— Miksi karjuu kohiseva koski, mitä huutaa Nokianvirta, hyytävät
vedet, hyiset pyörteet, mitä itkette yössä! — Mitä ulvot, miksi uliset
Jäämimaan pyhä virta —, näin puhui suurkodan uljas Pii-sydän ja kääntyi
toiselle kyljelleen kodan pehmeällä poron taljalla.
— Emo, kuuletko sa Nokian laulun, kuuletko himohuokunan kamalan, — —
nukut akka, naisesta ei valvojaksi! —
Hiillos riutuu paaden päällä, nukkuu emo, lapset nukkuu, Pii-sydän
vaan ei nuku, silmänsä tuijottavat, korvansa kuuntelevat jokaista
säveltä kosken laulussa. Hän tarttuu poronsuoniseen rihmaan hiilipaaden
vierellä ja kiskaisee voimakkaasti siitä, talja siirtyy savuaukolta,
tanot katossa aukon suulla väräjävät, ne soivat matalaäänisesti. —
Pii-sydän makaa selällään ja tutkien katselee korkeata taivaan kantta,
tuuli vinkuu, koski huutaa, ja kevyet tuohet soivat — — —
Pii-sydän kuuntelee henkeään pidätellen ja tähystelee; tähtiä lentää
tummalla laella.
— Mitä, lensikö sekin, pohjantähti itää kohden —, mutisee Pii-sydän ja
nousee levotonna vuoteeltaan, hän vetää nahkamekkonsa ylleen ja mataa
kodasta taivasalle.
Koskelle hän rientää, kuumana verensä kohisee, sydän niin oudon rajusti
lyö.
— Mitä ulvot, koski pyhä, miksi riitteesi sulavat, miksi iljankos
alenee! — Pii-sydän hyppää putouksen alla vesipaadelta toiselle ja
pääsee vihdoin Hälläpyörteen kivelle, jonka juuria koski kuumimmin
jauhaa. Hän kohottaa kätensä ja huutaa yli pauhun:
— Kuole ääni hurjan rinnan, vaikene itku vesien! —
Sitten laskeutuu hän polvilleen paadelle ja silmäilee hiidenkirnua
kiven kupeella, se on tyhjä, ilman vettä. Hän sieppaa nahkaisen
lakkinsa ja alkaa lippiä sillä vettä hiidenkirnuun, mutta se ei täyty,
vesi on syönyt puhki kirnunpohjan.
— Jo tiedän, uhria Ukko ulisee —, lausuu Pii-sydän ja painaa jäätyvän
lakkinsa suortuvilleen. Ketterästi kuin ilves hyppii hän kiveltä
kivelle iljankoihin lipeämättä.
Tuuli ulvoo, pohja pölyttää lunta, Pii-sydän hiipii kotaansa,
lämmin, unkea ilma lehahtaa hänen kylmille kasvoillensa, hän sulkee
savuräppänän ja koittaa nukkua. - Otava ei vielä ole kiertoansa tehnyt,
kun Pii-sydän akkansa herättää:
— Uhria Ukko ulisee, hae valkein uuhilammas, en tiedä mistä vihansa
heitti! —
Emo palaa uuhikodasta, jäärän tuo.
— Unohdit isäntä, eihän Ukko uuhta huoli! —
Pii-sydän sitoo jäärän jalat ja heittää sen olallensa, sitaisee vielä
uhripussinsa kupeellensa ja nousee suksilleen —
* * * * *
Pyrynä lumi tuprusi, kun Pii-sydän hiihti. Kuun viimeinen sakara paloi
taivaan rannalla kellervänä, tähdet kelmenivät päivän puolla, nouseva
rusko ennusti aamua, mutta levotonna kulki pohjantähti.
Sukset luisuivat, lammas määki hartioilla, ja rajusti hiihti Pii-sydän.
Kuu katosi, hän hiihti yhä.
Päivä nousi, ja itsekin hän nousi uhrivaaran harjanteelle.
Pyynikin pyhät petäjät hiljaa huojuivat, ja latu nousi, se taittoi
polven ja nousi vieläkin ylemmäksi, jo kuului kosken laulu, Tammer
lähellä huurusi huurtaen uhrilehdon puut.
Kuumat hikihelmet putoilivat Pii-sydämen kulmaluilta ja muuttuivat
rakeiksi jäisellä hangella. Hän iski suksikeihäänsä suureen petäjään,
oksat satoivat huurrettaan, ja kevyet lumihiuteet kimaltelivat
uhrijäärän päällä puun juurella.
Pii-sydän katkaisi oksan puusta ja alkoi puhdistaa lumesta uhripaatta,
asetti paadelle puita ja reunalle uhrikaluja. Sitten sieppasi hän aseen
ja aukaisi teuraan rinnan, asetti sen paadelle ja kaikkosi itse suuren
kiven taa tuulen suojaan tulta iskemään.
Punainen veri valui höyryten hangelle ja piirsi kauniita kuvioita.
Mutta äkkiä hyppäsi tupsukorva ilves pyhästä petäjästä maahan, juoksi
uhrijäärään käsiksi ja pakeni sen kanssa ylös puuhun. Pii-sydän
tyrmistyi kiukusta kun hän näki, että ilves raateli Ukon uhria,
viimeiset veripisarat valuivat puusta valkoiselle hangelle.
Jo nousi hidas jäämiveri, Pii-sydän tempasi jousensa, pingoitti sen
rivakasti, jousi joudutti nuolta, ilma suhisi, petäjänoksat huojuivat,
ja raadellun lampaan ruumis putosi maahan. — Pii-sydän katsahti ylös
petäjään, mutta silmänsä sattuivat pohjantähteen, joka levottomasti
vilkkui taivaan laella. Ilves kiepsahti lumelle ja verinen sydän
suussaan kiipesi toiseen puuhun. Piisydän tuosta enemmän sydäntyi.
Hän sieppasi keihäänsä ja tavoitti sillä ilvestä, mutta rauhallisena se
vain pureskeli jäärän veristä sydäntä — — — mutta pohjantähti lepatti
levottomasti — —
Ilves hyppäsi hangelle ja juoksi puiden lomissa. Pii-sydän nousi
suksilleen ja ajoi pakenevaa petoa. Äkkiä pysähtyi ilves, sen silmät
hehkuivat kuin tuli, ja punainen sydän sen suussa säteili kuin tulinen
hiili. Pii-sydän kohotti keihäänsä ja iski, mutta osumatta.
Ilves vilisti, pitkin pyhän vaaran harjannetta, vihdoin alas Pyynikin
mäkeä Pyhäjärven jäälle.
Siellä pysähtyi se ja katseli uhkamielisesti Pii-sydäntä, joka piirsi
sauvallaan lumeen kolme tähteä, sitten hiihti hän sydämen muotoisen
ladun pedon ympärille ja piirsi neljä ruusua sydämen kärkipuoleen,
nyt ei peto enään voinut liikahtaa. Pii-sydän mutisi loihtuja ja iski
keihäällään ilveksen hankeen, ja punainen uhriteuraan sydän värisi
hangella.
Pii-sydän lankesi maahan ja kiitti Ukkoa, mutta hän näki, että
pohjantähti oudosti taivaalla lepatti. Oli jo kirkas päivä, ja
kuitenkin katseli yksinäinen pohjantähti lumisia metsämaita.
Pii-sydän uhrasi jäärän Ukolle, mutta sen punaisen sydämen kätki hän
uhripussiinsa ja palasi kodalleen — —
* * * * *
Mutta pohjantähti seurasi häntä koko matkan ja pysähtyi hänen kotansa
kohdalle.
Pii-sydän kuuli kodasta lapsen itkua ja ilokseen näki hän emon sylissä
pienen lapsen. Hän asetti uhrikalunsa kodan pyhälle hiilipaadelle ja
rukoili Ukkoa. Mutta vastasyntynyt nähdessään sydämen paadella avasi
suunsa ja puhui:
— Pii-sydän, Ukko ei enään uhria kaipaa, ilves sydämen Ukolta riisti,
riistä sinäkin sydämesi häneltä ja lahjoita se Kaikkivallalle! —
Ja tapahtui, että sydän hiilipaadella syttyi suureen liekkiin,
ja säkeneet kohosivat kodan kattoa kohti, jossa ne muodostuivat
tähtirenkaaksi, eikä ylhäinen pohjantähti enään värissyt korkeudessaan.
Mutta uhrisydän paloi poroksi paadella, ja tähtikehä laskeusi alas ja
asettui lapsen pään ympärille, mutta Pii-sydän lankesi maahan lapsen
eteen ja lausui:
—Ukko ei sydäntä kaipaa! — Mutta lapsi kohotti pienen kätensä ja sanoi:
— Sinun nimesi olkoon Sydän, nouse ja ilmoita heimollesi minun
tulostani! —