KALLE (laulaa):
Vars' on tallissa, karv' on märkä
Palattu pappilasta vaan --
MIINA (huutaa). Kalle!
KALLE (lakkaa hakkaamasta). Häh?
MIINA. Tule saavia kantamaan!
KALLE (sylkäsee). Hm! Missäs se Tilta sitten on?
MIINA. Ties hänet. -- Tule pian nyt!
KALLE (hakkaa ja laulaa).
Hai lia laa! laulan vaan:
Palattu pappilasta vaan.
MIINA. No, tule nyt, äläkä hailuta siellä! Ihan käsiinhän tämä päivä
loppuu tällä tavoin.
KALLE (lyö kirveensä tukkiin). No, mikäs helkkunan hoppu sinulla nyt
sitten on? (Menee kotaan.)
MIINA. Ole vaiti hoppuinesi! -- Kas niin, tanko olalle vaan! (Tulevat
kantaen sakkasaavia Miina edellä ja Kalle perässä.) Meidänkö tanhualla
sitä aaveita kuunnellaan tänä yönä?
KALLE. Tässäpä sitä ennenkin... Mitäs sitä saavia niin hemputat! Astu
oikeen, kun kerran astut!
MIINA. Sinä nyt olet! Eipä sua juuri viitsi pyytää. (Menevät
navettaan.) No, mene matkaas nyt -- hakovaari!
KALLE (menee hakkaamaan, laulaa):
Rengaskenkä ja liinukkavarsa,
On minun papallani vaan --
(Puhuu.) Kuules, Miina!
MIINA (navetassa). No?
KALLE (lakkaa hakkaamasta). Kuuletkos sinä!
MIINA. Kuulenhan minä.
KALLE. Tiedätkös mitä?
MIINA. En tiedä!
KALLE. Minä alan haistella jotain.
MIINA. Vai alat. -- No mitä sitten?
KALLE. Ett'ei meistä kahdesta taida tullakaan mitään. -- Sinä olet
vetänyt minua nenästä jo kauvan aikaa.
MIINA (tulee navetan ovelle. Nojaa ovipieleen). Kuinka niin -- nenästä?
KALLE. Niin vaan. -- Luuletkos, etten minä ole nähnyt, miten sinä
hyvittelet Roopea!
MIINA. Hyvittelen Roopea?
KALLE. Katsos nyt taas, kuinka viaton sinä olet. Hyi saakeli! (Alkaa
hakata.)
MIINA. Häpeä vähän, kun tuolla tavalla haukut! (Menee navettaan kun
näkee Roopen tulevan. Kalle alkaa vihellellä.)
ROOPE (tulee pihaveräjästä, kantaen pieniä tikapuita, vasaraa ja
muutamia suutteita. On pyhävaatteissa). No mitäs sinä ajattelet mies?
KALLE. Mitä -- ajattelen?
ROOPE (menee keinun luo, pystyttää tikapuut ja kiipee ylös). Olenhan
sanonut, että Purimon työt pitää aina käydä etukynnessä. Juhla on ihan
oven suussa ja sinä vielä hakoja kalkuttelet.
KALLE. Ehtiipä tästä vielä.
ROOPE (alkaa suuttia keinun relsiä). Tänä iltana sitä lautaa hypätään
ja keinutaan, että silmiä siintää. -- Tulevaksi pääsiäiseksi pitää
tehdä sellainen kelakeinu, oikein jykevä ja korkea. Tämä nyt onkin ihan
lasten tekoa, koko sohlo. -- Kuule Kalle! Heitä jo hiiteen tuo
hakotyösi! Sinä olet oikea hituri tänä päivänä.
KALLE. Kyllähän -- (Miina tulee hakemaan hakoja) -- kun tässä pitääkin
olla tarhapiikana ja kaikkena. (Hakkaa kaikin voimin.)
ROOPE. No johan sulla onkin viimeinen ruoto tukilla... Jos menisit
sieltä pirtin alta tuomaan sen hypinlaudan.
MIINA. Kun auttoi yhtä ainoata saavia... Kas mun tätä nyt!
Kannattaakin...!
KALLE. Yhtä ainoata -- aina kerrallaan.
MIINA. Ovatko nämätkin nyt navettahakoja? Aivan silppua kaikki tyyni.
KALLE (potkaisee tukin kumoon). Vie pirtin lattialle sitten, jos ei
navettaan kelpaa! (Menee tuimasti pois.)
ROOPE. Hahaha! Mikäs poikaa riivasi? Taisi suuttua ... (pudottaa
vasaran, aikoo tulla sitä ottamaan.)
MIINA (heittää hakosylyksensä). Kyllä minä kurotan. Tuoss' on!
ROOPE. Anna samalla joku kapula ... mun suutteeni ei näy riittävän ...
anna se vaan! Tehdään paremmaksi toisten, kun on enemmän aikaa.
(Veistelee kapulaa, jonka Miina on antanut.) Taisi suuttua, kun moitin
hitaisuudesta.
MIINA (istuu hakotukille). Mitäs se siitä.
ROOPE. Sinuunpa taisi pahastuakin, koska puhui tarhapiiasta.
MIINA. Hm! Ei kai se renki ole parempi kuin piikakaan.
ROOPE. No, mitäs se siihen kuuluu. Suuttuneen puhettahan se olikin.
MIINA. Olihan se.
ROOPE. Minä luulen, että te noin tavaksenne usein härnäilette Kallea
täällä kotosalla.