Susi! Kuule, veikko
ootko nähnyt hukkaa?
Ei se ole mummo,
joka kutoo sukkaa
lämpimäksi talven, kutoen
monen hyvän mietteen
joka silmään sen.
Hukka, se on susi,
kiittämätön, kurja.
Hyvä ajatus
on sille oikku hurja.
Tähtiöisin ulvoo,
hakee saalistaan
hukka, suurin peto
synkän salomaan.
Vallan äsken iski
hukka suureen luuhun.
Miten oli, tarttui
saalis sille suuhun.
Susi juoksi heti
kylään avun hakuun.
Auta, auta, annan
palkkiosta takuun.
Kunhan kurkun jälleen
toimimahan laadit,
tohtorini, maksan
heti, minkä vaadit!
Lääkäri, hän kiskoi,
kiskoi irti luun.
Paranteli, rohti
suden suuren suun.
Uhh! Näin puhui
hukka auttajalleen:
palkaksi en heti sua syö.
Ellei nenäsi
niin kova oisi
ei ois surmassasi
vaiva, työ.
Veikko, sudet haastaa
joskus ihmiskieltä.
Väistä, milloin silmät
tietää suden mieltä! —
Arvid Lydecken.