Joukko ratsumiehiä tulee tahdissa kävellen, järjestyvät
kahteen riviin, jotka seisovat vastakkain ja ulottuvat koko
etusalin poikki sekä kappaleen matkaa itse huoneesen; keihäät
pannaan toinen toistansa vastaan ja niiden alitse tulee,
ratsuväen toitotusten soidessa, Bothwell täysissä aseissa,
kädestä taluttaen kuningatarta, joka on matkavaatteissa ja
huntuun peitetty. Kaksi pientä hovipoikaa seuraa, kantaen
joitakuita matkatarpeita. Kun ovat tullet huoneesen ja
Bothwell on saattanut kuningattaren istuimen luo, jota hän ei
käytä, tulee ratsumiesten päällikkö sisään kantaen ratsuväen
lippua, missä on Skotlannin vaakuna; se pystytetään, jonka
perästä koko ratsuväki marssii pois; hovipojat seuraavat.
Samassa kuningatar heittää huntunsa pois ja syöksee esille.
KUNINGATAR. Mitä tämä kaikki tietää? Me ja meidän seurueemme saarretaan
matkalla, viedään teidän vahvaan linnaan ja meitä vartioidaan; --
Bothwell'in jarli, selittäkää tätä!
BOTHWELL (polvillaan). Anteeksi, teidän armonne, lempeni on
viimeistäkin uskaltanut.
KUNINGATAR. Te rohkea, mikä on aikomuksenne?
BOTHWELL. Hankkia vakuutta siitä, että kuuntelette minua, kun rukoilen:
-- antakaa minulle nyt se, josta sain pantin!
KUNINGATAR. Bothwell, te uskallatte?
BOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen -- minä en vaadi, minä muistutan
vaan lupauksestanne -- ja monesta sittemmin annetusta.
KUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni
teidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta
mitään.
BOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti
kun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja
nykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en
tunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! --
KUNINGATAR. Te peloitatte minua, -- kuinka voisin teitä lempiä?
BOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme
hyvästi yhdessä.
KUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?
BOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. -- Tehkää minulle mitä
tahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin
käskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!
KUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua
kun teidän soturinne ympäröivät.
BOTHWELL. Käske heidän mennä pois!
KUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, -- ja älkää enää palatko!
BOTHWELL (nousee). Niinkuin käskette!
(Hän menee).
KUNINGATAR. Te menette todellakin! -- Te saatatte minun tuskastumaan.
-- -- -- Mitä te tahdotte?
BOTHWELL. Ei mitään.
KUNINGATAR. Mihinkä sitten menette?
BOTHWELL. Maanpakolaisuuteen.
KUNINGATAR. Tekö! -- Niin, se on oikein; te ette enää voi meitä
palvella.
BOTHWELL. Se koskee minuun kipeästi; mutta minun täytyy nyt jättää
teidät lordien huostaan, noiden umpimielisten haltuun, jotka tappoivat
Rizzion ja sitten Darnleyn.
KUNINGATAR. Oi miksi kutsuinkaan ne kotia jälleen! Skotlannin miehet
ovat joukko eläimiä, jotka raivokkaina hirmuisuudesta tai hekumasta
käyvät ulvoen metsien läpi -- ja minä en ole niin voimakas, kuin
Rizzion murhan aikana, eikä minulla ole mitään tukea!
BOTHWELL. Silloin teillä oli Bothwell!
KUNINGATAR. Te olette olleet pelastukseni ja turvani, nyt täytyy minun
peljätä teitäkin.
BOTHWELL. Minua! Mitä tänään olen tehnyt, sen olen tehnyt suojellakseni
teitä!
KUNINGATAR. Suojellaksenneko minua!
BOTHWELL. Sillä huomenna joku halvempi olisi tehnyt mitä minä nyt.
Leskenä ette voi rauhassa elää tässä maassa, missä jokainen
korkea-sukuinen aatelismies pyytää teitä omakseen. Sentähden ai'oin
rohkealla te'olla tehdä siitä lopun; sillä minulla on rakkauden oikeus
siihen ja samalla se, että olen ainoa, joka on ollut teille uskollinen
kaikissa vaiheissa. Minä taistelin äitinnekin edestä. Ja mitkä olivat
viholliset? Aina ne samat, jotka nyt istuvat valtioneuvoskunnassa -- ja
jotka, minun mentyäni, jäävät teille jälelle.
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, -- älkää lähtekö!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään --?
KUNINGATAR. Palveletteko tekin minua ainoastaan palkan edestä?
BOTHWELL. Ensin palvelin teitä kunnian, sitten vallan tähden, mutta nyt
pyydän enempää!
KUNINGATAR. Lähtekää.
BOTHWELL. Niin, teidän tähtenne olen kahdesti ollut
maanpakolaisuudessa; menen nyt kolmannen kerran!
KUNINGATAR. Bothwell, minä olen hetken lapsi; minä unohdan että elän
pelkkien vihollisten parissa; jos te lähdette, niin minä olen hukassa!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään, niin sysäätte minut pian luotanne!
KUNINGATAR. Minä -- teitäkö?
BOTHWELL. Antakaa minulle siis se varmuus, joka sitoo teidät,
huolimatta kaikista teidän hetkistänne!
KUNINGATAR. Te tarkoitatte --?
BOTHWELL (menee pöydän luo, panee paperin pöydälle, levittää sen ja
astuu takaisin).
KUNINGATAR (lähestyy ja lukee). Tietysti -- aviokontrahti: -- ei
koskaan!
BOTHWELL (on vaiti).
KUNINGATAR. Minäkö menisin teille vaimoksi, eräälle aatelismiehistäni,
Bothwell'in jarlille -- ha, ha, ha! -- En, en nauranutkaan! (pitempi
vaitiolo). Teidän hengessänne ja tahdossanne on jotain suurenmoista,
joka välistä minua viehättää, mutta välistä taas, -- niin nyt,
tuommoisena, kuin tuossa seisotte -- minä pelkään teitä, pelkään teitä
enemmän kuin kaikkia lordeja yhdessä!
BOTHWELL. Teillä on siis syytä siihen.
KUNINGATAR. Ei, ennemmin ulos noiden toisten luo ja kohtaloni Jumalan
huomaan!
BOTHWELL. Silloin on se varma.
KUNINGATAR. Olkoon varma, sillä, ennenkuin vielä kerran luovun
vapaudestani, heitän henkeni!
BOTHWELL. Minkä vapauden Darnley teiltä ryösti?
KUNINGATAR. Rauha olkoon hänen kanssansa! Mutta vaikka saisin kymmenen
kuningaskuntaa, en menisi toistamiseen hänelle puolisoksi.
Ja lisäksi nyt täällä, tämmöisessä tilassa ja teidän kanssanne! -- Mitä
Skotlanti, mitä Europa sanoisi jos te veisitte minut tänne vankinanne
ja sitten täältä ulos vaimonanne? Eikö sanottaisi että kaikki oli
edeltäpäin sovittu ja häpeällistä peliä kaikki tyyni?
BOTHWELL. Mahdollista, mutta yhdentekevää.
KUNINGATAR. Vai yhdentekevää! Onko kunniani teille yhdentekevä?
BOTHWELL. Ei; sillä mitä sanotaan jos te astutte ulos täältä olematta
minun vaimoni?
KUNINGATAR. Taivaan pyhät! Onko se totta? Tiedättekö, mylord, teidän
käytöksenne on inhoittava, -- kun kätenne tarttui ratsuni ohjaksiin,
tahrasitte te kunniaani!
BOTHWELL. Minä saatoin teidän tekemään päätöstä, ei muuta mitään.
KUNINGATAR. Ei muuta mitään! Vapauteni, kunniani, ei muuta mitään!
-- -- -- Mutta tämä käy kauheaksi, kylmä hiki nousee ja minä vapisen
kuin kuolon kynsissä, sillä minulla ei ole valitsemisen varaa!
BOTHWELL. Ei ole.
KUNINGATAR. Ei ole... Jesus Maria, kuinka tämä on tapahtunut? -- ei
valitsemisen varaa häpeän ja hänen välillä! -- ei valitsemisen varaa --
oi, laupias Jumala, katso, kuinka kylmänä ja pahana hän seisoo
odottamassa!... Eikä valitsemisen varaa -- on! (hänelle). Tästä
luolasta, johon olette minut kulettaneet, en minä mene kukistettuna
enkä häväistynä; minä en mene tästä ollenkaan enää; minulla on
rohkeutta, jota ette ole lukuun ottaneet: minä rohkenen kuolla; siellä
ylhäällä on satamani, -- mutta sieltä on myöskin, kuolevan viimeisenä
rukouksena, kunniani palaava kansani luo ja kohtaava sitä teillä,
kodissa ja kirkoissa, kunnes se nousee kostamaan!
BOTHWELL. Mikä silloin poikanne kohtaloksi?
KUNINGATAR (pysähtyy). Poikani! (pari askelta). Poikani! (lankee
polvilleen). Isäsi antoi minulle vaan tuskaa ja kyyneleitä, pitääkö
sinun nyt jatkaa? Sainko sinut kahleeksi ja kuritukseksi tänä päivänä?
Oletko punottu elämääni kuin rakkaus syntiin?
BOTHWELL. Jos te hänen tähtensä uhraatte vapautenne, ei teidän pitäisi
sitä valittaa.
KUNINGATAR. Oi, hän on ainoa, jota rakastan maailmassa, hän ei voi mua
saattaa perikatoon.
BOTHWELL. Mutta te hänet.
KUNINGATAR. Minäkö hänet? (kauhistuu, nousee). Minäkö saattaa hänet
perikatoon? Minäkö surmata mitä rakastan? Oi, Herra Jumala, varjele
järkeäni, minä tunnen ett'ei mulla enää ole voimia, -- nämä alituiset
runnellukset...
BOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata
minkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. -- Nyt teidän täytyy
sitä koettaa!
KUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon
toiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet.
Ei, -- ei! tämä on elävää kuolemata! -- Ennemmin luovun kaikesta
vallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!
BOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään
maailmassa ole oikeutta siihen.
KUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en
myöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!
(Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).
BOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat
ikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat
yhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois,
sortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne
veljes-sodan verivirtaan, -- taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta
pelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä
hallitsen ja minussa on tahto!
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata
meille lordien uskollisuutta?
BOTHWELL. Se on minulla!
KUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen
perintö-oikeuttansa.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko ett'ette koskaan kiellä minulta hänen seuraansa?
(Hän itkee).
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko olla hyvä minua kohtaan, -- minä olen kärsinyt
niin paljon, eikä minulla nyt ole mitään iloa enää.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR (tarttuen kynään). Poikani tähden, -- kunniani -- ja maani
tähden, luopuen kaikesta, jota olen toivonut ... kaikista tulevaisuuden
toiveista ... mielen tuhansista kauniista kuvituksista ...
nuoruudestani ... en, en voi!
(Kätkee kasvonsa käsivarsia vasten ja nyyhkyttää).
BOTHWELL. Mikä on välttämätöintä, ei saa olla mahdotointa.
KUNINGATAR. Lupaatteko että saan lähettää poikani pois turvalliseen
paikkaan -- lupaatteko että silloin usein saan käydä hänen luonansa?
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!
BOTHWELL. Sen olen luvannut!
KUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se
kuitenkaan tapahtuisi! -- -- Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien
jalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? -- -- Oi, jos ensin
saisin puhua heidän kanssa!... Mylord, te annatte miettimis-aikaa, --
armoa!
BOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat
poikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin
teillä sitä on!
KUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! ... minusta on kuin
kirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!
BOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.
KUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet
miksi sen teen!
(Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin
istuimelle).
BOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja
ottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu
hänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria!
-- Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.
KUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, -- enkä voi sitä estää, minun
täytyy itkeä!
BOTHWELL. Nämä kyynelet muuttuvat jääksi mun sydämmessä.
KUNINGATAR. Antakaa mun itkeä, -- itkeä! Se on ensimäinen rukoukseni
teille aviomiehenäni.
(Itkee katkerasti).
BOTHWELL. Minä en tahdo sitä kieltää teiltä; -- (hiljemmin) mutta te
kadutte sitä.
KUNINGATAR (havaitsee Skotlannin lipun, joka riippuu hänen yli). Oi,
Skotlannin lippu, kuinka huonosti olet mua suojellut.
BOTHWELL. Älkää sanoko niin: minä olen oleva teille tuo juokseva
jalopeura.
KUNINGATAR. Oi, se on iskenyt kyntensä sydämmeeni.
BOTHWELL. Maria!