Heikko Amina istui kaivon partaalla ja itki kuollutta miestään, ja
kyyneleet putoilivat lähteen pyhään veteen.
— Ilta läheni.
Viimeiset pyhiinvaeltajajoukot pysähtyivät Zemzem'in partaalle ja
joivat sen kirkasta vettä, eivätkä he tietäneet, että pyhän äidin
kyyneleet olivat siihen sulaneet. Ja joukot kääntyivät vielä kerran
pyhää Qa'baa päin ja rukoilivat matkarukouksensa. Mutta yhä vain istui
pyhä Amina lähteen reunalla ja itki.
Oli jo miltei pimeä, kun iloinen nauru herätti surevan äidin, pieni
kauniskasvoinen Mohamed juoksi surevan äitinsä luo, ja häntä seurasi
heidän ainoa perintönsä Omm Aimân orjatar.
Mohamed kiipesi äidin syliin ja lepäsi siinä katsellen korkean kannen
kiiluvia tähtiä, mutta äkkiä kääntyi hän ympäri ja koitti etsiä
merkille panemiaan tähtiä Zemzem'in kirkkaasta pinnasta.
Hän makasi suullaan äidin helmassa ja katseli kaivon sileätä kalvoa,
tuhansin siellä tähtiä kuvastui; — mutta putosiko jotain, lähteen pinta
värähti, ja pienet rengaslaineet pakenivat toisiaan kuollen lähteen
reunoja vasten.
— Äiti, heititkö mitään lähteeseen —, kysyi pieni Mohamed.
— En, lapseni, kohtalon tähdet vain lentävät —, kuiskasi äiti, ja
taas putosi kyynel lähteen kalvoon, eikä Mohamed voinut sitä liikettä
vedessä ymmärtää. —
Hän katseli ja etsi isonkarhun sikermää veden tummasta peilistä. —
Tuolla, tuolla —, puhui hän itsekseen ja ummisti hetkeksi silmänsä.
Kun hän ne taas avasi, huomasi hän sikermässä vain kuusi tähteä,
jotka alkoivat hiljaa liikkua veden kalvon väreillessä, ne joluivat
lähemmäksi toisiaan ja muodostivat jousen kuvan.
Mohamed katseli silmää räpäyttämättä, mutta hänen korviinsa tunkeutui
suruinen, pitkäsävelinen kuolinlaulu, uskollinen Omm Aimân lauloi. —
Vaan tähdet ne vetäytyivät terävälle kaarelle kuin kireäksi jännitetty
jousi, mutta Mohamed iloitsi, ettei siinä jousessa ollut vasamaa.
Äkkiä lensi pitkässä kaaressa se seitsemäs tähti ja asettui jouselle
poikittain kuin nuoli, ja sillä oli kirkkaasti loimuava pyrstö. Mohamed
tuijotti hengittämättä, pieni sydän pälpätti kiihkeästi. — — Jousi
laukesi, ja tuntui kuin tulinen nuoli olisi lentänyt hänen sydämeensä
ja kirvellyt siellä — —
Lapsi parkasi, laulu taukosi, ja pyhä äiti painoi lastaan kuivuneita
rintojansa vasten. — Tähtiä lenteli taivaalla ahkeraan. — —
* * * * *
Eräänä varhaisena aamuna nousi pyhä äiti lapsensa kanssa kameelin
selkään, ja uskollinen Omm Aimân seurasi heitä. He olivat kotimatkalla
Medinasta Mekkaan sukulaisensa Banû'Adij'an luota.
Verkalleen astui kameeli pitkin Medinan ja Mekan välistä
hieta-aavikkoa. Ilma oli tukahduttavan kuuma, ja aurinko näytti
veripunaiselta pallolta taivaan laella. Mutta äkkiä laskeusi laiha
kameeli polvillensa ja painoi pitkän kaulansa maata vasten, sen kuivat
sieraimet sulkeutuivat, ja palavat silmät värisivät odotuksesta.