Hiljalleen, tasaisesti löivät Genetsaretin meren vihertävät laineet
vasten valkohiekkaisia rantoja. Päivä paistoi kuumasti, mutta
vilvakkaalta tuntui yli lepattelevien laineiden puhaltava tuuli. —
Opetuslapset puuhasivat rannalla järjestääkseen kevyttä purttansa
vesille, sillä he aikoivat toiselle rannalle. Suuri, valkoinen purje
lepatteli ja värisi vienossa tuulessa, sillä löyhinä riippuivat purjeen
— valkoiset ohjaköydet.
— Uskallammeko me yksin, sillä tuolla idän taivaalla nousevat uhkaavat
pilvet, - puhui Pyhä Pietari, Herra älä jätä meitä yksin! —
Mutta Jesus sanoi, — ei ole se yksin, jonka seurassa on Jumala, mutta
Jumala vaatii uskoa!
Niin vastasi Pietari, uskoa meillä on, uskoen me uskallamme! — Ja äkkiä
taukosi purjeen lepatus, köydet vetäytyivät tiukalle, purje pullistui,
ja kaartokylkinen laiva ponnahti rannasta leikkiville aalloille, mutta
Jesus jäi yksin rannalle seisomaan. Hän katseli hetkisen loittonevaa
alusta ja kaikkosi vihdoin korkeiden rantakallioiden taa. ‒ ‒ ‒
Kevyesti keinui opetuslapsien pursi vihertävän meren hohtavilla
laineilla, ranta eteni, ja suuremmiksi kävivät aallot ulapalle
tultaessa. Untuvaisen harjan saivat vihreät laineet ja voimakkaampina
ne löivät vasten hintelön aluksen kaarevia kylkiä.
Vihurit alkoivat tempoa purjetta, tummina kiiloina ne lensivät aaltojen
harjoilla, ja alus kallisteli!
Itäisen rannan tummat pilvet tulivat lähemmäksi, ja kuumana puhalsi
vihainen tuuli, meri pauhasi kuohurintaisena, ja valkoiset touvit
kitisivät. Laitojen kaarevat liitteet halkeilivat, ja porehtiva vesi
pursusi purren halkeamissa.
Opetuslapset pelkäsivät, mutta Pietari puhui uskon voimasta! Pilvet
olivat pimittäneet päivän, ja ankara sade pieksi kuohuvaa merta!
Mutta silloin kun kuoleman kauhut mustimpina heidän silmiensä ohi
liitelivät, silloin näkivät opetuslapset salaman kirkkaassa valossa
valkeaviittaisen olennon astelevan aaltojen harjoilla, mutta he
luulivat, että se oli kuoleman lumiviitta viesti; kuului voimakas
jyrähdys, salama sammui, ja kauhun valtaamina lankesivat opetuslapset
polvillensa!
Niin tapahtui, että seuraavan salaman aikana näkyi aaltojen valkoviitta
astuja uudestaan, mutta lähempänä, ja tuttu ääni huusi yli pauhun:
— Minä se olen, älkää peljätkö! –
Silloin ponnahti Pyhä Pietari yli purren kaarevan kaiteen ja käveli
aalloilla niinkuin Jesus, mutta korkea aalto peitti Herran, ja uskon
puute vajotti Pietarin kuohuihin.
* * * * *
Herra oli meren tyynnyttänyt! — Ilta-auringon kultainen silta hohti
päilyvällä merellä, vihreä meri kuvasti sinervää, korkeata taivasta, ja
verkalleen jolui raskas pursi opetuslapsien soutaessa, se kulki rantaa
kohden, josta Jesus oli tullut. —
Mutta ihmeekseen huomasivat opetuslapset, että suuria, outoja lehtiä
kasvoi suorassa rivissä meren hohtavalla pinnalla, airot särkivät
ehyttä veden kalvoa, ja herkkinä kiikkuivat vehreät lehdet airojen
rengasaalloilla. Eivätkä opetuslapset voineet ymmärtää, kuinka nämät
oudot lehdet olivat syntyneet!