa hyviä
tapoja ja kuuliaisuutta neuvomassa. Niin tuli hänestä veljeskunnan
pappi. Ja isä antoi hänelle oman tuvan ja erikoisluvan. Kolmaskin veli
kasvoi ja kasvoi, niin että yleni hänkin aikamieheksi. Kun sotaretkillä
ja metsästyksillä oli karttunut saalista yli kotitarpeen, tehtiin
sukkelakielinen kolmas veli kauppiaaksi. Hän möi mitä liikeni ja osti
naapureilta mitä tarvittiin. Hänkin sai oman tuvan ja oman luvan.
Kauppias oli matkoiltaan tuonut kotieläimiä ja viljansiemeniä.
Neljäskin veli oli sitte jo miehistynyt, ja hän joutui karjan
hoitajaksi ja sen ohessa vähittäin maanviljelijäksi. Kaikkein
yhteisellä maatilalla sai hänkin oikeuden rakentaa oman kodin. Kullakin
neljällä oli heillä siis oma tupa, oma lupa. Ainoastaan viidettä,
nuorinta veljeä pidettiin milloin tuon milloin tämän veljensä
käskyläisenä. Isäkin kohteli häntä niinkuin lapsipuoltansa. Yhteisissä
asioissa ei hänellä ollut sananvaltaa, vaan piti kaikissa noudattaa
toisten käskyjä. Siksi myöhästyikin hänen kehityksensä, ja kun hän
sitte miehistyikin, niin oli kauan ujo ja pelokas. Mutta alituisissa
ponnistuksissa on hänen tarmonsa terästynyt. Täys-ikäisyyttänsä ja
voimaansa tuntee hänkin nyt ja on kuuluvalla äänellä ruvennut
oikeutettua osaansa valvomaan. Hänen vaatimuksiansa toiset veljet ovat
usein ylpeästi moittineet ja syyttäneet häntä kapinalliseksi. Tämä
nuorin veli yhteiskunnassa on työväen luokka, tilaton ja taloton
työkansa, jolla ei ole omaa tupaa eikä omaa lupaa. Se ei ole vielä
päässyt osalliseksi yhteisen kotipesän oikeuksista. Mutta se on
kuitenkin jo herännyt osinkoansa valvomaan. Nykyaikaisen työmiehen
sydämestä kohoaa uudentuneena ikivanha rukous: "Köyhyyttä ja rikkautta
elä minulle anna, vaan anna minulle oikeutettu osani elämästä!" Sillä
niin hyvin köyhyyden viheliäisyys kuin rikkauden yltäkylläisyyskin
saattavat ihmisen ihmisessä suurten vaarojen alaiseksi. Mutta
ihmisarvoonsa, veljiensä verralle tahtoo hikinen työmieskin pyrkiä.
Vaiston omaisena aavistuksena elää jo syvimmissäkin kansankerroksissa
se totuus, jonka jo vanhan Kreikan viisas vakaumuksenansa lausui, että
ihminen on mahdollinen ainoastaan valtiossa ja valtion vapaana,
toimivana jäsenenä. Ei orjana, sillä orjaa eivät kreikkalaisetkaan
ihmiseksi tunnustaneet, koska hän ei ollut välittömästi valtiollisen
elämän kasvattavan vaikutuksen alaisena. Ainoastaan vapaa kansalainen
vapaassa valtiossa on myöskin vastuunalainen ihmisyydestään. Kun
siis meillä syrjäytetyt kansanluokat pyrkivät osallisiksi
yhteiskunnallisista ja valtiollisista oikeuksista samoin kuin
velvollisuuksistakin, niin pyrkivät he samalla kansalaistehtävien
tiellä kehittämään ihmisyyttänsä. Ja epäilemättä on kukin valtiomuoto,
sitä oikeutetumpi mitä useamman jäsenensä se sitoo yhteistyöhön,
ihmisyyttä palvelemaan ja ihmistymään. Väitetäänkö, ettei työkansa
vielä ole kyllin kypsynyt valtiollisiin oikeuksiin, niin vastaamme,
että kaikenlainen kypsyys elämän suurella näyttämöllä parhain
saavutetaan osanoton kautta itse tekoon, harjoituksiin. Eikä
kiellettäne, että tervettä tunnetta ja järkeä tavataan ainakin yhtä
paljon työkansassa kuin muissakin kansanluokissa, jota paitsi kukin
omalta alaltaan tuopi erilaisia kokemusvaroja saman yhteiskunnan
rakennus-aineiksi. Onko siis väärin, kun syrjäytetyt kansalaiset
pyytävät: myöntäkää meille yhteiskunnalliset ja valtiolliset oikeudet,
ne, joita itsekin nautitte, että me ihmisinä kehittyisimme ja että koti
tuntuisi meille kodilta, jossa meidänkin sanamme jotain painaa?
Näihin asti on ruumiillista työtä tekevää kansaa moitittu siitä, ettei
se kokoa säästöihinsä aineellisia eikä henkisiä varoja, vaan eleskelee
päiväkseen, kädestä suuhun, ja luottaa yksinomaan sallimuksen apuun ja
kuntien vaivaishoitoon. Mutta kansallisen heräämisen laajetessa on
myöskin työväki herännyt. Nyt se sama väki alkaa nähdä eteensä, rupeaa
oikeuksiansa valvomaan, tulevaisuuttansa huoleksimaan. Se kiiruhtaa
joukottain kansan-opistoihin, lomakursseihin ja ammattitaitoja
etsimään, enemmänkin kuin sille niihin ennätetään tilaisuutta
valmistaa. Nykyajan uudistavat virrat ovat ehtineet juosta
syvien rivien elinvoimaisiin suoniin ja niin joukot pyrkivät
yhteiskunnallisiin kysymyksiin vaikuttamaan, koska heidänkin vasta- tai
myötä-onnensa suuressa määrässä niistä johtuu. Hekin tahtovat olla
osallisina yhteisonnen takomisessa. Ja juuri tästähän pitäisi
iloittaman. Sillä samassa määrässä kuin työväenliike laajenee, leviää
yhteistunnekin ja käsitys yhteisistä asioista, samalla kuin kansallinen
kokonaisuutemme vahvistuu -- jollei näitä voimia tylyllä ynseydellä
katkeroiteta ja tehdä yhteiskunnan vihollisiksi. Mutta siitä varjelkoon
meitä isänmaanrakkaus. Sen vuoksi on epäviisasta ja epäjaloa, että itse
julkisuudessakin varakkaampien luokkien äänenkannattajat työväen
liikettä salaviittauksilla ja uhkauksilla kohtelevat. Jos tästä
seuraisi hajaannusta ja häiriötä, niin ei olis siitä työväenliike
ainakaan yksin vastuunalainen.
Sanotaan, että työväki esiintyy jyrkkänä ja vaatii liikoja. Mutta mitä
on sille sitten jo myönnetty? Mitä on sen hyväksi tehty? Niinkuin koko
Suomen kansa, niinpä erittäinkin työväki tuntee nuoruuttansa ja
elinvoimaansa. Siksi sen silmä ei tähtää ainoastaan tätä päivää, vaan
tulevaisuudesta, ihanteesta nuorukainen innostuu. Ihanteensa tämä
yhteispesän nuorin poika voimakkaasti veljillensä huutaa. Ja siitä
veljet hätääntyvät ja sättivät häntä! Sitten tietää työmies edistykset
muissa sivistysmaissa, mitenkä kunnalliset ja valtiolliset oikeudet
siellä jo ovat tasaisemmin jaetut, mutta miten hitaasti parannukset
meillä käyvät. Näissä jyrkkyyden ja kiiruhtamisen syy sekä siinä,
etteivät vallanpitäjät työväen asiaa kohtaan ole edes hyvää tahtoa
ilmaisseet.
Helppo on hallita Suomen kansaa, helppo Suomen työväkeäkin, kun niiden
elämänkysymyksiä ei tylyydellä kohdella. Ainoastaan tylyyttä kohtelee
Suomen kansa itsepäisellä kovakouraisuudella.
Yhteiskunnan oma etu, pienessä kansassa enemmän kuin suuressa, vaatii
kaikkien osallisuutta olojen kehitystyössä. Mutta myöskin työkansan oma
elinvoima, harrastukset ja riennot takaavat sille ne oikeudet, joihin
se pyrkii. Minkä yhteiskuntaluokan pyrinnöissä tapaisikaan niin paljon
sisällystä kuin juuri työväenliikkeessä? Ja se kestäväisyys ja
kunnioitettava uhraavaisuus, jota lukuisat työväenyhdistyksien jäsenet
yhteisiä pyrintöjä ajaessaan osoittavat, on harvoin muualla
tavattavissa. Työmies, päivän raskaasta työstä päästyänsä, on useinkin
illalla vielä halukas opetusta kuulemaan, yhteiseen kokoukseen,
juhla- tai huvitoimikunnan harjoituksiin saapumaan, samalla kuin hän
huoleksii perheensä ja lastensa toimeentulosta ja valistumisesta. Se on
mahdollinen ainoastaan siellä missä voimat ovat työssä harjoitetut ja
missä pyrintöjen oikeudesta vallitsee sydämeen syventynyt varmuus.
Semmoisetko työvoimat ja semmoinen harrastusko ei ansaitsisi samoja
yhteiskunnallisia ja valtiollisia oikeuksia kuin useinkin
mukavuuksissaan veltostuneet ja itsekylläiset varakkaat luokat?
Mutta työmiehellä olkoon, vähemmän kuin tähän asti, luottamusta muiden
apuun. Yhä enemmän oppikoon hän kohoamaan omien voimiensa ja
rehellisten keinojensa nojassa. Pankoon kukin yksityinen etupäässä
tarmokkaasti liikkeelle kaikki Jumalan antamat pääomansa, ruumiillisen
ja henkisen kykynsä. Ja nämä yksityiset voimat liittykööt yli koko
maan, maaseudullekin ylettyväksi työväenliitoksi yhteisiä etuja varten.
Näin kasvaa yksityinen toimellisuus sekä yhteishenki. Erimielisyydet,
joita uusissa, kehityksen alaisissa harrastuksissa aina jonkun verran
syntyy, ovat alistettavat yhteisetujen alle. Ennen kaikkia on
asetettava kokonaisuus, isänmaa luokkaharrastuksienkin johtavaksi
sieluksi. Sillä kun isänmaa särkymättä säilyy, niin työkansankin
oikeudet ovat kerran saavutettavissa. Päinvastoin käypi, jos
yhteispesämme rikotaan. Maan ahdingossa osoittakoon työväki pystyvänsä
täydentämään ja vahvistamaan kansansa kokonaisuutta ja voimaa, niin
kohoaa se yhä täydellisempiin oikeuksiinsa oman kuntonsa ja etevyytensä
perusteella. Se on ollut historian meno aikanaan muissakin
kansanluokissa.
Siis yleistä liittymistä työväen kesken, uhrauksia, yksityissäästöjä
sekä yhteiskassoja. Yhteisissä harrastuksissa työväen kyky kasvaa,
tarmo vastuksissa terästyy. Näin itsetoimivalta ja harjoitetulta
voimalta ei sitten valtio enemmän kuin kunnatkaan voi kieltää pesän
osakkaan oikeuksia eikä myötävaikutustansa, vaan sopuisa, entistä
ehjempi yhteisriento alkaa. Niin on yhteiskunnan nuorinkin veli
ehdottomasti voittava oman tuvan ja oman luvan -- oman kuntonsa
kustannuksella.
Siinä toivossa eläkööt, eläkööt työväenyhdistykset!