Entiset. KAKSI RATSUMIESTÄ.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Herrani! He eivät tahdo taistella!
TOINEN RATSUMIES. Se oli paljasta kavaluutta, tahdottiin voittaa aikaa,
jotta kuningattaren väki ehtisi mennä heidän puolelleen.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Ne ovat yhtyneet ja meitä saarretaan!
BOTHWELL. Pettureita loppuun asti! (Ratsumiehille.) Hevosen selkään,
nyt me tulemme. (Ratsumiehet menevät). Nyt teidän täytyy mua seurata
kauemmas ja suurempiin taisteluihin! Kautta kaiken sen, mitä teillä on
rakasta maailmassa, jos te vangitaan täällä, niin ette hetkeäkään enää
Skotlannissa hallitse!
KUNINGATAR. En voikaan hallita tätä maata!
BOTHWELL. Mutta poikanne, poikanne!
KUNINGATAR. Olen jo havainnut, että hän on yhtä hyvissä turvissa
lordien luona, kuin teidän luonanne!
BOTHWELL. Siis tahdotte minua jättää -- huolimatta kaikesta mitä
eläissäni olen uskaltanut teidän hyväksi!
KUNINGATAR. Te olette ottanut maksun siitä tänään!
BOTHWELL. Hyvä, -- jos ei mikään tästä kaikesta teitä taivuta, niin
kumminkin itsenne-varjelemisen halu! Tässä kädessä on teidän kruununne,
luottakaa siihen! Vuorilla tapaamme Hamilton'in, Seaton'in ja monta
uskollista katolilaista; sieltä me kukistamme petturit, niin totta kuin
Bothwell'ia ei vielä koskaan ole taistelussa voitettu. Kaikkea tässä
maailmassa olette tehneet puoleksi, -- tehkää nyt tämä täydesti!
KUNINGATAR. Tosi, paljon hyvää olen tehnyt vaan puoleksi, -- sentähden
tahdon nyt syntiäkin vaan puoleksi tehdä!
BOTHWELL. On vaan yksi synti olemassa, mutta sitä ei voikaan anteeksi
antaa: se on voitetuksi joutuminen! Joka voittaa on oikeassa, sillä hän
säätää lakia itse. Mutta minä en pääse voitolle ilman teitä; sillä
ilman teitä en saa sotajoukkoa kokoon. Loistakaa valkoisen ratsunne
selässä vaan yksi ainoa kirkas tunti sotajoukon edessä; -- lopun minä
teen! --
KUNINGATAR. Teidän ei ennen olisi pitänyt ryöstää luottamustani,
Bothwell!
BOTHWELL. Oi, kirottu kiusallinen uppiniskaisuus, kostonhimo, itsekäs
umpimielisyys, -- mitä tuo kaikki lienee; -- kevytmielisesti heität
elämäsi onnen kaupalle. -- Mutta kuinka kaunis kuitenkin olet, kun
uhaten vastustat, sa käsittämätöin!... Minä vien sinut väkisin, ...
sinun pitää pelastua ... ja pelastaa minut!
KUNINGATAR. Koettakaa!
BOTHWELL. Hänessä on vielä voimaa, jota minä en voita. -- -- He ovat jo
linnan pihalla! Täällä ei ole ... oi, Maria, viimeisen kerran, minussa
sinun elämäsi tähti jälleen välähtää, vielä kerran myötä-tuuli ohitse
suhisee ... tule pois, käykäämme väkirynnäköllä onnea yhdessä
pyytämään!
KUNINGATAR (on ääneti, mutta pudistaa päätänsä).
BOTHWELL. Melu tuolla alhaalla kiihtyy... Minä koetan onneani yksin! Ei
jokainen pohjaan mene, joka uppoavasta laivasta mereen hyppää. Mutta
sulle se päivä vielä koittaa, jolloin kadut ett'et pitänyt kiinni
hyvästä uimarista, se päivä, jolloin vankihuoneen ikkunasta katselet
lintujen lentoa vuorten yli, ja minua ajatellen, vavisten kuuntelet
askeleitten kaikua pitkissä käytävissä, odottaen että kenties tulee
sanoma Bothwell'ilta, sanoma elämästä, sanoma kostosta!
Ja kun ei se tule, -- saat istua kunnes käyt vanhaksi ja
harmaapääksi ... yhä odottaen, -- kiroo silloin Bothwell'ia ja sano:
hänestä tuli kosto, -- kaiken uskottomuutesi kosto!
(Nyt huudetaan altaani-ikkunan alta: Bothwell!)
Niin, nyt minä tulen! -- -- Enkö koskaan saa sua nähdä enää, sa ylpeä
tenhotar vallan tähtitarhassa! Sinä olet laulullasi lumonnut mun surman
suuhun! Monenko vielä täytynee kietoa kuoleman tanssia sun nimesi
varjossa? Joka aina morsiamen pukua kannat, minun pitäisi sinut tappaa
ennenkuin menen; sillä ei kukaan sinua omaksensa saa, kun en minä sua
saanut!
(Alhaalta useat huutavat: Bothwell!)
Minä tulen! Minä tulen! -- Ei koskaan sua nähdä enää... Oi! (Syöksee
kuningattaren luo, syleilee häntä ja kuiskaa:) Jos nyt molemmat
saisimme kuolla?... Silloin emme eroaisi!... Ei! (päästää hänet).
Elämä, vapaus, ja toivoa sen kanssa!
(Ulos).