Teodora, Bysantin keisarinna, joka nousi hippodromin näyttämöltä
Caesarien valtaistuimelle, on kyennyt kaikkina aikoina herättämään
uteliaisuutta ja kiihoittamaan mielikuvitusta. Jo hänen eläessään
aikalaiset olivat siinä määrin tyrmistyneitä hänen ihmeellisistä
vaiheistaan, että Konstantinopolin juorukellot niitä selittääkseen
keksivät mitä uskomattomimpia juttuja, jotka Prokopios[1] on
huolellisesti säilyttänyt jälkimaailmalle Salaisissa muistelmissaan.
Teodoran kuoltua sepitettiin hänestä yhä lisää taruja. Itämaalaiset ja
länsimaalaiset, syyrialaiset, bysanttilaiset ja slaavit koristelivat
kilpaa hänen elämäntarinaansa romaanimaisilla yksityiskohdilla, ja
juuri tämän isoisen maineensa vuoksi Teodora onkin ainoa Bysantin
valtaistuimella istunut ruhtinatar, joka on yhä edelleen pysynyt
tunnettuna, jopa suorastaan kansanomaisena.
San Vitalessa Ravennassa monikin kävijä koettaa tulkita hänen
alttariholvin alla yksinäisessä kultamosaiikista välkkyvässä kuvassa
näkyvien kalpeitten ja liikkumattomien kasvojensa arvoitusta.
Pariisissa, jonne hän ilmestyi kolmisenkymmentä vuotta sitten
Porte-Saint-Martin’in teatterin palkeille, ja jossa hän vieläkin elää
kuin jumalolentona, hän kiihoittaa yhtäläisesti taiteilijoitten,
näytelmäkirjailijain ja historioitsijain sekä välinpitämättömienkin
uteliaisuutta. Ennen vanhaan, niinkuin Prokopios kertoo jokseenkin
yksinkertaisesti, Konstantinopolissa kunnialliset ihmiset väistyivät
hänen tieltään tavatessaan hänet, koska pelkäsivät hänen saastaisen
kosketuksensa likaavan heidät. Meidän aikanamme ei enää tunneta
sellaista pelkoa eikä sellaisia ennakkoluuloja. Päinvastoin Teodoran
ympärillä leijaileva kevyt häväistysjuttujen tuoksu tekee hänet vain
kiehtovammaksi. Hän on houkutellut peräkkäin sellaisten maalarien kuin
Benjamin Constantin ja Clairin’in sivellintä, kiihoittanut Sardoun
luovaa mielikuvitusta ja viehättänyt Sarah Bernhardtin naisellista
kuvittelukykyä. Ei ole kauan siitä, kun luotiin mitä upein ja historian
mukaisin näyttämölleasetus, jotta hän voisi esiintyä nykyajan
nähtäväksi kyllin arvokkaissa kehyksissä, ja kokonaisen viikon ajan
oli Teodoran siveyden pohtiminen erittäin suosittuna huvina »hyvin
pariisilaisessa» keskustelussa.
Onkohan sitten niin varmaa, että me todella tunnemme tämän mainehikkaan
keisarinnan, jota monet pitävät vain kuuluisana seikkailijattarena?
Ja onkohan varmaa, että hän, jos nyt saattaisi puhua, olisi täysin
tyytyväinen niihin melko romaanimaisiin piirteisiin, joilla vielä
nykyjäänkin — samoinkuin ennen muinoin — liian usein koristetaan
hänen kuvaansa? Kuinkahan lienee? On olemassa kaksi Teodoraa,
toinen Salaisten muistelmien, toinen historian ilman mitään
lisänimiä. Edellinen on tunnetumpi, ja hänen tarinansa on suorastaan
arkipäiväinen, jos häneltä poistaa sen turmeltuneisuuden leiman, jonka
Prokopios on antanut hänelle. Se on tarina tanssijattaresta, joka
on myrskyisen elämän jälkeen löytänyt itselleen turvatun aseman ja
tavattuaan vakavan miehen asettunut avioliiton ja uskonnon suojaan.
Sitten on olemassa toinen Teodora, joka on vähemmän tunnettu,
mutta mieltäkiinnittävä ja merkillinen toisella tavalla — suuri
keisarinna, jolla oli Justinianuksen rinnalla huomattava asema ja
joka usein otti vaikuttavasti osaa valtakunnan hallintoon, erikoisen
älykäs ja voimakastahtoinen, itsevaltias ja ylpeä, väkivaltainen ja
intohimoinen olento, monisärmäinen ja omituinen, mutta sanomattoman
viehätysvoimainen.
Tämän jälkeen pyydän huomauttaa, että en lainkaan halua tässä vastoin
kaikkea todennäköisyyttä esittää Teodoraa erikoisen kunniallisena
ja hyveellisenä. Niinkuin nähdään, olen tässä teoksessa antanut
paljon tilaa Salaisten muistelmien herkullisille yksityiskohdille,
joskin olen koko ajan käsitellyt niitä tarpeellisen varovaisesti.
Niin vähän minulla on halua kieltäytyä uskomasta niitä, että minusta
päinvastoin tuntuu siltä, kuin voisi niiden nojalla — tarkkaavasti
perehtymällä niihin — luoda Teodoran sielunelämästä hänen myrskyisinä
nuoruusvuosinaan täydellisemmän kuvan kuin tähän asti on ollut
mahdollista. On joka tapauksessa muistettava, että on toisiakin
lähteitä kuin Salaiset muistelmat. Varsinkin viime vuosina on löydetty
asiakirjoja, joitten perusteella saa vielä selvemmän käsityksen tästä
kuuluisasta ruhtinattaresta. Paitsi hiljattain löydettyä elämäkertaa,
jonka eräs hurskas munkki on kirjoittanut yhdeksännellä vuosisadalla
Teodoran sedästä apotti Teodoros Khoralaisesta, on ilmestynyt »Pyhien
itämaalaisten elämäkertoja», jotka muuan keisarinnan uskottu, piispa
Johannes Efesolainen, kirjoitti kuudennen vuosisadan keskivaiheilla,
ennen painamattomia katkelmia saman tekijän Kirkkohistoriasta ja se
salanimellä julkaistu kronikka, jonka tekijäksi mainitaan Sakarias
Mytileneläinen. Muitakin samanaikuisia teoksia, kuten patriarkka
Severiuksen ja monofysiittiapostoli Jakob Baradaeuksen elämäkerrat, on
julkaistu tai käännetty syyrialaisten käsikirjoitusten mukaan, joihin
ne olivat olleet kätkettyinä ja unohtuneina, ja ne esittävät peräti
omituisella tavalla sen osan, joka Teodoralla on ollut uskonnollisissa
ja valtiollisissa asioissa. Näitten lisäksi on mainittava muita
kirjailijoita, kuten Johannes Lydus, tai Malalaksen uudet katkelmat,
mainitsemattakaan keisarikertomuksista, joitten väsyttävä sanarikkaus,
niin ylen määrin kuin niissä viliseekin mieltäkiinnittäviä tietoja, on
saanut monen menettämään rohkeutensa, sekä lopuksi Prokopios itse, joka
on onneksi kirjoittanut muutakin kuin Salaiset muistelmat. Ja kaikista
näistä ilmenee, jos viitsii vaivautua huolellisesti tutkimaan niitä,
erinäisiä tosiseikkoja, jotka asettavat Justinianuksen ajan henkilöt
hieman toisenlaiseen valaistukseen kuin missä me olemme tottuneet
näkemään heidät.
En mainitse tällaisia seikkoja saadakseni turhamaisen mielihyvän
loistaa tietorikkaudella. Tämän teoksen loppuun ei ole liitetty
minkäänlaisia selityksiä eikä otteita toisista teoksista; olen ennen
kaikkea halunnut kirjoittaa Teodoran romanttisen ja vaiherikkaan
elämäntarinan. Tämä tarina, jonka olen koettanut esittää niin
elävästi ja huvittavasti kuin mahdollista, on kuitenkin siitä
huolimatta tosi. Pyydän lukijoitani ystävällisesti uskomaan, että
jokainen yksityiskohta, joka tässä mainitaan, perustuu varmoihin
todistuskappaleisiin, sekä että nekin otaksumat, joita joskus uskallan
esittää, voidaan tarvittaessa tieteellisesti todistaa.[2] Sanalla
sanoen en ole tahtonut esittää vain Teodoran romaania — toiset ovat
suorittaneet sen, ja suorittaneet erinomaisesti. Mutta koettaessani
kuvata niitä eri ympäristöjä, joissa hän eli, levotonta sirkusta,
jossa hän vietti myrskyisen Huoruutensa, kaavamaisen juhlallista
ja upeaa palatsia, jossa hän hallitsi elämänsä kukoistusvuosina,
levotonta ja monivivahteista kirkkokuntaa, jonka huolet ja menestys
kiinnittivät voimakkaasti hänen mieltään aina hänen kuolemaansa asti,
sekä koettaessani piirtää niitä henkilöitä, jotka elivät ja liikkuivat
hänen ympärillään, hänen puolisoaan Justinianusta, hänen suosikkejaan
Petrus Barsymesta ja Narsesta, hänen uskottua ystävätärtään Antoninaa,
hänen vastustajiaan Johannes Kappadokialaista ja Belisariusta,
hänen suojattejaan Antimusta, Severusta, Johannes Egyptiläistä ja
Jakob Baradaeusta, on minusta tuntunut siltä, kuin pitäisi Teodoran
arvoituksellisen ja vastakkaisia ominaisuuksia sisältävän olemuksen
juuri tällä tavoin esiintyä oikeissa kehyksissä ja historiallisesti
totuudenmukaisena.
Todennäköisesti on tässä harvinaisessa tanssijattaressa, josta
tuli keisarinna, tämän entisen kurtisaanin monivivahteisessa ja
monipuolisessa luonteessa, josta tuli älynsä ja kunnianhimonsa avulla
eräs historian loistavimpia valtiomiesneroja, aina säilyvä jotakin
tuntemattomana ja selittämättömänä, enkä minä suinkaan itserakkaasti
kuvittele ratkaisseeni kaikkia arvoituksia ja valaisseeni kaikkia
hämäriä kohtia. Kuinka lieneekin, joka tapauksessa tämä todella etevä
nainen, joka lumottuaan kokonaisen kansan ja hurmattuaan Justinianuksen
hallitsi kaksikymmentä vuotta Bysantin valtijattarena, ansaitsee tulla
tunnetuksi muittenkin kuin juoruilevien herjauskirjojen sepittäjien tai
epäilyttävien tarinoiden kuvaamana, jotka perustuvat melkoisen sekaviin
kulkupuheisiin. Toistan vieläkin, etten suinkaan koeta puhdistaa
Teodoran mainetta. Sellainen yrityshän hipoo historiallisesti katsoen
aina väärää ja naurettavaa. Ja Teodora, joka oli juhlittu näyttelijätär
ja kuuluisa kurtisaani, ennenkuin hänestä tuli aikansa suurimman
valtakunnan yksinvaltias, voi parhaiten antaa käsityksen koko siitä
ihmeellisestä ja lumoavasta maailmasta, jossa hän eli.
_Tekijä_.