Ei, vaan Madeiraa!
LAKEIJA.
Teen niinkuin käskette! Mä lähden kohta!
Mut sallikaa, mä kättä suutelen.
(Tarttuu Colombinaa oikeaan käteen; tämä vetää sen pois ja tarjoo
vasemman.)
COLOMBINA.
Nyt teistä eroan mä -- häihin saakka.
(Lähtee.)
Seitsemäs kohtaus.
Lakeija. Hovimestari.
LAKEIJA (Hovimestarille.)
Nyt näet, kuinka vallan mainiosti
me yhteen sovimme.
HOVIMESTARI.
Se totta on! --
Mut miettikäämme hetki vielä häitä.
Mä hankin ruokaa, sinä viinit
ja hedelmiä. -- Myöskin hupia ois tarvis.
Mut pyytäkäämme "Pater Paulus" häihin,
hän ompi joskus sangen sukkela,
hän voisi vieraitamme hauskutella.
LAKEIJA.
Se sopii mainiosti! Joutuin vaan
nyt ostoksille! Sinä lähdet varmaan
jo kutsumahan häihin vieraita.
HOVIMESTARI.
Mä voinhan lähteä. Jos tapaan narrin,
niin kutsun hänetkin.
(Lähtevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Narri. Markiisi.
(Tulevat puistosta.)
NARRI.
Ol' onni, että teidät tapasin,
mun jalo herrani.
MARKIISI.
Vai niinkö luulet?
Mä siis oon sua varten olemassa.
Mä luulin aina, että ois päinvastoin.
NARRI.
Niin luulin minäkin, mut erehdyin.
Nyt huomaan, että teistäkin myös joskus
voi olla hyötyä.
MARKIISI (Nauraen.)
Sä pistelet!
En suutu sentään, sinut ymmärrän,
sä olet narri!
NARRI.
Kernaasti sit' olen
sen silmissä, ken mua ymmärtää. --
Kun narrin sanat koskee arkaan paikkaan,
hän niitä sentään uskoo! Eikö niin?
MARKIISI (Hymyilee myöntävästi.)
Saan sulta paljon kuulla, jot' en sallis
mä toisen mulle lausua.
NARRI.
Sen uskon,
mut varokaa, se ettei tule siitä,
mä että olen ainoastaan -- narri.
Mut asiaan. Mä olen köyhä mies,
ja köyhän miehen suurin synti on,
hän että myöskin, ihmeellistä kyllä,
voi rahaa tarvita. Niin hävytöntä!
Maailma sit' ei anteeks' antaa voi!
Mut ehkä te? Siis mulle lainatkaa
noin kultarahaa kymmenen, ei muuta.
MARKIISI (Nauraen.)
Mut voiko narrihin nyt myöskin luottaa?
NARRI.
Voi luottaa, velkani mä silloin maksan,
kun tääkin narri on niin onnellinen,
hän että viran saapi valtiolta.
MARKIISI.
Tuoss' ompi rahat; mitä niillä teet?
NARRI.
Teen paljon niillä. Niillä aijon ostaa
mä sydämmen.
MARKIISI.
Taas pilan laskit,
niin vähällä et sydämmiä osta!
NARRI.
Se totta on, ett' taksa vaihtelee.
Mut viekas olen, nämä riittää mulle!
MARKIISI.
Mut kerrohan, mit' aijot niillä tehdä?
NARRI.
Voin sanoa sen teille. Lakeijanne
jo tänään aikoo naida Colombinan -- --
MARKIISI (Huvitettuna.)
Vai Colombinan, niinkö, niinkö lausuit?
NARRI.
Ahaa! Ahaa! (Viekkaasti) Se huvittaapi teitä?
Hän oli sangen kaunis nuorempana
ja itse markiisikin taisi -- --
MARKIISI.
Vaiti!
Sun kertomustas jatka!
NARRI.
Lakeijanne,
kuin kerroin teille, naipi Colombinan,
vaan sit' en salli.
MARKIISI.
Häntä rakastat?
NARRI (Nauraa.)
No silloin vasta olisinkin narri!
En häntä rakasta, mut lakeijaa
mä säälin. Hänet pelastan.
MARKIISI.
Vai niin!
Miks' sekaannut sä toisten asioihin?
NARRI.
Se saattaa olla hyödyllistä joskus,
ja ken sen sitten tekis, ellei narri.
Kun kukin omaa etuansa hoitaa,
niin narri tuumii hyvää toistenkin.
MARKIISI.
Mut mitä sua koskee kaikki tuo,
sä anna lakeijalle Colombina
ja rauhoitu!
NARRI.
En anna, en!
Täss' uhkaa vaara. Se on vältettävä.
Se pieneltä voi monellekin näyttää.
Mut narri, narri huomaa suuruuden.
MARKIISI (Nauraa.)
Nyt narri, liijottelet!
NARRI.
Mahdollista!
Voi viha usein kyllä liijotella.
MARKIISI.
Sä mitä sanoit? Viha? Ketä vihaat?
NARRI.
Mä niitä vihaan, jotka sanoillaan
kaks ihmistä voi yhteen solmita
sen tehden umpimähkään, ainaiseksi
ja viran puolest' antain siunauksen.
MARKIISI.
Siis pappeja.
NARRI.
Niin juuri pappeja!
Yks' ainut kerta olen suuttunut
ja silloin suutuin oikein aika lailla. --
Mä vanhaan tapaan kiersin markkinoilla,
kun telttahani kerran astui pappi.
Hän oli Pater Paulus nimeltään
ja ammatiltaan sangen hurskas mies.
Hän astui eteeni, mua katsoi kauvan
ja lausui:
"Jumalaton! Käänny jo!
Sun narrin virkasi on huono virka!"
Mä lausuin vain:
"Oho, vai huono virka,
jos minä oikein tunnen ihmisen,
hän ivaa auliimpi on tottelemaan
kuin saarnaa."
Nyt jo pappi suuttui.
"Mik' on sun nimesi?" Hän kysyi multa,
Mä lausuin empimättä:
"Pater Paulus."
Sus siunatkoon, kuin pappi vimmastui!
"Mun nimeäni herjaat, pilkkaat narri!"
Mä hälle lausuin aivan rauhallisna:
"Ken meistä kahdesta ei ole narri?"
Ja juoksin pois ja heitin papin sinne.
Taas tänään ehkä papin nähdä saan,
mi antaa noille, noille siunauksen.
Se melkein sama on kuin ottaisin
mä kaksi kukkoa ja nuoralla
ne kaulastansa yhteen sitoisin
ja katselisin aivan rauhallisna,
kun kukot tappelevat, kynsivät
ja verta vuotavat ja kuolevat,
mut nuoraa en mä sentään irrottaisi.
MARKIISI (Nauraa.)
On hauska nähdä sinut innostuvan.
Mut tuulta piekset. Mitään et sä mahda!
NARRI.
Mä mahdan kyllä! Kilpakosijaksi
mä itse käyn, mä varman voiton saan!
HARMIISI.
Et noilla rahoilla!
NARRI.
Mä viekas olen
ja kyllä keksin keinon, joka tepsii.
Mit' taaskin tulee rahan paljouteen,
niin vähemmin lie tarvis niitä nyt,
kuin silloin, kun te itse Colombinaa -- --
MARKIISI. Suu poikki!
NARRI.
Tietysti suu poikki taas!
-- Mut varma on, mä estän heidän liiton!
MARKIISI.
Ja minkä palkan saat sä vavoistasi?
NARRI.
Sen tiedän kyllä: Colombina suuttuu,
lakeija suuttuu, isä suuttuu, kaikki suuttuu.
No -- onhan narrin palkkaa siinäkin.
Kas tuolla tulee hovimestari,
nyt joutuin asioille, hyvästi,
mun armollinen herra, kuulla saatte
te illemmalla sangen hauskan jutun!
(Pois, markiisi samoin.)
Yhdeksäs kohtaus.
Hovimestari. Colombina.
HOVIMESTARI.
On vieraat kutsuttu, ne saapuu kohta,
on kiire tässä häitä valmistella!
Hei Colombina!
(Koputtaa ovelle.)
COLOMBINA.
Mitä taaskin tahdot?
HOVIMESTARI.
Nyt on sun häät, nyt ällös olko tyly.
COLOMBINA (Tulee.)
Oh mua uuvuttaa nuo turhat hommat.
HOVIMESTARI.
Nää turhat hommat! Lausuit turhat hommat?
Sun kautta vuoden kolmenkymmenen
nää hommat eivät turhat, tiedä se.
Koht' tulevat jo vieraat, kiire on!
Mua auta hiukan pöytää nostaessa!
COLOMBINA.
Mä lausuinhan, tää mua uuvuttaa!
HOVIMESTARI (Vihoissaan.)
No jääköön sitten kaikki silleen taas
ja heittäkäämme häät! Se ihme on,
ett' aina kun sä puhut minun kanssa,
sä Colombina olet kyllästynyt, väsynyt,
mut toisten miesten kanssa kyllä naurat
ja olet veikeä! -- No heittäkäämme häät,
jos tahdot sen!
COLOMBINA.
En tahdo sitäkään.
Ho-hoi! Sua voinhan auttaa pöytää nostaessa.
HOVIMESTARI.
No tullos sitten! Täältä sisältä
me tuoleja ja pöydän noudamme!
(Menevät sisään.)
Kymmenes kohtaus.
Narri.
NARRI (Tulee puistosta.)
Nyt olen aivan valmis rynnäkköön,
ja mihin rynnäkköön! Oi Colombina,
ken nainen saattais mua vastustaa!
Nyt tosin olis paljon rahaa tarvis,
mut onhan mulla näitä
(näyttää kukkaroja ja iskee silmää)
nämä kelpaa.
Ja kelpaa kopeilla, kun helmiäkin
on mulla.
(Ottaa povestaan helmivyön ja heiluttelee sitä.)
Colombina! Colombina!
Nyt olet mun, vaikk'en mä sua huoli,
mut _hänen_ et oo, vaikka huolisitkin.
Yhdestoista kohtaus.
Hovimestari tulee kantaen Colombinan kanssa pöytää.
Narri aikoo poistua.
Colombina lähtee.
HOVIMESTARI.
Hei narri, vuota! Minne nyt, seis kohta!
NARRI.
Vai niin, en niinkään seiso vaan!
HOVIMESTARI.
Seis mies kun käsken!
NARRI.
Sepä kummallista?
Ken mua saattaa komentaa? Häh ken?
Sit' tiedä en.
HOVIMESTARI.
Mä tiedän sen! Siis vuota!
Mä olen herrasi, kun olet täällä.
NARRI.
Ken herraansa nyt täällä tottelis!
Mä seuraan aikaani.
HOVIMESTARI.
Oot röyhkeä.
Sen sulle anteeks' suon. Sä narri olet.
NARRI.
En sinun edessä! Sun armoasi
en tarvitse. Siis terve mieheen!
HOVIMESTARI.
Seis!
NARRI.
No mitä vielä! Turhaan vaivaat mua!
HOVIMESTARI.
Nyt tuki suus, tai kohta raivostun.
Jos vieras kuulis tään, hän epäilis,
ken meistä kahdesta on herra täällä.
NARRI.
Sen luulen minäkin!
HOVIMESTARI.
Mies onneton!
Nyt vaiti jo. On kummaa aikaa tää,
kun kukin herra ompi mielestänsä,
ja harva ymmärtääpi vaiti olla,
ja kumartaa ja kiittää. Narrikin
on vimmattu, on uppiniskainen,
ja kohti herraansa mies alhainen,
mi ompi riippuvassa asemassa.
NARRI.
Häh! Lausuit riippuvassa asemassa?
Oi kunnon veli! Kohta varmaankin
me hirsipuussa ollaan kumpikin!
Sä vaikka kiität, kumartelet vaan,
mä vaikka ivaa, pilkkaa teetän teillä,
niin siihen riippuvaiseen asemaan
on aivan yhtä lyhyt matka meillä.
HOVIMESTARI.
Voit ivas heittää. Sua pyydän häihin
mun tyttäreni, siellä kyllä saat
sä paraat pilas laskea, jos tahdot.
NARRI.
No kiitos kutsunnasta, kyllä yritän
mä parhaat pilat tehdä hänen häissään.
HOVIMESTARI.
No terve tuloa, sua vuottelen.
(Lähtee hiljakseen poispäin.)
NARRI (Itsekseen.)
Nyt on mun vuoro, aikani on tullut.
Nyt "Pater Paulus" ollos kopea.
Ken paljon tahtoo, olkoon hävytön?
(Hovimestarille.)
Hei veikko, kuule! Minne nyt? Seis kohta!
HOVIMESTARI.
Sen riivattu, sä mitä komennat?
NARRI.
Seis mies, kun käsken!
HOVIMESTARI.
Nyt jo julmistun!
Mun seista käsket, sinä, sinä, mun!
NARRI.
Voit julmistua! Kuule! Meidän kesken
mä sulle lausun pienen totuuden.
Miks' ylpeilet? Kas kuninkaatkin joskus
on seisattuneet narrin sanoista.
Seis veikko! Mull' on sulle asiaa!
HOVIMESTARI.
En tahdo moisen kanssa olla asioissa.
NARRI.
Top! Pikkuhiljaa! Kohta kuulla saat!
Kas asia on se, mä rakastan
sun tytärtäs, sen lausun suoraan sulle.
HOVIMESTARI.
Voit rakastaa, mut häntä et sä saa!
NARRI.
No sepä kumma! Mulla kaikki on,
min kosijalta saattaa vaatia.
HOVIMESTARI.
Ha! Ha! Sa ootko kaunis mies! Ha, ha!
NARRI.
On komeutta kotitarpeheksi.
HOVIMESTARI.
Sä ootko viisas, ootko nerokas?
NARRI.
Nyt onhan puhe naima-asioista,
ken silloin jaarittelee viisaudesta.
HOVIMESTARI.
Sä ootko syntyjäsi aatelinen?
NARRI.
En ole köyhä, että nimeä
mun oisi tarvis, kyllä muutenkin
saan melkein minkä immen tahdon vaan.
Kas, lukuun ottamatta yhtä seikkaa,
mä nimittäin ett' olen kunnon mies,
ei moinen tule tässä kysymykseen -- --
on mulla etuja. Mä olen rikas!
HOVIMESTARI.
Vai niin, vai niin? Sull' onko paljonkin?
NARRI.
Ne riittää kyllä tähän asiaan.
HOVIMESTARI.
Mut tytärtäni et saa kuitenkaan!
Et koskaan! Tiedä se!
NARRI.
Se saadaan nähdä!
HOVIMESTARI.
Se saadaan nähdä. Liian hyvä on hän
sun kaltaisellesi!
NARRI.
Mun kaltaiselleni!
Sä hourit mies! Mull' ompi rahaa, hullu!
Voin jonkun sata kurjaa kultarahaa
mä heittää vaikka sikolättiin sun.
HOVIMESTARI.
Vai niin! Mut millä ihmeen lailla sinä
oot niitä ansainnut, ois hauska tietää.
NARRI.
En ole tosin sinun asemassa,
en hoida herrani mä rahoja,
mut rikkaaksi voi tulla muutenkin.
Kas onhan ammattini mullakin.
HOVIMESTARI.
Ois hauska tietää mikä?
NARRI.
Arvaahan!
HOVIMESTARI.
Jos lienet suutari?
NARRI.
Voin olla joskus,
mut ei se rikastuta. -- Arvaa vielä!
HOVIMESTARI.
Jos lienet räätäli?
NARRI.
Mun pukuni
on muodikas?
HOVIMESTARI.
No eipä kehumista!
Mut mikä olet, koska ammattisi
sä väität kannattavan.
NARRI (Ylpeänä.)
Olen taiteilija!
Sä varmaan tiedät, että ihmiset,
noin kunnon ihmiset kuin sinäkin,
ne uhraa paljon, paljon taitoihin.
HOVIMESTARI (Huokaa.)
Juu, juu!
NARRI (Matkii.)
Juu, juu!
HOVIMESTARI.
Ja minä luulin jo,
ett' olet vallan keppikerjäläinen.
NARRI.
Huut hävitön!
HOVIMESTARI.
No, no! Ei suuttumista!
NARRI (Käskevästi.)
No tiedä siis, mä vaadin tyttäresi!
Mä häntä rakastan, vain häntä yksin.
Ja ellen häntä saa -- niin -- menen hirteen!
Sä tiedä se, ja suostu! Tuossa on!
(Antaa ylpeästi hovimestarille kukkaron.)
HOVIMESTARI (Punniten kukkaroa.)
Ja ettäkö nää saisin?
NARRI.
Saada voit,
jos annat mulle sulo tyttäresi.
HOVIMESTARI.
Mut vasta toinen hänet multa sai,
mit tehdä nyt?
NARRI.
Sä ällös hätäile!
(Ottaa taskustaan helminauhan, painaa sitä sydämmelleen.)
Kun vieno tyttäresi näkee mun,
hän kohta hurmaantuu. Voit olla varma!
HOVIMESTARI.
Mut vasta juuri sanoi lempivänsä
hän toista miestä.
NARRI.
Tiedän kyllä sen,
mut tyttäresi tietänyt ei silloin,
mä että myöskin häntä rakastan.
HOVIMESTARI (Epäröiden.)
Voi olla totta! Mutta anteeks' anna,
jos epäilen mä sinun rakkauttas,
kun noidaksi sä vasta nimitit
mun tytärtäni.
NARRI (Itsekseen.)
Ai saakeli! Nyt tuli
Jo kummat! (Miettii.) Ahaa! (Hovimestarille.)
Miten epäillä
mun rakkautta voitkaan, -- ihminen?
Jos noidaksi mä häntä vasta kutsuin
niin tein sen rakkaudesta!
HOVIMESTARI.
Rakkaudesta?
NARRI.
Niin juuri! Sillä tahdoin eksyttää
mä miestä, joka väitti lempivänsä
sun tytärtäs.
HOVIMESTARI.
Vai niin! Nyt ymmärrän!
NARRI.
No vihdoinkin! Siis tyttäresi saan?
HOVIMESTARI.
Saat. -- Et. -- Saat. -- Et. -- En tiedä oikein varmaan.
NARRI (Ottaa povestaan toisen kukkaron, antaa sen hovimestarille.)
Siis tyttäresi saan?
HOVIMESTARI.
Oi armas tyttäreni!
Niin kovasti mä häntä rakastan.
En hennois antaa.
NARRI (Suuttuu.)
Piru vieköön sun!
En enää anna sulle ropoakaan!
Nuo anna takaisin! -- Tai tyttäresi?
Sä tingit niinkuin pahin juutalainen.
HOVIMESTARI.
Mä nääkö takaisin? Tai tyttäreni? (Miettii.)
Vie tyttäreni, vie, vie Herran tähden,
jos hän vaan suostuu.
NARRI.
Suostuu aivan varmaan.
Vie hälle sana, häntä vuottelen
ja hälle olen minä tuonut tänne
kaks sormusta, kuus rannerengasta,
viis ihanata helmivyötä sekä
myös -- yhden sydämmen.
No! Ala mennä!